Aina ahdistaa jokin - Kun yksi aihe loppuu niin tulee jokin muu tilalle

Minusta ei mitään outoa, jos kykypäivinä ahdistaa. Ensin reilut 2 vuotta koronaa, eikä asiantuntijatkaan osanneet kuin arvailla, mistä on kysymys. Sitten hyökätään Ukrainaan, ilman mitään järkevää syytä. Haetaan nato-jäsenyyttä, jota kampittaa yhden maan diktaattori. Noita juttuja kun uutisoidaan päivästä, kuukaudesta, vuodesta toiseen, kyllä ne alkavat ahdistaa. Ja se ahdistus tulee salakavalasti, ilman, että edes tiedostaa, mitä on tapahtumassa. Ei ole mitään diagnoosia, mutta olen huomannut itsessäni jonkinasteista mielialan laskua viime aikoina.

Vitutuksen määrä on vakio.

Juuri kaiken epävarmuuden takia pitää elää silloin kun voi eli nyt kesällä elät, menet ja osallistut. Aloita vaikka mielenterveysyhdistyksen retkistä jos et muuta keksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt sitä että onko elämä sittenkin niin kuin tietokonepeli jossa tarkoituksena selvittää tasoja eteenpäin eikä ikinä ole tarkoituskaan olla sitä seesteistä kohtaa.

Kyllä se seesteisyys sieltä vielä löytyy.

Trust me. Olin hermoheikko päälle nelikymppiseksi, sitten vaan alkoi kummasti helpottaa.

Mulla on täysin sama. Diagnoosina yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Puhkesi alle 20-vuotiaana ja jatkuu yhä. Olen 34v.

tarvitset kunnolla munaa! suosittelen 16v yläkoululaisen sykkivää kikkelia aluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt sitä että onko elämä sittenkin niin kuin tietokonepeli jossa tarkoituksena selvittää tasoja eteenpäin eikä ikinä ole tarkoituskaan olla sitä seesteistä kohtaa.

Kyllä se seesteisyys sieltä vielä löytyy.

Trust me. Olin hermoheikko päälle nelikymppiseksi, sitten vaan alkoi kummasti helpottaa.

Olen 50+.

Sama juttu, aina on joku asia joka aiheuttaa stressiä ja ahdistusta !

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä asiat ovat jotka ahdistavat ? Onko niissä jotain samaa/ yhdistävää? Onko niillä sama ahdistuksen lähde ?

Itselläni myös samaa kuin aloittajalla. Esimerkkejä viime puolen vuoden ajalta:

Pomo puhuu kanssani vähemmän > saanko kohta potkut, olenko kohta työtön

Porraskäytävän betonissa halkeama > romahtaako portaat, meneekö asunnon arvo (halkeama kyllä korjattiin :))

Korkotaso nousee > voinko ikinä muuttaa, romahtaako markkinat

Kissa syö vähemmän > onko sillä taas mätiä hampaita, meneekö taas tonni eläinlääkäriin

Taas uusi tauti > ollaanko kohta lockdownissa

Inflaatio > onko kohta varaa elämiseen

Lihomisen huomaaminen > saanko ikinä kumppania

Jne.

Aina tuntuu että on joku aihe tai murhe jota pää vain jauhaa päiväkausia. Poimin kaikenlaisia signaaleja ja kaikki kauhuskenaariot pyörii päässä kunnes asia ratkeaa...tai sen paikan ottaa vielä isompi murhepilvi.

Olen huomannut että tällaiset jää eniten vellomaan jos istun yksin kotona. Sosiaaliset kontaktit, urheilu ja ystävien tapaaminen jotenkin nollaa pään ja silloin ei samaa käy. Ystävien kanssa vellotaan joskus yhdessä ja kaikilla on kyllä isompia ja pienempiä samanlaisia murheaiheita. Koronasotainflaatio-aika on moukaroinut kyllä kaikki aika apeaksi.

Kaikkia kakarasta asti ahdistanut mikä milloinkin ja se on ollut ihan normaalia elämää. Mitä ihmeen nahattomia ihmiset nykyään oikein ovat. Ihan kaikesta normaaleista lamaannutaan ja pitää hakea lääkkeitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä asiat ovat jotka ahdistavat ? Onko niissä jotain samaa/ yhdistävää? Onko niillä sama ahdistuksen lähde ?

Itselläni myös samaa kuin aloittajalla. Esimerkkejä viime puolen vuoden ajalta:

Pomo puhuu kanssani vähemmän > saanko kohta potkut, olenko kohta työtön

Porraskäytävän betonissa halkeama > romahtaako portaat, meneekö asunnon arvo (halkeama kyllä korjattiin :))

Korkotaso nousee > voinko ikinä muuttaa, romahtaako markkinat

Kissa syö vähemmän > onko sillä taas mätiä hampaita, meneekö taas tonni eläinlääkäriin

Taas uusi tauti > ollaanko kohta lockdownissa

Inflaatio > onko kohta varaa elämiseen

Lihomisen huomaaminen > saanko ikinä kumppania

Kyllä on heikkolaatuinen ihminen nykyään ja mitenkä tuollainen kestäisi sodassa, ei mitenkään. Ja vähävaraisen otetaan vielä eläimiä. 

Jne.

Aina tuntuu että on joku aihe tai murhe jota pää vain jauhaa päiväkausia. Poimin kaikenlaisia signaaleja ja kaikki kauhuskenaariot pyörii päässä kunnes asia ratkeaa...tai sen paikan ottaa vielä isompi murhepilvi.

Olen huomannut että tällaiset jää eniten vellomaan jos istun yksin kotona. Sosiaaliset kontaktit, urheilu ja ystävien tapaaminen jotenkin nollaa pään ja silloin ei samaa käy. Ystävien kanssa vellotaan joskus yhdessä ja kaikilla on kyllä isompia ja pienempiä samanlaisia murheaiheita. Koronasotainflaatio-aika on moukaroinut kyllä kaikki aika apeaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä asiat ovat jotka ahdistavat ? Onko niissä jotain samaa/ yhdistävää? Onko niillä sama ahdistuksen lähde ?

Itselläni myös samaa kuin aloittajalla. Esimerkkejä viime puolen vuoden ajalta:

Pomo puhuu kanssani vähemmän > saanko kohta potkut, olenko kohta työtön

Porraskäytävän betonissa halkeama > romahtaako portaat, meneekö asunnon arvo (halkeama kyllä korjattiin :))

Korkotaso nousee > voinko ikinä muuttaa, romahtaako markkinat

Kissa syö vähemmän > onko sillä taas mätiä hampaita, meneekö taas tonni eläinlääkäriin

Taas uusi tauti > ollaanko kohta lockdownissa

Inflaatio > onko kohta varaa elämiseen

Lihomisen huomaaminen > saanko ikinä kumppania

Jne.

Aina tuntuu että on joku aihe tai murhe jota pää vain jauhaa päiväkausia. Poimin kaikenlaisia signaaleja ja kaikki kauhuskenaariot pyörii päässä kunnes asia ratkeaa...tai sen paikan ottaa vielä isompi murhepilvi.

Olen huomannut että tällaiset jää eniten vellomaan jos istun yksin kotona. Sosiaaliset kontaktit, urheilu ja ystävien tapaaminen jotenkin nollaa pään ja silloin ei samaa käy. Ystävien kanssa vellotaan joskus yhdessä ja kaikilla on kyllä isompia ja pienempiä samanlaisia murheaiheita. Koronasotainflaatio-aika on moukaroinut kyllä kaikki aika apeaksi.

Ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan yksin. Tämä ei ole mikään häiriö, vaan ihan luonnollinen evolutiivinen juttu, joka ohjaa sinut hakeutumaan takaisin "lauman" joukkoon.

Mieltäisin tämän ennemmin yksinäisyyden tai riittämättömien ihmiskontaktien puutteeksi, en ahdistuneisuushäiriöksi.

Tuttua on. Lopulta terapiassa, jonne hakeuduin ihan muista syistä, ymmärsin jutun jujun. Sisällä on jatkuva ahdistus, jonka syy ei ole itselle selvä tai sitä syytä ei vain halua myöntää. Edes näennäinen syypää on kuitenkin löydettävä, ja niitähän kyllä etsimällä löytyy.

Mulla se perimmäinen syy oli parisuhde, jossa jouduin koko ajan toimimaan arvojeni vastaisesti ja minulla ei ollut minkäänlaista ihmisarvoa. Tätä en halunnut tai kehdannut kuitenkaan myöntää, vaan järjettömälle ja jo työntekoon ja terveyteen vaikuttavalle ahdistukselle löytyi muka-syytä toisensa jälkeen.

Kun parisuhde päättyi ja sain sen aikana pullottamani tunteet ja ajatukset käsiteltyä, loppuivat jatkuvat ahdistuksetkin.

Ihan sama, jatkuva ahdistus ja stressi, aihe vain vaihtuu. Elämässäni on ollut aikuisiässä vain kaksi vaihetta, jolloin niitä ei ollut yhtä paljon, toinen oli vastarakastuneena ja toinen vauvavuoden sumussa. Molemmat vähän poikkeustilanteita ja elimistön hormonit yms olivat jotenkin sekaisin.

Tottakai tämä haittaa elämänlaatua, mutta vastapainona olen paremmin varautunut kaikkeen, joten jos jotain yllättävää tapahtuisi, selviäisin paremmin kuin huolettomat ihmiset. Myös läheiseni selviäisivät ansiostani paremmin, koska huolenpitoni ulottuu heihinkin.

N53

Nostoa hyvälle ketjulle.

Keskustele vaikka työterveyslääkärisi kanssa, ihmisen pitää pystyä nauttimaan elämästä. Elämän ei tule olla jatkuvaa kärsimystä, ahdistusta ja masentavaa. Voi olla että pienellä annoksella oikeaa lääkettä saat jättää ahdistuksen taaksesi ja elämä alkaa hymyillä. Esim. serotoniinin takaisinoton estäjät voi auttaa takaisin normaaliin elämään. Ainakin kannattaa keskustella asiasta, ehkä saat apua tilanteeseesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä asiat ovat jotka ahdistavat ? Onko niissä jotain samaa/ yhdistävää? Onko niillä sama ahdistuksen lähde ?

Itselläni myös samaa kuin aloittajalla. Esimerkkejä viime puolen vuoden ajalta:

Pomo puhuu kanssani vähemmän > saanko kohta potkut, olenko kohta työtön

Porraskäytävän betonissa halkeama > romahtaako portaat, meneekö asunnon arvo (halkeama kyllä korjattiin :))

Korkotaso nousee > voinko ikinä muuttaa, romahtaako markkinat

Kissa syö vähemmän > onko sillä taas mätiä hampaita, meneekö taas tonni eläinlääkäriin

Taas uusi tauti > ollaanko kohta lockdownissa

Inflaatio > onko kohta varaa elämiseen

Lihomisen huomaaminen > saanko ikinä kumppania

Jne.

Aina tuntuu että on joku aihe tai murhe jota pää vain jauhaa päiväkausia. Poimin kaikenlaisia signaaleja ja kaikki kauhuskenaariot pyörii päässä kunnes asia ratkeaa...tai sen paikan ottaa vielä isompi murhepilvi.

Olen huomannut että tällaiset jää eniten vellomaan jos istun yksin kotona. Sosiaaliset kontaktit, urheilu ja ystävien tapaaminen jotenkin nollaa pään ja silloin ei samaa käy. Ystävien kanssa vellotaan joskus yhdessä ja kaikilla on kyllä isompia ja pienempiä samanlaisia murheaiheita. Koronasotainflaatio-aika on moukaroinut kyllä kaikki aika apeaksi.

Tässä hyvässä kuvauksessa oli yksi olennainen lause: tällaiset jää eniten vellomaan jos istun yksin kotona.

Onkohan ap sinkku ja perheetön?

Minä asun yksin, lapset muuttaneet jo pois. Usein lähden mukaan johonkin sosiaaliseen tapahtumaan juuri tuosta syystä, että muuten vietän vapaapäivänkin omanpääni sisällä hautomassa senhetkistä kriisiä. Niitähän riittää! Todellakin: kun yhdestä pääset, toinen on jo ovella. Viimeksi tänä aamuna puhuin autossa itselleni, "NN, on oma valintasi haluatko elää jatkuvasti puolipaniikissa vai otatko asiat rennosti." Järjellä tajuan, ettei murehtiminen ja ahdistuminen auta yhtään mitään. Parempi on yrittää nousta tilanteiden yläpuolelle, oman elämänsä herraksi/rouvaksi. Tämä vaatii ainakin aluksi tietoista päätöstä luopua negatiivisesta asenteesta. Ihmisten ilmoille meno auttaa minua irtautumaan murhekehästä. Porukoissa en avaudu valittamaan, vaan pidän yllä mukavaa ilmapiiriä. (En myöskään kuuntele, jos joku muu valittaa valittamisen ilosta 😏) Siinä oma mielialakin kohoaa. Vaikka ahdistus iskisi taas illalla, olen ainakin saanut päivän aikana rentoutua ja nähdä oman kuplani ulkopuolelle. Tämä asettaa ongelmani realistisiin mittasuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Keskustele vaikka työterveyslääkärisi kanssa, ihmisen pitää pystyä nauttimaan elämästä. Elämän ei tule olla jatkuvaa kärsimystä, ahdistusta ja masentavaa. Voi olla että pienellä annoksella oikeaa lääkettä saat jättää ahdistuksen taaksesi ja elämä alkaa hymyillä. Esim. serotoniinin takaisinoton estäjät voi auttaa takaisin normaaliin elämään. Ainakin kannattaa keskustella asiasta, ehkä saat apua tilanteeseesi.

Veikkaan, ettet ole

Köyhä

Kroonisesti kipeä

Yksinäinen.

Mieti vähän. Mielialapilleriä poskeen auttaa vai?

Opettele elämään tässä ja nyt.

Jokapäivälle riittää Omat murheensa,

Tänään ei voi kantaa huomisen murheita.

Mulla kesti 35 vuotta oppia tuo, mutta sen jälkeen on elämä ollut paljon helpompaa

Vierailija kirjoitti:

Opettele elämään tässä ja nyt.

Jokapäivälle riittää Omat murheensa,

Tänään ei voi kantaa huomisen murheita.

Mulla kesti 35 vuotta oppia tuo, mutta sen jälkeen on elämä ollut paljon helpompaa

Onhan tuokin kauheaa, jos joka päivälle on oma murheensa!

Jospa muuttaisi asennettaan elämään niin, että kaikki, mitä täällä tulee eteen, on sitä oma elämänsiältöä. Onneaan ei pidä sitoa miellyttäviin olosuhteisiin. Ihminen voi sisäisesti olla tyytyväinen, vaikka myrsky raivoaa.

Itse pidän hankalimpana jatkuvia kipuja ja avuttomuutta avun puuttuessa.