Miten reagoit puolisosi kuolemaan

Puoliso siis kuoli aamuyöllä.

Ja minkä ikäisiä olitte? Minä reilusti alle 40

OLin helpottunut. Kuolemaa edelsi 6 kk saattohoitojaksoksi miellettävä kokonaisuus, jonka aikana puoliso oli paljon sairaalassa. Olin 35v, lapset tuolloin 4v ja 6v.

Kävisi varmaan vähän sanoin kuin sinulle. Hakisin sairaslomaa, yrittäisin hoitaa pakolliset asiat ja sitten surisin. Kamala ajatuskin.

Makasin kolme viikkoa sikiöasennossa ja join kaljaa. En syönyt mitään. Puolisoni kuoli viereeni yöllä yllättäen. 

Olisin helpottunut, on todella vittumainen ja väkivaltainen ämmä.

Olin 23v ja olin raskaana ja meillä oli myös reilun vuoden ikäinen lapsi, kun mies kuoli liikenneonnettomuudessa. Arjen oli vaan lapsen kanssa pyörittävä. Anoppi hoiti hautajaiset, yms.

Ja leskenä olen ollut noin vuoden, henkinen tuska vieläkin valtava. Romahdin kunnolla vasta uurnanlaskun jälkeen, muuten kaikki meni "robottina"

kävi melkein samoin kuin ap:n tapauksessa,  Ensin tietty soitto hätänumeroon ja sitten lanssi tuli ja ensihoitajat kutsui poliisit. Olin silloin työttömyysjaksollajasattui olemaan uudenvuoden aatto. Siinä sitten toljotin seiniä  jonkun tunnin ja sitten aloin järjestää papereita ( aamuyöstä) kun en oikein tajunnut mitään.  Jotenkin siitä vaan selvisi, vaikka kaikki oli hoidettava yksin, onneksi ei ollut lapsia. Olin silloin 61 vuotta

Hoidin paperiasiat että pesän sai konkurssiin. Sitten muutin uuden miehen luokse. En ole koskaan surrut sitä väkivaltaista psykopaattia.

Vierailija kirjoitti:

Olisin helpottunut, on todella vittumainen ja väkivaltainen ämmä.

Vierailija kirjoitti:

Hoidin paperiasiat että pesän sai konkurssiin. Sitten muutin uuden miehen luokse. En ole koskaan surrut sitä väkivaltaista psykopaattia.

"Parempi yksin kuin huonossa suhteessa", yeah right! 🤣🤣

Minullekin puolison kuolema tuli odottamatta ja shokkina. 

Tapahtumasta on nyt noin viisi vuotta.  Reagoin yhä puolisoni kuolemaan, mutta se millä tavoin reagoin on vuosien saatossa vaihtunut. Ensi alun shokista ja tapahtuneen hyväksymisessä on vaatinut terapiaa, sairaslomaa, muuton pois kodistamme, entisen elämän hävittämistä yms.

Osanottoni puolisosi kuoleman johdosta. Tärkeintä on nyt,ettet ole yksin ja pyydät apua tarvittaessa. Kunnioita tunteitasi ja anna niiden prosessoitua sinussa. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin helpottunut, on todella vittumainen ja väkivaltainen ämmä.

Vierailija kirjoitti:

Hoidin paperiasiat että pesän sai konkurssiin. Sitten muutin uuden miehen luokse. En ole koskaan surrut sitä väkivaltaista psykopaattia.

"Parempi yksin kuin huonossa suhteessa", yeah right! 🤣🤣

Hih hih

Huusin, itkin, en nukkunut. laihduin 10 kiloa, kohta 3 vuotta mennyt. En ole vieläkään toipunut. Oli 40 ja mies tappoi itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Minullekin puolison kuolema tuli odottamatta ja shokkina. 

Tapahtumasta on nyt noin viisi vuotta.  Reagoin yhä puolisoni kuolemaan, mutta se millä tavoin reagoin on vuosien saatossa vaihtunut. Ensi alun shokista ja tapahtuneen hyväksymisessä on vaatinut terapiaa, sairaslomaa, muuton pois kodistamme, entisen elämän hävittämistä yms.

Osanottoni puolisosi kuoleman johdosta. Tärkeintä on nyt,ettet ole yksin ja pyydät apua tarvittaessa. Kunnioita tunteitasi ja anna niiden prosessoitua sinussa. 

 

Tuota boldattua kohtaa en ymmärrä. Kun isäni kuoli, niin äidilläni oli aivan samanlainen vimma. Siinä meni lapsuuden kotikin vaikka ei ollut taloudellisesti pakko. Ei paljon meidän lasten mielipiteitä kyselty. En ole hyväksynyt äitini käytöstä koskaan ja nyt olemme yhteyksissä todella harvoin.

20v, jäin lapsen kanssa aivan yksin, perhe, ystävät eivät kyenneet tukemaa, heillä oli omiakin ongelmia, masennuin, sain pariksi viikoksi rauhoittavia lääkkeitä, sen jälkeen en mitään terveydenhoitoa, aloin käyttää päihteitä vähäisesti, lapsi joutui kuitenkin lasten kotiin koska minulla oli päihdetsusta ja sieltä huostaan missä hän on edelleen, se on ollut kuitenkin ainoa ratkaisu, koska ilman tukea en jaksanut, lastensuojelu tarjosi vaan korvaushoitoa, en suostunut ottamaan vastaan, mielestä olisin tarvinnut hoitoa mielenterveys puolelta... Tästä on on jo 16v aikaa, toivottavasti nykyään ymmärretään antaa ihmisille jotain kriisiapua... Miehen kuoleman jälkeen, heti tiedon tultua, minulta on kerran sairaanhoitaja kysynyt kuinka voit, jolloin en halunnut jutella sen enempää, sen jälkeen kukaan ei ole asiaa maininnut...

Myöhemmin löysin uuden miehen ja saimme lapsen, lastensuojelu kielisi perheen yhdistämisen vedoten siihen että ensimmäinen lapsi ei ole biologisesti nykyisen mieheni lapsi. He eivät saa edes tavata toisiaan..

Vierailija kirjoitti:

20v, jäin lapsen kanssa aivan yksin, perhe, ystävät eivät kyenneet tukemaa, heillä oli omiakin ongelmia, masennuin, sain pariksi viikoksi rauhoittavia lääkkeitä, sen jälkeen en mitään terveydenhoitoa, aloin käyttää päihteitä vähäisesti, lapsi joutui kuitenkin lasten kotiin koska minulla oli päihdetsusta ja sieltä huostaan missä hän on edelleen, se on ollut kuitenkin ainoa ratkaisu, koska ilman tukea en jaksanut, lastensuojelu tarjosi vaan korvaushoitoa, en suostunut ottamaan vastaan, mielestä olisin tarvinnut hoitoa mielenterveys puolelta... Tästä on on jo 16v aikaa, toivottavasti nykyään ymmärretään antaa ihmisille jotain kriisiapua... Miehen kuoleman jälkeen, heti tiedon tultua, minulta on kerran sairaanhoitaja kysynyt kuinka voit, jolloin en halunnut jutella sen enempää, sen jälkeen kukaan ei ole asiaa maininnut...

Myöhemmin löysin uuden miehen ja saimme lapsen, lastensuojelu kielisi perheen yhdistämisen vedoten siihen että ensimmäinen lapsi ei ole biologisesti nykyisen mieheni lapsi. He eivät saa edes tavata toisiaan..

Mies teki itsemurhan ja se oli shokki tietenkin...