Ero tulee, valtava ahdistus

Onko sellainen umpisolmu mitä ei jotenkin saisi auki? Jollekin seurakunnan diakonille tai vastaavalle voisi yrittää puhua, heiltä usein löytyy empatiaa ja ymmärrystä ihmisten ongelmiin, toisin kuin monella psykologilla.

No voi surku. Onko ketään kelle voit puhua?

On olemassa puhelinnumeroita, jonne voi soittaa jos ei ole ketään jolle puhua. Mieli ry taitaa ainakin pitää yhtä...

On päätetty erota, mutta et halua erota. Kuka päätti?

Päätös on tehty. Ei tarvi enää ahdistaa. Nyt vain eropaperit, asumisen ja lasten huollon järjestäminen. Uusi alku. Mies siis haluaa eron? Miksi siis haikailet enää hänen perään. Ette ole onnellisia, joten muuta vaihtoehtoa ei ole.

Itseppähän olet erosi aiheuttanut eikä kukaan ole syypää eroon yksinään. Kerro kuinka huonosti olet kohdellut kumppaniasi niin että se lähtee. 

Ei me taideta osata enää muuta kun kettuilla toisillemme. Kummallakin niin paha olla. Mies sitten kehittää omia menoja, ja pysyy pois kotoa. Ja musta tuntuu entistä pahemmalta kun on pois. Vaikka kotona ollessa joko riidellään tai ei puhuta mitäön. Miehen ja teinin välit hiertää myös pahasti.

Vuosi on päätetty sinnitellä. Että saataisiin asioita järjestettyä rauhassa. Talo, lainat, talous...

Vierailija kirjoitti:

Itseppähän olet erosi aiheuttanut eikä kukaan ole syypää eroon yksinään. Kerro kuinka huonosti olet kohdellut kumppaniasi niin että se lähtee. 

Olet kyllä hyytävän ilkeä ihminen, mistä tuollaisia aina vaan pesiytyy tälle palstalle? Karmivaa.

Sua voisi tossa tilanteessa auttaa ahdistuslääkkeet, jotta pääset pahimman yli.

Kaikki kääntyy vielä paremmaksi, mutta eihän se auta, kun tilanne on päälle. Voimia. Ja sulla on oikeus tunteisiisi. Avioero on yksi raskaimpia tunnekokemuksia, joita aikuinen ihminen joutuu kohtaamaan, vain tyyliin lapsen kuolema ja vastaavat ovat raskaampia. Joten ei ihme, jos ahdistaa. Sä tarttisit jonkun jolle puhua. Jos muuta ei löydy, psykiatrinen sairaanhoitaja terveyskeskuksessa ainakin pystyy ottamaan sut vastaan. Soitto sinne ja aika kyllä järjestyy.

Ja muista: elämä ei pääty tähän. Tunnelin päässä on valo, ja me kaikki saman kokeneet tiedämme, mitä parhaillaan käyt läpi. Tosi, tosi raskaita asioita ja tunteita. Myötätunto puolellasi vilpittömästi.

Miehellä taitaa olla jo vakivittu toisaalla. Olisi mukava, jos kodinkoneen kanssa hommat menisi loppuajan sovitusti, joten lopeta kitinä ja tee mitä olette sopineet.

Ero on kyllä tehty hankalaksi, jos on päätynyt naimisiin ilman avioehtoa, yhteinen asuntolaina, yhteinen asunto muuttotappiokunnasta, yhteisiä lapsia, pieni palkka ja työpaikka eri kaupungissa kuin missä koti eli lasten elämä on. Kokemusta on.

Työt kuormittaa, lasten murrosikä kuormittaa. Parisuhteelle ei jää enää energiaa. Ei ole tukiverkkoja, en edes muista millon oltais oltu kahdestaan.

Jatkuva vääntäminen asioista kuormittaa. Eriävät ajatukset kasvatuksesta hiertää välejä.

Tottakai minussa on vikaa. Päivät töissä hoitajana, illat lasten kuskauksia, ruokahuoltoa, pyykkäystä, siivousta. Mies joko harrastaa itse tai on sohvalla pelaamassa /katsomassa tvtä. Kun pyytää lenkille, tai jotain. En vaan enää jaksa kaiken muun jälkeen.

Ei ole ketään kenelle puhua.

Ei ole ketään kenelle puhua.

Jos mies on rakatunut toiseen naiseen, ero on varma.

Sitä ei enää voi mikään peruuttaa.

Toivoisin että ap hakee ammattiapua, että kykenee selviämään eron pahimmasta vaiheesta.

Alussa tuo kaikki on aivan hirvittävää, ahdistus ja huoli ja pettymys  raastaa mieltä, yötä päivää.

Eikä edes nukkumaan pysty.   On tunne, ettei jaksa, enkä selviä tästä.

Mutta ei pidä jäädä siihen, vaan alkaa toimia.   Erosta selviää, takaan sen.

Kunhan vain pääsee sen kaiken pahimman vaiheen yli.

Sinun ap pitäisi jutella asiasta jonku kanssa, vaikkapa psykiatrisen sairaanhoitajan, tai jonkun muun, johon luotat.   Sekin helpottaa vähän, kun saa asiasta jutella.

Jos olisin sinä,  tilaisin akuutti ajan lääkärin, niin pian kuin suinkin.

Tuossa tilassa et jaksa toimia etkä hoitaa lapsiasia kunnolla.

Minä luulen myös, että miehellä on jo toinen. Tai ainakin jotain viritelmiä, jollei mitään vakituisempaa.

Kiitos teille, jotka lohdutatte, ja kirjoitatte myötätuntoisesti.

Idiootteja, ja ilkeitä tähän maailmaan mahtuu. Mutta, lopulta paha saa palkkansa...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseppähän olet erosi aiheuttanut eikä kukaan ole syypää eroon yksinään. Kerro kuinka huonosti olet kohdellut kumppaniasi niin että se lähtee. 

Olet kyllä hyytävän ilkeä ihminen, mistä tuollaisia aina vaan pesiytyy tälle palstalle? Karmivaa.

Totuus tekee kipeää jos pitää katsoa itseään peiliin ja sieltä näkee vain hyytävän ilkeän ihmisen jos ei puoliso viihdy enää sellaisen kanssa. 

Missä unelmissa oikein elät kun et tajua kuinka voi olla henkistä väkivaltaa parisuhteissa joka ei näy ulkopuolisille. Ei sieltä parisuhteesta kukaan lähde ihan huvikseen jos ei ole paha olla ja sairastumisen vaara siinä suhteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Työt kuormittaa, lasten murrosikä kuormittaa. Parisuhteelle ei jää enää energiaa. Ei ole tukiverkkoja, en edes muista millon oltais oltu kahdestaan.

Jatkuva vääntäminen asioista kuormittaa. Eriävät ajatukset kasvatuksesta hiertää välejä.

Tottakai minussa on vikaa. Päivät töissä hoitajana, illat lasten kuskauksia, ruokahuoltoa, pyykkäystä, siivousta. Mies joko harrastaa itse tai on sohvalla pelaamassa /katsomassa tvtä. Kun pyytää lenkille, tai jotain. En vaan enää jaksa kaiken muun jälkeen.

Ei ole ketään kenelle puhua.

Ei ole ketään kenelle puhua.

Joo, näkee että parisuhde on ollut paitsiossa, eikä sille ole jäänyt aikaa, eikä edes yritetty hoitaa parisuhdetta mitenkään.

Näin se ero useimiten saa alkusysäyksen.

Luullaan että se parisuhde vaan jatkuu vuodesta toiseen, vaikka ei hyvin menekään.

Luotetaan siihen, että me ollaan edelleen yhdessä, eikä edes yritetä ottaa aikaa itselle ja miehelle.

Kumpikin vain painaa omissa duuneissaan ja kotielämä menee entisellä painollaan.

Sitten jompi kumpi kyllästyy tähän, ja alkaa katselee muita.

Niinkauan kuin välittämistä ja rakkauta on molemmilla jäljellä, parisuhde/ avioliitto voidaan pelastaa.

Mutta jos toinen on jo rakastunut kunnolla johonkin muun,  se on menoa.

Ero tulee vääjäämättä.

Sanot että erossa menee rikki kaikki mikä on ollut sulle tärkeää. Ei mene. Kyllä ne on mennett rikki jo kauan sitten ennen kuin tähän on päädytty. Ero on tilaisuus yrittää uudestaan ilman ainakaan samoja virheitä.

Heroinistillakin tulee valtava ahdistus, kun heroiini loppuu. Voisit miettiä seuraavaksi, että kannattaako hyvinvointiaan perustaa katoavien asioiden varaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseppähän olet erosi aiheuttanut eikä kukaan ole syypää eroon yksinään. Kerro kuinka huonosti olet kohdellut kumppaniasi niin että se lähtee. 

Olet kyllä hyytävän ilkeä ihminen, mistä tuollaisia aina vaan pesiytyy tälle palstalle? Karmivaa.

Totuus tekee kipeää jos pitää katsoa itseään peiliin ja sieltä näkee vain hyytävän ilkeän ihmisen jos ei puoliso viihdy enää sellaisen kanssa. 

Missä unelmissa oikein elät kun et tajua kuinka voi olla henkistä väkivaltaa parisuhteissa joka ei näy ulkopuolisille. Ei sieltä parisuhteesta kukaan lähde ihan huvikseen jos ei ole paha olla ja sairastumisen vaara siinä suhteessa. 

Häh? Voihan sitä ihastua ja rakastua toiseenkin, vaikka omassa kumppanissa ei mitään vikaa olisikaan. Tai haluta elää eri tavalla kuin oma kumppani, esim muuttaa vuorille ja jos tämä ei nykyiselle kumppanille sovi, on erottava toteuttaakseen omat haaveensa. Ei kaikkeen löydy vika aina vain toisesta. Huvikseen parisuhteesta lähtemiseen on kenellä tahansa oikeus tässä maassa.

Erossa menee vain kulissit rikki, se siinä ketuttaa. Ota nyt vastaan mitä tarjoo elämä, älä jumahda ideaaleihin vaan omaperäisyyteen elämässä.