Mitä ruokaa hampaanpoiston jälkeen?
Siis ehdottakaa hyviä ja sallittuja ruoka-aineita.
Pelottaa se verihyytymäkin, jos se irtoaa vahingossa syödessä, juodessa tai nukkuessa.
Kommentit (23)
Jotain soseutettua. Muistaakseni ei saanut olla kuumaa.
Keittoa ylähampaalle, niin ei tarvii purra. Kiinteää alahampaalle.
Eikö hammashoitola/-lääkäri antanut kirjallisia kotihoito-ohjeita?
Miksi et kysynyt hammaslääkäriltä?
Hernesoppaa, pottumuusia jauhelihakastikkeen kanssa, purjo-perunakeittoa.
Itselläni oli leuka niin turvoksissa aikoinaan hankalan viisaudenhampaan poiston jälkeen, ettei huulien välistä saanut alkuun menemään mitään ohuita juomia sakeampaa.
"Poistopäivänä kannattaa nauttia vain pehmeitä ja viileitä ruokia ja välttää kuumia ruoka-aineita." -Google
Jäätelöä ja nestemäisiä ja vaikka pilttisosetta myöhemmin. Kylmänä. Jäätelö on paras, kylmä laskee turvotusta
En ole uskaltanut syödä ainakaan kahteen viikkoon mitään missä on kokkareita tai paloja. Enkä ole harjannut lähistöllä olevia hampaita.
Yhden kerran sitä hyytymää ei kai ollut muodostunutkaan. Melko kova kipu oli pitkään ja säteili korvaan.
Älä purskuttele mitään. Ja pidä kieli päivällä pois siitä kuopasta, yöllä se ei mene sinne itsekseen. Hyytymä ei irtoa vahingossa.
Broilerin koipi-, reisipaloja, mausteisessa - "13 Angy Scorpions, Jekyl & Hide" hot sauce- kastikkeessa (Australia). Hampaat, ikenet, kituset ja suolisto tykkää. Hammaskipu unohtuu varmasti. :DD
Vierailija kirjoitti:
Miksi et kysynyt hammaslääkäriltä?
No ei lääkäri ruokasuosituksia anna. Ohjelapussa luki että pitää olla pari tuntia syömättä. Entä sen jälkeen? Mitä voi, saa tai ei kannata syödä? Minkälaisia helppoja ja hyviä syömisiä suosittelette? Paljon tullutkin jo ehdotuksia, kiitos niistä. ap
Syön aika usein aamuisin creme fraichea eli ranskankermaa, johon laitan lisäksi jotain hedelmäsosetta, esimerkiksi mangoa. Tuosta saa hyvin energiaa ja se on hyvää. Ja se menee alas ilman hampailla jauhamista.
Ensimmäinen päivä tärkein hyytymän kannalta. 2 tuntia poiston jälkeen syömättä, kylmää tai huoneenlämpöistä voi juoda jos ottaa vaikka särkylääkkeen.
Älä syljeskele tai purskuta ensimmäisen vuorokauden aikana. Hampaat voi pestä mutta vältä purskuttelua. Poistokohta sen verran aristava ettei viereisiä hampaita varmaan pysty harjaamaan pariin päivään.
Vältä ensimmäisenä vuorokautena kaikkea imua esim pillillä juomista tai tupakointia, ne irroittavat hyytymän helposti.
Älä koskettele tai puhdista hyytymää esim pumpulipuikolla. Muutamassa päivässä pintaan tulee harmahtavaa väriä, se kuuluu paranemiseen ja kuuluu asiaan.
Syödä voit mitä pystyt. Ensimmäiset ruuat kannattaa olla viileitä. Jos poistoja molemmin puolin samalla kertaa niin pureskelu hankalaa niin siloin sosemainen ruoka.

Kiitos hyvistä neuvoista. Otin särkylääkkeen veden kanssa heti kun pääsin kotiin mutta en tiedä oliko sekään (veden juonti siis) sallittua ja nyt pelottaa onko sitä hyytymää päässyt muodostumaankaan.
Vielä kysyisin, että miten te olette onnistuneet juomaan mitään toispuoleisesti kun pilliäkään ei saa käyttää? Mulla ainakin menee vesi ym. nesteet myös sille puolelle, mistä poistettiin. En vissiin vaan osaa, neuvokaa.
Jugurttia, keittoa ja niitä smoothiepusseja mitä nykyään myydään olen syönyt. Ei vain saa imeä niitä pusseja tyhjäksi, puristaa mössön suuhun.
Pizzaa, al dente pihviä, näkkileipää, sitkeää ruisleipää, pähkinöitä ovat kaikenlisäksi terveysvaikutteisia.
Jäätelöä. Litratolkulla.