Miksi jotkut kokevat niin, että muiden hyvä on heiltä pois?

Vierailija kirjoitti:

Ihmisellä on laumaeläimenä sisäänrakennettu tarve saada muilta ihmisiltä arvostusta. Usein sitä arvostusta saavuttaa, kun on jollain elämän osa-alueella menestynyt paremmin kuin muut. Eli on vaikkapa urheilullisempi, kauniimpi, fiksumpi, sosiaalisesti taitavampi, rakkauselämässä tai perhe-elämässä onnellisempi, vapaampi sidonnaisuuksista tai vaikkapa työelämässä tai muuten taloudellisesti menestyneempi. Terveellisessä määrin tämä arvostuksen tavoittelun tarve toimii ihmisellä kunnianhimon herättävänä moottorina, joka tehostaa ihmistä saavuttamaan tavoitteensa.

Kuitenkin silloin, kun ihminen tietoisena olentona huomaa olevansa kaikilla näillä osa-alueella (usein oman päänsä sisällä luotua) keskimääräistä ihmistä vähemmän menestynyt, niin se herättää ihmisessä huonommuuden tunnetta ja usein kuviteltua kokemusta siitä, että kukaan muukaan ei arvosta sinua. Tällöin syntyvä "olen epäonnistunut elämässäni" -ajatus herättää pettymyksen tunteita itseä kohtaan. Jos näitä pettymyksen ja tyydyttymättömien tarpeiden tunteita ei osaa käsitellä rakentavasti ja suunnata näkökulmaa siihen, mitä työkaluja on käytössä näiden osa-alueiden kohentamiseen ja oman onnellisuutensa kasvattamiseen, niin silloin ihminen jumiutuu henkisesti epätyydyttävään tilanteeseen. Ajan myötä tämä jumiutuminen turhauttaa ja alkaa herättämään kateutta muiden ihmisten tyytyväisyyttä kohtaan. Muiden ihmisten tyytyväisyys ja onnistuminen kun vain korostaa sitä omaa epäonnistumista, ja siksi muiden ihmisten onni herättää yhä uudestaan ja uudestaan enenevissä määrin pettymyksen tunteita itseä kohtaan. Tällöin ihminen sosiaalisena laumaeläimenä ryhtyy usein myös ajattelemaan, että jos muillakin menisi huonommin, niin silloin ei itse olisi ainoa epäonnistuja. Tällöin usein muiden ihmisten epäonni herättää vahingoniloa ja tyydytystä, eli täten positiivisia tunteita ja mielihyvähormoneja. Näin ihminen ajautuu yhä syvemmälle negatiiviseen maailmankuvaan, jolloin henkisiä resursseja jää yhä vähemmän käytettäväksi oman elämänsä kohentamiseen.

Musta tuntuu, että toisinaan juuri nämä piirteet, joita luettelit, joilla arvostusta saa, aiheuttaa juuri kateutta ja väheksymistä, eli ei johdakaan arvostukseen vaan lähes päin vastoin, mitätöintiin ja vähättelyyn. Millä tavoin tää arvostus näkyy? 

Ne on niitä jotka äänestää vasemmistoa.

Se on geeneissä.

Vierailija kirjoitti:

No mutta onhan se minulta pois. Toisella on jotain mitä haluan, minulla ei siihen ole varaa... Näin ollen se kun näen toisella jotain mitä haluan mutta en voi saada aiheuttaa pahaa mieltä. Ja sanoisin että paha mieli on asia joka on "minulta pois" elämän laatua ajatellen.

Myös konkreettinen esimerkki, olen kunnalle töissä, koska lääkärit saavat niin poskettomia palkkoja on minun palkkani pienempi kun ei ole varaa korotuksiin. Se mitä toisella on, on minulta poissa.

Ainahan voit mennä muualle töihin. Ei ole siis sinulta pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisellä on laumaeläimenä sisäänrakennettu tarve saada muilta ihmisiltä arvostusta. Usein sitä arvostusta saavuttaa, kun on jollain elämän osa-alueella menestynyt paremmin kuin muut. Eli on vaikkapa urheilullisempi, kauniimpi, fiksumpi, sosiaalisesti taitavampi, rakkauselämässä tai perhe-elämässä onnellisempi, vapaampi sidonnaisuuksista tai vaikkapa työelämässä tai muuten taloudellisesti menestyneempi. Terveellisessä määrin tämä arvostuksen tavoittelun tarve toimii ihmisellä kunnianhimon herättävänä moottorina, joka tehostaa ihmistä saavuttamaan tavoitteensa.

Kuitenkin silloin, kun ihminen tietoisena olentona huomaa olevansa kaikilla näillä osa-alueella (usein oman päänsä sisällä luotua) keskimääräistä ihmistä vähemmän menestynyt, niin se herättää ihmisessä huonommuuden tunnetta ja usein kuviteltua kokemusta siitä, että kukaan muukaan ei arvosta sinua. Tällöin syntyvä "olen epäonnistunut elämässäni" -ajatus herättää pettymyksen tunteita itseä kohtaan. Jos näitä pettymyksen ja tyydyttymättömien tarpeiden tunteita ei osaa käsitellä rakentavasti ja suunnata näkökulmaa siihen, mitä työkaluja on käytössä näiden osa-alueiden kohentamiseen ja oman onnellisuutensa kasvattamiseen, niin silloin ihminen jumiutuu henkisesti epätyydyttävään tilanteeseen. Ajan myötä tämä jumiutuminen turhauttaa ja alkaa herättämään kateutta muiden ihmisten tyytyväisyyttä kohtaan. Muiden ihmisten tyytyväisyys ja onnistuminen kun vain korostaa sitä omaa epäonnistumista, ja siksi muiden ihmisten onni herättää yhä uudestaan ja uudestaan enenevissä määrin pettymyksen tunteita itseä kohtaan. Tällöin ihminen sosiaalisena laumaeläimenä ryhtyy usein myös ajattelemaan, että jos muillakin menisi huonommin, niin silloin ei itse olisi ainoa epäonnistuja. Tällöin usein muiden ihmisten epäonni herättää vahingoniloa ja tyydytystä, eli täten positiivisia tunteita ja mielihyvähormoneja. Näin ihminen ajautuu yhä syvemmälle negatiiviseen maailmankuvaan, jolloin henkisiä resursseja jää yhä vähemmän käytettäväksi oman elämänsä kohentamiseen.

Musta tuntuu, että toisinaan juuri nämä piirteet, joita luettelit, joilla arvostusta saa, aiheuttaa juuri kateutta ja väheksymistä, eli ei johdakaan arvostukseen vaan lähes päin vastoin, mitätöintiin ja vähättelyyn. Millä tavoin tää arvostus näkyy? 

Siis piti lisätä, että nämä ominaisuudet tuo yleensä etua, eli niillä saavuttaa etua muihin nähden, ja siksi herkästi aiheuttaa myös kateutta ja ehkä juuri jonkinlaista epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja vähättelyn tarvetta joissain ihmisissä. Eli ne tuottavat korkean statuksen yksilölle, eli korkean vertailuarvon, jolla hyötyä ja etua saa yleensä yhteiskunnassa, esim menetystä, hyvän ammatin, puolison, jne. 

Itse ajattelen kuitenkin, että se ei ole sama kuin arvostus, joka taas on mielestäni enemmänkin sitä, että yksilö saa jonkinlaista tunnustusta, kuten että on hyvä ystävä, uskollinen puoliso, piirre jota muutkin kuin oma puoliso voi arvostaa, eli edustaisi enemmän yksilön toimintaa ja moraalia, ja siten sisäisiä ominaisuuksia. 

Se johtuu siitä, että ei elä sellaista elämää, johon olisi tyytyväinen. Ei esim. Intohimoista harrastusta, syvää rakkautta tai ei pysty toteuttamaan itseään haluamallaan tavalla.

Sitä miettii että jos minulla olisi tuo mitä toisella on niin olisin sitten varmaan onnellisempi kuin nyt.

Tottakai muiden hyvä on joltain toiselta pois. Vai meinasitko, että tällä maapallolla on rajattomat resurssit tarjota kaikille ihmisille kaikkea mahdollista? Johan tuon pystyy päättelemään viisivuotiaskin, että resurssit todellakin ovat rajalliset ja että niistä resursseista sitten kilvoitellaan ihmisten kesken. Tämä koskee aivan kaikkea: rahaa, valtaa, parhaita kumppaneita, parhaita työpaikkoja, parhaat asunnot jne...

Ja sitten tätä itsestäänselvyyttä ei tietenkään saisi sanoa ääneen, jotenkin tämä tuntuu olevan sellainen tabu mistä ei saisi puhua.

Itse olen ihmetellyt sitä, että jotkut pilaavat oman elämänsä kantamalla kaunaa tai kateutta. Ei sitä kateuden kohdetta kiinnosta, se jatkaa elämäänsä ihan normaalisti. Sitten on näitä, jotka uhraavat oman hyvinvointinsa, koska kokevat yhteiskunnan kohtelevan heitä huonosti. Shokkikäänne, Sanna Marin menee kotiin tyytyväisenä riippumatta siitä, kuinka mielenosoituksellisesti joku vänkää tässä yhteiskunnassa elämistä vastaan.

Se ettö joku on fiksu, kaunis ym, saattaa tuottaa ihailua, mutta ei arvostusta välttämättä. 

Vierailija kirjoitti:

Tottakai muiden hyvä on joltain toiselta pois. Vai meinasitko, että tällä maapallolla on rajattomat resurssit tarjota kaikille ihmisille kaikkea mahdollista? Johan tuon pystyy päättelemään viisivuotiaskin, että resurssit todellakin ovat rajalliset ja että niistä resursseista sitten kilvoitellaan ihmisten kesken. Tämä koskee aivan kaikkea: rahaa, valtaa, parhaita kumppaneita, parhaita työpaikkoja, parhaat asunnot jne...

Ja sitten tätä itsestäänselvyyttä ei tietenkään saisi sanoa ääneen, jotenkin tämä tuntuu olevan sellainen tabu mistä ei saisi puhua.

Maailmassa on niin paljon mahdollisuuksia, että varmasti kaikille fiksuilla ja yritteliäille riittää.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ihmetellyt sitä, että jotkut pilaavat oman elämänsä kantamalla kaunaa tai kateutta. Ei sitä kateuden kohdetta kiinnosta, se jatkaa elämäänsä ihan normaalisti. Sitten on näitä, jotka uhraavat oman hyvinvointinsa, koska kokevat yhteiskunnan kohtelevan heitä huonosti. Shokkikäänne, Sanna Marin menee kotiin tyytyväisenä riippumatta siitä, kuinka mielenosoituksellisesti joku vänkää tässä yhteiskunnassa elämistä vastaan.

Kauna ja kateus johtaa vain huonoon lopputulokseen.