Millainen on narsistin ja läheisriippuvaisen suhde?

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja miehelläni on sellainen. En paljasta kumpi on kumpi mutta suhteemme on ihanteellinen. Täytämme toistemme tarpeet täydellisesti.

Paljastat kyllä sanomalla noin, että olet itse se narsisti. Oman kokemuksieni mukaan narsistin mielestä kaikki voi olla juuri hyvin ja suhde hänen mielestään toimii, vaikka kumppani olisi aivan selvästi rikki ja loppu. Suhde on narsistille ihanteellinen niin kauan, kun mennään narsistin tunteiden ehdoilla. Muulla kuin omalla onnellisuudella ei ole hirveästi väliä, ainakaan tekojen tasolla. Puheissa voi väittää mitä vaan, mutta käytös puhuu toista. Jos/kun läheisriippuvainen tajuaakin kuvion ja epäreilun asemansa, puhuu erosta tms, narsisti ei näe välien katkaisemiselle mitään syytä. Todennäköisesti hänen mielestään uhrin pitäisi vain lopettaa olemasta niin vaativa, liian herkkä, liian dramaattinen jne. Syy uhrin surkeassa olossa on hänessä itsessään, ei narsistin harjoittamassa manipuloinnissa. Itse kun kerroin exälle että olen suhteessa niin onneton että mieleni oli täynnä itsetuhoisia ajatuksia joka päivä, hänen vastauksensa oli: Ai, mun mielestä meillä on kyllä kaikki hyvin. Pitäiskö sun hakeutua terapiaan hoitamaan noi sun omat ongelmat? Tai sitten valehteli hetkellisesti mukamas empaattisesti että Anteeksi kulta, lupaan korjata kaiken mutta yhtikäs mikään ei muuttunut. Jos häneltä kysyi, miten käytönnössä hän aikoo asian korjata tai muuttaa huonoa käytöstään, ei osannut vastata mitään. Oikeasti ei ollut mitään aikomusta muuttaa narsistin egoa hyödyttävää epäreilua dynamiikkaa. Ja kun tähän manipulointiin lopulta väsyi niin, että viimein vuosien jälkeen raivostui, sai tietysti uhrina sen hullun leiman....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja miehelläni on sellainen. En paljasta kumpi on kumpi mutta suhteemme on ihanteellinen. Täytämme toistemme tarpeet täydellisesti.

Paljastat kyllä sanomalla noin, että olet itse se narsisti. Oman kokemuksieni mukaan narsistin mielestä kaikki voi olla juuri hyvin ja suhde hänen mielestään toimii, vaikka kumppani olisi aivan selvästi rikki ja loppu. Suhde on narsistille ihanteellinen niin kauan, kun mennään narsistin tunteiden ehdoilla. Muulla kuin omalla onnellisuudella ei ole hirveästi väliä, ainakaan tekojen tasolla. Puheissa voi väittää mitä vaan, mutta käytös puhuu toista. Jos/kun läheisriippuvainen tajuaakin kuvion ja epäreilun asemansa, puhuu erosta tms, narsisti ei näe välien katkaisemiselle mitään syytä. Todennäköisesti hänen mielestään uhrin pitäisi vain lopettaa olemasta niin vaativa, liian herkkä, liian dramaattinen jne. Syy uhrin surkeassa olossa on hänessä itsessään, ei narsistin harjoittamassa manipuloinnissa. Itse kun kerroin exälle että olen suhteessa niin onneton että mieleni oli täynnä itsetuhoisia ajatuksia joka päivä, hänen vastauksensa oli: Ai, mun mielestä meillä on kyllä kaikki hyvin. Pitäiskö sun hakeutua terapiaan hoitamaan noi sun omat ongelmat? Tai sitten valehteli hetkellisesti mukamas empaattisesti että Anteeksi kulta, lupaan korjata kaiken mutta yhtikäs mikään ei muuttunut. Jos häneltä kysyi, miten käytönnössä hän aikoo asian korjata tai muuttaa huonoa käytöstään, ei osannut vastata mitään. Oikeasti ei ollut mitään aikomusta muuttaa narsistin egoa hyödyttävää epäreilua dynamiikkaa. Ja kun tähän manipulointiin lopulta väsyi niin, että viimein vuosien jälkeen raivostui, sai tietysti uhrina sen hullun leiman....

Tämä sama kuvio! Vaimona olen aina se joka on pilannut avioliiton. Tuli ne vaiheet, että kukaan ystövistöni ei kelvannut, jokaisessa oli joku vika. Niinpä kyläilyt loppui, kukaan ei enää tullut kylään, koska tunsin syyllisyyttä että kotiimme tulisi joku, joka loukkaa miestäni. Myös seksi loppui miehen taholta ja kun siitä yritin puhua moneen kertaan oli tulos aina sama: minä itkin mies naama peruslukemilla. Miehen mielestä asia oli loppuunkäsitelty, ilman käsittelyä siis. Itkuni ei liikuttanut höntä eikä koskaan lohduttanut. Eikä hän itkenyt koskaan, mistään syystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja miehelläni on sellainen. En paljasta kumpi on kumpi mutta suhteemme on ihanteellinen. Täytämme toistemme tarpeet täydellisesti.

Paljastat kyllä sanomalla noin, että olet itse se narsisti. Oman kokemuksieni mukaan narsistin mielestä kaikki voi olla juuri hyvin ja suhde hänen mielestään toimii, vaikka kumppani olisi aivan selvästi rikki ja loppu. Suhde on narsistille ihanteellinen niin kauan, kun mennään narsistin tunteiden ehdoilla. Muulla kuin omalla onnellisuudella ei ole hirveästi väliä, ainakaan tekojen tasolla. Puheissa voi väittää mitä vaan, mutta käytös puhuu toista. Jos/kun läheisriippuvainen tajuaakin kuvion ja epäreilun asemansa, puhuu erosta tms, narsisti ei näe välien katkaisemiselle mitään syytä. Todennäköisesti hänen mielestään uhrin pitäisi vain lopettaa olemasta niin vaativa, liian herkkä, liian dramaattinen jne. Syy uhrin surkeassa olossa on hänessä itsessään, ei narsistin harjoittamassa manipuloinnissa. Itse kun kerroin exälle että olen suhteessa niin onneton että mieleni oli täynnä itsetuhoisia ajatuksia joka päivä, hänen vastauksensa oli: Ai, mun mielestä meillä on kyllä kaikki hyvin. Pitäiskö sun hakeutua terapiaan hoitamaan noi sun omat ongelmat? Tai sitten valehteli hetkellisesti mukamas empaattisesti että Anteeksi kulta, lupaan korjata kaiken mutta yhtikäs mikään ei muuttunut. Jos häneltä kysyi, miten käytönnössä hän aikoo asian korjata tai muuttaa huonoa käytöstään, ei osannut vastata mitään. Oikeasti ei ollut mitään aikomusta muuttaa narsistin egoa hyödyttävää epäreilua dynamiikkaa. Ja kun tähän manipulointiin lopulta väsyi niin, että viimein vuosien jälkeen raivostui, sai tietysti uhrina sen hullun leiman....

Tämä sama kuvio! Vaimona olen aina se joka on pilannut avioliiton. Tuli ne vaiheet, että kukaan ystövistöni ei kelvannut, jokaisessa oli joku vika. Niinpä kyläilyt loppui, kukaan ei enää tullut kylään, koska tunsin syyllisyyttä että kotiimme tulisi joku, joka loukkaa miestäni. Myös seksi loppui miehen taholta ja kun siitä yritin puhua moneen kertaan oli tulos aina sama: minä itkin mies naama peruslukemilla. Miehen mielestä asia oli loppuunkäsitelty, ilman käsittelyä siis. Itkuni ei liikuttanut höntä eikä koskaan lohduttanut. Eikä hän itkenyt koskaan, mistään syystä.

Joo, täällä täysin nuo samat. Melkein kaikissa kavereissani oli yhtäkkiä jotain vikaa tai jos mies ei keksinyt oikeaa vikaa, mies kuulemma pelkäsi heitä. Varmasti pelkäsikin, nimittäin heidän tarkkanäköisyyttään ja sitä että puhuisivat minulle järkeä. Sellaisista hieman naiiveista, höpsöistä ihmisistä hän pitää joita on helppo harhauttaa esim. huumorilla ja kauniilla puheella jotka eivät koskaan haastaisi narsistia. Meillä myös loppui seksi lähes kokonaan miehen taholta suhteen vakiuduttua. Miestä ärsytti se jos olin halukas ja tein aloitteita, koska halusi käyttää seksiä valtakeinona ja tehdä itse kaikki aloitteet. Hänellä täytyi saada olla kaikki kontrolli, eikä esim. suostunut kokeilemaan mitään uutta mutta saattoi luoda minuun silti epävarmuuksia valittamalla että seksi on niin rutiininomaista ja olen jo nähty. Kai se nyt olisi rutiinia, kun en saanut ehdottaa ikinä mitään uutta enkä edes haluta... Seksittömyys oli myös selkeää rankaisemista narsistin kritisoinnista, tietynlainen pitkävihaisuuden muoto. Jos mies oli esim. itse pettänyt jonkin lupauksensa ja minä loukkaannuin tästä, hän koki tulleensa kritisoiduksi ja kosti sillä ettei enää halunnut minua. Jos aloin puhumaan erosta niin silloin tuli kyllä kiire vetää minut lähelle, ettei hänen otteensa minusta lipeäisi liikaa. Narsistit myöskään harvoin haluavat polttaa siltoja uhreihinsa kokonaan, eli tuntuvat nauttivan epäselvistä tilanteista joissa ei olla kunnolla yhdessä mutta ei oikeasti katkaistaisi välejäkään. Jos oikuista saa tarpeekseen, narsistille tulee kiire luoda silti välillemme jokin linkki, joka jättää tilaisuuden paluulle. Koukussa kaaokseen, valtapeilihin ja emotionaaliseen vuoristorataan. 21

Vaarini ja mummini avioliitto on sellainen. Sitä voi kuvailla vain yhdellä sanalla: sairas.

Läheisriippuvainen ei ole henkilö, joka on riippuvainen toisista ihmisistä tai sosiaalista suhteista. Läheisriippuvainen on jonkin läheisen ihmisen addiktion kautta itsekin kyseisestä asiasta ja sen vaikutuksista riippuvainen.

Sana läheisriippuvuus pitäisi korvata toisella sanalla, niin usein sitä käytetään täysin väärässä yhteydessä.

Isäni on alkoholisti joka on manipuloinut minua aivan nappulasta saakka. Hän on kärsivä marttyyri jolle lapsensa on emotionaalinen likasanko ja kainalosauva.

Minut on kasvatettu kieltämään omat tarpeet ja tunteet ja vaalimaan näitä isäni kohdalla. En ole koskaan uskaltanut sanoa isälle kunnolla vastaan etten vain loukkaa hänen herkkiä tunteitaan, jotka ovat luonnollisesti minun vastuullani. Minä viihdytän, lohdutan, piristän ja hyssyttelen alkoholiongelmaa.

Tämä meni näin ensimmäiset 30 vuotta. Nyt välit on lähes täydellisesti poikki ja taistelen itse lähes päivittäin sitä vastaan, etten syytä itseäni. Isä kokeilee minuun vihaa, syyllistämistä, uhkailua jne manipulaatiokeinoja joilla ennen sai minut pyytämään itseäni anteeksi ja asettumaan takaisin paikoilleni, eli isän astinlaudaksi. Enää hän ei onnistu siinä.

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuvainen ei ole henkilö, joka on riippuvainen toisista ihmisistä tai sosiaalista suhteista. Läheisriippuvainen on jonkin läheisen ihmisen addiktion kautta itsekin kyseisestä asiasta ja sen vaikutuksista riippuvainen.

Sana läheisriippuvuus pitäisi korvata toisella sanalla, niin usein sitä käytetään täysin väärässä yhteydessä.

Oikaisen hieman, eli läheisriippuvainen on henkilö joka ei välttämättä ole itsekin riippuvainen kyseisestä asiasta tai vaikutuksista. Siihen kuuluu lisäksi myös addiktoituneen läheisen addiktion aiheuttamat muut häiriöt ja ongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Minun avioliittoni. No, emme nyt diagnosoitua, mutta meillä oli tuo kuvio.

Kun minä aina myötäilin ja joustin, oli elämämme oikein helppoa. Ongelmia tuli, kun olin eri mieltä.

En osaa sanoa, kumpi oli muna ja kumpi kana. Itse en jaksanut sitä, että kaikesta piti aina vääntää. Siksi oli helpompi joustaa, jos asia ei ollut kovin tärkeä. Toisaalta ymmärrän, että toiminnallani mahdollistin narsistisuuden kasvamisen.

Ja ei, en ole heikko ihminen. Olen mukavuudenhaluinen.

Meillä elämä ei ollut niin huonoa, ettenkö siinä olisi pärjännyt. Mietin kyllä eroa, mutta sitten saimme lapsen.

sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja miehelläni on sellainen. En paljasta kumpi on kumpi mutta suhteemme on ihanteellinen. Täytämme toistemme tarpeet täydellisesti.

Paljastat kyllä sanomalla noin, että olet itse se narsisti. Oman kokemuksieni mukaan narsistin mielestä kaikki voi olla juuri hyvin ja suhde hänen mielestään toimii, vaikka kumppani olisi aivan selvästi rikki ja loppu. Suhde on narsistille ihanteellinen niin kauan, kun mennään narsistin tunteiden ehdoilla. Muulla kuin omalla onnellisuudella ei ole hirveästi väliä, ainakaan tekojen tasolla. Puheissa voi väittää mitä vaan, mutta käytös puhuu toista. Jos/kun läheisriippuvainen tajuaakin kuvion ja epäreilun asemansa, puhuu erosta tms, narsisti ei näe välien katkaisemiselle mitään syytä. Todennäköisesti hänen mielestään uhrin pitäisi vain lopettaa olemasta niin vaativa, liian herkkä, liian dramaattinen jne. Syy uhrin surkeassa olossa on hänessä itsessään, ei narsistin harjoittamassa manipuloinnissa. Itse kun kerroin exälle että olen suhteessa niin onneton että mieleni oli täynnä itsetuhoisia ajatuksia joka päivä, hänen vastauksensa oli: Ai, mun mielestä meillä on kyllä kaikki hyvin. Pitäiskö sun hakeutua terapiaan hoitamaan noi sun omat ongelmat? Tai sitten valehteli hetkellisesti mukamas empaattisesti että Anteeksi kulta, lupaan korjata kaiken mutta yhtikäs mikään ei muuttunut. Jos häneltä kysyi, miten käytönnössä hän aikoo asian korjata tai muuttaa huonoa käytöstään, ei osannut vastata mitään. Oikeasti ei ollut mitään aikomusta muuttaa narsistin egoa hyödyttävää epäreilua dynamiikkaa. Ja kun tähän manipulointiin lopulta väsyi niin, että viimein vuosien jälkeen raivostui, sai tietysti uhrina sen hullun leiman....

Tämä sama kuvio! Vaimona olen aina se joka on pilannut avioliiton. Tuli ne vaiheet, että kukaan ystövistöni ei kelvannut, jokaisessa oli joku vika. Niinpä kyläilyt loppui, kukaan ei enää tullut kylään, koska tunsin syyllisyyttä että kotiimme tulisi joku, joka loukkaa miestäni. Myös seksi loppui miehen taholta ja kun siitä yritin puhua moneen kertaan oli tulos aina sama: minä itkin mies naama peruslukemilla. Miehen mielestä asia oli loppuunkäsitelty, ilman käsittelyä siis. Itkuni ei liikuttanut höntä eikä koskaan lohduttanut. Eikä hän itkenyt koskaan, mistään syystä.

UPS Nämä molemmat kirjoitukset osuvat ihan täysin, voisi olla jokainen sana omani kirjoittama...paitsi että olen mies

En tiedä onko hän narsistinen, kaipa on. Mustasukkainen ja tunteellisesti ylös alas menevä ainakin oli. Yliholhoava. Menin lankaan ollessani itse vähän heikoilla hylkäyksen jälkeen: kaikki tuntuivat kehuvan häntä, ja ajattelin löytäneeni vihdoin aikuisen, hyvän miehen. No, pieleen meni. Jostain syystä toistan virheitäni, vaikka välillä luulen viisastuneeni.

Jatkuvaa kyljessä roikkumista; minulta loppuivat happi, tila ja lupa olla oma itseni. Hän veti suun mutruun, kun minun piti lähteä kouluun, töihin, harrastuksiin ja asunnolleni. Ei joka tilanteessa, mutta aina silloin kun hän kuvitteli minun tapaavan jonkun miespuolisen ihmisen menoissani.

Hän esitti suurtakin auttajaa, mutta varsin nopeasti huomasin, että hän ei auta minua minun takiani, vaan tunteakseen itsensä hyväksi ihmiseksi. Niinpä hän yritti väkisin auttaa minua asioissa, joissa en tarvinnut apua, ja kun pidin pintani, mökötys alkoi. Ja niissä asioissa, missä olisin kaivannut kuuntelevaa korvaa, hän ei auttanut. Aloin siis muuttaa itseäni hänen mielikseen. Sosiaalinen elämäni kuivui kasaan, lakkasin liikkumasta, hoitamasta itseäni ja menin terapiaan, koska vaikutti siltä että minä olen ongelma parisuhteessamme.

Jäin henkisesti täysin yksin. Minusta tuli hänen kantajansa, sillä hänellä niitä ongelmia riitti, vaikka ne eivät näkyneet päälle päin. Hän oli niin kuin itkevä lapsi, joka eli täysin minun elämäni, tunteideni ja päätösten varassa. Lopulta erosin, koska oireilin pahasti ja toimintakykyni oli asteikolla 0-2. Eroaminen oli luonnollisesti hänen mittapuullaan pahinta, mitä voi tehdä. Ei ole. Pahinta on se, että kohtelee kumppania epäluottamuksella, epäkunnioituksella ja alentuvuudella, eikä tee mitään korjatakseen asennettaan.

Nyt olen yksin ja yritän pitää häneen etäisyyttä, koska hän edelleen yrittää tunkea elämääni. Onneksi olen toipunut niin paljon että kykenen töihin, se on iso pelastus. Ei ole enää hätääntynyttä pikkulasta ovella lähtiessäni. Kyytiä kyllä edelleen on välillä tarjonnut, koska onhan se kuulemma hyvin haastavaa kävellä 600 metriä bussipysäkille, varsinkin naisen, joka tapasi ennen suhdetta ajaa monen kymmenen kilometrin pyörämatkoja. Syyllisyys ja pelko vaivaavat minua edelleen, ja teen töitä päästäkseni niistä eroon.

Oppi kaikesta: ei kannata uskoa puheita. Kannattaa käyttää omia aivojaan. Jos elää jatkuvassa syyllisyydessä ja ahdistuksessa, sinua pahoinpidellään henkisesti.