MTV: Ruotsissa jo yhdeksällä lapsella epäillään mystistä maksatulehdusta myös THL tarkkailee
Pienillä, aiemmin terveillä lapsilla on havaittu eri puolilla maailmaa vakavia maksatulehduksia eri puolilla maailmaa. Taudin syyt eivät ole selvillä.
Poikkeuksellista on, että yleisimpiä maksatulehduksen aiheuttajaviruksia, eli hepatiitti A, B, C, D tai E -viruksia ei heillä havaittu.
Iso-Britanniassa toistasataa tapausta, epäilyjä myös Ruotsissa
Maksatulehduksia eli hepatiitteja on havaittu lapsilla eri puolilla maailmaa. Ruotsi kertoo, että maassa on havaittu viime vuoden lopun ja tämän vuoden huhtikuun välillä yhdeksän epäiltyä vastaavaa tapausta. Toukokuun alussa Britannian viranomaiset kertoivat yli 160 todetusta tapauksesta. WHO taas kertoo, että huhtikuun loppupuolelle mennessä Espanjassa ja Israelissa on todettu yli kymmenen tapausta. Tapauksia on muista Pohjoismaista havaittu ainakin Tanskassa ja Norjassa.
Mediuutisten haastatteleman Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan pienten lasten hepatiittien lisääntymistä ei ole havaittu Suomessa. Asiaa kuitenkin tarkkaillaan.
Isossa-Britanniassa 11 lasta on jo saanut maksasiirteen taudin takia. Yksikään ei ole kuollut
Liittyykö tavalliseen virustartuntaan?
Tällä hetkellä selvitetään, voiko ilmiö liittyä adenovirukseen ja sen leviämiseen. Viruksella ei ole aiemmin havaittu olleen yhteyttä tällaiseen ilmiöön. Nyt selvityksessä ovat esimerkiksi se, liittyykö ilmiö adenoviruksen vähäisempään leviämiseen lasten keskuudessa koronaepidemian aikana, muuttuneeseen adenoviruskantaan tai jo sairastettuihin koronavirustartuntoihin. Koronarokotteella ei vaikuta olevan yhteyttä asiaan, sillä valtaosa sairastuneista lapsista ei ole rokotusta saanut.
Adenovirus aiheuttaa THL:n mukaan tavallisimmin hengitystieinfektioita. Se leviää helposti pisaroiden välityksellä yskiessä ja aivastaessa. Sen leviämistä ehkäistään hyvällä käsihygienialla.
WHO toteaa itse tiedotteessaan viime kuulta, että ei ole selvillä, johtuuko tapausten määrä ilmiön kasvusta vai siitä, että se tunnistetaan aiempaa paremmin.
Maksatulehduksen oireita lapsilla ovat olleet ripuli, oksentelu ja vatsakivut sekä ihon keltaisuus. Kuumetta ei ole tapauksissa useimmiten havaittu.
Kommentit (19)
Onko tämä joku juttu saada lapset piikitettyä?
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä joku juttu saada lapset piikitettyä?
Tor-ve-lo! Piikkihullu iski jälleen.
Äiti ottanut koronarokotteen ja sen jälkeen imettänyt? Rokote sisältää adenovirusta, jota nyt epäillään maksatulehduksen aiheuttajaksi.
On selvinnyt ettå suurin osa todellakin ovat rokotettuja..siinä oireena maksatulehdus niinkuin koronan sairastamisessakin. Suomessa järkky ylikuolleisuus alkoi piikkien kanssa. Fakta.
Piikkihaittoja valtaosa, mutta eihän lammashölmöläiset sitä usko, joten bää bää vaan.
Vierailija kirjoitti:
Äiti ottanut koronarokotteen ja sen jälkeen imettänyt? Rokote sisältää adenovirusta, jota nyt epäillään maksatulehduksen aiheuttajaksi.
mRNA-rokotteissa ei ole virusta
Vierailija kirjoitti:
On selvinnyt ettå suurin osa todellakin ovat rokotettuja..siinä oireena maksatulehdus niinkuin koronan sairastamisessakin. Suomessa järkky ylikuolleisuus alkoi piikkien kanssa. Fakta.
Ei ole selvinnyt kuin sinun päässäsi. Tuon ikäisiä lapsia ei ole juuri missään rokotettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti ottanut koronarokotteen ja sen jälkeen imettänyt? Rokote sisältää adenovirusta, jota nyt epäillään maksatulehduksen aiheuttajaksi.
mRNA-rokotteissa ei ole virusta
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajanko…
Äidit ovat voineet ottaa myös rokotteen raskausaika josta k-rokotteen aineet ovat siirtyneet vauvalle. Tai imetyksen mukana. Eihän näitä rokotteita ole edes tutkittu kunnolla ja tarpeeksi kauan.
Vierailija kirjoitti:
On selvinnyt ettå suurin osa todellakin ovat rokotettuja..siinä oireena maksatulehdus niinkuin koronan sairastamisessakin. Suomessa järkky ylikuolleisuus alkoi piikkien kanssa. Fakta.
Joopa joo, nimenomaan on selvinnyt, että koronarokotteista ei ainakaan johdu, kun suurinta osaa noista lapsista ei ole rokotettu.
Rokotteiden sivuvaikutukset alkavat tulla esille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti ottanut koronarokotteen ja sen jälkeen imettänyt? Rokote sisältää adenovirusta, jota nyt epäillään maksatulehduksen aiheuttajaksi.
mRNA-rokotteissa ei ole virusta
Jeps. Ja sehän oli follareilla myös yksi peruste vastustaa näitä. Faktat ei paljoa kiinnosta kunhan saa länkyttää "maailmamlopusta"...
Minä en ainakaan ala mihinkään suojaamistoimenpiteeseen, jos sellaista aletaan vaatimaan.
Vierailija kirjoitti:
Äiti ottanut koronarokotteen ja sen jälkeen imettänyt? Rokote sisältää adenovirusta, jota nyt epäillään maksatulehduksen aiheuttajaksi.
Joo, vielä kun selviää, että näitä sairastuneita lapsia on imetetty 2-12 vuotiaaksi niin mysteeri on selvinnyt.

Yhdistyneiden kuningaskuntien tapauksessa suurin osa oli alle 5-vuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen kuolee joskus.
Ihanko totta? Hyvä kun kerroit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti ottanut koronarokotteen ja sen jälkeen imettänyt? Rokote sisältää adenovirusta, jota nyt epäillään maksatulehduksen aiheuttajaksi.
Joo, vielä kun selviää, että näitä sairastuneita lapsia on imetetty 2-12 vuotiaaksi niin mysteeri on selvinnyt.
Yhdistyneiden kuningaskuntien tapauksessa suurin osa oli alle 5-vuotiaita.
Yhdistyneen Kuningaskunnan, ei yhdistyneiden kuningaskuntien.
mystistä? Jeesukseltako saivat?