Hirveän väsynyt järjestötoimintaan
Terveisiä vaan tutuille, yritän kirjoittaa niin anonyymisti kuin suinkin pystyn ja jos linjoilla on tuttuja, tämä ei ole kenellekään henkilökohtaisesti osoitettua, haluan vain purkaa omaa uupumustani.
Olen pitkään harrastanut järjestötoimintaa ja tehnyt itsekin töitä alalla.
Aluksi se oli mukavaa ja pääosin on vieläkin, riippuen järjestöstä ja seurasta.
Saman kattojärjestön alla toimin useammassa pienemmässä ryhmässä joka tapauksessa.
Tällä hetkellä toimin itse tämän järjestön paikallisyhdistyksen puheenjohtajana ja piirini sihteerinä ja olen aivan uskomattoman uupunut tähän hommaan.
Hallituksessa toimii mukana eläkkeelle jäänyt entinen toiminnanjohtaja ja hänestä pidän todella paljon ja hänellä on sellaista tietotaitoa, jota emme voi mistään muualta saada ja hän on suurin apu tässä koko touhussa.
Hän on kuitenkin jo iäkäs ja väsynyt itsekin, kärttyinenkin koska muu hallitus on sekä paikallis- että piiritasolla epäonnistunut ja minä kyllä pystyn tämän myöntämään.
Olen itse surkea puheenjohtaja enkä osannut odottaa sellaista työmäärää mitä tämä puheenjohtajuus mukanaan toi, piirin pj tarvitsee myös paljon tukea ja sihteerin tehtävissä on kovasti tekemistä ja puheenjohtajan jälkien siivoamisessa omansa.
Olen piirin puheenjohtajaa kokeneempi ja itsekin toiminnanjohtajana työskennelleenä ymmärrystä asioista on, mutta en jaksa kannatella liian montaa ihmistä samaan aikaan.
Tämä entinen tj joka on hallituksessa jäsenenä haukkuu jatkuvasti piirin puheenjohtajaa ja ohjaa minua korjaamaan hänen jälkiään minkä vaan kerkiän.
Minulla on näiden luottamustehtävien lisäksi useampi muu luottamustehtävä, osaan olen päätynyt täysin omasta halustani ja joihinkin minut on valittu koska muita ei ole ollut saatavilla.
Tämän ei pitäisi mennä näin, mutta syksyyn asti yritän kärvistellä ja sitten jätän tämän homman.
Kaikki haukkuvat toisiaan ristiin eivätkä tee mitään, yrittävät kyllä kaikki mutta tässä on ihan hirveästi sellaista hommaa, mitä minä en pysty kouluni ohella hoitamaan ja samaan aikaan pitäisi valmistautua pääsykokeisiinkin.
Tästä ei pääse eroon ennen syksyä ja hallituksessa ei ole ketään riittävän toimintakykyistä ja osaavaa minun lisäkseni ainakaan niin että aikaa olisi hoitaa kaikkea.
Plääääh.
Kommentit (4)
Aika aikaansa kutakin. Mä toimin 15 vuotta aktiivisesti eräässä yhdistyksessä, jonka toiminnan koin tärkeäksi. Pidin myös hommasta, vaikka työtä oli välillä yli jaksamisen. Viime vuonna tein päätöksen, että luovun hallituspaikasta ja keskityn muihin asioihin vapaa-ajallani. Siihen on jokaisella oikeus, myös sulla ap!
En edes jaksa lukea tuota. Miksi kukaan olisi jossain järjestystoiminnassa mukana? Eikö sinulla ole omaa elämää?
Sä oot pätevä, juuri kerrot olevasi ainoa tällä hetkellä jolla riittää kokemusta työhön. Nyt itseluottamusta. Sä jaksat työssä kun arvostat itseäsi ja omaa osaamista, sä oot hyvä siinä mitä teet. Joillakin ihmisillä on tapana valittaa, ei kannata ottaa kaikkea henkilökohtaisesti.