Onko kukaan muu kyllästynyt someajan etäisyyteen ja kohtaamattomuuteen?

Kyllä. Muistan kun fb tuli niin kaikki muu yhteydenpito ystävien kanssa loppui kuin seinään. Kukaan ei enää ehdi, jaksa tai muuten vaan halua nähdä. Tai ensin sovitaan jotain, sitten perutaan tai tehdään oharit. Joku tykkäys-painallus somessa ei nyt ole sama asia kuin että oikeasti pidettäisiin yhteyttä, apinakin pystyy painamaan nappia.

En mä ennen someaikaakaan ollut vapaa-ajallani työkavereiden kanssa tekemisissä. Enkä pitänyt sukulaisiinkaan yhteyttä kuin vain kaikista lähimpiin. Mulle siis some on tuonut takaisin elämääni serkkuja ja pikkuserkkuja, joita ei ennen somea nähnyt kuin häissä ja hautajaisissa. Eikä aina niissäkään. 

Se mikä on ihan totta on, että ihmisillä on kiire. Mutta ei se mun mielestä somesta johdu vaan siitä, että ihmisillä on niin paljon kaikkea kodin ulkopuolistakin tekemistä, ettei aika yksinkertaisesti riitä. Käydään kuntosaleilla ja muissa harrastuksissa. Jo ihan pieniäkin lapsia kuskataan harrastuksiin. Myös lasten koulunkäyntiin vanhempien pitää osallistua enemmän kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Enää ei riitä, että vanhemmat  käyvät kevät- ja joulujuhlissa ja laittavat nimensä muikkariin, jos lapsi sellaisen tuo koulusta kotiin. 

Omalla tavallaan surullinen ilmiö, mutta pakko myöntää, että tämä muutos on tapahtunut myös omalla kohdallani. Ei vain huvita ja kiinnosta viettää aikaa muiden ihmisten kanssa. Etenkään niiden vähemmän läheisten kanssa. Mulla ei edes ole mitään instaa tai fb-profiilia, mutta ehkä jo itsessään tämä älypuhelin ym. aika on muuttanut jotain. Nykyään älypuhelimen avulla voi täyttää helposti ja vaivattomasti sosiaaliset tarpeet. Ihmisten kanssa voi keskustella ilman kasvoja ja ilmiöitä voi seurata sivusta ilman osallistumista fyysisesti.

Vierailija kirjoitti:

Omalla tavallaan surullinen ilmiö, mutta pakko myöntää, että tämä muutos on tapahtunut myös omalla kohdallani. Ei vain huvita ja kiinnosta viettää aikaa muiden ihmisten kanssa. Etenkään niiden vähemmän läheisten kanssa. Mulla ei edes ole mitään instaa tai fb-profiilia, mutta ehkä jo itsessään tämä älypuhelin ym. aika on muuttanut jotain. Nykyään älypuhelimen avulla voi täyttää helposti ja vaivattomasti sosiaaliset tarpeet. Ihmisten kanssa voi keskustella ilman kasvoja ja ilmiöitä voi seurata sivusta ilman osallistumista fyysisesti.

Minä taas kaipaan nimenomaan kasvokkain kohtaamista. Viestittely pitkään näkemättä ihmistä tuntuu tosi raskaalta jopa läheisten kanssa ja on vaikea tutustua uusiin ihmisiin (netin kautta) kun ei edes näe kuka siellä kirjoittelee. Kirjoittaessa ei näe kaikkia mikroilmeitä yms mikä tekee kommunikoinnista raskasta ja vaikeaa eikä keskustelu solju samalla tavalla kuin livenä. Kaipaan yhteistä tekemistä keskustelun ohelle. Kaipaan myös sitä että ollaan ihan vaan samassa tilassa ja tehdään omia juttujamme hiljaa, niinkuin joskus vaikka lapsuudenkodissa.

Hienoa että kaikki eivät koe näin, mutta en teitäkään luottaisi siihen että ne läheiset ihmiset on ja pysyy elämässä. Joskus saatatte kaivata itsekin uusia ihmisiä elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla tavallaan surullinen ilmiö, mutta pakko myöntää, että tämä muutos on tapahtunut myös omalla kohdallani. Ei vain huvita ja kiinnosta viettää aikaa muiden ihmisten kanssa. Etenkään niiden vähemmän läheisten kanssa. Mulla ei edes ole mitään instaa tai fb-profiilia, mutta ehkä jo itsessään tämä älypuhelin ym. aika on muuttanut jotain. Nykyään älypuhelimen avulla voi täyttää helposti ja vaivattomasti sosiaaliset tarpeet. Ihmisten kanssa voi keskustella ilman kasvoja ja ilmiöitä voi seurata sivusta ilman osallistumista fyysisesti.

Minä taas kaipaan nimenomaan kasvokkain kohtaamista. Viestittely pitkään näkemättä ihmistä tuntuu tosi raskaalta jopa läheisten kanssa ja on vaikea tutustua uusiin ihmisiin (netin kautta) kun ei edes näe kuka siellä kirjoittelee. Kirjoittaessa ei näe kaikkia mikroilmeitä yms mikä tekee kommunikoinnista raskasta ja vaikeaa eikä keskustelu solju samalla tavalla kuin livenä. Kaipaan yhteistä tekemistä keskustelun ohelle. Kaipaan myös sitä että ollaan ihan vaan samassa tilassa ja tehdään omia juttujamme hiljaa, niinkuin joskus vaikka lapsuudenkodissa.

Hienoa että kaikki eivät koe näin, mutta en teitäkään luottaisi siihen että ne läheiset ihmiset on ja pysyy elämässä. Joskus saatatte kaivata itsekin uusia ihmisiä elämään.

Jos ei koskaan tapaa edes läheisiään kasvokkain, niin varmasti tuntuu yksinäiseltä. Mä käyn vanhempieni luona kahvilla noin kerran viikossa, mutta en mä heidän kodissaan mitään itsekseni puuhaile vaan juttelen vanhempieni kanssa. Siskoani tapaan noin kolme kertaa viikossa, koska käydään yhdessä iltalenkillä. Tai siis viemässä mun koirani illalla ulos. Mutta ei hän tule meille puuhastelemaan omiaan enkä mä menen hänen luokseen puuhastelemaan omiani. Joskus kyllä istutaan toistemme luona, mutta siis jutellaan yhdessä. Tämä kaikki johtunee siitä, ettei meillä ole enää sitä lapsuudenkotia, jossa jokainen puuhasteli omissa huoneissaan omiaan. 

Ystäviä ja kavereita on tullut pandemian aikana tavattua harvemmin, koska mä kuulun riskiryhmään. Sen vuoksi viestittely ystävien ja kavereiden kanssa onkin ollut aiempaa tiiviimpää. Kahden ystäväni kanssa tulee laitettua useita kymmeniä viestejä joka päivä. Ja molempiin heistä olen alunperin tutustunut somen kautta. Toiseen yhden keskustelupalstan kautta ja toiseen Facebookin kautta. Ilman somea en edes tietäisi, että nämäkin kaksi ihmistä ovat olemassa. 

- Nro 2 -

Minä yritän. Jos vain joku katsoo suoraan ja silmiin . Lähestyn häntä jos haluan ja uskallan.

Tutustun uusiin ihmisiin helpommin netissä. Ihan siksi, että kun käyn töissä, harrastuksissa, kaupassa jne, mä en mene niihin paikkoihin tutustumaan muihin ihmisiin. Menen tekemään jotain (töitä, liikkumaan, ostamaan) ja sen jälkeen siirryn muualle tekemään muita juttuja. Iltaisin kotiin tultua on aikaa tutustua uusiin ihmisiin ja koska kello on jo silloin paljon, tutustuminen on helpointa netissä. Kun lopulta on kunnolla tutustuttu, toinen ihminen vaikuttaa mukavalta tyypiltä,  on jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja toinen asuu vielä kohtuullisen matkan päässäkin, voidaan sopia tapaaminen. Mulle on epäoleellinen asia, miltä toinen ihminen näyttää. Ihan sama, onko lyhyt vai pitkä, laiha vai lihava jne. 

Mä meen nyt pihalle ja jos tuut vastaan niin katsotaan toisiamme ja ollaan uteliaita hyvällä tavalla.

Some on yksi syy siihen miksi nuoriso voi nykyään huonosti. Henkinen yhdessäolo ei korvaa fyysistä yhdessäoloa. Jälkimmäinen on kokonaisvaltaisempi eikä ensimmäienn pysty sitä mitenkään korvaamaan.

Mua alkaa taas kyllästyttää nää samat selfiespämmit somessa. Varsinkin jotkut mun ulkomaalaiset FB kamut harrastaa tätä, suomalaiset vähemmän. Alan vähentämään aikaani ko. sovelluksessa tämän seikan takia. Mun mielestä toi selfiekulttuuri on ollut aina aika oksettavaa. Ei siinä omassa naamataulussa on niin ihmeellisen ihanaa ole, kun se kanssa joutuu elämään 24/7.

M28

Vierailija kirjoitti:

Some on yksi syy siihen miksi nuoriso voi nykyään huonosti. Henkinen yhdessäolo ei korvaa fyysistä yhdessäoloa. Jälkimmäinen on kokonaisvaltaisempi eikä ensimmäienn pysty sitä mitenkään korvaamaan.

Mä ajattelen asian vähän toisin. Mä ajattelen niin, että some luo nuorille paineita. Erityisesti ulkonäön osalta, mutta myös muilla tavoilla. Pitäisi olla sitä ja tätä. Pitäisi olla sellainen ja tällainen. Verrataan itseä sellaisiin, jotka ovat tai ainakin esittävät olevansa jotain muuta kuin mitä itse on. Tuolla yhdessä köyhyysketjussakin verrataan köyhän elämää varakkaan elämään eikä taviksen elämään, vaikka taviksia on kuitenkin määrällisesti eniten. Ja tästä sitten syntyy jonkinlainen alemmuuskompleksi. Tai ainakin haluttaisin päästä suosittujen ihmisten piireihin ja se toinen samanlainen pottuneinäinen ja persjalkainen suomalainen ei kaveriksi kelpaa. Ei vaikka sillä olisi aikaa tavatakin. Some luo paineita olla tietynlainen ja jos et ole, et halua edes tietää niistä, jotka eivät myöskään ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Some on yksi syy siihen miksi nuoriso voi nykyään huonosti. Henkinen yhdessäolo ei korvaa fyysistä yhdessäoloa. Jälkimmäinen on kokonaisvaltaisempi eikä ensimmäienn pysty sitä mitenkään korvaamaan.

Mä ajattelen asian vähän toisin. Mä ajattelen niin, että some luo nuorille paineita. Erityisesti ulkonäön osalta, mutta myös muilla tavoilla. Pitäisi olla sitä ja tätä. Pitäisi olla sellainen ja tällainen. Verrataan itseä sellaisiin, jotka ovat tai ainakin esittävät olevansa jotain muuta kuin mitä itse on. Tuolla yhdessä köyhyysketjussakin verrataan köyhän elämää varakkaan elämään eikä taviksen elämään, vaikka taviksia on kuitenkin määrällisesti eniten. Ja tästä sitten syntyy jonkinlainen alemmuuskompleksi. Tai ainakin haluttaisin päästä suosittujen ihmisten piireihin ja se toinen samanlainen pottuneinäinen ja persjalkainen suomalainen ei kaveriksi kelpaa. Ei vaikka sillä olisi aikaa tavatakin. Some luo paineita olla tietynlainen ja jos et ole, et halua edes tietää niistä, jotka eivät myöskään ole. 

Tämä! Nuoret seuraavat somessa ihmisiä, joita ihailevat. Kauniita, varakkaita, sosiaalisia ja suosittuja. Ja kun itse ei olekaan sellainen, tuntuu pahalta. 

Omat tapaamiseni vähenivät, kun muutin maalle ja loppuivat, kun sain työpaikankin täältä (lähikaupungista). Kun asuin Helsingissä, oli helppo jäädä töiden jälkeen tapaamaan ystäviä ja tuttavia. Maalle muutettua se oli jo ajallisesti rajallisempaa, koska viimeinen bussi kotiin lähti melko aikaisin. Ja nyt, kun ei ole mitään asiaa Helsinkiin, niin eipä tule tavattua ketään livenä.

Täällä uudella asuinpaikkakunnalla on kyllä paljonkin tuttavia, mutta ei sellaisia, joiden kanssa haluaisin huvin vuoksi vapaa-ajalla olla tekemisissä.

En tiedä, minkä ikäinen aloittaja on, mutta varmasti paljon nuorempi kuin minä. Muistan hyvin ajan, kun tuli lähdettyä töistä suoraan joidenkin  (  = toisten nuorten ja lapsettomien sinkkujen) kanssa vaikka terassille. Mutta ne ajat meni multa ohi, kun tulin äidiksi. Pitikin lähteä töistä suoraan hakemaan lapsi päiväkodista ja sitten kaupan kautta kotiin laittamaan ruokaa. Eikä somea ollut vielä olemassakaan. Vanhojen ystävien tapaaminen harveni samasta syystä kuin kirjoittajalla 13 eli muuton vuoksi. Vaikka illalla olisikin ollut pari tuntia aikaa ystäville, pelkkiin edestakaisiin matkoihin meni pari tuntia. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja aikaa ystäville ja kavereille saattaa monestakin syystä jäädä vähemmän kuin ennen. Tai sitten se aika on vasta juuri ennen nukkumaanmenoa, jolloin ehtii kuitenkin laittaa somessa muutaman viestin.

Kaikki jutut on jo siellä somessa läpätetty.

Yritän pitää ihan minimissä kaikenlaisen somekanssakäymisen. Yleensäkin ottaa aivoon ihmisten heikosti verhoiltu omakehu. Tulee halu olla ikinä näkemättä ketään.

Parasta, kun on vainottu. Koronaeristykset ja väkivalta jää menneisyyteen.