Ei kyllä tee vieläkään mieli lähteä lomalle ulkomaille
Kuuntelen tässä tuota tiedotustilaisuutta covidista. Ei se ole enää samanlaista rentoa lomailua kuin ennen, koko ajan saisi kuulostella omaa oloaan ja jos sairastuukin pitää miettiä miten kotiin, missä hoidetaan jne
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Voit varmasti jäädä kotiin.
Niin voin ja jäänkin. No mökille mennään.
Itseäni ei vieläkään huvita lähteä kauaksi edes kotipihasta.
Luin että Tukholma Mallorca 5 vrk tur retur 60 euroa Momondon kautta.
Sama. Haluan lomailla rennosti, enkä kokoajan tarkkailla jotain virusta ja siihen liittyviä ohjeita.
Ei minunkaan. Mieheni taas puolestaan jo haaveilee matkasta ja ehdotin että lähtisi kaverinsa kanssa. Jäi pohtimaan vaihtoehtoa.
Toivottavasti pian kuitenkin. Ikävä vähän kuitenkin on maailmalle.
Heti lähden kun vaan saan mahdollisuuden eli noin jonkun viikon päästä.
Itselläni oli talvella vähän sama juttu. Ei oikein houkuttanut ajatus mennä minnekään kun se ihan kotiarkikin tuntui välillä vaivalloiselta. Mutta kun oli varattuna laskettelureissu niin ei sitä raaskinut jättää käyttämättä. Ja hyvä niin sillä kun sitten pääsin perille niin unohtuivat kaikki ne huolet jotka olivat etukäteen ja olin todella tyytyväinen kun lähdin. Tuli sellainen "niin, tätähän tämä matkustelu olikin" fiilis.
Minä en uhraa enää ajatustakaan koronalle, nyt on matkat ja hotellit halpoja. Just tultiin viikko sitten kahden vkon lomalta Mallagasta ja Pariisissa vietettiin muutama pvä. Lämmintä oli ja ihanaa.
Ei todellakaan kiinnosta! Uutta virusmuunnosta jo tulossa ja epidemia laajenee syksyyn mennessä. Näillä mennään ja pitää keksiä muuta tekemistä, vaikka kotimaan matkailua!
Suomessa uskalletaan reissata, ulkomaille noup.
Rahaa on kyllä säästynyt tässä parin vuoden aikana, normaalisti pari kaukomatkaa vuoteen ja pari kolme lyhyempää kaupunkilomaa.
Me mentiin nyt pääsiäisenä ekaa kertaa. Ei tosin Viroa kauemmaksi. Oltiin 3 yötä.
Mökille menen koko kesäksi, ehkä käyn risteilyllä. Meni koronan myötä koko into reissaamiseen 🤷🏻♀️
Olen aina ihmetelly miksi ihmiset ylipäätään haluavat matkustaa.
Vaarallisempaa on Suomessa ja todennäköisyys saada korona paljon suurempi! Italiassa ollaan parhaillaan
Mä oli Kreikassa viime kesänä 3 vkoa ja hauskaa ja rentoa oli eikä kukaan sairastunut
Ranskassa kävin kevättä ihmettelemässä. Matkakuume vain paheni. Ei ollut mielessä sota, eikä korona. Kesäreissuja mietin nyt. Eihän tuosta viruksesta kukaan tiedä mitään. Tilanne voi olla ensi vuonna huonompi.
Euroopassa on sota ja jotkut ne vaan välittävät itsestään...
Voit varmasti jäädä kotiin.