Ovatko vanhat sukulaisenne kiintyneet tavaraan?

Minusta tässä on joillakin nuoremmilla sukupolvella asenneongelma ja joku ihme tarve muuttaa iäkkäitä ihmisiä elämään heidän näköistä elämää.

Tämän ymmärtää jokainen, jos perheessä teini-ikäisiä, vaikka vanhemmat eläisivät kuinka monermia tai arvojen mukaista elämää ja nurkat olisivat tyhjiä, niin teinit kyllä löytävät kritisoitavaa heidän elintavoista ja ostokäyttäytymistä ja sen jotenkin ymmärtää, kun nuoresta henkilöstä on kysymys, mutta ei aikuisista, joka kritisoi vanhuksen tapaa elää elämäänsä, se ei vain kuulu hyviin tapoihin tai sitten napanuora ei ole vielä katkaistu.

Äidilläni (s.1943) ja hänen miehellään on koti täynnä perittyä tavaraa/huonekalua, taulua etc. On kyllä ihan viihtyisä, mutta hyvin  r-u-n-s-a-s :) Äitini ei luovu mistään ja kuvittelee, että kaikki siellä olevat esineet ovat todella arvokkaita. Joskushan hopea ja kristalli on ollut arvokasta, mutta ei tänä päivänä enää tietääkseni. Samoin kuvittelevat saavansa ok-talostaan ison summan kun myyvät, koska ovat puutarhaa hoitaneet niin hyvin. 

Onneksi ei ole vanhoja sukulaisia. Anopin mörskä onkin sitten oma lukunsa, huh.

Tavarat roskalavalle kirjoitti:

1910-luvulla syntyneillä isomvanhemmillani oli myös noita pestyjä jugurittipurkkeja ja margariinirasioita muusta roinasta puhumattakaan. Äitini oli aikoinaan loukkaantunut, kun edes isovanhempien huonekalut eivät meille kelvanneet, vaikka olimme opiskelijoita tai vasta työuramme alussa.

Kun kysyin äidiltäni, miksei hän itse ota niitä nurkkiinsa pyörimään, näytti happamalta, kun olemme niin kiittämättömiä. Nyt äiti ja isä sitten kilvan lupailevat minulle ja sisarelleni perinnöksi omia, vanhoja huonekalujaan. Aivan kuin keski-ikäinen niitä tänä päivänäkään olisi vailla.

Meillä mummo tarjosi huonekalujaan lapsenlapsille, kun 4 vuotta sitten muutti pienempään asuntoon. Ei kelvanneet kuin pojalleni.

Nyt kun mummo kuoli, alkoi hirmuinen kysely, että missä on se pöytä, kirjakaappi jne. oikein ovat, kun teak eli suomalaisittain tiikki tulikin muotiin ja on hinnoissaan.

Jos tavaraan kiintyminen menee liian pitkälle, voi siitä tulla turvallisuusongelma. Esimerkiksi paloturvallisuus- tai tuhoeläinongelma. Sillä tavalla se vähän kuuluu muille, vaikka periaatteessa jokainen saa oman elämäntapansa valitakin. 

Tämä ylettyy myös jälkeläisiin: mitään ei saisi heittää pois. Ja jos tarvitsee vaikka uuden keittiönpöydän, vanhempi sanoo, että maalla on se 40 vuotta vanha ylimääräinen keittiönpöytä, ota se. Järkyttävää.

Kun joku tuttava aikoo luopua kiposta, kupista, vaatteesta, vaasista, mankelista tms ja aikoo viedä sen roskiin/uffiin/konttiin, mun äiti pelastaa sen, jos vaikka joskus sattuisi olemaan käyttöä, vaikka nyt ei ole.

Tarjoaa näitä aarteita myös minulle ja suuttuu kun 'sulle ei sitten ikinä mikään kelpaa'.

Kämppä on täynnä näitä pelastettuja tavaroita.

Ei Ole! Meidän mumo tekee kuolinsivousta. Vaikka on vähän tavaraakin jo! Ei ole olut keräiliä luonne koskaan ja haluaa kotia udistaa kun palaa aikanaan remontin jälken alkuperäis Asuntonsa Itä-Helsingissä!Mummo yli 65v-mutta alle 70v. on kai virkeä kun ei ikäistensä kanssa pyöri vaan itseään nuorempien!Lisäksi mummo ei kitaa viiniä,ei kaljaa.Syy pirteyteen ja rahat riitää työ-eläkestä sästönkin.Kuin .Niihin uusin minimalisin mööpeleihin jotka aiko ostaa kun palaa takas remontoituun vuokra asuntoonsa. Meidän mummo rakastaa nuoria ihmisiä ja lapsia.Ne on elämän lahja sanoo.Eikä käsitä kitupikki mummoja jotka valitaa kaikesta kun on kyse nuoret tai lapset.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tässä on joillakin nuoremmilla sukupolvella asenneongelma ja joku ihme tarve muuttaa iäkkäitä ihmisiä elämään heidän näköistä elämää.

Tämän ymmärtää jokainen, jos perheessä teini-ikäisiä, vaikka vanhemmat eläisivät kuinka monermia tai arvojen mukaista elämää ja nurkat olisivat tyhjiä, niin teinit kyllä löytävät kritisoitavaa heidän elintavoista ja ostokäyttäytymistä ja sen jotenkin ymmärtää, kun nuoresta henkilöstä on kysymys, mutta ei aikuisista, joka kritisoi vanhuksen tapaa elää elämäänsä, se ei vain kuulu hyviin tapoihin tai sitten napanuora ei ole vielä katkaistu.

Meillä ei opiskelemaan lähtevät nuoret saisi ostaa mitään mieleistään ekaan uuteen kotiinsa, kun pitäisi ottaa kiitollisuudella vastaan isovanhempien nurkista vanhoja homeisia mattoja ja myrnia ja loukkaannutaan, kun ei kelpaa vaan halutaan jotain Ikeaa

Minun mummolla 90-v, on näkynyt pula-ajan vaikutus melkeinpä päinvastoin: mitään ei saa olla liikaa. Jääkaapissa ei saa olla liikaa tavaraa, vain välttämättömät, vaatteita vain vähän. Liiat tavarat antaa pois, tai piilottaa varastoon. Esim käyttää tenoja, mutta iso pahvilaatikko pitää säilyttää varastossa, ja sisällä vain se pieni pakkaus, vaikka tilaa olisi. Mieluummin hakee sitten rollaattorin kanssa ulkoa, kun ahdistuu niin paljon, jos sisällä on liikaa tavaroita.

Vierailija kirjoitti:

Mun äidin mummo harrasti posliininmaalausta. Maalasi ihan nättejä tauluja, kippoja, mukeja, isoja kahviastiastoja, maljakkoja ja jakoi äidinpuolen suvulle. No, nyt niitä sitten alkaa kertymään äidille kun vanhemmat sukulaiset kupsahtelee. Ja hän "pelastaa" kaikki mummun työt. Hokee mulle että "näitä ei sitten ikinä saa hävittää". Oon monta kertaa selittänyt, että kaikkea ei voi säästää, ei mulla mahdu jotkut hänen mummonsa maalaukset pienen asunnon kaappeihin. 

Mun äitini maalasi öljy- ja temperamaalauksia. Ei mikään matrikkelitaitelija, mutta lahjakas jos esittävää taidetta arvostaa. Mulle nää kriipustukset ovat rakkaita koska muistan esikuvat ja tekohetken. Varmaan menee kirpputorille kun aika minusta jättää, mutta siihen asti...

Kuolinpesästä päätyi appiukon keräämiä kirjoja mökiltä, autotallista ja hyllystä noin 40 täyttä ikeakassillista eli 1000 kg kierrätykseen. Samaa kirjaa saattoi olla 5 kpl kun hän ei niitä ostaessaan muistanut mitä oli jo kasaan kerätty. Itsekin luen kirjoja mutta juuri tuon yhden puolueen väen henkilöhistoriat eivät minua kiinnostaneet.

Valitettavasti myös seuraavassa sukupolvessa on perillisissä yksi hamstaaja, jonka vuoksi kuolinpesän tavaroiden perkaamisessa kuluu ikä ja terveys. Jokaisella tavaralla on hamsterille kuvitteellinen suuri arvo, jonka vuoksi se pitää säästää sitä myyttistä "trokaria" varten joka siitä on valmis maksamaan hurjan summan rahaa. Joten anopin asunto on edelleen täynnä tavaraa josta ei pääse eroon. 

Saas nähdä mikä tuon tavaran kuvitteellinen arvo on siinä vaiheessa kun lopulta tapahtuu perinnönjako. Hän joka tavaraa hamstraa kerätköön talteen harrastuksen kohteensa omaan asuntoonsa.

Mun äiti kuvitteli, että kun myy irtaimistonsa trokarille, saa hyvät rahat. Sitten tuli aika luopua omakotitalosta ja muuttaa kerrostaloon. Trokari hommattiin paikalle ja tarjous oli 1500e. Siis äidin olisi pitänyt maksaa 1500e, että kämppä tyhjennetään. Eipä ollut sukulaisten maalaamilla tauluilla, tietosanakirjoilla ja säröisillä kupeilla arvoa.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti kuvitteli, että kun myy irtaimistonsa trokarille, saa hyvät rahat. Sitten tuli aika luopua omakotitalosta ja muuttaa kerrostaloon. Trokari hommattiin paikalle ja tarjous oli 1500e. Siis äidin olisi pitänyt maksaa 1500e, että kämppä tyhjennetään. Eipä ollut sukulaisten maalaamilla tauluilla, tietosanakirjoilla ja säröisillä kupeilla arvoa.

Niin, moni luulee, että kuolinpesänkin voi vain myydä ja asunnon tyhjennys on sillä hoidettu ja saa vielä mukavasti rahaakin. Todellisuudessa menee hyvin usein niin päin, että siitä pitää maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti kuvitteli, että kun myy irtaimistonsa trokarille, saa hyvät rahat. Sitten tuli aika luopua omakotitalosta ja muuttaa kerrostaloon. Trokari hommattiin paikalle ja tarjous oli 1500e. Siis äidin olisi pitänyt maksaa 1500e, että kämppä tyhjennetään. Eipä ollut sukulaisten maalaamilla tauluilla, tietosanakirjoilla ja säröisillä kupeilla arvoa.

Meille tarjottiin samaa. Päätettiin kuitenkin myydä itse kaikki Torissa ja netottiin lähes kymppitonni. Vei aikaa useamman kuukauden mutta kannatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti kuvitteli, että kun myy irtaimistonsa trokarille, saa hyvät rahat. Sitten tuli aika luopua omakotitalosta ja muuttaa kerrostaloon. Trokari hommattiin paikalle ja tarjous oli 1500e. Siis äidin olisi pitänyt maksaa 1500e, että kämppä tyhjennetään. Eipä ollut sukulaisten maalaamilla tauluilla, tietosanakirjoilla ja säröisillä kupeilla arvoa.

Meille tarjottiin samaa. Päätettiin kuitenkin myydä itse kaikki Torissa ja netottiin lähes kymppitonni. Vei aikaa useamman kuukauden mutta kannatti.

Minulla ei olisi mitään ongelmaa siinä, että tämä perillisiin kuuluva hamsteri myisi arvokkaaksi arvelemansa tavarat trokarille. Mutta kun se yrittää että joku muu on vastuussa niiden myymisestä ja kun se joku muu ei saa tavarasta hamsterin kuvittelemaa määrää rahaa niin huuto on hirveää. Itsellään sillä ei tietenkään ole aikaa tehdä asialle muuta kuin valittaa ja vaatia.

Sukulaisiaan ei valitettavasti voi valita. Mutta jos yhtään säälitte jälkipolvia niin tehkää kuolinsiivouksenne jo eläessänne. Ei voi olla liian vaikeaa heittää pois sitä osaa romuistanne jolle ei ole ollut käyttöä viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen.