Lue keskustelun säännöt.
olenko tulossa hulluksi!? (raskauden iloista)
11.10.2006 |
olen jo seitsemännellä kuulla raskaana ja minulla on ollut jnkv supisteluja. tämä on johtanut siihe, etten oikein enää voi liikkua entiseen malliin ja tämä taas siihen, että painoa on tullut lisää. olen ollut nyt sairauslomalla ja olenkin ottanut ihan rauhallisesti koko saikun. en siis rehki enkä muutenkaan rasita itseäni, vaikka se tuntuukin kovin vieraalta.
nyt kuitenkin olen huomannut, että arastelen lähteä ulos ihmisten ilmoille. ensin se oli vain lievää ujostelua, mutta nyt alkaa tuntua yhä houkuttelevammalta jääd kotiin koko loppuraskauden ajaksi. olen muuttunut niin paljon ulkoisesti, etten enää meinaa kehdata liikkua ulkona! tämä on ihan hullua!
raskaus on muuten sujunut hyvin ja olen onnellinen tästä tilasta. totuus on kuitenkin se, että vierastan tätä uutta kroppaani niin, etten oikeasti uskalla näyttää itseäni kenellekään. olenko mä ihan pähkä?
kiva että luit tänne asti.
Kommentit (8)
kannattaa todellakin yrittää liikkua ihmisten ilmoilla. Itselläni oli työttömyyden aikana sellaista, että jotenkin häpesin työttömyyttäni ja sitten kohta itseänikin. Lopulta alkoi tuntua turvallisemmalta olla kotona, piilossa, turvassa. Kaupassa tuntui, että kaikki katsovat. Lenkillä tuntui, että kaikki muut ovat matkalla johonkin tärkeään. Pelotti lähteä minnekään. Ihmisten sekaan hakeutuminen poisti nuo oireet ihan heti. Raskaana saa näytää siltä, että on raskaana ja työttömyys ei ole häpeä.. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka minulla on vielä pari kuukautta aikaa olla raskaana.
tietysti on ihanaa olla tässä tilassa ja olen siitä todella onnellinen, mutta silti hävettää kun vaatteet näyttää kamalalta päällä ja muutenkin oma OLO on niin ISO!
Jos todella on kyse siitä, että et kehtaa liikkua ulkona, niin äkkiä hoitoon. Jumiudutko kotiin vuodeksi (jos esim röllömaha ja liikakilot ei lähde viikoissa kropastasi pois??)?
Mielestäni raskaana ollessa ihmiset " esittelevät mahojaan" ja ovat iloisia ja ylpeitä siitä että vauva on tulossa. Tosin ihan loppuaikana tuo kyllä muuttuu tuskalliseksi olotilaksi, " eikä siinä ole mitään karehdittavaa" mutta ihmistenilmoilla liikutaan kuitenkin mahaa häpeämättä..
ja olen kyllä viihtynyt aina kotona oikein hyvin. se on ollut työlleni todella hyvää vastapainoa.
työssäni nimittäin tapaan satoja, ellen jopa tuhat ihmistä päivässä ja se uuvuttaa varsinkin näin raskaushuuruissa.. nyt sairaslomalla ja haluaisin vain haahuilla kotona. tänään kävin hulluilla päivillä ja minua hirvitti koko se touhu (en kuitenkaan liene ainoa..?).
no jaa, ehken mä niin omituinen olekaan, väsynyt vain. ja iso :0)
Olin aika kauan sairaslomalla ja lihosin myös melkoisesti, 30kg. Jotenkin tuli semmoinen olo, ettei huvittanut lähteä kauheesti kotoa. Tunsin olevani melkoinen norsu ja häpesin sitä. Kaikki kuitenkin muuttui lapsen synnyttyä ja olen ns. normaali nykyään. Olen myös raskaana uudelleen ja vastaavia tunteita ei ole vielä ainaskaan tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulla on sellainen ajatus että mitäs jos jäänkin tällaiseksi kilohailiksi ainiaaksi! voiko ihminen tämän pinnallisempi ollakaan?
- ap, ei kovin äidillinen mamma
Eikä se johtunut siitä, etten haluaisi lähteä pihalle, jotenkin tuntui että vaan haluan olla rauhassa kotona, turvassa pahalta maailmalta:) Laitoin kotia, tein verhoja ja asettelin tauluja seinälle, siivosin ja viikkailin vauvan vaatteita, halusin vaan olla omassa rauhassa, poissa hälystä ja melusta.
Lapsi syntyi viikolla 37 ja olin hyvillään, että maltoin loppuraskauden levätä ja kerätä voimia, oli ihan tulla kotiin jossa kaikki oli tip top, viikko synnytyksen jälkeen halusin jo lenkille ja ulos, eli kai sitä sit oli osittain vaan niin väsynytkin raskausaikana, etti senkään vuoksi tahtonut liikkua.
Kaiken lisäksi minua ärsytti se, että raskaana ollessa koin olevani yleistä riistaa, ihmiset tuijotti ja saattoivat ääneen päivitellä kuinka iso olin, en pitänyt siitä ja sekin varmaan teki osan syyksi kotona viihtymiseen:)
Kel onni on, se onnen kätkeköön!
Ihanaa loppuraskautta ja miljoonia enkeleitä turvaamaan sinun ja pienen elämä!
Kokemuksesta nimittäin tiedän, että lapsen/lasten kanssa " jämähtää" vielä helpommin kotinurkkiin, ainakin lasten ollessa ihan pieniä. Eikä se tee pidemmän päälle kenellekään hyvää. Aloita siis jo nyt hyvä tapa edelleen käydä " ihmisten ilmoilla" .