Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainut, jonka mielestä vanhemmuus tuntuu äärimmäisen vaikealta?
19.05.2022 |
On jotenkin tosi avuton olo ja pelkään vaan että mitä mä seuraavaksi onnistunut pilaamaan lapseni elämässä.
En koe olevani tarpeeksi hyvä esikuva lapselleni. Oon ihan hukassa.
Mitä mä teen
Kommentit (3)
Olet varmaan yleisesti hämmentynyt itsesi suhteen myös? Epävarmuus on huono perintö lapselle, sitä sinun täytyy saada pois.
Mitkä asiat olivat omassa lapsuudessasi hyvin? Ne asiat sinä laitat automaattisesti eteenpäin lapsellesi, niistä ei tarvitse murehtia.
Mikä meni omassa lapsuudessasi pieleen? Nämä asiat sinun täytyy vahtia, ettet tee samoin. Myös negatiiviset asiat tulevat ns. selkärangasta.
Ja kun tekee virheen, voi aina pyytää anteeksi. Pienille lapsille pitää näyttää siinäkin esimerkkiä, jotta he oppivat pyytämään anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet varmaan yleisesti hämmentynyt itsesi suhteen myös? Epävarmuus on huono perintö lapselle, sitä sinun täytyy saada pois.
Mitkä asiat olivat omassa lapsuudessasi hyvin? Ne asiat sinä laitat automaattisesti eteenpäin lapsellesi, niistä ei tarvitse murehtia.
Mikä meni omassa lapsuudessasi pieleen? Nämä asiat sinun täytyy vahtia, ettet tee samoin. Myös negatiiviset asiat tulevat ns. selkärangasta.
Ja kun tekee virheen, voi aina pyytää anteeksi. Pienille lapsille pitää näyttää siinäkin esimerkkiä, jotta he oppivat pyytämään anteeksi.
Juurikin tuo epävarmuus. Mulla oli omassa lapsuudessani isoja pelkotiloja. Olin tosi herkkä lapsi ja en uskaltanut sen takia kertoa asioitani muille jos vaikka pelotti. Yritin sopeutua ja kulkea virran mukana unohtaen omat mielipiteeni ja tunteeni. Herkät ihmiset monesti kätkevät tunteensa, ettei kukaan pääsisi tuomitsemaan heidän tunteitaan, jotka ovat muille ihmisille aika ihmeellisiä monessa tilanteessa.
Vaikka ei niin pitäisi kai tehdä.
Huomaan lapsessani samanlaisia piirteitä ja olen varmasti itse aiheuttanut sen, että lapsenikin alkaa muuttua pelokkaaksi.
Joskus on parempiakin hetkiä ja itsevarmempia hetkiä kun tiedän mihin suuntaan kulkea ja mihin uskoa, mutta aika usein on näitä hetkiä kun ei osaa ottaa askelta mihinkään suuntaan ja paras vaihtoehto lapselle olisi se että minä en olisi lapsen elämässä pilaamassa sitä.
Vaikka toisaalta se olisi vielä pahempi jos oma äiti hylkäisi lapsensa , joten ei sekään ole vaihtoehto. Ja haluan tietenkin olla lapseni kanssa ja hoitaa häntä.
Silmissä vain on pelkkiä kauhukuvia tällä hetkellä.
Ap
Tällä hetkellä kyllä. Koen, että lapset seilaavat pettymyksestä toiseen, ja antavat nyt rankastikin kuulua kun pidän kiinni rajoista ja käytöstavoista.
Joka päivä hoen itselleni, että tässä on joku järki vielä.