Noloin tilanne,jossa olet saanut erektion?
Kommentit (66)
Vähän meinas äsken tuossa avantosaunalla taas. Tuli siinä juteltua erään kivannäköisen ja mukavan mimmin kanssa (jonka kanssa pientä flirttiä puolin ja toisin vuosia). Hän oikeastaan saa aina aikaan kihelmöintiä kulmissa, on niin upea vaikka jo viisissäkymmenissä.
Hierojalla.
Makasin vatsallani ja naishieroja hieroi pakaroita ja jalkoja. Tunsin kuinka kalu koveni jostain syystä.
Sitten hieroja käski kääntymään selälleen, jotta voi hieroa etureisiä.
Että silleen...
Kimppasaunaan mennessä sain jo riisuutumisen yhteydessä sellaista silmäkarkkia, että keuli oikein kunnolla. Kun tarkoitus oli tutustua saunomisen merkeissä ja myöhemmin sekstailla, keuliminen ei tainnut haitata ketään enkä sitä erityisemmin edes peitellyt.
Saimme naisystävän kanssa harvinaisen yhteisen lapsivapaan ja päätimme lähteä viettämään Turun Caribiaan, josta varasimme huoneen. Päivä olikin mukava, kun sai kerrankin keskittyä vain aikuiseen seuraan. Muutaman tunnin polskimisen jälkeen istuimme porealtaassa, jossa naisystäväni käsi etsiytyi ensin reidelleni ja siitä pikkuhiljaa kohti jo kovettuvaa kaluani. Vastapäätä porealtaassa istui kolme eläkeikäistä naista, jotka kaakattivat omiaan, eivätkä onneksi tainneet tajuta, mitä altaassa tapahtui. Naiseni sai pikkuhiljaa sivelemällä ja puristelemalla kiihotettua mut liki mielenvikaisuuden partaalle. Sitten hän vielä nuolaisi korvanlehteäni ja sanoi lähtevänsä saunan kautta huoneeseen ja pyysi tulemaan pian perässä, koska halusi kaluni sisäänsä mahdollisimman pian. Sitten hän nousi altaasta ja käveli pylly pyörien tiehensä. Itse yritin istua altaassa mahdollisimman välinpitämättömän näköisenä ja odotin koska stondis pehmenisi sen verran, että kehtaisin nousta ylös. Oli muuten yllättävän vaikeaa ja kesti todella kauan, koska aina kun mieleen tuli kiimassa mua hotellihuoneessa odottava seksikäs nainen, pamahti kulli taas ihan kivikovaksi.
Armeija-aikaan sijoittuu tämä.
Olin juuri tullut viikonloppulomalle ja illalla mentiin saunaan niin että anoppi oli vielä peseytymässä, eli mentiin hieman limittäin. Hän oli siis todella runsaalla rintavarustuksella varustettu nainen, oli varmasti suurimmat rinnat mitä olin ikinä nähnyt. Ja siinä samalla sekunnilla kun näin hänet siinä alastomana, niin erektio oli rautakangen kova.
Voi niitä nuoruusvuosia, tuollaisen hormonitoiminnan kun vielä saisi aikaan, olisi taivaallista
Tämä sama itsellä kun työterveys lääkäri tutki pukamia. Sattui aivan kauheasti ja silti stondasi. Lääkäri oli jo eläkeikäinen mies.