Päätin juuri, että nyt riittää tämä avioliitto

Vierailija kirjoitti:

Sellaiset ihmiset, joilla on puhuva puoliso niin eivät voi käsittää, että joku ei puhuisi.

Itse olin todella ahdistunut miehen käytöksestä. Siihen liittyi puhumattomuuden lisäksi itsekästä, kylmää kohtelua. Ohi katsomista, ohi kävelyä, fyysistä torjumista, vähättelyä ja pilkkaakin.

Jos asia vielä vaivaa, käy lukemassa ketju Narsistin keskustelutyyli.

Puhut ensin ero-aikeistasi. Että et enää jaksa. Jos mies ei suostu hakemaan itselleen apua niin sitten vasta ero vireille! Mä varotan sua teinien reagoinnista. Voi käydä niinkin huonosti että olet aivan lirissä kun alkavat norkoilla myöhään kaupungilla väärissä porukoissa ja päihteet astuu kuvioihin! Murkkuista ei ikinä voi tietää etukäteen mitenkä toimivat. Itse aloin juomaan.

Ap, etsi ainakin kesäksi itsellesi /lapsillesi väliaikainen asunto,. Anna itsellesi aikaa miettiä ja sano miehelle, että ero on seuraava askel, ellei mies suostu puhumaan ja hakemaan apua.

Vierailija kirjoitti:

Täällä sama. Äijä kuin zombie, ei puhu. Töissä ym. kyllä esittää huumorijesseä, kotona kuin erakko. Nytkin maannut sohvalla koko päivän ja tojottanut urheilua töllöstä. Täysin pimennossa koko setä 50+ jolla vaihdevuodet päällä!! Jösses että rasittava andropaussiäijä!

Harva haluaa uskoa kenestäkään pahaa, mutta andropaussiäijä voi olla ihan vaan mulkku tai narsisti. Ja asiat painetaan villaisella, kun se nyt on vaan tuollainen juro nahjus.

Selsielämä taitaa olla aika kuollutta myös eikä sekään välttämättä johdu testojen puutteesta vasn pissasta päässä.

Vähän samanlaisesta tilanteesta muutama vuosi sitten vapautuneena, voi sanoa että on helpottunut olo ja joka aamu on mukava nousta uuteen päivään. Ei tunnu, että päivä toisensa jälkeen elämää pitää suorittaa ja olla varpaillaan tuntosarvet pystyssä aistimassa, mistä millonkin tuulee. Epämääräinen vuosia jatkunut ahdistus hävisi täysin, kunhan erovaiheen sai käsiteltyä.

Minä myös olen sitä mieltä, että istuta se miehesi alas ja kerro sille, että et enää kestä ja avioero on sitten edessä, jos hän ei halua tilannetta käsitellä. Voi olle, että et saa vastausta tai reaktiota, mutta ainakin on kortit pöydällä. Sinusta sitten riippuu, miten toimit. Mietin sitäkin, että ei ne lapset ole sokeita, mutta millaisen avioliiton mallin saavat. 

Mies on varmaan samanlainen pahanilmanlintu myös lapsille? Ajattele ap heidän etuaan, älä pakota heitä asumaan noin myrkyllisen ihmisen kanssa.

Ihan saman kokenut ensimmäisen poikkiksen kanssa 18-vuotiaana. Siksi nyt sinkkuna niin kauan kunnes löytyy toisenlainen.

N30

Minulla on myös puhumaton mies. Ei koskaan kerro, mistä kenkä puristaa. Vaikka olen raivoamalla saanut purettua pahimmat klikit, niin olen tajunnut että olemme etääntyneet eikä yhteisiä puheenaiheita tai kiinnostuksenkohteita enää ole. Arki sujuu ja lapset ovat pieniä, joten vielä yritän. Olen kuitenkin alkanut vihdoin myöntämään itselleni, että lopulta ero tulee. En jaksa yksin vetää tätä suhdetta käyntiin eikä oikeastaan enää kiinnostakaan. Etätyö toi esiin ne ongelmat, jotka aiemmin jäivät työelämän varjoon.

Vierailija kirjoitti:

Naisen tehtävä hoitaa lääkärit ja terapiat??? Wtf? Et ole hänen äitinsä, pihalle vaan, varatkoon itse lääkäriaikansa.

Ihan jokaisen tehtävä on tukea läheistään silloin, kun tämä tarvitsee apua. Itsekin olisin toivonut, että puolisoni olisi ohjannut minut hoitoon, kun sairastuin masennukseen ja vain itkin kaikki päivät. Itse en tosiaan tajunnut.

N52

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä! Jätä se sika!

Elämän jatkaminen erillään voi olla oikea ratkaisu. Mutta että 'sika'? Ei erotessa tarvi tehdä toisesta ihmisestä paskaa?

"Jätä se sika" on palstan vakiolauseita, joka tilanteessa. Ei sitä pidä ottaa kirjaimellisesti. Taidat olla uusi täällä? 🙂

Vierailija kirjoitti:

Ihan saman kokenut. Takana oli 20 vuotta ja lapset teinejä. Erosin ja elämä muuttui hyväksi. Ex aiheutti vain pahaa oloa ja ahdistusta.

Muuten sama. Mutta elämä muuttui uudelleen huonoksi nyt vuotta myöhemmin, kun ihastuin. En jaksaisi tätä tunteiden vuoristorataa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisen tehtävä hoitaa lääkärit ja terapiat??? Wtf? Et ole hänen äitinsä, pihalle vaan, varatkoon itse lääkäriaikansa.

Ihan jokaisen tehtävä on tukea läheistään silloin, kun tämä tarvitsee apua. Itsekin olisin toivonut, että puolisoni olisi ohjannut minut hoitoon, kun sairastuin masennukseen ja vain itkin kaikki päivät. Itse en tosiaan tajunnut.

N52

Ap:n mies ei suostu edes keskustelemaan, veikkaisin lääkärille menon todennäköisyydeksi 0,01%, jos ap varaisi miehelleen ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan saman kokenut. Takana oli 20 vuotta ja lapset teinejä. Erosin ja elämä muuttui hyväksi. Ex aiheutti vain pahaa oloa ja ahdistusta.

Muuten sama. Mutta elämä muuttui uudelleen huonoksi nyt vuotta myöhemmin, kun ihastuin. En jaksaisi tätä tunteiden vuoristorataa.

Kuvitteletko, että huonossa liitossa jatkaneena et olisi ihastunut? Vaikeampaa olisi ihastumisen vuoristorata pahanilmanlinnun kanssa eläen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisen tehtävä hoitaa lääkärit ja terapiat??? Wtf? Et ole hänen äitinsä, pihalle vaan, varatkoon itse lääkäriaikansa.

Ihan jokaisen tehtävä on tukea läheistään silloin, kun tämä tarvitsee apua. Itsekin olisin toivonut, että puolisoni olisi ohjannut minut hoitoon, kun sairastuin masennukseen ja vain itkin kaikki päivät. Itse en tosiaan tajunnut.

N52

Ap:n mies ei suostu edes keskustelemaan, veikkaisin lääkärille menon todennäköisyydeksi 0,01%, jos ap varaisi miehelleen ajan.

"Tukeminen" on eri asia kuin "varata aika toisen puolesta". Voi vaikka osoittaa ymmärrystä sanallisesti, näyttää mistä aika varataan, auttaa varaamisessa, luvata lähteä kuskiksi, tulla mukaan, luvata olla vinoilematta jne

Ap kertoi että mies ei puhu, mutta lääkärikäyntiin voi silti antaa apua. Jos puoliso ei ota apua vastaan tai kieltäytyy menemästä lääkäriin, on tilanne toinen.

T. Alkoholistin aikuinen lapsi

Tuohan on aivan selvä juttu.  Miestä ärsyttää oma vaimonsa, eli ap.

Tunteita ja välittämistä ei enää ole jäljellä.

Ei huvita jutella eikä huvita mikään muukaan, kun kaikki tuntuu miehestä oman vaimon suhteen yhdentekevältä.

Useinmiten taustalla on toinen nainen, vaikka sitä harva vaimoa uskoo, sillä ainahan naiset aattelevat, ettei tuota minun ukkoa kukaan muu nainen huolisi.

Mutta kyllä vaan huolii, varatut miehet ovat kysytyttyä tavaraa monien naisten keskuudessa.

Tuolla tavalla se meilläkin alkoi, mies oli ärtyisä ja välinpitämätön, huomasin ettei häntä enää mikään kiinnosta.    Ja syykin lopulta paljastui, kun tuli pakko eteen, kun se toinen nainen oli jo raskaana hänelle.

Miehillä on tapana pitkittää eroa, kun eivät uskalla kertoa vaimolleen, miten asiat todellisuudessa ovat ja välttävät selkeitä riitoja ja yhteenottoja.

Ap:na kysyisin suoraan mieheltä suoraan, että missä mennään, kun tämä elämä on tälläiseksi mennyt?

Aloitus vaikuttaa provolta.

Mutta tuo on totta että mies muuttuu, jos hänellä on toinen.

Oma vaimo kyllästyttää ja hän vertailee koko ajan vaimoaan ja sitä toista naista keskenään.

Kaikki vaimossa alkaa jotenkin hiertää ja siitä seuraa vaimon vähättelyä ja vihaisia ja tylyjä sanomisia ja arvosteluja.

Ikäänkuin mies hakemalla hakisi riitaa, jossa riidan ja huutojen välillä voisi sanoa paukuttaa, että minä en välitä sinusta enää vähääkään, minulla on toinen nainen, ja lähden tästä meidän liitosta.

Tämä on helpoin tapa miehellä ilmoittaa erosta.  Kuin että se pitäisi kertoa vaimolle suoraan, suoraan jossain keskustelussa vaikka sohvalla istuen,  sillä sellaiseen harvasta miehestä on.

Olen kylläkin nainen, mutta olen juuri tuollainen ap:n kuvailema vetäytyvä puoliso, joka pahimpina päivinään ei pysty puhumaan eikä edes katsomaan päin. Taustalla vakava masennus, ahdistushäiriö, C-PTSD ja dissosiaatiohäiriö. Kosketus aiheuttaa traumatakaumat ja tunteja kestävän voimakkaan ahdistuksen. Välillä on parempia päiviä ja silloin olen kohtalaisen normaali, eli pystyn katsekontaktiin, keskusteluun ja ehkä siedän jopa pientä pientä kosketusta. 3 v kestänyt terapia ja lääkitys ei tuonut pysyvää muutosta, nyt en ole missään hoitokontaktissa.

Tiedän, että mies jää tässä tilanteessa täysin vaille kaikkea ansaitsemaansa läheisyyttä ja läsnäoloa. Olen ehdottanut useasti, että ottaa avioeron tai edes sivusuhteen. Ei suostu, kun kuulemma uskoo minun vielä parantuvan. Tällä hetkellä tilanne tosin on sellainen, että parempina päivinä edistän it**mu***suunnitelmaa, huonoimpina en jaksa sitäkään. Minulla ei ole omaa voimaa ponnistaa paranemisen tielle, vaan tarvitsisin siihen konkreettista apua ja tukea. On käynyt selväksi, että mieheltä en sitä saa. Hän vain uskoo passiivisesti kaiken käyvän hyvin, mutta ei uskalla/halua/pysty mihinkään konkreettiseen tekoon. En tiedä, mahtaako hän ajatella ap:n tavoin, että pitäisi ottaa avioero... Mutta luulenpa säästäväni häneltä vaivan. Onko sillä sitten lopputuloksen kannalta kovasti väliä, pääseekö mies vapauteen eron vai leskeyden kautta?

Mitä jos tilanteen selvittämiseksi kirjoittaisit hänelle maltillisen kirjeen pyytäen selitystä ja tiedustelen hänen aikomuksiaan. Edellisissä puheenvuoroissa on asiaasi käsitelty jo aika monipuolisesti. Ota niistä muistilappu itsellesi, kun alat laatia kirjettä. Anna hänelle vapaat kädet päättää tilanteen jatkumisesta ja vaikka mahdollisesta erosta. Suunnitte myös lyhyt ystävällinen puhe kirjeen ojentamishetkeä varten.

Jättäkää kaikki siat.