Miksi kehut itseäsi?

Koska meillä Seinäjoella on tapana tehdä niin. Ja mulla on varaa ostaa Marimekkoa. Ja sisustan tyylikkäästi mustavalkoisella koko taloni. Ja mies haluaa panna mua joka ilta.

Tuon kaltaiset ihmiset ei koskaan kuule mitä sanottavaa muilla on, pakko aina alkaa itseään kehumaan

Mussa ei ole mitään mahtavaa ja itsekehu ei kuulu repertuaariini, koska inhoan itseäni siinä kuin muutkin inhoavat minua.

Kehun koska kaikki kehuivat minua. Olen kaikkien unelma!

En kehu itseäni. En myöskään vähättele. Kehun muita jos aidosti niin ajattelen. En imartele.

Joskus kehun itseäni koska on syytä. Kehun kyllä muita paljon enemmän kuin itseäni.

Kehun itse koska kukaan muu ei kehu tekojani.

Olen täydellinen

Tiedän itseni 100%, ja kehun kun se on passelia; en kuitenkaan muille, jos ei tarpeen.

Muita on vaikea kehua, sen ollen myös oma asiansa, kehua itseään, joka asian parhaiten tietää.

En tunne arvoni nousua ollenkaan tai vähän, jos kehun itseäni, kuten tunnen, jos joku toinen kehuu, joka on siten väärin, ja kyseessä lienee joku narsistinen tai psykopaattinen motiivi.

Arvostan kaikenlaista; mutta kehua, se on lapsellista. Ja lapselle se kehittää väärän motiivin.

Näyttää olevan väärin arvostaa itseään, ja siksi sitä ei kannata liikaa levitellä. Se on kuten ei saa nauraa omille vitseilleen, joka on samaten naurettavaa, koska jos vitsi ei ole hyvä, sitä on turha kertoa.

Itseään kehuva pitää itseään muita huonompana ja haluaa tasoittaa tilannetta kehumalla itseään että muutkin huomaisivat. Tällaisia ihmisiä kasvaa, kun lapsena on saanut kuulla ettei ole mitään eikä meillä ole mihinkään varaa ja rikkaille on kaikki mahdollista.

Mulla on tollanen työkaveri joka ihan jatkuvasti kehuu itseään. Jos minä kehun vaikka jotain nuorta ihmistä hienosta oma-aloitteisuudesta ja työtaidoista niin siihen tulee lähelle keski-ikää oleva kertomaan, mutta kuin minä,minä,minä. Vaikea olla hermostumatta tälläisen ihmisen seurassa.

Kyllä minä sallin itselleni sen että hyvin suoritetusta työstä esim. annan itselleni tunnustusta enkä häpeä olla tyytyväinen ja iloinen onnistumisestani.

Osaan myös ottaa kiitosta vastaan. Suurin osa ihmisistä ei osaa. On opittu että itseään pitää aina mollata ja haukkua, koskaan ei saa olla tyytyväinen saavutuksistaan. Se on kuulunut isona osana kasvatukseen, et saa luulla että osaat, et saa luulla olevasi mitään.

Kun on tyytyväinen itseensä osaa antaa arvon myös toisille. Toisen kiittäminen (ns. "kehuminen") ei silloin vie itseltä mitään, päin vastoin. 

Itse ymmärrän kehumisen sellaiseksi ylenpalttiseksi imarteluksi ja nuoleskeluksi, falskiksi ja epäaidoksi.

Sen sijaan reilu kiitos ja tunnustus että onnistuit, olit hyvä, se on aitoa ja vilpitöntä.

Typerä retostelu omilla usein liioitetuilla ja kuvitelluilla ansioillaan on typerää ja naurettavaa. Sellaisella ihmisellä on huono itsetunto ja tarve nostaa egoaan jollakin tavalla.

Minä kehun aina muita ihmisiä, mutta itse en ikinä mitään ystävälistä itsestäni kuule. Pelkkää vitsiksi piiloteltua pilkkaa ja tai ihan päin naamaa herjaamista. Joten minä sitten kehun itse itseäni itselleni välillä. 

Pidän itseni suhteen matalaa profiilia. Mielelläni kehun silloin ihmistä: KUN siihen on AIHETTA!Mutta ihmiset itse eivvät osaa vastaan otaa edes aiheesta kehumista.Mitätöivät itse itsensä.

Muut eivät ole ansainneet kehujani.