Työhaastattelun jälkeen paikka ei kiinnosta enää

Haastattelut on monella tapaa ongelmallisia kuten työnhaku. Joku kiinnittää huomiota hakemuksessanne ja siksi pääsee haastatteluun. Se jokin ei usein ole mikään ammattitaitoon liittyvä. No sitten haastattelut tekee joku umpimielinen keittiöpsykologi jolla on mustavalkoinen kuva millainen on hyvä ja millainen huono työntekijä. Ihminen pääsee eteenpäin koska on kaunis tai komea miellyttävä puhelias jne mutta millään näistä ei ole mitään tekemistä hyvän työntekijyyden kanssa.  Tiedän monia jotka vetää työssään suulaan rempseän roolia päivästä toiseen vaikka he ovat pohjimmiltaan epävarmoja ja arkoja ja vielä laiskoja. Heidän tavoitteensa on nukkua vessassa työnantajaa huijaten ja väittää että ovat kaikkea tehneet. Kerta toisensa jälkeen nämä otetaan töihin. Se kertoo että meillä on iso ongelma rekrytointipuolella koska on olemassa niitäkin jotka oikeasti haluaisivat tehdä ja kehittää sitä työtä. Näitä ei pystytä haastattelussa ikävä kyllä pongaamaan koska ne ei monesti vastaa ulkoisesti ihanne työntekijää koska ovat rehellisiä niin hyvissä kuin huonoissa puolissaan eivätkä paukuta kokoajan henkeseleitään.

Aiheesta on joskus kirjoiteltu lehtiinkin esim joskus oli juttu että paras ei saa paikkaa. Siinä pureuduttiin nimenomaan näihin ongelmiin jotka työnhaku haastattelut ym tuovat tullessaan. Pahimmillaan rekrytoija voi pilata koko yhtymän huonolla väellä.

Moni haastattelija unohtaa, että sillä on paljon merkitystä mitä hän kertoo työstä ja miten hän puheiden perusteella suhtautuu työntekijöihin (jos esimies haastattelijana). Työpaikka pitää myydä hakijalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu. Ilmoitin kesken haastattelun, että tämä ei tunnu minun paikaltani ja otan vastaan toisen jo minulle tarjotun työn. Tämä asetti minut heihin nähden ostajan asemaan ja haastattelijamies suuttui 😆

Minusta käyttäydyit tuossa huonosti, eikä tuollaisen ilmoittaminen ole mukavaa toisellekaan. Olisit yhtä hyvin voinut olla tuhlaamatta tämän aikaa, jos jo toinen paikka kerran niin kiinnosti. 

Ihminen hänkin on ja rekry-tilanne on AINA työpaikan myymistä. En palkkaisi sinua, kuulostat ulkulta. 

Mun mielestä rekrytoijan suuttumus kertoo lähinnä työpaikan huonosta kulttuurista. Tuollaisen kilahtajan kanssa työskennelleenä veikkaan, että kirjoittaja ei menettänyt mitään.

Vierailija kirjoitti:

Toki. Työhaastattelu onkin molemmin puolinen haastattelu, jossa haetaan tietoa molemmin päin. Ja on ihan luonnollista, että kiinnostus loppuu, kun saa tarkempia tietoja tulevasta tehtävästä ja yrityksestä yleensäkin.

Sääli että moni ei ymmärrä työhaastattelun molemminpuolisuutta.

Etenkään työttömälle tuo ei ole mikään molemminpuoleinen tapahtuma. Työläinenkin on 90% tapauksissa ns. altavastaajana.

Toki työilmoitukset ovat usein aivan luokatonta kuraa vaikka itse työ olisikin ihan ok, eli ensimmäiseen haastatteluun työntekijäkin menee aika sokkona. Pari kertaa on haastattelussa tullut ilmi, että oma osaaminen & mielenkiinto ei täsmää haettuun ja parhaimmillaan ollaan ihan yhdessä tuumin tämä hyvällä fiiliksellä haastattelijan kanssa todettu. Toki paremmalla ilmolla ja rekryprosessilla en olisi ehkä edes hakenut tai ainakaan päässyt haastatteluun asti eli jää noista aina hiukan "miksi tuhlasitte aikaani" olo.

Olen perääntynyt toisen haastattelun jälkeen. Ehdin tutustua yritykseen paremmin ja edeltäjän lähtöön liittyviin asioihin. Totesin riskin olevan liian suuri, yrityskulttuurissa vaikutti olevan jotakin pahasti vialla.

Montakin kertaa. Yksi oli ihan erityisen kauhea kokemus. Haastattelun jälkeen nousi voimakas pahan olon tunne ja ajatus siitä, että tämä ei ole minun paikkani. Haastattelija mm. käytti hyvin pitkän ajan syynäämällä joka ikisen todistuksen arvosanani ja kommentoimalla niitä. Minulla on hyvät todistukset, mutta liikunta ei ollut nuorempana vahva puoleni ja haastattelija juuttui esimerkiksi naureskelemaan ja suorastaan irvailemaan liikunnan arvosanalleni (7). Olin niin äimänä, etten älynnyt huomauttaa, että parinkymmenen vuoden takaiset jumppa-arvosanat tuskin liittyvät mitenkään haussa olevaan virkaan ja että moinen on melko asiatonta kaikin puolin. Olin haastattelun jälkeen suorastaan irrationaalisen kauhuissani siitä mahdollisuudesta, että joutuisin tuohon paikkaan töihin. Olin nimittäin samaan aikaan irtisanomisuhan alla ja tiesin, että niin myös tulee käymään. Seuraavana päivänä haastattelija soitti, kierteli ja kaarteli pitkän aikaa ja sitten rivien välistä antoi ymmärtää, että tämä paikka voisi olla minun, jos otan sen vastaan (siis kuka edes tekee noin?!). No, onneksi siinä hetkessä sain itseni koottua ja uhkaavasta työttömyydestä huolimatta sanoin, etten ole enää kiinnostunut. Myöhemmin sain tietää, että tyyppi on ihan tunnettu työpaikkakiusaaja on savustanut erityisesti keski-ikäisiä naisia virastostaan pihalle ennenkin. 

Mä olen se, joka haki Ärrälle myyjäksi. Haluan vielä lisätä tarinaani sen, että pari kuukautta myöhemmin sain unelmaduunini. Pääsin Helsingissä olevan hotellin hotellisihteeriksi, ja olin siellä useamman vuoden. Työ oli kuukausipalkkainen ja siihen sisältyi myös hyviä etuja. Sieltä siirryin suuren, kotimaisen, yrityksen asiakaspalvelupäällikön kakkoseksi ja sieltä vielä toiseen yritykseen esimieheksi. Silloin Ärrän aikaan oli lama ja työpaikat kortilla, kaikkea piti yrittää. Olen kiitollinen siitä, että heillä oli rima niin korkealla, etten läpäissyt testiä 😄

Onneksi työpaikoissa on myös koeaika, joka takaa sen, että voi lähteä pois. (Jos onnekkaasti toinen työpaikka odottaa.) Haastattelussa voidaan antaa ymmärtää ihan mitä vaan, eka kuukausien jälkeen kuherruskuukausi karisee ja arki tulee eteen. Jos työolosuhteet, -yhteisö tai -ympäristö ei ole kohdillaan, kannattaa ottaa jalat alle ja pelastaa itsensä ennen kuin on liian myöhäistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki. Työhaastattelu onkin molemmin puolinen haastattelu, jossa haetaan tietoa molemmin päin. Ja on ihan luonnollista, että kiinnostus loppuu, kun saa tarkempia tietoja tulevasta tehtävästä ja yrityksestä yleensäkin.

Sääli että moni ei ymmärrä työhaastattelun molemminpuolisuutta.

Etenkään työttömälle tuo ei ole mikään molemminpuoleinen tapahtuma. Työläinenkin on 90% tapauksissa ns. altavastaajana.

Toki työilmoitukset ovat usein aivan luokatonta kuraa vaikka itse työ olisikin ihan ok, eli ensimmäiseen haastatteluun työntekijäkin menee aika sokkona. Pari kertaa on haastattelussa tullut ilmi, että oma osaaminen & mielenkiinto ei täsmää haettuun ja parhaimmillaan ollaan ihan yhdessä tuumin tämä hyvällä fiiliksellä haastattelijan kanssa todettu. Toki paremmalla ilmolla ja rekryprosessilla en olisi ehkä edes hakenut tai ainakaan päässyt haastatteluun asti eli jää noista aina hiukan "miksi tuhlasitte aikaani" olo.

Se on ihan työnhakijasta kiinni onko kyseessä molemmin puolinen tapahtuma. Jos aktiivisesti kyselee yrityksestä ja työtehtävästä eikä anna epätoivoista kuvaa, niin ei tarvitse olla mikään altavastaaja työhaastattelussa.

Tuossa ylempänä mainittiinkin jo että ilmoitukset ovat usein täysin luokatonta skeidaa joissa juoksupojan paikka on runoiltu kuulostamaan suunnilleen kehitysjohtajan tehtävältä.

Pari kertaa on käynyt niin että vasta haastattelussa olen joutunut kaivamaan lähes kolmannen asteen kuulustelussa tulevalta esimieheltä todellisen työnkuvauksen kun tämä on tentannut yllättäen yksittäisiä nippelitason osaamisia jotka paljastivat että nyt ollaan menossa metsään ja lujaa.

Naurettavin esimerkki oli tapaus jossa haettiin senioritason Program Manageria mutta haastattelun aikana jouduin vääntämään täysin sekaisin olevalle esimiehelle että avoin paikka on oikeasti junioritason suunnittelija joka tekee 8h päivää CAD:in ääressä ja täyttää perjantaina tehdyt tunnit ja edistymisen asiakkaan valmiiseen excel-pohjaan.

Olin haastattelussa, johon olin körötellyt kaupungin toiselta puolelta ja siinä kohtaa jo mietin, haluaisinko ajella tänne joka ikinen päivä. Julkiset kulkevat sinne todella huonosti. 

Haastattelussa oli kolme haastattelijaa ja olin jo melko kiinnostunut. Kunnes puhe tuli seuraavan kesän lomista (työ olisi alkanut syksyllä). Tuli selväksi, etten saisi pitää lomia kuin muutaman hassun päivän.

Tässä kohtaa päätös syntyi, olisin ollut valmis joustamaan esim. palkassa, mutta he eivät joustaneet minuun päin. Sanoin, että ei kiitos.

Milloinkohan Suomessakin tajutaan, että myös työpaikan pitää myydä ja markkinoida työpaikka hakijalle. Ja se kuuluisa joustavuus pätee molempiin suuntiin.

Pääsin työhaastatteluun ja heti alussa huomasin, miten tuleva esimies silmät kiiluen oli jo päättänyt, että minä olisin se oikea. Tuntui todella omituiselta, koska olin hakenut työtä kauan ja tämä tuntui liian helpolta. Myöskään itse tehtävästä ei oltu ehditty vielä edes puhua kunnolla.

No, haastattelun edetessä tuli toinen, vanhempi ukko haastattelemaan ja nämä keskenään totesivat, että kyllä tuosta tytöstä olisi meille kahvin keittelijäksi. Keskustelu eteni työtehtäviin, jotka eivät edes ilmoituksen mukaan minulle kuuluneet, mm. todella sotkuisen toimistotilan siivous (oli pölypalloja nurkissa, outoa roinaa sekä mappi- ja esitekasoja, joiden välistä kulki polkuja ja niin likaiset ikkunat, ettei ulos nähnyt) :-0

Päätin keskustelun siihen, että mietin asiaa. Kun toinen äijistä soitti, sanoin saaneeni toisen työn, jota olin hakenut. Hyi, ajatuskin noiden kahden ukkelin kanssa sotkutoimistossa kahvia keittäen tuntui niin kamalalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu. Ilmoitin kesken haastattelun, että tämä ei tunnu minun paikaltani ja otan vastaan toisen jo minulle tarjotun työn. Tämä asetti minut heihin nähden ostajan asemaan ja haastattelijamies suuttui 😆

Minusta käyttäydyit tuossa huonosti, eikä tuollaisen ilmoittaminen ole mukavaa toisellekaan. Olisit yhtä hyvin voinut olla tuhlaamatta tämän aikaa, jos jo toinen paikka kerran niin kiinnosti. 

Ihminen hänkin on ja rekry-tilanne on AINA työpaikan myymistä. En palkkaisi sinua, kuulostat ulkulta. 

Hänhän juuri säästi haastattelija aikaa lähtemällä kesken pois, ilmiottamalla asiallisesti ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu. Ilmoitin kesken haastattelun, että tämä ei tunnu minun paikaltani ja otan vastaan toisen jo minulle tarjotun työn. Tämä asetti minut heihin nähden ostajan asemaan ja haastattelijamies suuttui 😆

Minusta käyttäydyit tuossa huonosti, eikä tuollaisen ilmoittaminen ole mukavaa toisellekaan. Olisit yhtä hyvin voinut olla tuhlaamatta tämän aikaa, jos jo toinen paikka kerran niin kiinnosti. 

Ihminen hänkin on ja rekry-tilanne on AINA työpaikan myymistä. En palkkaisi sinua, kuulostat ulkulta. 

Hänhän juuri säästi haastattelija aikaa lähtemällä kesken pois, ilmiottamalla asiallisesti ei kiitos.

No just tämä. En itse jaksanut, silloin, sitä kirjoittaa. Turha tuhlata molempien aikaa, jos peli on jo pelattu. Kiitos ja näkemiin 👋

Viime syksynä etsin päätoimeni oheen kevyttä lisätyötä saameksi vähän ylimääräistä rahaa.

Eikä haastattelu ollut kunnolla edes alkanut, kun tuli tämä klassikko kysymys: miksi haet tätä paikkaa?

Vastasin rehellisesti, että tarvitsen rahaa.

Vaistosin välittömästi, että oli virhe vastata noin.. olisi varmaan pitänyt sanoa, että rakastan juuri tätä työtä niin paljon, että uhraan siihen jäljelle jääneen vapaa-aikani.

No eipä tullut soittoa heiltä, ei ilmoitusta etten tullut valituksi tms.

No sain toisaalta, hyvin läheltä kotia letkeän ja siistin sisätyön kakkosduuniksi.

Ei harmita yhtään 🤭

Työpaikkailmoituksessa luki kilpailukykyinen palkka.

Todellisuudessa halusivat maksaa könttäsummana summan, josta puuttui kaikki lisät ja ylityöt ja tuntipalkaksi olisi tullut 10 ja risat.

Vierailija kirjoitti:

Viime syksynä etsin päätoimeni oheen kevyttä lisätyötä saameksi vähän ylimääräistä rahaa.

Eikä haastattelu ollut kunnolla edes alkanut, kun tuli tämä klassikko kysymys: miksi haet tätä paikkaa?

Vastasin rehellisesti, että tarvitsen rahaa.

Vaistosin välittömästi, että oli virhe vastata noin.. olisi varmaan pitänyt sanoa, että rakastan juuri tätä työtä niin paljon, että uhraan siihen jäljelle jääneen vapaa-aikani.

No eipä tullut soittoa heiltä, ei ilmoitusta etten tullut valituksi tms.

No sain toisaalta, hyvin läheltä kotia letkeän ja siistin sisätyön kakkosduuniksi.

Ei harmita yhtään 🤭

Välillä tuntuu niin naurettavalta teatterilta tämä hakeminen ja haastattelu. Samat kysymykset ja tietyt vastaukset niihin. Sitten päätetään mitä päätetään.

Ihan kuin työtä tehtäisiin pelkästä intohimosta alaan.

Ymmärrän, jos olet jonkun alan tutkija, että intohimo ajaa siinä eteenpäin, mutta joku aspa, siivooja tai sihteeri, niin.... kyllä se on se raha tai työmatkojen helppous, mikä siinä tehtävässä on se prioriteetti.

Haastattelija tytötteli, keskustelimme palautteen antamisesta ja hän kysyi, että kehtaisinko minä kokemattomana nuorena tyttönä antaa suoraa palautetta ylempiarvoisilleni, ei käyttänyt maskia vaikka elimme pahinta korona-aikaa koska me vanhukset olemme jo ensimmäisen rokotteemme saaneet (eli mitäs noista nuorista hakijoista sitten väliä).

Soittivat, että pääsin jatkoon, sanoin ei kiitos ja kerroin syyn. Haastattelija sitten soitti takaisin ja käytiin asiaa läpi puolisen tuntia puhelimessa, kuulemma halusi vain testata miten reagoin ärsyttäessä jne. Suostuin sitten vielä menemään seuraavaan haastatteluun, siellä taas oli niin sekalainen meininki että meni viimeisetkin kiinnostuksen rippeet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu. Ilmoitin kesken haastattelun, että tämä ei tunnu minun paikaltani ja otan vastaan toisen jo minulle tarjotun työn. Tämä asetti minut heihin nähden ostajan asemaan ja haastattelijamies suuttui 😆

Minusta käyttäydyit tuossa huonosti, eikä tuollaisen ilmoittaminen ole mukavaa toisellekaan. Olisit yhtä hyvin voinut olla tuhlaamatta tämän aikaa, jos jo toinen paikka kerran niin kiinnosti. 

Ihminen hänkin on ja rekry-tilanne on AINA työpaikan myymistä. En palkkaisi sinua, kuulostat ulkulta. 

No mutta hyvänen aika, haastattelu on aina kaksisuuntainen tilanne. Rekrytoija miettii, sopiiko tämä hakija meille ja hakija miettii, sopiiko tämä työyhteisö minulle. Tietysti käyn molemmissa haastatteluissa ja suosittelen muillekin katsomaan kaikki kortit. Kokenut rekrytoija tietää, että hakijalla voi olla muitakin työmahdollisuuksia ja suhtautuu asiaan positiivisesti.

Soitin eräästä avoimesta työpaikasta kysyäkseni lisätietoja ja puhelun jälkeen olo oli lähinnä tyhmä, kun puhelimeen vastannut änkytti ja tiuski puhuen ympäripyöreitä, enkä saanut selvää kenen kanssa edes puhuin. Hain paikkaa kuitenkin ja ihmetyksekseni pääsin haastatteluun. Tuo puhelimessa tiuskinut henkilö paljastui pomoksi ja oli haastattelussa ihan asiallinen, mutta koko haastattelun ajan toivoin, että minua ei valita. Haastattelupaikka oli työpisteellä, joka oli sotkuinen ja ankea, muut työntekijät tervehtivät ynseästi.

Kauhukseni sain sitten ilouutisen, että minut on valittu työhön.

Koeajalla irtisanoin itseni, huonon työilmapiirin ja töiden vähyyden takia. Haastattelussa annettiin ymmärtää, että minulla olisi mahdollisuus kehittää toimintaa ja luvatut työtehtävät oli lopulta jotain ihan muuta kuin piti. Mahtavaa ilmapiiriä haastattelussa kehuttiin, mutta jo parin viikon päästä selvisi, että siellä oli yksi työntekijä ollut vuosia kiusaamisen kohteena ja kaikki työntekijät ei olleet edes puheväleissä. Lopulta jo pelkkä töihinlähtö inhotti aamuisin.

Jälkeenpäin mietin, että oli kannattanut olla hakematta koko paikkaa tai ilmoittaa viimeistään haastattelun jälkeen, että en ole käytettävissä.