Millainen äiti sinulla on/oli?

Todella hankala marttyyriluonne ja olen tajunnut tämän vasta myöhemmin aikuisiällä. Toiset pitää äidistäni todella paljon varmaan sosiaalisuuden takia ja toiset vihaavat. En ole tavannut ketään näiden ääripäiden välistä

Se on silti mun äiti ja rakastan sitä.

-M

Huolehtiva

Ihana, rakastava äiti, joka oli aivan liiankin lempeä, ainakin villejä veljiäni kohtaan. Hänellä ei ollut korkeaa muodollista koulutusta, mutta sydämen sivistystä sitäkin enemmän.

Äitini on traumatisoitunut omasta lapsuudestaan. Hänen itsetuntonsa on todella huono ja hän kokee kaiken mitä kukaan tekee arvosteluna itseään kohtaan. Lapsena hän oli kontrolloiva ja sosiaalisissa kontakteissa vetäytyvä. Hän rankaisi sekä fyysisellä että psyykkisellä väkivallalla. Nuoruudessani hän piti viikkojen mykkäkouluja eikä nyt aikuisuudessa ole halunnut osallistua lastenlastensa elämään. Nyt hän on jo ikääntyneempi ja ehkä haluaisi tavata meitä enemmän. Tietenkään hän ei suoraan pyydä, kiukuttelee paljon. En pidä häneen tällä hetkellä yhteyttä, sillä haluan varmistaa, että sukupolvien ketju katkeaa tähän ja lapseni saavat kokemuksen äidistä, joka on olemassa heitä varten.

Väsynyt, vanha ja masentunut. Puurtaja ja huoltaja. Perheemme joukkojenhallitsija joka huolehti viimekädessä, että seinät pysyy pystyssä ja kaikki on suurin piirtein siellä missä arvelikin. Joskus joku unohtui jonnekin, mutta aina se löysi kotiin. Olen 13 lapsi.

Minulla oli aivan ihana äiti. Teki kaikkensa lastensa ja lastenlastensa eteen. Lempeä, turvallinen ja aina omiensa tukena. Rakasti järjestää pieniä yllätyksiä ja ilahduttaa muita. Äidillä oli monia sairauksia, jotka varmasti ajoittain tekivät elämästä helvettiä, mutta äiti ei koskaan valittanut tai luovuttanut. Minulla ja äidillä tuntui olevan jopa jonkinlainen telepaattinen yhteys. Monta kertaa kävi niin, että kun toinen soitti, oli toinen juuri tarttumassa luuriin soittaakseen täsmälleen samalla hetkellä. Äidillä oli moraalista selkärankaa ja sydämen sivistystä. Vielä vanhempanakin hän oli myös hyvin nuorekas ja kiinnostunut maailmasta ympärillään. 

Ei olisi pitänyt äiti olla ollenkaan. Katto oli pään päällä ja jotain ruokaa pöydässä, mutta muuten oli äidin hommat ihan hukassa. Kaikki energia meni vaihtuvien isäpuolien viihdyttämiseen ja me oltiin vain tiellä siinä menossa. En tiedä minkälaisia mielenterveysdiagnoosia sille olisi tullut, jos olisi joskus käynyt tutkittamassa päänsä, mutta hullummaksi se on vaan mennyt vuosien saatossa, enkä ole enää vuosiin pitänyt mitään yhteyttä.

Rakasti perhettään yli kaiken. Asuin oman perheeni kanssa satojen kilometrien päässä. Lomilla pyrimme olemaan yhdessä. Tyttäreni ja äitini, eli tyttären mummi, itkivät molemmat kun oli pakko lähteä taas takaisin loman loppuessa. Ihanat muistot.

Äitini oli poissaoleva ja alkoholisoitunut. Olin 7v ja veljeni 3v, kun äitini "antoi" meidät isällemme. Äitini jatkoi ryyppäämistä uuden miehen kanssa ja sai siitä liitosta lapsiakin. Siitä liitosta syntyneet sisarukseni ovat traumatisoituneita, alisuoriutuvia ja jnkv päihteiden kanssa on ollut ongelmia.

Äitini oli hyvin kaunis nuorena. Hänen vanhempansa olivat yliankaria ja suojelevia, joten äitini karkasi naimisiin 17v iässä jo raskaana ollessaan. Kun lapset olivat pieniä, niin hänen miehensä teki itsemurhan. Sitten hän löysi isäni ja saivat minut ja veljen, edellisen liiton lapset äiti antoi sukulaisille. Äitini alkoi käyttämään paljon alkoholia ja laiminlöi meidät lapset. Vanhempieni eron jälkeen muistan nälän, pelon, yksinäisyyden, äidin ja uuden miehen tappeluissa hajotetun kodin ja hirveän ikävän isää ja äitiä kohtaan. Sitten syntyivät sisarpuoleni ja äiti antoi meidät isällemme. Onneksi isämme oli turvallinen ja huolehtiva, mutta töiden takia paljon poissa. Äitipuoli tuli kuvioihin parin vuoden päästä. Saimme tuntea sen, miten olimme vain häiriö ja pakollinen riesa, kun taas tuli uusia sisarpuolia perheeseen.

Minulla on ollut hirveä äidin ikävä ja olen yrittänyt taata omille lapsilleni hyvän lapsuuden ja rakkautta.

Äitiäni en juurikaan nähnyt sen jälkeen, kun hän antoi meidät isällemme. Välillä käytiin esim. kesälomilla hänen luonaan. En olisi silloin oikein halunnut mennä, kun se oli yhtä ryyppäämistä uuden miehen kanssa ja isäni haukkumista. Äitini lopulta kuoli yllättävän iäkkäänä alkoholistiksi. Alkoholidementiasta hän kärsi 15 viimeistä elinvuottaan ja kuoli hoivakodissa 70v iässä. 

Teräväkielinen, kateellinen, mukavuudenhaluinen, epäaito. Perheessämme oli aina menossa jonkinlainen teatterinäytös. Rakkaus oli ehdollista.

Piikikäs, ehdollinen silleen että kelpasin jos olin kuten hän halusi(ulkonäkö, tekemiset), jätti minut yksin selviämään pahasta koulukiusaamisesta...kokoikäni hän on antanut ymmärtää että en kelpaa itsenäni ja arvostelee elämääni( on asunto perhe ja vakityö. Muttei hänen mielensä mukaista yo-pohjaa eikä vävyä). Nyt on jo sairauksien takia niin pehmeä päästään että voi tavata vain mukavia jutustellen. Kyllä minussa näkyy kuten siskoissanikin äidin rooli elämissämme.

Vierailija kirjoitti:

Aika etäinen, hillitty, ankara. En muista koskaan kuulleeni, että olisin rakas tai että oltaisiin halattu tai olisin ollut edes sylissä. Nämä hellyydet ovat kai loppuneet tosi nuorena kun ei yhtään muistoa niistä ole.

Tämä on kyllä surkeaa. Oma äitini ei ollut hillitty eikä etäinen vaan kiihtyi kuin urheiluauto. Eikä ankarakaan vaan lepsu. Mutta se läheisyys - oivoi. Kuolinvuoteellaan äiti halusi halata ja teki sen niin kauniisti että oikein hämmästyin, että hän osaa sen. Mutta hän oli niin sekaisin, etten tiedä tunnistiko hän minua. Luulenpa, että ei. Enkä tiedä haluaisinko uskoa, että tunnisti. Ehkä kivuttomampaa ajatella, että hänellä oli jotain kivettyneitä kaunoja minua kohtaan jotka estivät halaamasta ainoaa lastaan. Minä taas kykenin ottamaan sen halauksen vastaan suvereenisti, koska hän ei enää ollut niinkään äitini kuin joku tuttu kärsivä ihminen. Itse asiassa todella surullista jos sitä oikein miettii. 

Lisää?

Voisin kai kuvailla monella tavalla, mutta päällimmäisenä tulee mieleen että äiti oli ylihuolehtiva ja sen vuoksi esti lapsilta lasten menot. Hän suosi toista lastaan, toiselle antoi ja toiselta otti. Nyt kun olen aikuinen hän on hössöttävä, hieman yksinkertaisen oloinen ihminen joka vaikuttaa kärsivän monenlaisesta mt-ongelmasta. Ollaan paremmissa väleissä kun silloin kun asuin kotona, mutta edelleenkään en kauaa jaksa saman katon alla olla hänen kanssaan.

Minulla oli maailman ihanin äiti. Äideistä parhain. Kaikkensa lasten eteen uhraava. En osannut arvostaa tarpeeksi. Nyt kaduttaa. Äiti on kuollut. Aina oli lempeä ja ymmärtäväinen. Ei ikinä sanonut pahasti. Lähes kaikki pitivät äidistäni. Aina ystävällinen ja vieraanvarainen. Kerran ala-asteella tehtiin leikkimielinen kysely, että kenen äiti on kivoin. Minun äiti sai kaikkien äänet. Äitini oli aivan ihana ihminen. 

Ylihuolehtiva. Arvosteleva. Tunnekylmä. 

Äitini oli uranainen, ei mikään lämmin ihminen, mutta ihan ok. Isä oli sitten taas aivan hirveä.

Yksi sana HYVÄ.

Äiti oli hedonisti. Älykäs, voimakas persoona. Isän kanssa yhdessä "we against the world". Toisaalta moderni, suvaitsevainen ihmisten ihminen. Ja toisaalta hyvin vanhanaikainen käsityksiltään. Osasi sosiaaliset pelit, joten lämpimimmät muistot on niistä pienistä hetkistä, kun heitti naamion narikkaan ja oli oma itsensä. Rakastettu ihminen, joka parhaimmillaan jaksoi olla erilaisten ihmisten tukena. 

Lempeä, joustava, mukautuva. Aina. R.I.P.