Kerran kuussa Rea Tallgrenin, 35, mieli mustenee, kun vaikea PMS ottaa vallan Se on vähän kuin ylösalaisin-maailma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.

Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää. 

Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?

Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.

Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.

On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.

Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?

Kyllähän suurimmalla osalla miehistä ne hormonit kuitenkin vaikuttaa käytökseen. Miksi ei voisi hyväksyä sitä naisilta? Ero on myös siinä, että mieshormonit vaikuttaa jatkuvasti jolloin niiden vaikutusta ei samalla lailla huomaa. Pms voi aiheuttaa todella radikaalin muutoksen mielialaan ja sitten taas parin päivän-viikon päästä tilanne normalisoituu.

Kyllä sen vaikutuksen huomaa. Niiden hormonien takia miehet ovat taipuvaisia aggressioon monissa arjen tilanteissa. Sitä vaan pidetään miesten tyhmyytenä eikä hormonien vaikutuksena.

Naisia kyllä vaaditaan sietämään miehiltä mitä ihmeellisintä käytöstä koska miehet vaan on semmoisia.

E-pillerit auttoi ainakin minulla pms:ään. Silloin oli vaan semmoinen lievä kestov*tutus koko ajan. Nyt ilman pillereitä on suurimman osan ajasta hyvä mieli, mutta pms-aikaan ihan jäätävä v*tutus. Kumpi sitten on parempi, riippuu varmaan näkökulmasta ja oireiden vaikeudesta. Pillerit ei enää itselle käy muiden niiden aiheuttamien oireiden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vaimolla on nyt neljänkympin jälkeen PMS oireet menneet aivan mahdottomiksi. Aikaisemmin oli pari päivää vähän huonotuulinen mutta nyt kun PMS iskee:

- raivoaa kaksi päivää pikkuasioista, jos ei löydy mitään niin ottaa esiin jonkun vanhan jutun.

- vaatii että muutan pois

- haukkuu lapsia ilkeästi

- saattaa alkaa läpsimään avokämmenellä, minua tai teiniä.

- seuraava päivänä on taas aivan iloinen itsensä

Ei kai tuolle mitään voi, mutta ei se ole muun perheen kannalta mukavaa. Teini ymmärtää että johtuu hormoneista mut kuopus on ihan kauhuissaan.

Sen lisäksi kyllä mietityttää että voi käydä noiden oireiden aikaan normaalisti töissä eikä siellä ole mitään ongelmia. Eli siellä kyllä pystyy hillitsemään itsensä mutta kotona ei.

Tuo on lähisuhdeväkivaltaa. Soita poliisit paikalle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.

Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää. 

Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?

Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.

Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.

On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.

Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?

Miehillä hormonit vaikuttavat käytökseen jatkuvasti, jopa enemmän kuin naisilla, mutta koska näille on hoettu kautta aikojen että he eivät ole hormonaalisia he eivät tajua niitä asioita hormonien vaikutuseksi.

Heitä vaan pidetään huonosti käyttäytyvinä sikoina, vaikka heitä pitäisi ymmärtää ja tukea.

On eri asia olla aina huonosti käyttäytyvä sika kuin kaksi päivää kuukaudessa. Ainakin lähipiirin on sitä helpompi sietää.

Vaikeampi sellaista arvaamatonta aikapommia on sietää. Ei koskaan tiedä miten reagoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimolla on nyt neljänkympin jälkeen PMS oireet menneet aivan mahdottomiksi. Aikaisemmin oli pari päivää vähän huonotuulinen mutta nyt kun PMS iskee:

- raivoaa kaksi päivää pikkuasioista, jos ei löydy mitään niin ottaa esiin jonkun vanhan jutun.

- vaatii että muutan pois

- haukkuu lapsia ilkeästi

- saattaa alkaa läpsimään avokämmenellä, minua tai teiniä.

- seuraava päivänä on taas aivan iloinen itsensä

Ei kai tuolle mitään voi, mutta ei se ole muun perheen kannalta mukavaa. Teini ymmärtää että johtuu hormoneista mut kuopus on ihan kauhuissaan.

Sen lisäksi kyllä mietityttää että voi käydä noiden oireiden aikaan normaalisti töissä eikä siellä ole mitään ongelmia. Eli siellä kyllä pystyy hillitsemään itsensä mutta kotona ei.

Tuo on lähisuhdeväkivaltaa. Soita poliisit paikalle!

Onko edelleenkään Suomessa sellaisia turvakoteja, johon mies voisi lasten kanssa paeta väkivaltaista naista?

Sanon vaan miesten puolesta että vaikka kärsimmekin jatkuvasta testosteronimyrskystä niin emme me tavalliset miehet silti saa raivokohtauksia tai vastaavaa nyt ihan säännöllisesti.

Tai ehkä se on juuri se että kun se on jatkuvaa ja tasaista niin opimme kontrolloimaan sitä. Ne miehet jotka eivät opi päätyvät sitten pahoinpitelemään muita kun eivät ole kontrollissa - rikollista se on silti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.

Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää. 

Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?

Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.

Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.

On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.

Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?

Jos hormonipäissään oikeasti vahingoittaa muita olemalla esim väkivaltainen tai yliseksuaalinen niin totta ihmeessä asialle pitää tehdä jotain ja pikaisesti. Tekoihinsa voi vaikuttaa, mielialaan on huomattavasti vaikeampi vaikuttaa. Ei kukaan vaadi miehiä sietämään esim väkivaltaa edes pms-oireiselta, ainoastaan sen sietämistä että toinen on järkyttävän pahalla tuulella sen pari pv kuukaudessa.

Ei miehiä haittaa jos naiset ovat pahalla tuulella sen pari päivää kuukaudessa kunhan käyttäytyvät hyvin. Ei pidä hyväksyä henkistäkään välivaltaa.

Kyllä se pahantuulisuuskin vaan tuntuu haittaavan ja poissa tieltä pysymisen ja ymmärtämisen sijaan suuttuvat itsekin kun toinen ei olekaan oma hyväntuulinen itsensä.

Siihen huonoon käytökseen ne hermot menee. Olisivat tiuskimatta ja rähjäämättä, niin olisi kaikilla helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tulen pms:n aikaan itsetuhoiseksi. Se on todella häiritsevää, kun itsemurha-ajatukset valtaavat mielen kerran kuussa. Yleensä sitten vasta kuukautisten alettua tajuaa mistä on kyse, vaikka tätä on ollut monta vuotta. Sairastan masennusta ja joskus nuorempana näitä ajatuksia oli paljon tiheämmin, minkä takia en ole oppinut muistuttamaan itseäni siitä, että kuukautisten jälkeen helpottaa.

Harmittaa miten vähän empatiaa miehiltä löytyy tähän.

Miksi miehiltä pitäisi löytyä empatiaa tähän?

Empatia on tärkeä ja hyödyllinen ominaisuus, joka auttaa ihmisiä selviämään yhdessä.

Jos se käyttäytyy kuin ihmisperce, se on ihmisperce.

Aika helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Sanon vaan miesten puolesta että vaikka kärsimmekin jatkuvasta testosteronimyrskystä niin emme me tavalliset miehet silti saa raivokohtauksia tai vastaavaa nyt ihan säännöllisesti.

Tai ehkä se on juuri se että kun se on jatkuvaa ja tasaista niin opimme kontrolloimaan sitä. Ne miehet jotka eivät opi päätyvät sitten pahoinpitelemään muita kun eivät ole kontrollissa - rikollista se on silti.

Nuorilla miehillä testosteronitasot ovat korkeimmillaan ja heillä on vähän kokemusta niiden kanssa elämisestä. Ei liene sattumaa, että nuoret miehet ovat niitä, jotka eniten ajautuvat väkivaltatilastoihin tai onnettomuuksiin. Koskahan heitä alettaisiin ymmärtää jatkuvan syyllistämisen sijaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.

Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää. 

Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?

Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.

Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.

On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.

Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?

Kyllähän suurimmalla osalla miehistä ne hormonit kuitenkin vaikuttaa käytökseen. Miksi ei voisi hyväksyä sitä naisilta? Ero on myös siinä, että mieshormonit vaikuttaa jatkuvasti jolloin niiden vaikutusta ei samalla lailla huomaa. Pms voi aiheuttaa todella radikaalin muutoksen mielialaan ja sitten taas parin päivän-viikon päästä tilanne normalisoituu.

Juuri se on ongelma, että naisilla ne hormonit heittelevät kuukautiskierron myötä, mikä tekee naisesta ailahtelevaisen. Pelottavinta on, että Duomen johdossa on naisia, joilla kuukautiskierron ajankohta vaikuttaa mahdollisesti päätöksiin paljonkin.

Niinpä. Jos ei Rean kaltainen ei voi edes olla kehityskeskustelussa, kun on PMS, niin mitäköhän meidän naiset päättävät hormonihöyryissään..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on kätsyä, kun kerran kuussa saa oikein luvan kanssa olla vittumainen mörkö.

Niin, miksi kovista pms-oireista kärsivä ei ota huomioon itse tuota kun se kerran kuussa toistuu. Olisi ehkä hyvä miettiä, että kun se ärsytys tulee, se johtuu menkoista ja olla sitten äksyilemättä.

Sehän siinä onkin oudointa, että sitä ei pysty rationaalisesti ajattelemaan pms-oireena. Toki ne pienet ärsytykset pystyy ohittamaan ja ajattelemaan että on hermot kireällä koska se aika kuusta.

Mutta sitten kun sukellat syvään epätoivoon, missä olet aivan yksin koko maailmassa, kukaan ei rakasta sinua eikä välitä sinusta, et osaa mitään etkä onnistu missään tai ole ikinä onnistunut missään, eikä millään ole enää mitään merkitystä, etkä pysty vaikuttamaan mitenkään omiin tunnereaktioihin, niin sen epätoivon keskellä on mahdotonta erotella järkevästi että tämä johtuu vain hormoneista.

Kyllähän sen heti seuraavana päivänä ymmärtää itsekin ja sitten on helppoa taas olla järkevä seuraavat 3vko, kunnes taas seuraava hormonimyrsky iskee.

Ei tätä ole helppoa ymmärtää, jos ei itse ole kokenut mitään vastaavaa.

Kuvasit hyvin minun pms-oireitani. En raivoa tai riehu, putoan johonkin syvään epätoivoon ja masennukseen josta ei pääse ulos.

Alkukeväällä oli kaunis aurinkoinen päivä, olin saanut juuri kuulla, että sain haaveilemani työpaikan. Kävelin koirani kanssa metsässä pitkällä lenkillä ja kaikki oli niin hyvin, että minun olisi pitänyt olla suorastaan pakahtumassa onneen. Mutta ei, muistan vaan sen syvän epätoivon, josta hämmästyin itsekin. Asiat ovat mallillaan ja silti olo on tämä!

Jos masentuneiden ihmisten elämä on joka päivä tälläistä, niin halaus heille kaikille, aivan kamalaa.

Juu, naisia ärsyttää kerran kuussa kaikki. Ja oireet kestävät aina kuukauden kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.

Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää. 

Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?

Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.

Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.

On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.

Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?

Kyllähän suurimmalla osalla miehistä ne hormonit kuitenkin vaikuttaa käytökseen. Miksi ei voisi hyväksyä sitä naisilta? Ero on myös siinä, että mieshormonit vaikuttaa jatkuvasti jolloin niiden vaikutusta ei samalla lailla huomaa. Pms voi aiheuttaa todella radikaalin muutoksen mielialaan ja sitten taas parin päivän-viikon päästä tilanne normalisoituu.

Juuri se on ongelma, että naisilla ne hormonit heittelevät kuukautiskierron myötä, mikä tekee naisesta ailahtelevaisen. Pelottavinta on, että Duomen johdossa on naisia, joilla kuukautiskierron ajankohta vaikuttaa mahdollisesti päätöksiin paljonkin.

Niinpä. Jos ei Rean kaltainen ei voi edes olla kehityskeskustelussa, kun on PMS, niin mitäköhän meidän naiset päättävät hormonihöyryissään..

Miksi ylipäätään kuvittelet, että Suomen johdossa olevilla naisilla olisi vaikeita PMS-oireita?

Vähän vaikea kuvitella, että tuollaisiin tehtäviin päätyvillä olisi, kyllä ne on hyvin tasaisen suorituskykyisiä ja normitallaajaa suorituskykyisempiä luonteita jotka sinne päätyy.

Itse naisena en tunne ketään kenellä olisi vaikeita, elämään vaikuttavia PMS-oireita, ei ne ole mikään sääntö naisille vaan enemmänkin poikkeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.

Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää. 

Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?

Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.

Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.

On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.

Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?

Kyllähän suurimmalla osalla miehistä ne hormonit kuitenkin vaikuttaa käytökseen. Miksi ei voisi hyväksyä sitä naisilta? Ero on myös siinä, että mieshormonit vaikuttaa jatkuvasti jolloin niiden vaikutusta ei samalla lailla huomaa. Pms voi aiheuttaa todella radikaalin muutoksen mielialaan ja sitten taas parin päivän-viikon päästä tilanne normalisoituu.

Juuri se on ongelma, että naisilla ne hormonit heittelevät kuukautiskierron myötä, mikä tekee naisesta ailahtelevaisen. Pelottavinta on, että Duomen johdossa on naisia, joilla kuukautiskierron ajankohta vaikuttaa mahdollisesti päätöksiin paljonkin.

Niinpä. Jos ei Rean kaltainen ei voi edes olla kehityskeskustelussa, kun on PMS, niin mitäköhän meidän naiset päättävät hormonihöyryissään..

Sinulla on vielä paljon opittavaa pms:stä. Googlella löytyy, ja kirjastosta voi kysyä kirjoja aiheesta. 

Pms nimittäin ei ole riesana läheskään kaikilla naisilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.

Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää. 

Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?

Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.

Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.

On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.

Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?

Miehillä hormonit vaikuttavat käytökseen jatkuvasti, jopa enemmän kuin naisilla, mutta koska näille on hoettu kautta aikojen että he eivät ole hormonaalisia he eivät tajua niitä asioita hormonien vaikutuseksi.

Näin. Kyllähän se nakkijonossa suun pieksäminen ja naisten lyöminen on tosi järjellä ja tieteellä perusteltua toimintaa, eikä yhtään liity tunteisiin :D

Sehän on nimenomaan järjellä ja tieteellä perusteltavissa, että testosteronilla on tuohon käytökseen suuri vaikutus. Se kun vahvistaa aggressioita.

Hän siis pystyy valitsemaan itkun ja raivareiden välillä, mutta ei itkun/raivareiden ja rauhoittumisen välillä. Jepjep.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.

Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää. 

Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?

Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.

Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.

On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.

Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?

Miehillä hormonit vaikuttavat käytökseen jatkuvasti, jopa enemmän kuin naisilla, mutta koska näille on hoettu kautta aikojen että he eivät ole hormonaalisia he eivät tajua niitä asioita hormonien vaikutuseksi.

Näin. Kyllähän se nakkijonossa suun pieksäminen ja naisten lyöminen on tosi järjellä ja tieteellä perusteltua toimintaa, eikä yhtään liity tunteisiin :D

Sehän on nimenomaan järjellä ja tieteellä perusteltavissa, että testosteronilla on tuohon käytökseen suuri vaikutus. Se kun vahvistaa aggressioita.

Vain aggressiivisuuteen taipuvilla miehillä. Testosteroni tuo rauhallista itsevarmuutta muille miehille. Yksistään testosteroni ei tietenkään väkivaltaa selitä, sillä naisiin ja miehiin kohdistuu yhtä usein parisuhdeväkivaltaa, vaikka miehillä on 20 enemmän testosteronia.

Vierailija kirjoitti:

Kuitenkaan suurin osa naisista ei kärsi tuollaisesta. Onneksi kaikilla on ihan vapaa tahto haluaako olla tuollaisen ihmisen kanssa parisuhteeessa vai ei.

Ja moni puoliso näkee, että naiselle se, kärsiikö oireista vai ei, ei ole halusta kiinni. Kyseessä on sairaus, ja eivät kaikki jätä puolisoon sairauden takia.

Itselläni pms-oireet pahentuivat raskauksien jälkeen ja raudanpuutteisena. Eli nämäkään asiat eivät ole vakio.

Vierailija kirjoitti:

"Olen sanonut esimiehelle, että kehityskeskustelua ei voida pitää PMS:n aikaan. Koska se mitä PMS:n aikaan ajattelen ja sanon, ei edusta yhtään sitä, mitä oikeasti ajattelen."

No eipä ihme, että työnantajat karttavat nuorten naisten palkkaamista.

Kyllä, koska sairauden tai vamman perusteella karttaminen ja syrjiminen on ok?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oireilu on oikeasti hallitsematonta, kuten itselläni pmdd:sta kärsivänä, on elämä vaan järjestettävä sen mukaan. En halua altistaa muita ihmisiä esim. itku- tai raivokohtauksille, joille en yleensä mitään voi. Se ei mene niin, että tunnen ja huomaan etukäteen hermostuvani ja ahdistuvani, ja sitten alan järkeillä ja hengitellä, että tämähän on vaan hormonaalista, ja saan siten hillittyä itseni. Se ei myöskään ole suuruusluokaltaan pientä pms-hermostumista, jos on likaiset sukat jätetty lattialle tai toinen sanoi väärän asian väärään aikaan - sellaistakin minulla ilokseni joskus on, ja sen pystyn hallitsemaan. Siinä pahassa oireilussa ahdistus, epätoivo ja raivo vaan nousevat jostain, ja huomaan sen yleensä vasta, kun tilanne on jo päällä. En tästä syystä esimerkiksi mene pahimpina päivinä töihin, ja kumppanini on evakossa kakkoskämpällä. Sovimme tästä aina yhteistuumin, ja se ei onneksi ole ongelma. Koen sen helvetin mieluummin yksin, ja se tulee ihan samalla tavalla päälle, oli paikalla muita ihmisiä tai ei.

Ei varmaan kannata järjestää apua, vaan kääntää koko elämä ympäri oireiden takia, joihin hoitoakin voisi saada. Ihme uhrautuva nainen -asenne ja toiset yläpeukuttaa innoissaan! Eikö sinulla mielestäsi olisi oikeutta pystyä käymään töissä joka päivä?

Otan mielelläni vastaan ehdotuksia sopivista hoidoista, tätä kun on yritetty hoitaa sellaiset 25 vuotta tuloksetta kaikilla mahdollisilla ja lopulta epätoivoisilla lääkkeellisillä ja lääkkeettömillä keinoilla. Monille löytyy apu hormonivalmisteista ja/tai mielialalääkityksestä, minulle ikävä kyllä ei ole löytynyt.