Joskus itkeminen on vallankäyttöä

Itse en osaisi itkeä, jos ei itketä. Luulen, että moni mieluummin ei itkisi, vaan keskustelisi. Herkkänä sitä ei vaan voi aina valita. Itku tulee kun tulee.

Vierailija kirjoitti:

Itse en osaisi itkeä, jos ei itketä. Luulen, että moni mieluummin ei itkisi, vaan keskustelisi. Herkkänä sitä ei vaan voi aina valita. Itku tulee kun tulee.

Voi kai sitäkin taitoa harjoitella? Esimerkiksi itkevä lohduttaja tuo enemmän hallaa autettavalleen kuin rauhallinen.

Olin aikanaan naimisissa naisen kanssa joka käytti itkua vallankäyttöön. Meni pitkään tajuta että se oli henkistä alistamista minua kohtaan. Itkulla hän sai aina minut hiljaiseksi ja säälimään itseään ja lopulta tahtonsa aina läpi.

Uudessa parisuhteessani tajusin tuon menneen vallankäytön ja ymmärsin ettei itkun kuuluu muuttaa keskustelua tai päätöstä.

Yleensä kuitenkaan ei.
Itse en halua itkeä muiden seurassa ja olo on jo todella sietämätön jos itku pääsee kun en ole yksin.
Se hävettää juuri tuollaisten ihmisten takia.

Mun ex käytti itkemistä manipuloimiseen. Jos teki jotain väärin tai tuli riitaa, sen sijaan että olisi käynyt kypsän keskustelun asiasta kanssani, hän pillahti samantien itkuun ja haukkui itsensä lyttyyn siihen pisteeseen asti, että minä jouduin lohduttamaan häntä ja sanomaan, että ei se mitään, anna olla. Ja heti kun sanoin tämän, itku loppui kuin seinään. Joka kerta sama. Hän ei millään kyennyt/suostunut käymään kypsää keskustelua, vaan alkoi aina itkemään. Teki tätä myös julkisesti. Jos en kaupassa suostunut sillä hetkellä hänelle jotain ostamaan, hän alkoi itkeä. Kaveriporukassa en kerran noussut hakemaan hänelle jääkaapista juomaa koska minulla oli keskustelu yhden kaverin kanssa kesken niin ex alkoi itkeä ja vaikeroimaan miten rasittava ja p aska ihminen hänen täytyy olla ja anteeksi että hänen läsnäolonsa on niin väsyttävää. Koko porukka vain hiljeni hetkeksi tuijottamaan, että mitä ihmettä tämä oikein tekee. Jouduimme lähtemään, koska ex ei suostunut lopettamaan itkemistä. Heti kun poistuimme asunnosta, lopetti ja esitti, ettei mitään ollut tapahtunut. En ole tavannut ketään toista, joka osasi tehdä tällaista. Suhteen loputtua minulla oli aika paljon luottamuspulaa ihmisten kanssa ja jos joku myöhemmistä kumppaneista itki, osa minusta oli tosi kyyninen ja ajattelin heti, että minua manipuloidaan.

Itkevät aikuiset ovat ällöttäviä. En näe mitään syytä alkaa pillittämään.

"Crying is only okay in two places: funerals and the Grand Canyon."

Ron Swanson

Kyllähän se näkyy läpi, milloin kyse on vallankäytöstä, milloin ihan vaan voimakkaasta reaktiosta johonkin itselle herkkään asiaan.
Jos on lapsesta asti oppinut siihen, että itkulla saa haluamansa, niin tietty ihmistyyppi jatkaa sitä myös aikuisena, kunnes vastaan tulee sellainen ihminen, joka ei suostu menemään lankaan. Ongelma on tietysti aina siinä, että ns. normaalisti käyttäytyvä ja keskusteluun pystyvä ihminen ei voi käsittää toisen järjetöntä käytöstä, kun ei ole ennen sellaiseen törmännyt.

Vierailija kirjoitti:

Itse en osaisi itkeä, jos ei itketä. Luulen, että moni mieluummin ei itkisi, vaan keskustelisi. Herkkänä sitä ei vaan voi aina valita. Itku tulee kun tulee.

Jotkut osaavat tekoitkeä aidon näköisesti. Yksi nuori tyttö töissä tätä selitti, että hän joskus itkee saadakseen tahtonsa läpi, kuulemma saa kyyneleetkin vuotamaan aidon oloisesti.

Äitini myös ulvoi joskus marttyroidakseen tai saadakseen tahtonsa läpi.

Riippuu siis tilanteesta, onko kyseessä itsekkään ihmisen krokotiilinkyyneleet vai onko jokin aidosti surullinen asia, joka itkettää - ehkä myös muitakin.

2 kertaa oon törmännyt siihen kun mulle kateellinen hlö ensin kiusaa mua monin eri tavoin ja kun teen siitä asiallisesti lopun niin alkaa itkemään, itkee myös muille ja jauhaa p* saadakseen mut näyttämään itse siltä ilkeältä kiusanhengeltä, jollainen itse oikeasti on. Toki joihinkin menee varmaan läpi mutta pahalaatusta itsekkyyttä toikin, jotkut on hyviä myös näyttelemään. Itse kannatan rehellisyyttä ja aitoutta.

Itken vain hormonihuuruissa, onneksi vaihdevuodet vähentäneet ja toivottavasti kohta loppuu vollaaminen kokonaan, hormoonit vieneet kuukausittain mielialaa, millon itketään, millon suututaan, millon hekotetaan hysteerisenä, millon ollaan vaan apatiassa, millon siivotaan hulluna, nuo kaikki ovat vähenemään päin, enkä kaipaa kuin tuota hekottelua ja siivoamishullu päiviä jolloin sai aina talon puhtaaksi..

Listasta unohtui vielä kyynisyys kaikkeen päivät

Näin exänikin sanoi kun itkin hänen solvaustensa seurauksena. En ymmärrä, hänhän pääsi tavoitteeseensa kun loukkaukset toimivat.

Itkupillit ovat syvältä p*rseestä. Jos itkettää, se kannattaa tehdä yksin. Kukaan ei jaksa itkeviä ihmisiä!

0,001% ihmisistä on ehkä tuollaisia. 3 vuotiaita. En oo tavannut yhtään aikuista.

Exäni (mies) käytti tätä. Tajusin sen vasta monien itkujen jälkeen.

Jos itkettää, on hyvä itkeä ja saada purettua tunne ulos. Jos toinen reagoi siihen säälimällä tai myönnyttämällä tahdon läpi, ei se silloin välttämättä ole itkijän vika. Ei hän välttämättä hae sitä. Toki niitäkin manipulointitapauksiakin voi olla, mutta aika varovaisesti lähtisin käytöstä sellaiseksi leimaamaan. Jos itseä sattuis itkettään seurassa, en todellakaan haluais sääliä tms vaan ihan neutraali vastaanotto olis jees.

Narsisti/narsistinen henkilö käyttää itkua kuten muitakin sanomisiaan ja tekemisiään manipuolointiin ja siksi näkee helposti muidenkin itkun manpulaatiovälineenä eikä aitona tunteenilmauksena. Lisätään tähän vielä se, että heiltä puuttuu kyky aitoon empatiaan ja näin lohduttamiseen. 

The Harlinsissa on esimerkki Rennyn manipulaatioitkusta. Yleensä kuitenkin terve ihminen itkee ihan vaan tunteenpurkauksena. 

Vierailija kirjoitti:

Narsisti/narsistinen henkilö käyttää itkua kuten muitakin sanomisiaan ja tekemisiään manipuolointiin ja siksi näkee helposti muidenkin itkun manpulaatiovälineenä eikä aitona tunteenilmauksena. Lisätään tähän vielä se, että heiltä puuttuu kyky aitoon empatiaan ja näin lohduttamiseen. 

Eli jos näet narsistin manipulointi-itkun läpi olet itsekin narsisti?