Onko masterin ulkonäkö ja kalun koko tärkeää subille?
Kelpaako esimerkiksi lihava ja ei komea mies? Pienellä varustettu? Vai onko ehdoton turnoff?
Kommentit (8)
No ei se lihava pikku kikuli ketään kiihota, sori vain.
Valehtelisin jos väittäisin ja sanoisin, että ei ole. Mutta sanosin, että omalta masteriltani toivon enempi karismaa kuin määrätynlaista ulkonäköä. Esimerkiksi mikään karvaton kiiltokuvapoika ei vaan ole sellainen, jonka haluaisin masterikseni...
Pitää kyllä olla omaa silmää miellyttävä ja myös selvästi itseä isokokoisempi. Ei kuitenkaan lihava. Ei tarvitse olla mitenkään täydellisen näköinen, mutta pitää jollain tavalla viehättää. Pieni kalu olisi vähän tunnelmaa latistava juttu. Mutta tärkeintä on kuitenkin kokonaisolemus.
Vierailija kirjoitti:
Subilla ei ole minkäälaista valtaa arvostella Masteria.
Niin se vain on, että jos master ei miellytä, sub etsii uuden.
Olen sessioinut itseäni selvästi vanhemman mieshenkilön kanssa, joka ei ole edes näyttänyt kigulia , ei myöskään ole kaunis. Olen toki saunassa nähnyt sen lerppuna mutta en siis viime aikoina. Olemme samaa kaveripiiriä ja puolisomme tuntevat toisensa, tämä on vain sessiosuhde, puolisoni kanssa on rakkaus- ja seksisuhde. Ja vastauksena kysymykseesi, ei, ulkonäkö ei vaikuta, asenne vaikuttaa.

Aina joskus sitä ihmettelee, että millaisiin viritelmiin ja säätöihin ihmiset ovat valmiita ja halukkaita. Ta miten tuollainen sessiosuhde edes saa alkunsa ja saattaa jatkua parisuhteen rinnalla... Pitäsikö kokea ja tuntea nyt kateutta.

Se voi joskus yllättää, että eri ihmiset elävät aika erilaisia elämiä. Ei siitä kuitenkaan kannata olla kade. Kannattaa ennemmin elää sellaista elämää, joka sinun omanlaisesi ja nauttia siitä.