Uusi työpaikka ja ulkopuolisuus

Varmaan vaihtamalla työpaikkaa tai työtehtävää työpaikan sisällä.

Ala on suosittu ja olin onnekas kun pääsin tähän työhön, en haluaisi luovuttaa vielä ja vaihtaa työtä. Mutta kyllä tässä konkretisoituu se kuinka tärkeää on hyvä tunnelma työpaikalla. En edes tajua muun porukan vitsejä, niitä naurattaa esim jos joku sanoo jonkun sanan väärin, siitä alkaa hirveä kikatus ja itseä ei naurata ne jutut yhtään. Se on sellasta teinimeininkiä välillä, ja sit ihmettelen oonko tosiaan niin vanha jo, vai vain kuiva tyyppi. Ehkä se etten naura kaikelle mitä siellä heitetään väsyneenä, aiheuttaa sen etten kuulu porukkaan.

Kyllä sitä suhdetta voi rakentaa vielä kankean alun jälkeenkin. Vaikka alku on kyllä tärkeä saada oikeille raiteille, ettei tutustuminen jumahda eikä osata enää edetä sen jälkeen.

Ehkä siihen kannattaa asennoitua nii että hoitaa vaan työt ja jättää ystävyydet vapaa-ajalleen. Nii se on monella muullaki.

Ehkäpä haet liian syvällistä yhteyttä työkavereihin, mitä ihmettä heidän elämäntilanteet sinua kiinnostaa? Jos osaat small talkin kuten sanot, osaat jutella harmittomista ja ei liian henkilökohtaisista aiheista.

Ei kannata heti aluksi vaatia liikoja itseltä ja muilta. Voit ensin keskittyä työn oppimiseen. Voit olla ystävällinen ja kysyä reippaasti apua ja jutella niitä näitä. Ei sinun kuulu olla porukassa vielä täysin samalla lailla kuin muut. Ajan myötä sinusta voi tulla porukkaan täydellisesti kuuluva. Pakonomainen yrittäminen näkyy ja on huono juttu, eli ole vain mitä olet, äläkä naura jos ei naurata.

Yleensä tässäkin voidaan tehdä sosiaalinen perehdytys hyvin tai huonosti. Älä soimaa liikaa itseäsi. Yhteisönne taitaa olla aika sisäänpäin lämpiävä. Inside-vitsejä, joita kukaan ei vaivaudu edes selittämään... Toi on ihan muiden valinnasta / kyvystä kiinni, tehdäänkö uudelle ei-toivottu vai tervetullut olo. Mutta edes kaikilla näennäisesti puheliailla ei ole sosiaalista pelisilmää.

Yritä päästä enemmän juttuun työasioissa ja syvennä sitä kautta.

Vierailija kirjoitti:

Ala on suosittu ja olin onnekas kun pääsin tähän työhön, en haluaisi luovuttaa vielä ja vaihtaa työtä. Mutta kyllä tässä konkretisoituu se kuinka tärkeää on hyvä tunnelma työpaikalla. En edes tajua muun porukan vitsejä, niitä naurattaa esim jos joku sanoo jonkun sanan väärin, siitä alkaa hirveä kikatus ja itseä ei naurata ne jutut yhtään. Se on sellasta teinimeininkiä välillä, ja sit ihmettelen oonko tosiaan niin vanha jo, vai vain kuiva tyyppi. Ehkä se etten naura kaikelle mitä siellä heitetään väsyneenä, aiheuttaa sen etten kuulu porukkaan.

Tuttua... joskus erehdyin kysymään, että mille te nauratte ja vastaus oli että "ei mitään". En ymmärrä mikä mussa on vikana, kun oon aina ja jokapaikassa ulkopuolinen. Lapsena mua kiusattiin koulussa, yläasteen jälkeen ei enää kiusattu mutta siitä lähtien oon ollut ulkopuolinen niin opiskeluporukoissa kuin työelämässäkin. Olen kumminkin ihan kohtelias ja normaali järjellä varustettu enkä heittele mitään törkyjuttuja, niin en ymmärrä miksi en ikinä pääse mihinkään porukkaan mukaan edes pintapuolisesti... 

Tää ei ap sua varmaan yhtään auttanut, mutta halusin vain kertoa että et ole yksin. Koita jaksaa. 

Ymmärrän tunteesi. Mäkin vaihdoin työpaikkaa vähän alle nelikymppisenä. Kun kysyin lähimmältä työkaveriltani, että missä ihmiset yleensä käyvät syömässä hän tokaisi jotenkin näin, että "kuka missäkin ja jotkut tuovat eväät". En käynyt hänen kanssaan syömässä sen kymmenen vuoden aikana kertaakaan.

En oikein koskaan päässyt koko paikan ihmisiin tutustumaan. Tajusin, että sekin käy vanhemmiten hankalammaksi. Nuorempana työkavereihinkin tutustuminen ja juttelu onnistui helpommin.

Työpaikka oli sinänsä ok ja asiallinen.

Kiitos vastauksista. Työporukka om piemi ja siellä on muutoin tosi jäykät käyttäytymissäännöt, aina tosi kiire ja taukoja ei ehditä pitää. Osaan tottakai höpötellä kevyitä, mutta työkaverit viettää keskenään vapaa-aikaa ja juttelee toisilleen muutakin kuin säästä tai viikonlopusta. Mun kanssa jutut kuivuu nopeasti. En tiedä, täytyy yrittää jaksaa pysyä menossa mukana vaikka ottaakin koville ja kotimatkalla usein kyyneleet valuu. Aiemmissa paikoissa löysin kivuttomasti oman paikkani, ja olin varma että täälläkin löydän, mutta ei. Ja tää vaikuttaa itseluottamukseen, tuntuu että oon paljon epävarmempi myös vapaalla.

Kerho lähiössä ja ulkopuolisuus alusta asti,kun en mielistele ketään, varsinkaan niitä jotka pyörineet siellä 4-6v..

Uutena kannattaa panostaa siihen, että tekee työt hyvin ja ajallaan. Se hauskanpito ja kaveeraaminen eivät ole työpaikalla se ykkösprioriteetti. Jos yrität kaveerata liikaa, niin se koetaan todennäköisesti epämiellyttäväksi. Kaikki ajallaan, kun osoitat olevasi se tyyppi, jonka suoriutumiseen voidaan luottaa, pääset varmasti myös sisään porukkaan. Jos taas koetaan, että yrität olla liikaa hyvä tyyppi, joka luistelee tämän varjolla töistä, niin voit olla varma, ettei urasi ole kovin pitkäikäinen.

Olen itse tarkkailija, en isolla porukalla puhu paljoakaan. Mutta kun porukkaa on vähemmän, silloin uskallan avata suuni ja saan myös huomiota ihan kivasti. Kokeile mun taktiikkaa: ole läsnä, ei tarvitse puhua. Mutta tartu tilaisuuteen, kun kahvikämpässä on vain pari tyyppiä, törmäät johonkin käytävällä/vessassa/ruokalassa. Olen työpaikallani se, joka tuntee hirveän paljon ihmisiä eri osastoilta ja kuulee jutut tuoreimmillaan. Ne meidän suupaltit ovat vain keskenään, eivätkä tunne muita kovinkaan hyvin ja nyrpistelevät heidän tavoilleen/tarpeilleen. Vaihda siis tavoitetta: älä enää yritä olla oman porukan sisäpiirissä, vaan suuremman porukan sukkula.

Minä olen ollut Aina ulkopuolinen. Päiväkodissa, ala asteella, ylä asteella, lukiossa, amk:ssa, ammattikoulussa ja neljässä työpaikassa. Haen nyt viidettä työpaikkaa. Tämä tauti on pahentunut iän myötä.

Luulen, että ainut vaihtoehto saada järkevä työyhteisö on ulkomaille muuttaminen. Suomessa ei suvaita yhtään erilaisuutta vaan samaa tyhjännauraja teatteriporukkaa pitäisi olla kaikkien. Minä en teeskentele mitään. Teatteri ihmiset ovat rasittavia. M37

Jep, todella syvältä. Olettaisi että aikuiset ihmiset osaisi käyttäytyä ja toimia normaalisti työyhteisössä mutta ei.

Itsellänikin kokemus eräästä tuollaisesta työpaikasta. Kahvipöydässä kun yritin osallistua keskusteluun niin kukaan ei katsonut päinkään, ja sitten jatkoivat omia juttujaan. Hyvä jos edes tervehdittiin. Tietyt työntekijät olivat kuin paita ja pe*se toistensa kanssa ja minä tietysti näkymätön. Ihan kuin jossakin ala-asteella. Aikuiset ihmiset. No aika äkkiä lähdin kyseisestä työpaikasta.

Itse en edes halua töistä kavereita. Mutta mulle on tärkeää että töissä on mukava olla ja muut suhtautuu positiivisesti minuun ja toisiinsa. Ei ihan aidosti haittaa jos jotkut käy lounaalla keskenään. Mutta varmasti jos työpaikalla oltaisiin muutenkin nyrpeitä se muuttaisi kaiken.

Olen saanut työskennellä tosi kivojen työkavereiden kanssa. Menin aina hyvillä mielin töihin. On myös kokemusta tuollaisesta syrjimisestä ilman mitään syytä. Ei pyydetä kahville, syömään, jutella, edes tervehditä ja pimitetään työasioita. En osaa sanoa vieläkään mistä tämä johtuu. Samanlainen ahkera oma itseni olen joka puolella ollut. Ehkä pelkäävät oman työpaikkansa vuoksi, jos uusi onkin tehokkaampi.

M37 ootko koskaan löytänyt ketään kaltaistasi työpaikoilta? Kun usein eri paikoissa on useampi hiljainen/vetäytyvä, mutta onko niin et heidänkin on vaikea löytää keskenään omaa yhteyttä?

Tuol on kans nii ihme esiintymistä ja turhan kikatusta että sen takia en enää edes yritä virittää keskustelua. Ja jos on joku puhelias ni yleensä he pitää sellasta monologia elämästään, että sellaisenkaan kanssa ei jaksa kauaa jutella.