Entisen elämän ihmiset Tinderissä

No, suurin osa ihmisistä tuppaa kasvamaan ja muuttumaan elämän aikana. Eivät ole esim. kiinnostuneita kaikista samoista asioista kuin teini-iässä ja arvotkin voivat muuttua. Nelikymppisenä usein kaipaa elämäänsä erilaisia ihmisiä, mitä vaikkapa 15-vuotiaana.

On myös mahdollista, että ovat vain kiinnostuneita kuulemaan, mitä sinulle nykyään kuuluu. Ilman taka-ajatuksia tai niiden kanssa. Kysymällähän se varmaan selviää.

Turhaan analysoit, vedä vasemmalle, jos ei kiinnosta. Niin naisetkin tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset aikuistuvat. He ja sinä. Miksi pitäisi ajatella toista aina sellaisena ihmisenä, kun hän oli joskus 10-vuotiaana? En ole itsekään enää ujo heppatyttö vaan jotain ihan muuta.

Olet oikeassa. Ihmiset muuttuvat. Mulla on kuitenkin noista henkilöistä olemassa oleva mielikuva ja vaikka se ei ehkä vastaa nykyisyyttä niin siitä on hankala päästä eroon, koska en ole heihin ollut yhteydessä vuosiin. Vaatisi isompaa ihmisyyttä unohtaa ja jättää huomiotta ihmisten teot ja suhtautumiset minua kohtaan ja en ainakaan itse siihen helposti pysty.

Ok. Eli jos joku tyttö ei ole ollut sinusta kiinnostunut 12-vuotiaana nenänkaivelijana, niin ei saa kiinnostua myöskään kypsänä aikuisena miehenä? Täytyypä pitää mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Sinulla itselläsi varmaan on joku teoria, mistä luulet se johtuvan? Ja mikään muu info maailmassa ei muuttaisi luuloasi suuntaan tai toiseen?

Asia ei ole näin, koska jos olisi en olisi tehnyt tällaista ketjua.

Vierailija kirjoitti:

Eivätkö saisi tykätä?

Itsekin ns. puhkesin kukkaan vasta liki kolmikymppisenä. Nuorempana olin ujo, epävarma ja ulkonäöltäni persoonaton hiirulainen, ei ihme että olin vastakkaiselle sukupuolelle hyvinkin näkymätön. Sitten itsevarmuus lisääntyi, oma tyyli löytyi ja sosiaalisuuteni kasvoi. Aloin ottaa uteliaana itse kontaktia muihin ihmisiin ja ylipäätään elämänilo näkyi ulospäin. Nyt olen 35 ja en ole eläessäni ollut näin suosittu sekä kaveripiirissä, työelämässä että sen vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Olisi vähän outoa ajatella että ihmisten olisi pitänyt kiinnostua minusta silloin kun minussa ei ollut mitään kiinnostavaa ja epävarmuuteni takia olin myös varmasti tylsää seuraa. Suurin muutos on sosiaalisissa taidoissa ja itsevarmuudessa tuoda itseäni esille, ei niinkään siinä että olisin nyt yhtäkkiä muuttunut kasvoiltani/kropaltani jne paremman näköiseksi.

Tietenkin saavat. 

Ehkä se ihmetys johtuu juuri tuosta, että koen itseni vielä sinä samana ihmisenä kuin olin silloin vuosia sitten. En osaa ajatella, että muiden silmissä olen ehkä muuttunut, kun itse olen pitänyt itseäni pohjimmiltani aina samana ihmisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivätkö saisi tykätä?

Itsekin ns. puhkesin kukkaan vasta liki kolmikymppisenä. Nuorempana olin ujo, epävarma ja ulkonäöltäni persoonaton hiirulainen, ei ihme että olin vastakkaiselle sukupuolelle hyvinkin näkymätön. Sitten itsevarmuus lisääntyi, oma tyyli löytyi ja sosiaalisuuteni kasvoi. Aloin ottaa uteliaana itse kontaktia muihin ihmisiin ja ylipäätään elämänilo näkyi ulospäin. Nyt olen 35 ja en ole eläessäni ollut näin suosittu sekä kaveripiirissä, työelämässä että sen vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Olisi vähän outoa ajatella että ihmisten olisi pitänyt kiinnostua minusta silloin kun minussa ei ollut mitään kiinnostavaa ja epävarmuuteni takia olin myös varmasti tylsää seuraa. Suurin muutos on sosiaalisissa taidoissa ja itsevarmuudessa tuoda itseäni esille, ei niinkään siinä että olisin nyt yhtäkkiä muuttunut kasvoiltani/kropaltani jne paremman näköiseksi.

Tietenkin saavat. 

Ehkä se ihmetys johtuu juuri tuosta, että koen itseni vielä sinä samana ihmisenä kuin olin silloin vuosia sitten. En osaa ajatella, että muiden silmissä olen ehkä muuttunut, kun itse olen pitänyt itseäni pohjimmiltani aina samana ihmisenä. 

Älä ota niin vakavasti. Ihmisiä nyt alkaa monesti keski-iässä kiinnostaa, mihin elämä on vienyt lapsuuden tuttavat, suositut ja epäsuositut. Eivät he välttämättä sinusta ole mitään erityistä mieltä, kunhan nyt ovat kiinnostuneita kuulumisistasi.

Haluavat kunnollisen miehen. Ei mitään pettäjä jättäjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset aikuistuvat. He ja sinä. Miksi pitäisi ajatella toista aina sellaisena ihmisenä, kun hän oli joskus 10-vuotiaana? En ole itsekään enää ujo heppatyttö vaan jotain ihan muuta.

Olet oikeassa. Ihmiset muuttuvat. Mulla on kuitenkin noista henkilöistä olemassa oleva mielikuva ja vaikka se ei ehkä vastaa nykyisyyttä niin siitä on hankala päästä eroon, koska en ole heihin ollut yhteydessä vuosiin. Vaatisi isompaa ihmisyyttä unohtaa ja jättää huomiotta ihmisten teot ja suhtautumiset minua kohtaan ja en ainakaan itse siihen helposti pysty.

Ok. Eli jos joku tyttö ei ole ollut sinusta kiinnostunut 12-vuotiaana nenänkaivelijana, niin ei saa kiinnostua myöskään kypsänä aikuisena miehenä? Täytyypä pitää mielessä.

Se oli ääriesimerkki. Yritin selventää ajatuksiani sen avulla. Ilmeisesti epäonnistuin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset aikuistuvat. He ja sinä. Miksi pitäisi ajatella toista aina sellaisena ihmisenä, kun hän oli joskus 10-vuotiaana? En ole itsekään enää ujo heppatyttö vaan jotain ihan muuta.

Olet oikeassa. Ihmiset muuttuvat. Mulla on kuitenkin noista henkilöistä olemassa oleva mielikuva ja vaikka se ei ehkä vastaa nykyisyyttä niin siitä on hankala päästä eroon, koska en ole heihin ollut yhteydessä vuosiin. Vaatisi isompaa ihmisyyttä unohtaa ja jättää huomiotta ihmisten teot ja suhtautumiset minua kohtaan ja en ainakaan itse siihen helposti pysty.

Oliko nämä tindertykkääjät siis sellaisia, että aktiivisesti kiusasivat sua kouluaikoina? Vai että jättivät vain huomiotta? Jos he oli kiusaajia, yksi motiivi tykkäykselle voi olla jopa halu pyytää nyt menneitä anteeksi. Ellet tykkää kenestäkään takaisin, et voi mitenkään tietää varmuudella mistä kenenkin kohdalla tykkäys johtuu. Ota riski ja avaa jonkun kanssa keskustelu, ei sun tarvi silti alkaa kenenkään kanssa mihinkään jos menneisyys painaa liikaa. Saat täällä näemmä paljon ilkeitä vastauksia varmaankin syystä että tätä ajatellaan incelin kalastelutarinaksi jolla koitetaan vahvistaa heidän maailmankuvaansa. Koita olla sortumatta siihen, että ajattelet naisia massana. Ja muutenkin on hyvä yrittää pyrkiä irti koulumaailman ja teinivuosien roolituksista. On surullista mutta myös erittäin ärsyttävää jäädä sellaiseksi jankkaajaksi kuten se yksi vakiokeskustelija tällä palstalla joka tekee aina uuden avauksen siitä ettei häntä tytöt pyytäneet diskoon.

Kiusa se on pienikin kiusa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivätkö saisi tykätä?

Itsekin ns. puhkesin kukkaan vasta liki kolmikymppisenä. Nuorempana olin ujo, epävarma ja ulkonäöltäni persoonaton hiirulainen, ei ihme että olin vastakkaiselle sukupuolelle hyvinkin näkymätön. Sitten itsevarmuus lisääntyi, oma tyyli löytyi ja sosiaalisuuteni kasvoi. Aloin ottaa uteliaana itse kontaktia muihin ihmisiin ja ylipäätään elämänilo näkyi ulospäin. Nyt olen 35 ja en ole eläessäni ollut näin suosittu sekä kaveripiirissä, työelämässä että sen vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Olisi vähän outoa ajatella että ihmisten olisi pitänyt kiinnostua minusta silloin kun minussa ei ollut mitään kiinnostavaa ja epävarmuuteni takia olin myös varmasti tylsää seuraa. Suurin muutos on sosiaalisissa taidoissa ja itsevarmuudessa tuoda itseäni esille, ei niinkään siinä että olisin nyt yhtäkkiä muuttunut kasvoiltani/kropaltani jne paremman näköiseksi.

Tietenkin saavat. 

Ehkä se ihmetys johtuu juuri tuosta, että koen itseni vielä sinä samana ihmisenä kuin olin silloin vuosia sitten. En osaa ajatella, että muiden silmissä olen ehkä muuttunut, kun itse olen pitänyt itseäni pohjimmiltani aina samana ihmisenä. 

Ehkä oletkin se sama epävarma nörttipoika, mutta ne naiset luulee/toivoo, että olet kypsä itsevarma aikuinen mies, kun kerran ikääkin jo on

Ihan uteliaisuudesta haluaisivat tietää, millainen sinusta on aikuisena tullut. Ota yhteyttä, voitte molemmat yllättyä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivätkö saisi tykätä?

Itsekin ns. puhkesin kukkaan vasta liki kolmikymppisenä. Nuorempana olin ujo, epävarma ja ulkonäöltäni persoonaton hiirulainen, ei ihme että olin vastakkaiselle sukupuolelle hyvinkin näkymätön. Sitten itsevarmuus lisääntyi, oma tyyli löytyi ja sosiaalisuuteni kasvoi. Aloin ottaa uteliaana itse kontaktia muihin ihmisiin ja ylipäätään elämänilo näkyi ulospäin. Nyt olen 35 ja en ole eläessäni ollut näin suosittu sekä kaveripiirissä, työelämässä että sen vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Olisi vähän outoa ajatella että ihmisten olisi pitänyt kiinnostua minusta silloin kun minussa ei ollut mitään kiinnostavaa ja epävarmuuteni takia olin myös varmasti tylsää seuraa. Suurin muutos on sosiaalisissa taidoissa ja itsevarmuudessa tuoda itseäni esille, ei niinkään siinä että olisin nyt yhtäkkiä muuttunut kasvoiltani/kropaltani jne paremman näköiseksi.

Tietenkin saavat. 

Ehkä se ihmetys johtuu juuri tuosta, että koen itseni vielä sinä samana ihmisenä kuin olin silloin vuosia sitten. En osaa ajatella, että muiden silmissä olen ehkä muuttunut, kun itse olen pitänyt itseäni pohjimmiltani aina samana ihmisenä. 

Kukaan ei pysy samanlaisena vuosikymmeniä. Elämä kasvattaa meitä kaikkia. Kannattaa myös muistaa, että Tinderissä lähestyminen on ihan erilaista kuin livenä. Siellä annat ihmiselle signaalin että etsit seuraa jo pelkästään olemalla siellä kun taas livenä jopa aikuisena saati sitten lapsena/teininä/nuorena ujot ja sisäänpäinvetäytyvät ihmiset jätetään ns rauhaan ja heitä ei välttämättä noteerata kumppanivaihtoehtoina jo sen takia, että vastapuoli ei voi tietää kiinnostaako sinua tutustuminen. Itsensä täytyy tehdä näkyväksi ja olla itsekin ottamassa kontaktia.

Olen siis sama viestin 20 kirjoittaja joka tuli aikuisiällä vasta kuorestaan ulos. Vielä parikymppisenä välttelin katsekontaktia, vastailin lyhyesti, en uskaltanut kysellä toisesta mitään, en kehdannut edes vitsailla mistään koska pelkäsin antavani itsestäni vain tyhmän kuvan. Jos joku jututti niin keskustelun aloittaminen ja ylläpitäminen oli hänen vastuullaan, itse en osannut.

Nykyään olen rento, heitän läppää, kiinnostun ihmisistä, kyselen heidän elämästään, lemmikeistään, ajatuksistaan, aloitan keskustelun sujuvasti ajankohtaisista aiheista ja olen eläväinen, aktiivinen osapuoli. Kerron myös itsestäni oma-aloitteisesti enkä vastaten yhdellä sanalla vain jos joku kysyy. Vuorovaikutan.

Ja siksi minä 20v oli näkymätön, minä 35v pidetty ihminen jonka seuraan hakeudutaan.

Vierailija kirjoitti:

Mätsäät ne kaikki ja tivaat jokaiselta kunnon perustelut. Ja ghostaat perään. Siitäs saavat akat, kun ei aikoinaan kelvannut, nih!

Olen aikoinaan ollut koulukiusattu koko peruskoulun ajan, nainen olen. Jos olisin pskakasassa, jota myös Tinderiksi kutsutaan, niin tekisin juuri noin. Ilkeää ja lapsellista, tiedän, mutta silti...

Tämä ketju avasi silmiäni ja ehkä jatkossa analysoin asioita hieman vähemmän, ja menen eteenpäin pohtimatta niin paljon ihmisten motiiveja. Kiitos kaikille mielipiteistänne ja ajatuksistanne!

Mulla hieman sama tarina. Olin kyllä pidetty lapsi poikapuolisille kavereilleni, mutta tytöille olin pelkkää ilman. Olin se tylsä naapurin, hieman nörtähtävä lapsi ja hieman pullea. Nyt 30 vuotta myöhemmin olen "puhjennut" kukkaan niin ulkonäöllisesti kuin henkisestikin. Nyt nuo lapsuuden (naispuoliset)kaverit eivät saata uskoa minkälainen musta on kuoriutunut.(Pitkä, raamikas, komee ja tumma:))