Oltiinko ennen vanhaan lopulta sitkeämpiä?
Ennen oli paljon fyysistä työtä maatilalla, mutta oli vain se muutama lehmä. Peltotyöt ajoittuivat kesään ja vanhemmat lapset tekivät paljon töitä. Tiedän lukuisia noin 1920-luvulla syntynyttä naista, jotka eivät osanneet tehdä käsitöitä, hädin tuskin sukkaa kutoa. Ruoanlaittotaito ja leipominen rajoittuivat pakollisiin ja siinäkin oltiin keskinkertaisia korkeintaan. Ei ollut kilpailua työpaikoista kuten nyt, jossa aukko cv:ssä on yhtä kuin maailmanloppunta työnantajien silmissä. Eniten ihmettelen noiden kädentaitojen puutetta tuon sukupolven naisilla. Luulisi että oli elinehto siihen aikaan kun ei ollut kodinkoneita.
Kommentit (34)
"Tough times create strong men, strong men create easy times. Easy times create weak men, weak men create tough times."
Mukauduttiin olosuhteisiin ja tehtiin, mitä oli pakko. Ihan niin kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Todella paljon sitkeämpiä. Nykyaikana itketään, ahdistutaan ja vaaditaan terapiaa jos on vähänkin rankkaa tai kun joutuu tekemään jotain mitä ei haluaisi tehdä
Jos noi siihen aikaan eläneet joutuisivat samaan myllyyn kuin nykyaika on, luulen että terapia voisi kutsua heitäkin. Henkisesti oli huomattavan helpompi elää silloin.
Mun lapsuudessa kaikki mummut, isotädit, isomummut jne tädit osasivat käsitöitä. (1800-luvun lopulla tai 1900-1920 syntyneet) Pitsin virkkauksesta ja langan kehräämisestä mattojen tekoon kangaspuilla. Sitten taas suurista ikäluokista ts.omien vanhempieni ikäluokasta harvempi osasi, mutta nykyaikuisista harva osaa, ellei ole käsotyöbuumin myötä jälleen opetellut.
Oli turvallista ja helppoa elää omalla pienellä maatilalla. Tietäen että leipä tulee joka vuosi eikä kuten nyt puoleksi vuodeksi vain tiedossa töitä.
Vierailija kirjoitti:
Oli turvallista ja helppoa elää omalla pienellä maatilalla. Tietäen että leipä tulee joka vuosi eikä kuten nyt puoleksi vuodeksi vain tiedossa töitä.
Kas kun et ole itse samaan hommaan päätynyt, kun oli helppoa ja turvallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli turvallista ja helppoa elää omalla pienellä maatilalla. Tietäen että leipä tulee joka vuosi eikä kuten nyt puoleksi vuodeksi vain tiedossa töitä.
Kas kun et ole itse samaan hommaan päätynyt, kun oli helppoa ja turvallista.
Nyt tuskin 5 lehmällä saisi elantoa?
Vierailija kirjoitti:
"Tough times create strong men, strong men create easy times. Easy times create weak men, weak men create tough times."
Tämä on kyllä niin pötypuhetta. Vaikeat ajat saavat aikaan sulkeutuneita, tunteistaan etäällä olevia miehiä. Suomessakin tämä näkyy sukupolvessa joka on ollut sodassa, ja vielä heidänkin jälkeläisissään. Samoin esim. suuret talouden taantumat ovat aiheuttaneet lähinnä kärsimystä ja katkeruutta sukupolvessa, joka on on niitä kokenut. Tunsin itsekin mm. erään, joka teki itsemurhan 90-luvun laman ja siitä seuranneiden talousvaikeuksien vuoksi. Tällaiset miehet eivät luo hyviä tai helppoja aikoja, vaan ihan sitä samaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella paljon sitkeämpiä. Nykyaikana itketään, ahdistutaan ja vaaditaan terapiaa jos on vähänkin rankkaa tai kun joutuu tekemään jotain mitä ei haluaisi tehdä
Jos noi siihen aikaan eläneet joutuisivat samaan myllyyn kuin nykyaika on, luulen että terapia voisi kutsua heitäkin. Henkisesti oli huomattavan helpompi elää silloin.
Et ilmeisesti tunne juurikaan historiaa?
Vierailija kirjoitti:
Oli turvallista ja helppoa elää omalla pienellä maatilalla. Tietäen että leipä tulee joka vuosi eikä kuten nyt puoleksi vuodeksi vain tiedossa töitä.
Mites kun sataa koko kesän jonain vuonna ja seuraavana talvena on kovaa pakkasta lokakuun alusta huhtikuun puoleen väliin? Onko leipää, onko tarpeeksi ja millä pirtti lämpimänä koko talven?
Talvisin oli varmaan paljon luppoaikaa maalaistaloissa. Kun oli vain se navetta muutaminen lehmine.
Vierailija kirjoitti:
Talvisin oli varmaan paljon luppoaikaa maalaistaloissa. Kun oli vain se navetta muutaminen lehmine.
Ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Talvisin oli varmaan paljon luppoaikaa maalaistaloissa. Kun oli vain se navetta muutaminen lehmine.
Ei ollut.
5-8 kakaraa työllistää kummasti.
Ennen heikot menehtyivät tai pääsivät sukulaistensa hoivaan. Nykyään heikot ovat kuninkaita, jotka pitävät muita pankkivankeinaan.
Elämä oli yksinkertaisempaa kun jokaisella oli oma paikkansa yhteisössä. Jos olit se maatilan likka niin sellaisena elit elämäsi. Nykyisin on suuria paineita luoda uraa ja menestyä perhe-elämässä. Ei ennen sellaisia mietitty. Tehtiin vain töitä aamusta iltaan. Elämä oli rankkaa puurtamista, mutta yksinkertaista.
Oltiin ihan samanlaisia kun nykyäänkin, ahdistuttiin ja masennuttiin mutta siitä ei ollut sopivaa puhua. Ehkä ei niin tunnettu mielenterveyden ongelmiakaan, usein kuitattiin "erikoisena", "höperönä", "luulotautisena" jne. vaikka kyse on ollut selkeästi hoitoa vaativasta sairaudesta. Sodassakin traumatisoiduttiin mutta jotenkin sen kai katsottiin kuuluvan asiaan eikä sitä hoidettu millään tavalla. Moni sitten alkoholisoitui tai hakkasi vaimoaan ja perhettään. 70-luvulla syntyneiden taustoista löytyy paljon kokemuksia sukupolvia ylittävistä traumoista - monen vanhemmat käyttivät väkivaltaa tai olivat alkoholisoituneita kuten sodankäyneet vanhempansakin.
Vierailija kirjoitti:
Talvisin oli varmaan paljon luppoaikaa maalaistaloissa. Kun oli vain se navetta muutaminen lehmine.
Miehet oli poissa kotoa metsätöissä talvisin. Ainoa työ mistä oikeasti tuli rahaa taloon. Pienviljely tuotti ruokaa perheelle, mutta elämä olisi mahdotonta ilman mitään rahaa.
Sitten itse piti valmistaa kaikki käyttöesineet. Lusikoita ja lautasista lähtien kaikki tehtiin itse. Punottiin kankaat ja kudottiin sukat. Kymmenen hengen perheelle kun teet kaikki vaatteet itse keritystä villasta lähtien niin on siitä työtä.
Mielenterveyden ongelmat koettiin ennen häpeänä, "Jumalan rangaistuksena". Usein sairastuneet piilotettiin peräkamariin, ja he tekivät kevyitä maataloustöitä. Heitä ei samalla tavalla näkynyt katukuvassa kuin nykyään. Vammaisuus oli niin ikään häpeä, ja pitää muistaa että muistisairauksia ei tunnettu lainkaan. Vaeltava muistisairas oli "vanhuudenhöperö", ensimmäiset Alzheimerin taudin diagnoosit annettiin vasta 90-luvulla, ja sen jälkeen on vasta kehittynyt muistisairautta hidastava lääkityskin.
Todella paljon sitkeämpiä. Nykyaikana itketään, ahdistutaan ja vaaditaan terapiaa jos on vähänkin rankkaa tai kun joutuu tekemään jotain mitä ei haluaisi tehdä