Oltiinko ennen vanhaan lopulta sitkeämpiä?
Ennen oli paljon fyysistä työtä maatilalla, mutta oli vain se muutama lehmä. Peltotyöt ajoittuivat kesään ja vanhemmat lapset tekivät paljon töitä. Tiedän lukuisia noin 1920-luvulla syntynyttä naista, jotka eivät osanneet tehdä käsitöitä, hädin tuskin sukkaa kutoa. Ruoanlaittotaito ja leipominen rajoittuivat pakollisiin ja siinäkin oltiin keskinkertaisia korkeintaan. Ei ollut kilpailua työpaikoista kuten nyt, jossa aukko cv:ssä on yhtä kuin maailmanloppunta työnantajien silmissä. Eniten ihmettelen noiden kädentaitojen puutetta tuon sukupolven naisilla. Luulisi että oli elinehto siihen aikaan kun ei ollut kodinkoneita.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli turvallista ja helppoa elää omalla pienellä maatilalla. Tietäen että leipä tulee joka vuosi eikä kuten nyt puoleksi vuodeksi vain tiedossa töitä.
No ei todellakaan ollut. Meillä oli lapsuudessani 4 lehmää ja niiden maitotulot olivat ihan hiluja, mutta niillä oli pärjättävä., Mitään muuta rahaa ei tullut. Enempää lehmiä ei voinut pitää, koska ei ollut tilaa navetassa ja jo noidenkin kanssa oltiin osin ostorehun varassa. Alle 7 hehtaarin peltoalasta ei enempää tullut. Omaan käyttöön saatiin perunaa ja juureksia, mutta ruokaa piti myös ostaa.
Toisin kuin nyt, niin mitään sosiaaliturvaa ei ollut, eli oli vaan pakko pärjätä omillaan. Ei ollut mitään kelan luukkua josta jaetaan rahaa tarvitseville. Siinä oli kuulkas stressitaso ihan toista kuin nykyisten yhteiskunnan tukiverkkojen varassa lelluessa.
m67
Mutta menotkin olivat vastaavasti pienet. Ei ollut nettiä, kännyköitä, autoveroja, tuskin edes autoja jne jne. Ruoka saatiin omavaraistaloudesta melkein kokonaan, jotain kahvia ja sokeria piti ostaa.
Opettaja sanoi meidän äidin kutomasta kankaasta ettei ollut koskaan nähnyt vastaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Todella paljon sitkeämpiä. Nykyaikana itketään, ahdistutaan ja vaaditaan terapiaa jos on vähänkin rankkaa tai kun joutuu tekemään jotain mitä ei haluaisi tehdä
Silloin ei voinut valittaa toimeentulotuen riittämättömyyttä, vaan se nykyistä niukempi elanto piti hankkia tavalla tai toisella. Semmoinen arkinen tekeminen tai nykyaikana vaikkapa liikunnan harrastaminen tekee hyvää pääkopalla eivätkä ajatukset jää liiaksi kiertämään samaa rataa.
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyden ongelmat koettiin ennen häpeänä, "Jumalan rangaistuksena". Usein sairastuneet piilotettiin peräkamariin, ja he tekivät kevyitä maataloustöitä. Heitä ei samalla tavalla näkynyt katukuvassa kuin nykyään. Vammaisuus oli niin ikään häpeä, ja pitää muistaa että muistisairauksia ei tunnettu lainkaan. Vaeltava muistisairas oli "vanhuudenhöperö", ensimmäiset Alzheimerin taudin diagnoosit annettiin vasta 90-luvulla, ja sen jälkeen on vasta kehittynyt muistisairautta hidastava lääkityskin.
Ennen ihmisten keski-ikä oli nykyistä matalampi eikä heille ehtinyt välttämättä edes kehittyä mitään mainittavia dementian kaltaisia oireita, jos menehtyi 65-vuotiaana eikä 75- tai 80-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli turvallista ja helppoa elää omalla pienellä maatilalla. Tietäen että leipä tulee joka vuosi eikä kuten nyt puoleksi vuodeksi vain tiedossa töitä.
No ei todellakaan ollut. Meillä oli lapsuudessani 4 lehmää ja niiden maitotulot olivat ihan hiluja, mutta niillä oli pärjättävä., Mitään muuta rahaa ei tullut. Enempää lehmiä ei voinut pitää, koska ei ollut tilaa navetassa ja jo noidenkin kanssa oltiin osin ostorehun varassa. Alle 7 hehtaarin peltoalasta ei enempää tullut. Omaan käyttöön saatiin perunaa ja juureksia, mutta ruokaa piti myös ostaa.
Toisin kuin nyt, niin mitään sosiaaliturvaa ei ollut, eli oli vaan pakko pärjätä omillaan. Ei ollut mitään kelan luukkua josta jaetaan rahaa tarvitseville. Siinä oli kuulkas stressitaso ihan toista kuin nykyisten yhteiskunnan tukiverkkojen varassa lelluessa.
m67
Mutta menotkin olivat vastaavasti pienet. Ei ollut nettiä, kännyköitä, autoveroja, tuskin edes autoja jne jne. Ruoka saatiin omavaraistaloudesta melkein kokonaan, jotain kahvia ja sokeria piti ostaa.
Ruoka saatiin? Käsitätkö millaisen työpanoksen sen ruuan saamiseen tekivät kaikki lapsesta vanhuksiin?
Minulle on tullut se kuva että ilmapiiri oli jyrkkä. Pehmeyttä ja heikkoutta halveksuttiin koska elämässä ei pärjännyt jos ei ollut kova. Yksinkertaisempi mutta rosoisempi maailma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli turvallista ja helppoa elää omalla pienellä maatilalla. Tietäen että leipä tulee joka vuosi eikä kuten nyt puoleksi vuodeksi vain tiedossa töitä.
No ei todellakaan ollut. Meillä oli lapsuudessani 4 lehmää ja niiden maitotulot olivat ihan hiluja, mutta niillä oli pärjättävä., Mitään muuta rahaa ei tullut. Enempää lehmiä ei voinut pitää, koska ei ollut tilaa navetassa ja jo noidenkin kanssa oltiin osin ostorehun varassa. Alle 7 hehtaarin peltoalasta ei enempää tullut. Omaan käyttöön saatiin perunaa ja juureksia, mutta ruokaa piti myös ostaa.
Toisin kuin nyt, niin mitään sosiaaliturvaa ei ollut, eli oli vaan pakko pärjätä omillaan. Ei ollut mitään kelan luukkua josta jaetaan rahaa tarvitseville. Siinä oli kuulkas stressitaso ihan toista kuin nykyisten yhteiskunnan tukiverkkojen varassa lelluessa.
m67
Mutta menotkin olivat vastaavasti pienet. Ei ollut nettiä, kännyköitä, autoveroja, tuskin edes autoja jne jne. Ruoka saatiin omavaraistaloudesta melkein kokonaan, jotain kahvia ja sokeria piti ostaa.
Ruoka saatiin? Käsitätkö millaisen työpanoksen sen ruuan saamiseen tekivät kaikki lapsesta vanhuksiin?
Älä nyt liioittele. Kasvimaa, perunamaa, marjat metsästä, viljat pellosta ja lihaa teurastettiin itse. Ei mitenkään ylivoimaista maatilalla jossa ei käyty ulkopuolella töissä ja jossa lapset auttoivat.
Ennen kaikki oli fyysisempää, mutta psyykkisesti helpompaa. Nykyään kaikki on fyysisesti helppoa, mutta psyykkisesti rankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulle on tullut se kuva että ilmapiiri oli jyrkkä. Pehmeyttä ja heikkoutta halveksuttiin koska elämässä ei pärjännyt jos ei ollut kova. Yksinkertaisempi mutta rosoisempi maailma.
Nytkö ollaan pehmompia? Älä viitsi naurattaa. Suomalainen työelämä on suorastaan sairas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyden ongelmat koettiin ennen häpeänä, "Jumalan rangaistuksena". Usein sairastuneet piilotettiin peräkamariin, ja he tekivät kevyitä maataloustöitä. Heitä ei samalla tavalla näkynyt katukuvassa kuin nykyään. Vammaisuus oli niin ikään häpeä, ja pitää muistaa että muistisairauksia ei tunnettu lainkaan. Vaeltava muistisairas oli "vanhuudenhöperö", ensimmäiset Alzheimerin taudin diagnoosit annettiin vasta 90-luvulla, ja sen jälkeen on vasta kehittynyt muistisairautta hidastava lääkityskin.
Ennen ihmisten keski-ikä oli nykyistä matalampi eikä heille ehtinyt välttämättä edes kehittyä mitään mainittavia dementian kaltaisia oireita, jos menehtyi 65-vuotiaana eikä 75- tai 80-vuotiaana.
Nykyään 85 on uusi 70.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli turvallista ja helppoa elää omalla pienellä maatilalla. Tietäen että leipä tulee joka vuosi eikä kuten nyt puoleksi vuodeksi vain tiedossa töitä.
No ei todellakaan ollut. Meillä oli lapsuudessani 4 lehmää ja niiden maitotulot olivat ihan hiluja, mutta niillä oli pärjättävä., Mitään muuta rahaa ei tullut. Enempää lehmiä ei voinut pitää, koska ei ollut tilaa navetassa ja jo noidenkin kanssa oltiin osin ostorehun varassa. Alle 7 hehtaarin peltoalasta ei enempää tullut. Omaan käyttöön saatiin perunaa ja juureksia, mutta ruokaa piti myös ostaa.
Toisin kuin nyt, niin mitään sosiaaliturvaa ei ollut, eli oli vaan pakko pärjätä omillaan. Ei ollut mitään kelan luukkua josta jaetaan rahaa tarvitseville. Siinä oli kuulkas stressitaso ihan toista kuin nykyisten yhteiskunnan tukiverkkojen varassa lelluessa.
m67
Mutta menotkin olivat vastaavasti pienet. Ei ollut nettiä, kännyköitä, autoveroja, tuskin edes autoja jne jne. Ruoka saatiin omavaraistaloudesta melkein kokonaan, jotain kahvia ja sokeria piti ostaa.
Samoin jos ajatellaan 1970-luvun suomalaista elintasoa, niin radiosta kuului kaksi kanavaa, yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma ja televisiosta näkyi kaksi kanavaa YLE TV1 ja YLE TV2. Minun vanhempani hankkivat ensimmäisen väritelevision vuonna 1976 Montrealin olympialaisten aikoihin. Televisiota ajateltiin pitkäaikaishankintana ja tv-kaupat maksoivat hyvitystä käytetystä tv:stä ostettaessa uutta tilalle aivan kuten käytetystä autostakin saa jotain rahaa.
Koko perheelle riitti yksi yhteinen lankapuhelin ja kesämökillä voitiin olla usein 2 viikkoa yhteen menoon, niin että korkeintaan sanomalehti oli käännetty tilapäisesti kesäpaikan osoitteeseen. Pientä mustavalkoista matkatelevisiota voitiin katsoa irrottamalla auton akku voimalähteeksi kuten isäni teki aikoinaan.
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt liioittele. Kasvimaa, perunamaa, marjat metsästä, viljat pellosta ja lihaa teurastettiin itse. Ei mitenkään ylivoimaista maatilalla jossa ei käyty ulkopuolella töissä ja jossa lapset auttoivat.
Oletko koskaan tehnyt ja hoitanut pottu- ja kasvimaata koko suurelle perheelle?
Ei ylivoimaista, mutta kovaa työtä, johon tosiaan lastenkin täytyi osallistua koska muuten homma ei olisi onnistunut.
Elämä pientilalla oli kovaa raatamista ja hyvin köyhää. Nykyäänkin on helppo kokeilla samaa vaikka Kainuussa, josta tiloja saa lähes ilmaiseksi. Entisaikaan erona on vaan, että valtio tyrkyttää ylimääräistä rahaa.
Tosiasia on, että pientilalla eläminen on niin kovaa, että nykyihmisistä siihen ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on tullut se kuva että ilmapiiri oli jyrkkä. Pehmeyttä ja heikkoutta halveksuttiin koska elämässä ei pärjännyt jos ei ollut kova. Yksinkertaisempi mutta rosoisempi maailma.
Nytkö ollaan pehmompia? Älä viitsi naurattaa. Suomalainen työelämä on suorastaan sairas.
Mutta nyky-aikana on enemmän vaihtoehtoja. Jos työpaikka on liian kuormittava, voit vaihtaa, opiskella uuden ammatin, vaihtaa paikkakuntaa jne. Vaihtoehtoja on huomattavasti enemmän, jos itse on jäänyt sen vangiksi, että pitää vain suorittaa peräsuoli pitkänä, se ei ole "tämän ajan" ongelma, vaan henkilökohtainen sellainen.
No ei todellakaan ollut. Meillä oli lapsuudessani 4 lehmää ja niiden maitotulot olivat ihan hiluja, mutta niillä oli pärjättävä., Mitään muuta rahaa ei tullut. Enempää lehmiä ei voinut pitää, koska ei ollut tilaa navetassa ja jo noidenkin kanssa oltiin osin ostorehun varassa. Alle 7 hehtaarin peltoalasta ei enempää tullut. Omaan käyttöön saatiin perunaa ja juureksia, mutta ruokaa piti myös ostaa.
Toisin kuin nyt, niin mitään sosiaaliturvaa ei ollut, eli oli vaan pakko pärjätä omillaan. Ei ollut mitään kelan luukkua josta jaetaan rahaa tarvitseville. Siinä oli kuulkas stressitaso ihan toista kuin nykyisten yhteiskunnan tukiverkkojen varassa lelluessa.
m67