Ketään muuta joka EI haluaisi miestä synnytykseen?

En ole mikään luomu-vouhottoja, mutta onhan se oikeasti hyvä miehenkin nähdä, mitä nainen sen vauvan saannin eteen joutuu tekemään. Ja ei se nyt niin kamalaa ole (jos siis kaikki menee hyvin). Ja kuka sinua osaisi paremmin tukea, kuin miehesi?

Ja ei se olekaan naisen asia miettiä, mitä mies siitä tilanteesta tykkää ja onko tylsää, vai mitä! Näistäkin voi miehelle puhua jo etukäteen.



Ja ainakin oma mieheni osasi arvostaa kokemusta erittäin paljon.



AP, et suinkaan menetä kontrollia tilanteesta, vaikka miehesi olisi mukana. Kyllä sen konrtollin menettää muutenkin=) Vauva pitää huolen tahdista...

Jos nainen ei halua miestä mukaan, niin mies ei tule. JOs haluaa niin mies tulee. Vaikka mies itse arkailisikin, niin sen verran täytyy munaa löytyä, kun nainen kuitenkin aikapaljon isomman uhrauksen tekee sen yhteisen lapsen eteen. En arvosta pätkääkään mitään vellihousuäijiä, joiden mielestä on niin kamalaa nähdä oma kulta tuskissaan, että jättää kärsimään yksin. Tämä siis vain jos nainen haluaisi miehen rinnalleen synnytyksessä.

Minusta on outoa se, että miettii etukäteen sitä, että mitenkähän AIKUINEN mies kestää synnytyksen ja mitä jos näkee jotain epämiellyttävää ja mitenkähän kestää vaimon kivun jne.



Mitä helkutin VÄLIÄ sillä on, miten mies suhtautuu tilanteeseen? OIKEASTI? Siellä salissa syntyy teidän yhteinen vauva, jonka SINÄ synnytät. Sinä kärsit kivut. Sinä olet se, joka tekee kaiken työn.



Asetelman pitäisi siis olla tämä: kuinkahan mies osaa ottaa minut huomioon synnytyksessä, mitä toivoisin hänen tekevän, missä istuvan, miten osallistuvan?



Keskustelkaa näistä etukäteen. Jos mies siis itse haluaa tulla mukaan! Ei sulla ihan oikeasti ole synnytyksen aikana kiinnostusta miettiä, että mitä miehelle kuuluu... Eikä tarvikaan olla.

Ja pohdin asiaa ja syitä. Mielestäni syynä on luottamuspula, ei pysty luottamaan mieheen niin paljon että antaisi tämän nähdä itsensä herkimmillään ja suurimmissa kivuissaan.

jokainen tekee itse parhaaksi katsomansa ratkaisut, eikä kaikki tavat sovi kaikille. minun puolestani jokainen ap:ta ja tämän ketjun arvostelijoita myöten saa synnyttää kenen kanssa tykkää. eikö ihanne tilanne kuitenkin ole se, että synnyttäjä on mukavissa fiiliksissä, ja synnytystilanne hänelle itselleen mahdollisimman " omalta" tuntuva?



turha kenenkään on tulla mun miestä säälimään tai meidän suhteen tilaa analysoimaan sen perusteella, että olemmme yhtä mieltä siitä ettei miesten kannata tulla sotkeen naisten hommia. minä itse koin saavani valtavasti voimaa ja tukea synnytykseen omalta äidiltäni joka siis synnyttäneenä naisena tietää mistä on kyse, mikä auttaa ja miltä suunnilleen tuntuu.



nämä ovat jokaisen perheen itse päätettäviä asioita, eikä minusta oikein sellaisia joilla kannattaisi päteä ja kilpailla.



9

sanoin miehelleni, että hän saa itse valita tuleeko mukaan vai ei, toivioisin kuitenkin että olisi mukana, ja hän tahtoikin mukaan. Mutta eihän se synnytys mitään kaunista touhua ole, toisin kun tuosta 13:n kirjoituksesta saattaa käsittää. Mieheni on aina ollut tosi herkkä kaikille hajuille, yökkä tulee tosi herkästi, ja kyllähän siinä tais synnytyksessä paskakin lentää, joten oli välillä tosi tiukilla.



Kun odotin toista, ajattelin vähän, että menen yksin, mutta hän halusi mukaan, joten en hennonnut kieltääkään. Tässä synnytyksessä tulikin sitten kunnon tortut pöydälle kun lapsi alkoi tulla oikein ryminällä, siinä vaiheessa sain hönkäistyä ukolle, että mene ulos, hän oli ihan hyvillään kun näin pyysin, en vaan halunnut miettiä siinä tilanteessa että tuleeko mieheltä yrjöt. Hoidin sitten synnytyksen henkilökunnan kanssa ja hyvin meni. Jos kolmanen tekisin, menisin kyllä ihan yksin, mieheltä en ole asiasta kysellyt, eikä ole aihettakaan, koska kaksi lasta riittää meille.

Eihän tässä ole kukaan kilpaillut tai pätenyt, jokainen vain tuo omia mielipiteitään julki ja se kai oli pointtikin?



On se silti minusta outoa ettei mies halua olla mukana synnytyksessä, tai että vaimo ei halua että mies on todistamassa sitä hetkeä. Oli se niin hieno ja suuri hetki molemmille. Jotkut tuntee paljon ja välittää, jotkut ei. Mutta niinkuin sulla on lupa omaan mielipiteeseesi, niin niinpä on mullakin.

Vierailija:

Eihän tässä ole kukaan kilpaillut tai pätenyt, jokainen vain tuo omia mielipiteitään julki ja se kai oli pointtikin?

On se silti minusta outoa ettei mies halua olla mukana synnytyksessä, tai että vaimo ei halua että mies on todistamassa sitä hetkeä. Oli se niin hieno ja suuri hetki molemmille. Jotkut tuntee paljon ja välittää, jotkut ei. Mutta niinkuin sulla on lupa omaan mielipiteeseesi, niin niinpä on mullakin.

sun mielestä ei ole tämä kommentti pätemistä ja kilpailemista: Jotkut tuntee paljon ja välittää, jotkut ei. ???

en mä nyt ajatellut tästäKIN seota (?), mielestäni esitin ihan nautraalisti mielipiteeni, että perheitä on erilaisia ja tapoja yhtä monia kuin perheitä. tosi kiva että te olette saaneet kokea yhdessä sellaisen hetken joka teistä tuntui hyvältä yhdessä kokea! niin olemme mekin, ja usko pois, olemme ihan tuntevia ja välittäviä.

sitä vaan meinasin että mun mielestä siitä, kenet synnyttävä nainen haluaa mukaansa, ei voi päätellä mitään muuta kuin just sen: kenet synnyttävä nainen haluaa mukaansa. mun mielestä siinä ei ole mitään outoa jos mies haluaa mukaan synnytykseen, eikä myöskään siinä jos ei halua.

miksihän teistä arvostelijoista tuntuu että teidän pitää noin kärkkäästi tuoda esiin omia tapojanne ja kokemuksianne? olisiko ihan oikeasti mahdollista että joku muu ajattelee eri tavalla, tekee eri tavalla ja silti elää onnellista elämää?

9/27

pitämässä aun puolia. Siinä saattaa tuntea itsensä kovin avuttomaksi, niin on kiva että läheisin ihminen on siinä vieressä.

..ja aina ilman miestä synnyttämässä. En missään tapauksessa halunnut miestä mukaan (meni ulos kun oli aika ponnistaa), ei miestäkään harmittanut.

lasten kanssa on ihan läheinen, ei vaadi isyys sitä, että näkee vaimon hikisenä ponnistamassa ja vauvan veritöhkässä.



3

Ei kai siitä mitään haittaa silloin olisi? Vai eikö miehesi osaa pysyä loitolla? En muuten oikein ymmärrä miksi mies ei saisi olla mukana hetkessä jossa hänenkin lapsensa syntyy, jos mies itse haluaa olla mukana.



Se on monille miehille hyvin herkkä hetki se kun lapsi syntyy. Sinä teet siinä mahtavan teon jota kuka tahansa normaali mies osaa kyllä arvostaa. Kiinnostaisi kuulla millainen suhde teillä noin muuten on? Jutteletteko paljon? Jaatteko ajatuksia menneistä, olevasta ja tulevasta? Otatteko toistenne tunteet huomioon?

esikoisen synnytykseen otin äitini mukaan. kaavailin että viiskymppisestä itsekin synnytyksen kokeneesta eukosta on siina hommassa enemmän iloa minulle kuin pelokkaasta 25v miehestä.



tämä järjestely oli selvä lähes raskauden alusta asti, ja voi sitä päivittelyn määrää muiden ihmisten taholta. miestä yrittivät hänen naispuoliset sukulaisensa paimentaa ruotuun tyyliin " kyllä sinun pitää ottaa nyt oma roolisi vaimosi tukena! ole mies ja lakkaa lintsaamasta!" , ja minä olin hissukseen vaivautunut kun en itse oikeasti halunnut että mies tulee siihen hyödyttömänä pällistelemään.



nyt odotetaan toista lasta ja sama kuvio on edessä. äitini on mukana touhuissa ja miehelle soitetaan kun lapsi on syntynyt. tämä järjestely sopii meille parhaiten, toki jokaisella perheellä on omat tapansa.

avautumisvaiheessa mies oli mun kanssa synnytyksessä, mutta ponnistusvaiheessa meni pois. Ensinnäkin mies pelkäsi sitä mun kivun näkemistä ja myös sitä sotkua ja verta, joka synnytyksessä vaistämättä on enemmän tai vähemmän. Ja mä en taas jotenkaan tuntenut ajatusta hyväksi, että mies siinä olisi ollut myös ponnistusvaiheessa. :o/ En tiedä miksi, enkä osaa selittää tuntemuksiani. Miehelläni oli selkeä syy miksi ei (kivu ja veri), mä taas en tiedä miksi en halua, mutta en vain halua. Eikä olla kaduttu...

Luulen että siksi, että tilanne on niin uusi. Mulla on varmaan täysi työ siinä synnyttämisessä ja en jaksa ajatella että tuntuuko miehestä pelottavalta, pitkästyttävältä, ihmeelliseltä, ällöttävältä. Mä luulen etten jaksa keskittyä mihinkään muuhun kun siihen synnyttämiseen, mistä siitäkään en tiedä vielä mitään. Täytyisi varmaan paremmin sisäistää että mies on siellä mun tukena eikä minä sen seuraneitinä.



ap

Minä olen aina ollut aika siveellinen nainen miehen seurassa eli en piereskele, kakkaaminenkin mielellään niin ettei mies tiedä / haista yms.



Mutta alusta asti oli selvää että haluan hänet mukaani synnytykseen, koska mies itse halusi tulla - se oli hänelle itseestänselvyys.

Ja itseäni yllätti synnytyksessä se, että olin lähes lamaantunut koko ajan (kivuista), joten en mekastanut miehelle tai muillekaan huoneessa olijoille. Ja kun päästiin ponnistusvaiheeseen, mulle oli ihan sama se kun huoneeseen alkoi tulla opiskelijoita ja sillä hetkellä toimettomia lääkäreitä ja kätilöitä. Ihan yllätyin itseeni - niin luonnolliselta se tuntui.

Mutta jos olisin mieheltäni tuon kokemuksen kieltänyt - olisin katunut. Siitä päivästä lähtien kun synnytin ensimmäisen lapsemme, olen saanut kokea sellaista palvontaa ja rakkautta mieheltäni, että olen onnellinen siitä että koimme sen yhdessä!

Meille oli ihan päivän selvää että mies on mukana. Hän oli ollut onnesta sekaisin heti raskauden alkuvaiheista asti eikä mulle tullut mieleenikään kieltää häntä todistamasta sitä hetkeä.



Mies oli tukena koko synnytyksen ajan. Tiesin että hän on kallioni jos hätäännyn. En osannut tietenkään ajatella millainen synnytys oikeasti on joten oli turvallista ajatella että vaikka mitä tulisi vastaan, hän olisi siinä.



Minulle miehestä oli ihan konkreettista apua. Hän piti toisella kädellä niskani takaa kiinni ja toisella polvitaipeesta kun en meinannut pysyä itse siinä asennossa. Kätilö neuvoi hänelle mitä tehdä ja hän teki. Kun voimani alkoivat loppua eikä lapsi ollut vielä syntynyt, hän jutteli rohkaisevasti ja ponnistettaessa tsemppasi. Haki vettä kun kätilö ei tietenkään ehtinyt. Hieroi selkää. Katsoi syvälle silmiin. Seurasi monitoria ja sydänkäyriä. Piti kädestä.



Kun lapsi syntyi ja kaikki oli onnellisesti ohi hän leikkasi napanuoran ja tuli itsumaan viereeni kun lapsi laitettiin rinnalleni. Siinä hän kuiski ihania sanoja ja pyyhki silmiään. Kun lapsi vietiin pesulle ja puettavaksi hän meni mukaan, oli jotenkin helpotavampaa päästää pieni lapseni toiseen huoneeseen kun tiesi että isä on mukana.



Näin meillä. Toivon ap että pystytte kohtaamaan elämän isoja hetkiä yhdessä miehesi kanssa. :)

että olisin menny synnyttämään ilman miestäni. Minulle mieheni oli paras kivunlievitys, kun mitkään puudutteet ei auttaneet. Mies hieroi avautumisvaiheessa selkääni, piti kädestä, silitti hiuksiani... Kun vauva juuttui kiinni ponnistamisvaiheessa, mieheni oli se joka auttoi minua jaksamaan ja jaksamaan ja jaksamaan. Oli kuulema ponnistellut samaan tahtiin vieressä : ).Hän valoi minuun sellaista alkukantaista voimaa ja uskoa, mitä en olisi muuten itsestäni varmasti löytänyt. Se että hän sai olla mukana näkemässä heti vastasyntyneen poikamme on ainutlaatuista. Synnytyksen jälkeen hän on arvostanut minua aivan eri tavalla. Toinen synnytys lähestyy ja aivan varmasti mies tulee taas mukaan!

Lisäksi, mies monesti ottaa puheeksi oman roolinsa synnytyksessä " pään kannattelu" tms. mutta pitää itseään korvaamattomana apuna siinä. On se vaan ihana! Onneksi hän oli mukana alusta asti.

t.13

Vierailija:

Oli kuulema ponnistellut samaan tahtiin vieressä : ).Hän valoi minuun sellaista alkukantaista voimaa ja uskoa, mitä en olisi muuten itsestäni varmasti löytänyt.