Käyttääkö äitinne teitä henkisenä likakaivona?

Käytti kyllä, näin jälkikäteen ajatellen. Annoin käyttää, koska hän ei ollut siihen mennessä kertonut kenellekään sisimmistä ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Tavallaan koko asia alkoi purkautua, kun itse kerroin ensin, millaisena koin lapsuuden. Se ei varmaan ollut mukavaa kuultavaa, ja siksi tarve puhua oli valtava. En sitä silloin kokenut likasankona olemiseksi, koska hyödyin itsekin niistä keskusteluista, mutta varmaan se siihen osastoon menee.
Joskus tuli kyllä huomautettua, että ei ne kaikki asiat aina toisista ihmisistä riipu, että itsekin voisi antaa takaisin, jos joku kohtelee huonosti.

Vanhemmillani oli riitainen avioliitto. Äiti kertoi minulle jo ihan pienestä alkaen, miten isä teki tai sanoi sitä ja tätä. Nelikymppisenä rupesin sanomaan äidille, että en halua kuulla, mutta äiti sanoi "kyllä minä silti kerron". Piti sitten katkaista puhelu monta kertaa ennen kuin alkoi mennä perille. Isä oli kyllä hankala ihminen, suutti ja meuhkasi ihan syyttä, mutta äiti olisi saanut puhua noista jollekin ulkopuoliselle. Ei puhunut, koska omaa pesää ei saanut liata.

Isosiskoni käytti. Vuosikaudet. Sitten kun olin kerran taas lainannut hänelle ison summan vuokrarästeihin, hän alkoi jauhaa että miten itsekäs minä olen, enkä ikinä auta ja ilman (senhetkistä) miestään hän ei olisi jatkanut.

Siihen loppui se sylkykuppina olo.

Oh, oh, oh...

Kyllä. Itsellä ei ole lapsia, mutta useammalla sisaruksella on. Heillä ei ole kuulemma samalla tavalla aikaa puhua, kun mulla, joten soittelee mulle ja käyttää mua huolikaatopaikkana. Kysyy puhelun alussa, että mitä kuuluu. Yleensä vastaan aika lyhyesti, että ei kummempaa jne. Vastaa siihen, että kiva. Sitte alkaa se huokiminen ja ikuinen valitus. Äidillä ei oo oikein ikinä mitään kivaa kerrottavaa, eikä positiivista sanottavaa yhtään kenestäkään. Yleensä haukkuu ja arvostelee muita.

Saattaa haukkua ensin sisarukset, kuinka hän kävi kylässä eilen ja sitä ja tätä oli taas huonosti hänen mielestään. Yleensä hän valittaa lastenlapsista, tai oikeammin niiden hoidosta. Kuinka hän tekisi niin ja hoitaisi näin ja mitä sekin taas sanoi rumasti lapselle. Hän ei ole itse ollut mikään hyvä vanhempi, joten ei olisi kyllä mitään varaa arvostella toisten vanhemmuutta. Lisäksi jää itselle puhelun jälkeen jotenkin tosi inhottava olo. Inhottaa kuunnella sisarusten haukkumista. Ei uskalla kuitenkaan päin naamaa sanoa kellekään mitään, eli jauhaa sitten selän takana aika hirveitäkin juttuja välillä. Muille esittää mukavaa pullantuoksuista äippää.

Tätä oli jatkunut niin kauan, että en tajunnut miten kieroutunut tuo tilanne oli. Nyt ymmärrän miksi puhelut aiheutti mulle ahdistusta. Äidin käytös alkoi iskeä kiilaa mun ja sisarusteni väliin. Oli sellainen olo, että ei olla todellakaan mikään läheinen perhe ja että pinnan alla on koko ajan kytemässä jotakin paskaa. Oikeasti ei ollut. Paskaa kyti ainostaan äitini ajatuksissa ja tulin sokeaksi todellisuudelle, koska hän kylvi tätä sontaansa puhelimitse minun niskaan monta kertaa viikossakin. Hän on negatiivinen uhriutuva selkäänpuukottaja, joka alentuu sotkemaan jopa lastensa keskinäiset välit.

Kehitti äskettäin kolmannen maailmansodan mitättömästä asiasta ja ei olla puhuttu sen jälkeen. Eipä ole oikeastaan ikävä ollut, vaan helpompi olo, kun mua ei käytetä enää jonain tunnetunkiona. Eikä tarvitse kärsiä mistään turhasta draamasta eikä syyllistämisestä myöskään. Silmät on avautuneet sen suhteen, kuinka toksinen ihminen on kyseessä.

Meillä äiti on nyt vanhemmiten alkanut avautumaan omasta ankeasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Todella ahdistavaa, tekisi mieli sanoa että varaa ajan jollekin ammattilaiselle. Meillä ei ole koskaan ollut kovin läheiset välit joten tällaiset avautumiset eivät tunnu mitenkään luontevilta. Äiti ei ole itse koskaan ollut henkisesti tukena meille lapsillekaan, mutta nyt hän ilmeisesti olettaa että ollaan hänelle jotain terapeutteja.

Vierailija kirjoitti:

Meillä äiti on nyt vanhemmiten alkanut avautumaan omasta ankeasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Todella ahdistavaa, tekisi mieli sanoa että varaa ajan jollekin ammattilaiselle. Meillä ei ole koskaan ollut kovin läheiset välit joten tällaiset avautumiset eivät tunnu mitenkään luontevilta. Äiti ei ole itse koskaan ollut henkisesti tukena meille lapsillekaan, mutta nyt hän ilmeisesti olettaa että ollaan hänelle jotain terapeutteja.

Olisin voinut itse kirjoittaa tämän. Mielestäni asiasta voi ihan suoraan sanoa, että ei mulla ole voimavaroja toimia sulle tukikeppinä tai terapeuttina. Itse tajusin tän vasta hiljattain, kun oon saanut tervetulleen tauon omaan äitiini. Meillä myös sama juttu, että mitään henkistä tukea ei ole häneltä koskaan herunut ja on koko ikänsä käyttänyt meitä lapsia terapeutteinaan, ihan pieninäkin. Terv. Edellisen kommentin kirjoittaja.

Kyllä. Katkaisen puhelun siinä vaiheessa, kun "oksennus" alkaa, jos ei kieltoa usko. Välit etäiset.

Kyllä. Välttelen kontaktia mahdollisimman paljon. Olen ainoa lapsi ja äidillä on bipo hieman epätasapainossa. Oman mielenterveyden suojelemiseksi pidän etäisyyttä. Mutta nyt uusimpana tempauksena hän on keksinyt kaataa kuormansa tyttäreni niskaan, joka on minua herkempi. Niinpä joudun sitten tukemaan ja kannattelemaan heitä molempia. Mieluummin sitten kuitenkin se tunneoksennus mun niskaan eikä tyttärelleni.

Tämän maan mielenterveyspalvelut on lähinnä vitsi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Välttelen kontaktia mahdollisimman paljon. Olen ainoa lapsi ja äidillä on bipo hieman epätasapainossa. Oman mielenterveyden suojelemiseksi pidän etäisyyttä. Mutta nyt uusimpana tempauksena hän on keksinyt kaataa kuormansa tyttäreni niskaan, joka on minua herkempi. Niinpä joudun sitten tukemaan ja kannattelemaan heitä molempia. Mieluummin sitten kuitenkin se tunneoksennus mun niskaan eikä tyttärelleni.

Tämän maan mielenterveyspalvelut on lähinnä vitsi.

Tuossa vaiheessa pistäisin mummon numeron estot tyttären puhelimeen. Ihan sairasta.