Lidl hävikkilaatikot?
Luin juuri keskustelua ruuan hinnasta. Moni kertoi säästävä sä ostamalla mm. Pari lidl hevihävikkilaatikkoa viikossa.
Siis onko näitä ihan yleisesti jatkuvasti tarjolla lidlissä? Ihan vaan mietin että olen onnistunut näkemään näitä omassa lähi lidl ehkä neljä kertaa viimeisen kahden vuoden aikana, käyn monta kertaa viikossa kaupassa. Käyn myös eri aikoihin, eikä laatikoita näy oli sitten aamu tai ilta.
Kommentit (11)
Aamuisin s-marketissa oli yhdessä vaiheessa ja muutaman kerran ostin. Ihan kannattavaa. Usein vaan sellaista mitä ei kertakaikkiaan tuu käytettyä. Tai liian paljon tiettyä tavaraa. Vihanneksia ja hedelmiä. Harvemmin lidlissä nähnyt mutta kai sielläkin vain aamuisin. Aikaisin kauppaan.
Välillä ollaan onnistuttu saamaan. On ihan sattumaa milloin niitä on näköjään, usein se pöytä on tyhjä. Kerran saimme sunnuntaina ja kerran arki iltapäivänä. Tosi hyvät laatikot olivatkin, kauheasti kaikkea.
Käyn kerran/pari kertaa kuussa lidlissä ja ainakin meillä on aina ollut niitä hävikkilaatikoita.
Siis pitää olla vihanneksia ja hedelmiä ja niitähän siellä yleensä on. Vähän ehkä nahistuneita tai vaurioineita mutta sehän ei haittaa. Yleensä.
LIDLissä on tarjolla hevihävikkilaatikoita. Muuta niissä ei ole kuin heviä. Leivät on erikseen -30% lapuilla varustettuja. Laatikoissa on yleensä monenlaista heviä kuten tomaatteja, kurkkua, omenoita, banaaneita jne. S-marketissa on hävikkilaatikoita yleensä kahdenlaisia. Toisissa on leipää ja toisissa heviä. Leipälaatikoissa voi olla ruisleipää, vehnäleipää ja kauraleipää samassa laatikossa. Siksi en yleensä näitä leipälaatikoita osta. Hevilaatikossa taas voi olla niin tomaatteja, paprikaa, omenaa jne. ja niitäkään en ole ostanut. Syynä se, ettei niitä kaikkia hevejä tule käytettyä vaan osa lentäisi roskiin.
Meidän Lidlissä nuo laitetaan n klo 8 esille, ei niitä enää aamun jälkeen ole.
Muutaman kerran olen nähnyt. Käyn viikottain ja välillä päivittäin lidlissä.
kyllä on jos jää hävikkiä ja kerkiät Lidi heti aamu , ostajat ne ostanet liiken avattua. Dunin jälken valikoima pieni.Kuten CS-kejun ja K-ketjun kaupiailla.Kylmä tiskillä mikä on enen kuinmaito kapin tulee. Lidi pitää kaikissa liikessä samalla sytemillä,tuoteet kaikki samoissa paikoissa.KuinS-marketit.
S marketissa näen näitä usein. Lidlissä harvoin.
Olen vissiin kolme kertaa onnistunut olemaan paikalla, kun Lidlissä on hävikkilaatikoita ollut. Ja ne oli kaikki eri aikoihin, ensin oli jo vähän yli kahdeksan, seuraavaksi ysin jälkeen, mutta kolmannella kerralla olin joskus kymmenen aikaan menossa Lidlin ohi ja näin ikkunasta, että niitä oli siellä, niin kävin hakemassa (ja siis käyn liki aina ohi mennessäni kurkkaamassa, vaikkei olisi muuten asiaa Lidliin, ei ole kahdeksan jälkeen niitä, ei yhdeksän maissa, ei iltapäivällä...).
S-liikkeen kaupoissa ei noita täälläpäin ole, mutta täkäläinen pieni k-supermarket on alkanut myydä hävikkihevipusseja eurolla. Oli kaikki erilaisia, ostin pussin, jossa oli kaksi paprikaa, 6-7 tomaattia ja jäävuorisalaattikerä, eurolla! Salaatissa oli ruskea mädäntynyt kohta, poistin sen ja muuten oli ihan priimaa sallattia. Tomaatit kaikki hyviä, ja kun miettii, että keskikokoisen tomaatin hinta on ollut tänä talvena 0,50€/kpl!!! niin jo kolmella tomaatilla sain enemmän arvosta mitä maksoin :-) ja ne paprikat olivat ihan hyviä. Ei noitakaan varmaan aina ole, mutta oli ihan kiva yllätys.
Lidlin laatikoissa on ollut aina sipulia/purjoa, ja niitä en voi syödä, joten ne olen aina vienyt äidilleni. Jos siellä on avokaadoja, annan ne siskolleni, kun ei meillä syödä. Ei minulla ole ongelmia siinä, että meillä ei jotain vihannesta käytetä, kyllä sille ottaja löytyy kävelyetäisyydeltä. Mutta minä en olekaan mitenkään nirso, ja osaan käsitellä tuotteet niin, että niistä saa ruokaa. Nuutunut salaatti piristyy rapsakaksi kylmässä vedessä liottamalla jne.
Hienoa toki jos heillä ei jää hävikkiin hevi tuotteita, mutta jotenkin vaikea uskoa että lähes kaikissa muissa kaupoissa jäisi ja täällä ei.
Luin lidl sivuilta että kaikki heidän myymälät toteuttaa tätä samaa, hevihävikki laatikkoa.
-ap