Tiedän, että kun kuljen lasteni kanssa esim. perhekerhoissa, monet kadehtivat minua.
Lapseni ovat aurinkoisia ja hyvin käyttäytyviä, eikä meillä ole koskaan todistettu esim. raivareita kaupassa tms. Minä vaikutan rauhalliselta ja onnelliselta. tietäisivätpä vain! Kotona huudan muksuille pienimmästäkin asiasta ja viikonloppuisin riitelemme miehen kanssa. Elämme suurta kriisiä,josta yritämme räpiköidä ulos ja joskus tuntuu, että kaikki voimat menevät, kun mitkään lupaukset eivät pidä. Kaikki ei siis ole sitä, miltä näyttää, ja ehkä vielä jonain päivänä tämä kaikki paha olo näkyy lapsissammekin, ellemme saa asioita äkkiä järjestykseen.
Kommentit (5)
siis tarkoitan ns. normaaliperheitä, joilla ei ole a-ongelmia tai muuta. Minä ainakin ajattelen aina, että nuo ei koskaan riitele eikä huuda lapsilleen, me vain...Ehkä se niin onkin.
Siinä kerrottiin turvakoteihin tulevista, ja että kuinka lapset olivat aluksi hyvin rauhallisia ja kilttejä. Vähän aikaa siellä oltuaan alkoivat kiukuttelmaan -koska tunsivat olonsa turvalliseksi. Niinhän sitä sanotaan että lapsi uhmaa, jos kaikki on hyvin.
Mutta älä välitä, meillä on samanlaista ja minä olen hermoheikko äiti :(
oikeastikki asiat hyvin kotona. vaikka välilllä huudanki
Esikoinen oli jo vauvana sellainen, että kotona päästi kaikki karjuntansa, mutta ei koskaan ulkomaailmassa. mutta olen hirvittävän kyllästynyt itseeni: siihen, etten hillitse itseäni lasten kanssa, etten kestä kuopuksen karjuntaa enkä uhmiksen uhmaa, vaikka kuinka lupaan itselleni. Sama juttu miehen kanssa: aina riidan jälkeen päätetään, että enää ei huudeta, ja sitten taas...Ja akikki meidän riidat ovt ihan vähäpätöisistä asioista, kuten siivoamisesta tms. Mietin tässä, että pitäis alkaa uudelleen polttaa tupakkaa, niin vois lähtee heti tupakalle, kun tekee mieli karjua.
Toivottavasti saatte pian asiat rauhoittumaan.