Tapaan jatkuvasti ihmisiä joilla on täysin sama luonne
Huomaan heti puheesta ja olemuksesta että on sama persoona. Voiko olla niin?
Kommentit (18)
Sama henki possessoi? Aivopestyjä, piikki, klooni, muuta, matkivat muita somesta?
Matrix, muodonmuutos eli shapeshifting?
Mikä on tämä mystinen "yleisluonne", jonka jatkuvasti tapaat?
No ainakin ketjun neljä ensimmäistä viestiä on samalta persoonalta, että sikäli.
On. Ei ihmisiä niin kovin montaa sorttia ole. Siksi niistä on pystytty persoonallisuus luokittelujakin tekemään. Monella on vielä samaa ulkonäköä, ääntä, asentoa ja puhe sekä elehtimistapaakin. Kun kerran kadulla tulin vastaan omaa kaksoisolentoani niin paitsi että hän oli pukeutunut täsmälleen samoin kuin minä, hän käveli kuin minä ja poltti jopa savukkeensa samalla tapaa kuten minä. Olen lopettanut tupakoinnin vuosia sitten. En ihmettelisi vaikka niin olisi tehnyt hänkin.
Niin ihmiset voi helposti jakaa muutamaan päätyyppiin.
1 tyyppi: Tylsät ja mitäänsanomattomat perusihmiset. Tekevät töitä, möllöttävät kotona, eivät oikein esitä mielipiteitään mistään. Sellaisia joo joo perusperttejä/pirkkoja.
2 tyyppi: Vähämieliset. Eivät ole normaaleita älyltänsä ja eivät osaa peittää sitä.
3 tyyppi: Öyhöttäjät. Ovat vähämielisiä myöskin, mutta oikein tekevät kaikkensa, että muutkin huomaavat sen.
4: Erikoisen persoonan larppaajat. Eivät ole erikoisia, mutta yrittävät kuitenkin olla jotain.
5: Erikoiset. Ovat erikoisia, mutta yrittävät larpata 1 tyyppiä.
Ai ketjun neljä ensimmäistä samalta persoonalta? No eipäs. Kirjoitin vain yhden niistä.
Voiko jokin tekijä vetää puoleensa ympäristössä samantyyppisiä ihmisiä? Tai paikkakunnalla geenistö?
Vierailija kirjoitti:
Niin ihmiset voi helposti jakaa muutamaan päätyyppiin.
1 tyyppi: Tylsät ja mitäänsanomattomat perusihmiset. Tekevät töitä, möllöttävät kotona, eivät oikein esitä mielipiteitään mistään. Sellaisia joo joo perusperttejä/pirkkoja.
2 tyyppi: Vähämieliset. Eivät ole normaaleita älyltänsä ja eivät osaa peittää sitä.
3 tyyppi: Öyhöttäjät. Ovat vähämielisiä myöskin, mutta oikein tekevät kaikkensa, että muutkin huomaavat sen.
4: Erikoisen persoonan larppaajat. Eivät ole erikoisia, mutta yrittävät kuitenkin olla jotain.
5: Erikoiset. Ovat erikoisia, mutta yrittävät larpata 1 tyyppiä.
4 ja 3 voi myös olla ihmisellä päällekkäin.
5 voi olla äärimmäisen taitava larpatessaan 1 tyyppiä ja melkein mennä ykkösestä kakkos tyypeille.
Voitko ap vähän selventää, mitä tarkoitat? Ellet ole tuota tyyppiä 2.
Peilaat itseäsi muihin. Hakeudut sellaiset ihmisten joukkoon, jonka luonteenpiirrettä olet vailla tai päinvastoin se ärsyttää sua. Ja jos tunnut huomaavasi ihmisistä vain yhdenlaista luonteenpiirrettä niin voi olla myös, että sinun persoona ei "ylety" havainnoimaan muita puolia toisista ihmisistä vaan ainoastaan resonoit sillä yhdellä piirteen tasolla.
Sellaisia se Non-Player Characterit on
vihreässä kuplassa tapaa pieniä vihreitä miehiä, jotka syövät vihreitä kuulia
Vierailija kirjoitti:
Niin ihmiset voi helposti jakaa muutamaan päätyyppiin.
1 tyyppi: Tylsät ja mitäänsanomattomat perusihmiset. Tekevät töitä, möllöttävät kotona, eivät oikein esitä mielipiteitään mistään. Sellaisia joo joo perusperttejä/pirkkoja.
2 tyyppi: Vähämieliset. Eivät ole normaaleita älyltänsä ja eivät osaa peittää sitä.
3 tyyppi: Öyhöttäjät. Ovat vähämielisiä myöskin, mutta oikein tekevät kaikkensa, että muutkin huomaavat sen.
4: Erikoisen persoonan larppaajat. Eivät ole erikoisia, mutta yrittävät kuitenkin olla jotain.
5: Erikoiset. Ovat erikoisia, mutta yrittävät larpata 1 tyyppiä.
Neloset on myös usein todella kateellisia vitosille, jos nämä eivät tajua larpata ykköstä, ja yrittävät kaikin keinoin lannistaa ja laittaa vitoset kakkoslokeroon.
Nelikymppisenä pikkukaupungissa asuvana huomaan kyllä tietyt ihmistyypit ikätovereissani: tomera ja kovaääninen futismutsi (ehkä vähän kerskaileva ja arvosteleva), vähän varakkaampi rouva jolle tyyli ja somehienous tärkeää (näitä ei paljon), väritön tavis joka tekee pääosin arkiasioita ja puhuu niistä, rockhenkinen mamma joka viihtyy ehkä baareissa. Varmasti ihmiset myös vetävät puoleensa kaltaisiaan. Tietenkään elämäntapa ei ole sama kuin luonne, hiljainen tavis voi olla dominoivempi kuin räväkkä tyyppi.
No ei voi olla täysin sama luonne ja persoona jatkuvasti kaikilla. Ehkä vain oletat niin, teet omia johtopäätöksiä jotka ei välttämättä ole oikeassa.