Psykoterapia - oletko kertonut lapselle?

Keskustele tästä ekalla käynnillä siellä terapiassa ennen kuin teet yhtään mitään.

Totta kai on fiksuinta kertoa tytölle terapiasta! Miksi ihmeessä pitäisi keksiä mitään valkoisia valheita?

Sitä ei kannata alkaa avaamaan miksi siellä käy, voit sanoa vaikka vain että haluat puhua toisen aikuisen kanssa asioista joiden selvittelyyn tarvitset toisen ihmisen näkemyksen.

Kyllä 12-vuotias ymmärtää kun hänelle asiallisesti kerrotaan, kaikenlainen kiertely ja salailu taas tekee asiasta epäilyttävän ja pelottavan; miksi salaperäisyys ja peittely?

Kun normaali arki rutiineineen kuten tähänkin asti jatkuu, ei synny mitään pelkoja ja epäilyksiä. Lapset eivät ole tyhmiä, huomaavat kyllä peittely-yritykset ja se juuri on omiaan herättämään kaikenlaisia ajatuksia.

Tietysti kerrotaan lapsille, se että sä oot terapiassa vaikuttaa sun voimavaroihin ja käytökseen aina jollain tavalla, lapsen pitää ymmärtää että et oo väsynyt, masentunut yms. hänen takiaan vaan käyt läpi omia menneisyyden tapahtumia...

Kerro suoraan, neutraalina asiana. Kerro ettei kaikki ole ok, ja siksi käyt terapiassa, jotta kaikki olisi taas tulevaisuudessa ok. Samoin kerro, että joskus terapian jälkeen on energiat vähissä, itsensä tutkiskelu ja muuttamisen yrittäminen ei ole mikään helppo juttu.

Avoimuus ehkäisee nuoren mieltä ajatuksilta, että hän olisi jotenkin syyllinen vanhemman jaksamisen huononemiseen. Jos terapiapäivät ovat tiedossa, pystyy niihin jaksamattomuuksiin suhtautumaan itsestään irrallisina asioina. Itse kerroin paljon nuoremmalle lapselle, miten terapiassa käyminen toimii ja vaikuttaa, osasi antaa toipumisaikaa sen terapiapäivän illan ja luotti että äiti taas seuraavana päivänä jaksaa enemmän kuin vain huolehtia ruuan "nollat taulussa".

Eikö voi vaan sanoa, että käyt lääkärissä? Jos kysyy että miksi, niin voit sanoa, että ne on aikuisten asioita, joilla hänen ei vielä tarvitse päätään vaivata.

Anna nyt tytön olla lapsi vielä muutama vuosi.

Minä en kertonut terapiastani kenellekää, en siis puolisolle, enkä aikuisille lapsille.

Sitten vasta kerroin, kun terapiat oli käyty ja mielikin paljon parempi.

Mulla iski burnout kun lapset oli 7v ja 11v. Suoraan sanoin heille. Että äidillä on nyt aivot väsyneet. Johtuu siitä, että on ollut ihan liikaa, ihan liian huonosti johdettua työtä, ihan liian kauan. Ja että kun aivot pääsee väsymään niin toipuminen kestää pitkään. 

Vaihdoin työpaikkaa, kun sain hieman itseäni kuntoon. Lapsille kerroin, että en ollu tyytyväinen työhöni enää. Ennen tykkäsin ja sitten kaikki muuttui. Ja että silloin on järkevää ymmärtää, että on aika lähteä muualle.

Ja nyt. Burnout edelleen kummittelee. Eilen illalla viimeksi ärähdin, kohta 12v lapselle, joka oli kyselemässä milloin mitäkin, että enkö saa olla edes minuuttia rauhassa. Että mä en jaksa. En ole vieläkään kunnossa. 

Psykoterapia aloitettu helmikuussa. Uusi työ siis tammikuussa. Siitäkin olen kertonut lapsille. Että äidillä pitää saada ajatuksia järjestykseen asiantuntijan kanssa. Että tää on vähän kuin personal trainerin käyttö siihen, että saa lihasta. Nyt vaan asiantuntijaa tarvii aivot. 

Minusta on tärkeää, että lapset oppii pienestä pitäen puhumaan tunteistaan, tunnistamaan oman jaksamisensa rajat ja sen, ettei terapiassa ole mitään hävettävää. Se on itsestä huolehtimista siinä missä hammaslääkärillä käyntikin.

Vierailija kirjoitti:

Eikö voi vaan sanoa, että käyt lääkärissä? Jos kysyy että miksi, niin voit sanoa, että ne on aikuisten asioita, joilla hänen ei vielä tarvitse päätään vaivata.

Anna nyt tytön olla lapsi vielä muutama vuosi.

Enemmän se lapsi huolestuu, jos äiti ravaa joka viikko "lääkärissä".

Vierailija kirjoitti:

Minä en kertonut terapiastani kenellekää, en siis puolisolle, enkä aikuisille lapsille.

Sitten vasta kerroin, kun terapiat oli käyty ja mielikin paljon parempi.

Aikuinen lapsi ei tarvitse päivittäin sun huolenpitoa...

Olen kertonut mutta en oikeaa syytä.

Teitä ruikutusterapiassa ravaavia akkoja on tällä palstalla varmaan miljoona_saatana🤦🏻‍♂️

Olen sivunnut aihetta neutraalisti ja lapsentasoisesti. Aloitin terapian kun lapsi oli 5 v. ja terapian päättyessä lapsi oli 8 v.

Alussa en käyttänyt sanoja "psykoterapia" tai "psykoterapeutti", kerroin vaan että äidillä on aikuinen henkilö, jonka luona käy juttelemassa kerran viikossa ja tämä henkilö tekee sitä työkseen. Lapsi kysyi, mistä juttelemme ("Milloin mistäkin") ja että saako tämä aikuinen siitä oikeasti rahaa. :D

Lapsen kasvaessa olen puhunut enemmän mielenterveydestä ja miltä voi näyttää tai tuntua, jos oma tai toisen mielenterveys järkkyy, ja miten sitä voi hoitaa. Myös psykoterapia on mainittu ja lapsi osasi itse yhdistää pisteet. Samalla mainitsin, että oma kokemus tästä hoidosta on ollut hyvä ja äidin mielenterveys on saatu taas paremmaksi.