Lue keskustelun säännöt.
Puoliso on jaksanut katsoa lorvimistani jo monta vuotta
19.05.2022 |
Ensi alkuun: menetin yllättäen, kertaheitolla 3 läheistä ihmistä + rakkaan, monta vuotta vanhan lemmikin tuossa vuosia takaperin. Kaksi noista menetetyistä oli läheisiä perheenjäseniä. Nämä kaikki siis sattuivat vielä saman puolivuotisen sisällä. Samalla me muutettiin tuosta jonkin ajan kuluttua epäonnisena taloon, jossa ilmeni hometta ja tästä tuli toinen henkisesti (ja osittain terveydellisesti) vaikea kierre, enkä ollut aiemmistakaan ongelmista päässyt vielä täysin yli.
Siinä tuli aika monet itkut ensiksi itkettyä. Jossain vaiheessa sitä itkua ei enää vaan tullut, ja olotila vaihteli apaattisuudesta omaan sisäiseen kiukkuun, epäuskoon ja epätoivoon. Olin tuona aikana ollut kouluttautumassa uudelle alalle, samalla kun olin osa-aikaisessa työssä. Jotenkin tuo kaikki yllättävä suru ja epätoivo lopulta sai minut vaan jättäytymään kaikesta pois.
Tein virheen, koska en jostain syystä mennyt heti puhumaan ammattilaiselle. Jäin vaan kerta kaikkiaan kotiin makaamaan ja tulot olivat puolison työssäkäynnistä enemmänkin kiinni. Nyt sitten aloin päästä VIHDOIN elämänmakuun takaisin kiinni, mutta koen tällä hetkellä monista asioista tosi huonoa omaatuntoa. Ihan siis tulee melkein fyysisesti huono olo kun ajattelen tätä kaikkea. Olen käytännössä ollut monta vuotta tosi huono puoliso; en jaksanut huomioida häntä juuri yhtään ja velloin vaan siinä omassa surussa ja epätoivossa. Jotenkin ihmettelen, että miten hän edes on jaksanut katsella minua tuossa tilassa vuodesta toiseen. Käytännössä elelin vaan hänen siivellänsä, ja sama osittain jatkuu nyt:
puoliso olisi siis sitä mieltä, että nyt minun kannattaa suorittaa koulutus loppuun, jotta työllistyisin tuolle uudelle (paremmin työllistävälle JA parempipalkkaiselle aalle), eikä sen vuoksi hän suosittele minun menevän tällä hetkellä töihin ollenkaan, koska aika ja jaksaminen ei riitä molempiin (saisin opinnot nopeammin suoritettua, kun työ ei vie sitä aikaa). Tuo oli jotenkin ihanasti häneltä, että olisi valmis käytännössä hoitamaan vieläkin meidän raha-asiat tässä taloudessa, mutta samaan aikaan koen TOSI pahaa oloa tästä. Haluaisin itsekin jo olla töissä ja maksaa enemmän laskuja sun muita nyt kun vihdoin jaksaisin edes tehdä töitä, mutta mun kannattaisi vaan käydä myös se koulu loppuun. Samaan aikaan ahdistaa jollain tasolla sekin, että mun olisi pitänyt valmistua jo ajat sitten, mutta se venyi tällä tavalla. Soimaan tällä hetkellä itseäni IHAN kaikista tekemättömistä asioista, "siivellä elämisestä" ja ennen kaikkea niistä vuosista, jolloin en edes elänyt täysillä vaan jotenkin vaan menin haamuna vuodesta toiseen. Miten pääsen tästä kaikesta eteenpäin? Ylipäänsä haluaisin jotenkin nyt parantaa suhdetta. Nyt kun olen taas "elossa", niin ymmärrän myös paremmin mitä ympärilläni tapahtuu: havahduin siihenkin, että meillä ei mene niin hyvin suhteessa kuin ehkä ennen tuota kaikkea masennusrumbaa. Eihän se ole kyllä ihmekään.
Vinkkejä? Apua, tukea?
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Liian pitkä viesti. Kerro ongelmasi lyhyemmin, ei tuollaista rupea lukemaan. Kerro ongelmasi ilman pitkän pitkiä taustasepustuksia.
Ja miksi sinä vaivaudut kirjoittamaan, että et jaksa lukea pitkiä keskustelunavauksia? Tämähän on KESKUSTELUpalsta. Mitä pikakerrontaa täälläkin täytyy nykyään harrastaa? Eikö ihmisten keskittymiskyky enää riitä mihinkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopetin lukemisen sen jälkeen, kun luettelit ketkä kaikki läheisesi kuolleet. Lyhyempi versio, kiitos! Ei kiinnosta kissan kummin kuolemat.
Kukaan einjaksa lukea sun eöllinövellejä!
Opettelw tiivistämisen taito senkin pölvästi!
Zemöpihug
Jos kerta soimaat itseäsi siitä, että puolisosi on hoitanut teidän talouspuolen pitkään, miksi edelleen olet "tekemättömänä"? Nyt vain itseäsi otat niskasta kiinni ja jatkat opintojasi, eihän tuo tilanne muutu yhtään mihinkään.
Toki hienoa puolisoltasi että on jaksanut. Mutta kyllä tuo opintojen jatkaminen on selkeä viestiä, että pikkuhiljaa sinunkin pitäisi alkaa hoitamaan yhteisiä asioita. En tiedä aloititko ammattilliset perusopinnot vai mitkä, mutta kannattaa jatkaa ne loppuun jos saat vielä nopeutettua niitä.
Kokemuksesta voin sanoa, että vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi itse jaksaa olla puolison tukea ja kannustaa häntä opiskelu- /työelämään, on se silti työssäkäyvälle osapuolelle raskasta. Etenkin nyt kun eläminen on kallistunut hintojen nousun myötä.
Sinäkin voit joskus olla puolisollesi vastaava tuki. Jutelkaa asioista, kiitä häntä kaikesta. Jatka opiskeluja. Kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kerta soimaat itseäsi siitä, että puolisosi on hoitanut teidän talouspuolen pitkään, miksi edelleen olet "tekemättömänä"? Nyt vain itseäsi otat niskasta kiinni ja jatkat opintojasi, eihän tuo tilanne muutu yhtään mihinkään.
Toki hienoa puolisoltasi että on jaksanut. Mutta kyllä tuo opintojen jatkaminen on selkeä viestiä, että pikkuhiljaa sinunkin pitäisi alkaa hoitamaan yhteisiä asioita. En tiedä aloititko ammattilliset perusopinnot vai mitkä, mutta kannattaa jatkaa ne loppuun jos saat vielä nopeutettua niitä.Kokemuksesta voin sanoa, että vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi itse jaksaa olla puolison tukea ja kannustaa häntä opiskelu- /työelämään, on se silti työssäkäyvälle osapuolelle raskasta. Etenkin nyt kun eläminen on kallistunut hintojen nousun myötä.
Hei, kiitos kun vastasit ja kiva kun täältä löytyi joku, joka jaksoi oikeasti lukea. Aloituksesta tuli kyllä aika pitkä.
Ilmaisin itseäni varmaan vähän huonosti. Kriisi oli nyt siis se, että en tiedä mitä teen opintojen ja töiden kanssa tässä mielessä: yritänkö heti vaan saada kokoaikaisen työn vai tartunko puolison tarjoukseen, että opiskelen pelkästään, jotta ne opinnot saa pian suoritettua. Koska jos kävisin sekä töissä että opiskelisin niin en tiedä mitä siitä tulee ja miten jaksaisin niitä molempia yhtä aikaa... silti mietin sitäkin vaihtoehtoa. Ehkä pelkkä opiskelu on sitten järkevin, nyt kun puoliso tuota ehdotti? En tiedä. Olen vain jotenkin tosi ahdistunut. Jotain aion silti nyt tosissani tehdä, mutta kysymys vaan kuului, että mikä noista vaihtoehdoista on järkevin - sohvalle makaamaan jääminen ei siis ole kohdallani enää vaihtoehto!
Jatka nyt opintoja, kerta puoliso sitä "mahdollisuutta" tarjoaa. Opinnot saa nykyään nopeasti kasaan, riippuen paljonko olet valmis tekemään töitä jaksamisesi kanssa. Töitä kyllä ehdit varmasti tehdä valmistuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jatka nyt opintoja, kerta puoliso sitä "mahdollisuutta" tarjoaa. Opinnot saa nykyään nopeasti kasaan, riippuen paljonko olet valmis tekemään töitä jaksamisesi kanssa. Töitä kyllä ehdit varmasti tehdä valmistuttua.
Kiitos :) Helpotti hieman oloa kun päätin näin kysyä ulkopuolisten mielipidettä. Omassa ahdistavassa tilanteessa ei jotenkin aina ehkä osaa ajatella niin järkevästi. Ehkä minun kannattaa tosiaan vain jatkaa nyt opintoja aluksi ja suorittaa ne kunnialla (ja vauhdilla) loppuun. Eiköhän tämä tästä... Jos tänne ikinä eksyy joku jolla on vähänkään vastaava tilanne niin isot tsempit ja jaksamiset myös teille - eiköhän me selvitä!
Voisiko kesällä saada jonkin työpätkän (lomituksen) ? Syksyllä voi kai aloittaa opiskelun joka tapauksessa, tuskin tähän aikaan vuodesta mikään opiskelu alkaa? Jos ei löydy pätkää, voi kai Avoimessa jotain suorittaa, mutta se maksaa.
Hyvää jatkoa Sinulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääasia on että teet edes jotain. Ja otat pääsi pois perseestäsi.ja lopetat itsesäälin.
Sama, paitsi että ei ole opiskelupaikkaa eikä työllistävää alaa näkyvissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sä oot vuosia maannut sohvalla niin aloita nyt vaan sillä opiskelulla ja hoida se kunnialla. Opiskelu+työ on varmaan tossa tilanteessa liian rankkaa ja voi saada sut uudestaan romahtamaan.
Liian pitkä viesti. Kerro ongelmasi lyhyemmin, ei tuollaista rupea lukemaan. Kerro ongelmasi ilman pitkän pitkiä taustasepustuksia.