Käykö täällä joku heti seitsemältä kaupassa aamulla?
Kommentit (32)
Käyn siinä noin kuuden aikaan tiistaisin.
Kävin aikanaan kun tein 4 h työpäivää niin ehdin käymään aamulla kun ajattelin silloin olevan hiljaisinta. Kyllä kauppa oli täys eläkeläisiä sillon 8 aikaan.
Mun lähikaupassa on hiljaista aamuisin. t.ap
Ennen kävin hamstraamassa 30 prosentin alennustuotteita aamuvarhaisella, mutta sitten tuli S-ryhmän 60 prosentin ilta-ale.
Joskus köyn ennen töitä jos oon muutenkin herännyt varhain ja ehtinyt käymään lenkilläkin.
Menen seitsemäksi töihin, niin ei edes onnistuisi.
Olen käynyt, mutten mitenkään säännöllisesti tai usein.
Sillon, kun olin työssä jossa joskus vuoro alkoi klo 9 tai 10 kävin mielummin aamulla kaupassa kuin töiden jälkeen.
Nytkin käyn välillä aamulla työmatkalla hakemassa eväät (työt alkaa klo 7 ja kauppa aukeaa 6.30).
Aamuvirkkuna käyn joskus heti kaupan aukeamisen eli seiskan jälkeen.
Yövuorosta kotiin tullessa on toinen vaihtoehto olla aikaisin liikenteessä.
Ainakin aamuvuorolaiset jotka ei ole ostanut vielä ruokaansa.
Käyn pari kolme kertaa viikossa aamulla vähän klo 7 jälkeen hakemassa lounasta. Hyvä aamureippailu kun kävelee kauppaan ja kotiin. Matkaa tulee vajaa 3km yhteensä.
Perheen viikon ruoat hankitaan lauantaina isommasta marketista. Mennään aamusta 8-10 välillä.
Eihän siellä ole siihen aikaa edes tuoretta leipää
Miksi sinun on pakko aina kysyä näitä tuolla "Miten on?" sloganilla?
Alkaa ärsyttää.
No, miten on?
Meen aikasintaan, en kestä hirveetä tungosta
Vierailija kirjoitti:
Eihän siellä ole siihen aikaa edes tuoretta leipää
Luuletko että ne ”tuoreet” leivät on oikeasti leivottu juuri? Pussi on tuore (jos sekään) mutta sisältö jotain aivan muuta.
Monena arkiaamuna olen jo ennen aamu 7 lukemassa keskusteluja täällä.
Mun kohta 80v isäni käy heti kun kauppa aukeaa.
En kun kauppa aukeaa kahdeksalta, menen silloin.