Hirveä 40v ikäkriisi! Antakaa vertaistukea, miten selvisitte? Töissä aloitti vuonna 2002 syntynyt

Vierailija kirjoitti:

Toista se on meillä miehillä, jotka vaan paranetaan vanhetessa. Mies vanhenee kuin viini. Nainen vanhenee kuin maito. Vanha sanonta, mutta totta.

Omasta mielestänne on varmaan näin, mutta jos ajattelen työpaikan keski-ikäisiä miehiä, niin eivät he kyllä kovin kummoisia ole. Sitä vanhemmista puhumattakaan.

Mä opiskelin 39-41-vuotiaana työn ohessa uuden ammatin. Opiskelin eräoppaaksi, jossa sai olla samanhenkisten ihmisten kanssa ja oppia paljon uutta, mielenkiintoista ja kivaa ja reissata luonnossa hyvässä seurassa. Siinä samalla tein tätä sisätyötä. Mutta oli ehdoton piristysruiste toteuttaa yksi pieni haave, mitä itse oli miettinyt että olisi kiva tehdä. Ja kurssilaisten ikä oli 20-60v.

Keksi itsellesi jokin uusi harrastus tai kurssi. Toteuta joku toteutettavissa oleva juttu mitä olet miettinyt. 40v on usein hyvä aika tehdä jotain. Jos on ollut pitkään samassa työssä, niin sieltä kehtaa pyytää vaikka 1 palkattoman kuukauden tehdäkseen jotain erilaista. Tms.

N46

Siis mitä hittoa nyt Ap! Itse aloitan myös uudessa työssä pian ja olen takuulla firman vanhimpia työntekijöitä, ikää 41 ja teen töitä 25 -vuotiaiden kanssa. En ole kyllä hetkeäkään ajatellut olevani kauhea ja ruma, väsynyt kylläkin kun jo perehdytyspäivänä nuoremmat läksivät vapunviettoon suoraan töistä terassille ja jatkoille yöhön. Itse haaveilin sohvalle menemisestä, teekupista, kunnon iltalenkistä ulkona, sekä rentoilusta lasten kanssa. Ihan mielelläni kuuntelin nuorempien juttuja ja eidän maailmoitaan, kyllä minä muistan vielä tasan tarkkaan mitä oli olla 25 ;) Enkä ole nyt ulkoisesti ihan kauheasti edes muuttunut, ettei samaksi ihmiseksi tunnistaisi.

Nyt selkää suoraksi ja hymyä leveämmälle, mulla ainakin oli todella lämmin ja hyväksytty olo olla näiden nuorempien kanssa, en edes osannut ajatella että voisin heihin itseäni mitenkään verrata. Ehkäpä voin tarjota näkökulmia ja viisautta oman elämäni kokemuksista ja toisaalta saada energiaa ja kepeyttä elämään heidän huolettomasta iloa pursuavasta asenteestaan.

Olen jo melkein 60-vuotias, enkä ole koskaan vertaillut itseäni nuorempiin tai kuka on kauniimpi minua. Jokaisella ihmisellä on oma arvokas elämä ja kaikilla on hyviä taitoja, mistä olla ylpeä tai jos ne ovat jääneet unohduksiin työn vuoksi, niin ne voi löytää takaisin, missä itsekukin on hyvä ja lahjakas. Esim. omaa hyvät sosiaaliset taidot, on empaattinen muita kohtaan, osaa kirjoittaa hyvin tai maalata, puutarhan hoito, käsityöt, remonttityöt, ym. ym. Sehän on vain jokaisen persoonasta kiinni, miten itsensä näkee. Ja oikeasti sanon näin, koska oma elämäni lapsuudessa ja nuorena oli aika rikkinäinen, ei kehuttu koskaan, mutta jostakin sen vain repii itselleen, että osaa arvostaa itseään. Kun arvostaa toisia, niin arvostaa myös toisia. Eikä vertaile itseään muihin näihin. Elämä ei ole mikään kilpajuoksu toisten ihmisten kanssa, kunhan vain oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. 

älä nyt ala ainakaan kiusaamaan sitä.

Olisiko näkökulman muutos mahdollinen?

Mulle ikääntyminen on valtava helpotus ja on niin helpottavaa, että ei tarvitse enää olla nuori nainen. Ikää nyt 44 ja elämä helpompaa ja ihanampaa kuin koskaan ennen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toista se on meillä miehillä, jotka vaan paranetaan vanhetessa. Mies vanhenee kuin viini. Nainen vanhenee kuin maito. Vanha sanonta, mutta totta.

Omasta mielestänne on varmaan näin, mutta jos ajattelen työpaikan keski-ikäisiä miehiä, niin eivät he kyllä kovin kummoisia ole. Sitä vanhemmista puhumattakaan.

Joillain nyt vaan on hyvät geenit mitä tulee vanhenemisen näkymisen estämiseen. Elintavoilla voi vaikuttaa todella paljon. 

Eli huolimatta siitä, että juuri sun työpaikallasi kukaan ei ole kovin kummoinen, se ei tarkoita etteikö hyvin säilyneitä hahmoja olisi olemassa. 

Aika paljon säästyisi aikaa ja energiaa, kun ihmiskunnassa tajuttaisiin se, että oma kokemuspiirin ulkopuolellakin on todellisuutta. Miettikää miten pitkälle me päästäisiin jos tällasten itsestäänselvyyksien vänkääminen lopetettaisiin? 

En tiedosta, että olisin erityisesti vertaillut ulkonäköäni muihin. Silti 50 vuotta täytettyäni alkoi jotenkin iän karttuminen ahdistamaan. Ehkä kyse on hormonaalisista jutuista, mutta tosiaan huomasin olevani usein apea ja pahantuulinen. Eikä tietenkään mielialaa kohenna se, että peilistä katsoo joku hamsterinaama leukahelttoineen.

Tuollaisissa tilanteissa on usein se, että miehet lirkuttelevat sille harjoittelijalle ja sivuuttavat vanhan.

Olen itse jo 45-vuotias, mutta muistan hyvin yhden kesätyöpaikkani. Siellä oli itsestään hyvin huolta pitävä noin 45-vuotias sihteeri suurella rakennustyömaalla. Itse olin siellå tekun takia parikymppinen kesäharjoittelija ja sain kaikkien miesten huomion ilman meikkejä ja huoliteltua ulkonäköä. Huomasin, miten sihteeriä harmitti ja minua säälitti. Yritin olla mitenkään provosoimatta miehiä, kun nolotti. Hänen puolisonsa oli tuolla työmaalla työmiehen myös.

Minusta on ihana nändä elämän normaalia kiertokulkua ja uusia nuoria ihmisiä. Varsinkin nuoret lapsiperheet saavat hyvälle mielelle.

Vierailija kirjoitti:

Toista se on meillä miehillä, jotka vaan paranetaan vanhetessa. Mies vanhenee kuin viini. Nainen vanhenee kuin maito. Vanha sanonta, mutta totta.

Niinhän sä voit itsellesi uskotella :D
Eikä kaikki viini parane vanhetessa.

Mutta jos fiksusti keskustellaan, niin merkitystä on sillä mitä pään sisällä tapahtuu ja miten hyväksyt itsesi. Se ei ole sukupuolisidonnaista. Ulkonäkökin on makuasia ja geeneistäkin kiinni. Ei kaikki miehet ja naiset vanhene samalla tavalla

itse 40v. eikä mitään ikäkriisiä,vaikka töissä alle 30-siä.....näytän 25- 30:seltä,mikä ei haittaa yhtään :D ja mieli on villi mutta järkevämpi ja viisastuneempi kuin parikymppisenä :)

Onko sinulla itselläsi lapsia? Miksi ihmeessä vertaat itseäsi johonkin nuoreen? Kaikki vanhenevat.

Vierailija kirjoitti:

Terapia voisi auttaa sinua

Mä olen jo 40v, ja ulla on 2001 syntynyt lapsi :D Päinvastoin, tuntuu todella nuorelta tämä ikä, joten en osaa auttaa!

Jaa. Mä täytän kesällä 48 ja olen ylpeä kaikesta kokemuksesta jota olen sekä työ- että henkilökohtaisessa elämässäni saanut, kun on ollut onni näin pitkään terveenä elellä (töissä kuoli juuri äkillisesti 37-vuotias mikä taas muistutti, että edes elossa oleminen ei ole itsestäänselvyys). Kyllä se kokemus näkyy niin kropasta kuin naamasta, en enää nuorelta näytä, mutta kun on ylpeä kokemuksesta, sen ulkoiset merkitkin kantaa ylpeydellä. Eihän ihmiset esim. töissä tietäisi että olen kokenut jos näyttäisin 25-vuotiaalta, kohtelisivat taas kuin tyttöä. Ikäiseni näköisenä minut otetaan vakavasti.

Ja jos ajattelee seksuaalisia suhteita, niin en minä nuorista pojista välittäisikään vaan ikäisistäni tavallisista ihmisiistä, ja niitä ei ole ikääntymisen, synnytysten tms. jäljet haitanneet. Itselläänkin niillä kaikilla ikä näkyy ja se on hyvä.

Hurjaa kun lapsetkin tulevat jo töitä tekemään. Mutta niin se menee. Joskus joku on ajatellut meistä samalla tavalla!

T. 60v.

Harmittaa niiden ihmisien puolesta jotka ottavat paineita niinkin vähäpätöisestä asiasta kuin iästä. Jos olet terve, ole tyytyväinen.

Kiitokset muille naisille tsemppaavista viesteistä. Neljänkympin iässä on paljon hyvää, jos niin asennoituu.
N41

En ihan tajua tätä 40-kriisiä. Täytän ensi vuonna ja elämä on parhaimmillaan ja tuntuu, että tulee vain paranemaan tulevina vuosina. Olen elämäni kunnossa, hyvin jaksaa töissä ja salilla ja missä vaan. Vain leukalinja oli vähän kadonnut, mutta siihen sai nopean ja veitsettömän fixin. Josta tulikin mieleen, että nyt on rahaa laittaa turhuuksiinkin ihan eri tavalla, kuin 5 vuotta sitten. Urakehitys on hyvällä mallilla ja musta on ihan kivaa opettaa niitä teinejä firman hommiin ja samalla nauttia omasta osaamisesta. Lapset on jo isoja, eivät onneksi pahemmin tuota harmaita hiuksia, vaikka ovatkin lukio- ja yläkouluiässä. Pian jo ovatkin omillaan ja siinä on varmasti omat riemunsa, vaikka varmaan haikeutensakin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen jo yli 40v ja kokenut iän vapauttavan. Minut otetaan töissä vakavammin ja saan paremman rauhan myös miehiltä työpaikalla. En haluaisi olla enää parikymppinen.

Tämäpä se, en halua rauhaa miehiltä, haluan olla ihailtu! Niinkuin tämä 2002 syntynyt. Ap