Kylpylä
Kommentit (88)
Olin eräässä Pirkanmaalla olevassa tunnetussa kylpylässä vuosia sitten työporukan yhden yön kokoontumisessa. Erään varatun keski-ikäisen naisen kanssa meillä oli ollut sutinaa pitkään, katseita ja kosketuksia, vihjailua jne. Sitten hakeuduin samaan porealtaaseen hänen viereensä, kun muita työtuttuja ei ollut. Vastapäätä oli joku vanha pariskunta. Aloin hiljalleen hyväillä hänen reittään poreissa, vein käteni ihan ylös ja ujutin bikinien alaosan alle. Yhtään ei ollut vastustelua, päinvastoin, vaan hänkin toi kätensä reidelleni ja edelleen uikkareihini. Juttelimme muka niitä näitä koko ajan, vilkuilimme toisiamme ja kiihotti aivan sairaasti eli minulle tuli erektio tietenkin. Hänkin kiihottui selvästi . puhe ei oikein luistanut enää kun sormetin hellästi klitorista , joka paisui ihanasti, välillä keskisormea sisään vähän..Vanha pari vastapäätä tuskin huomasi, mutta onneksi lähti pois ja jäimme kahden. Porukkaa oli vähän muutenkin. Hän taisi pienesti ihan laueta, mutta minä en voinut tietenkään laueta altaaseen vaikka olin ihan kuumana.Olisimme hurjasti halunneet mennä huoneeseen sen jälkeen heti rakastelemaan, mutta kun oli otettu kahden hengen huoneet eli emme voineet millään mennä. Oli vain karusti pakko tyytyä siihen, että menimme huoneisiimme ja pesuhuoneissa ovi lukossa puhelun aikana päästimme ne paineet pois. Oli se ihanaa kuulla hänet orgasmissaan voihkien monta kertaa.
Myöhemmin sitten eräässä toisessa vastaavassa tapaamisessa pääsin hänen huoneeseensa yöllä hotellissa ja se olikin sitten tosi ihanaa...Hän sai ja ehkä saa vieläkin aika juntin miehensä kanssa seksiä aivan liian vähän ja huonoa sekin ja tunsin itseni oikeaksi hyväntekijäksi sinä yönä...Hän kyllä sanoikin sen itsekin kun laukesi lukuisia kertoja ääneen helliessäni oikein huolella ja nautti kuten minäkin hänestä. Ihana muisto, joka ei enää toistu valitettavasti. Häntä esim somessa katsellessani muistelen aina häntä alastomana ja seksissä....
Olin joskus hyvinä aikoina Katinkullan saunamaailmassa, kun siellä vielä oltiin ilman uimapukuja kaikki. Sinne sattui silloin joku isohko nuorten solakoiden urheilevien naisten ryhmä. Voi taivas....Oli se karmeaa yrittää pitää erektio aisoissa, kun nuoria, kauniita, kiinteärintaisia ja -peppuisia , osaksi posliinejakin naisia oli ympärillä ja saunassa istumassa paljon.Lisäksi sinne tuli joku venäläisten vähän vanhempien naisten porukka ja hehän tunnetusti osaavat olla seksikkäitä ja hyvin hoidettuja kaikkialta...
Vierailija kirjoitti:

Venäläisnaiset osaavat siistiä kolmionsa huolellaosa kiitoradaksi tai teräväreunaiseksi kolmioksi tai jopa täysin sileäksi
Vierailija kirjoitti:
Olin joskus hyvinä aikoina Katinkullan saunamaailmassa, kun siellä vielä oltiin ilman uimapukuja kaikki. Sinne sattui silloin joku isohko nuorten solakoiden urheilevien naisten ryhmä. Voi taivas....Oli se karmeaa yrittää pitää erektio aisoissa, kun nuoria, kauniita, kiinteärintaisia ja -peppuisia , osaksi posliinejakin naisia oli ympärillä ja saunassa istumassa paljon.Lisäksi sinne tuli joku venäläisten vähän vanhempien naisten porukka ja hehän tunnetusti osaavat olla seksikkäitä ja hyvin hoidettuja kaikkialta...
Työpaikallamme on äiti ja tytär. Eräässä saunaillassa näin, että noin 25 w tytär oli luomu ja hänen viiskymppinen äitinsä posliini. Upea vastakohta.
Vierailija kirjoitti:
Olin eräässä Pirkanmaalla olevassa tunnetussa kylpylässä vuosia sitten työporukan yhden yön kokoontumisessa. Erään varatun keski-ikäisen naisen kanssa meillä oli ollut sutinaa pitkään, katseita ja kosketuksia, vihjailua jne. Sitten hakeuduin samaan porealtaaseen hänen viereensä, kun muita työtuttuja ei ollut. Vastapäätä oli joku vanha pariskunta. Aloin hiljalleen hyväillä hänen reittään poreissa, vein käteni ihan ylös ja ujutin bikinien alaosan alle. Yhtään ei ollut vastustelua, päinvastoin, vaan hänkin toi kätensä reidelleni ja edelleen uikkareihini. Juttelimme muka niitä näitä koko ajan, vilkuilimme toisiamme ja kiihotti aivan sairaasti eli minulle tuli erektio tietenkin. Hänkin kiihottui selvästi . puhe ei oikein luistanut enää kun sormetin hellästi klitorista , joka paisui ihanasti, välillä keskisormea sisään vähän..Vanha pari vastapäätä tuskin huomasi, mutta onneksi lähti pois ja jäimme kahden. Porukkaa oli vähän muutenkin. Hän taisi pienesti ihan laueta, mutta minä en voinut tietenkään laueta altaaseen vaikka olin ihan kuumana.Olisimme hurjasti halunneet mennä huoneeseen sen jälkeen heti rakastelemaan, mutta kun oli otettu kahden hengen huoneet eli emme voineet millään mennä. Oli vain karusti pakko tyytyä siihen, että menimme huoneisiimme ja pesuhuoneissa ovi lukossa puhelun aikana päästimme ne paineet pois. Oli se ihanaa kuulla hänet orgasmissaan voihkien monta kertaa.
Myöhemmin sitten eräässä toisessa vastaavassa tapaamisessa pääsin hänen huoneeseensa yöllä hotellissa ja se olikin sitten tosi ihanaa...Hän sai ja ehkä saa vieläkin aika juntin miehensä kanssa seksiä aivan liian vähän ja huonoa sekin ja tunsin itseni oikeaksi hyväntekijäksi sinä yönä...Hän kyllä sanoikin sen itsekin kun laukesi lukuisia kertoja ääneen helliessäni oikein huolella ja nautti kuten minäkin hänestä. Ihana muisto, joka ei enää toistu valitettavasti. Häntä esim somessa katsellessani muistelen aina häntä alastomana ja seksissä....
Huomenta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä jäi kelan reissuja kaipaamaan!!
Nainen kohta 60Samaten N57
Missä päin olit kurssilla??
Olen käynyt useammassakin paikassa etupäässä Keski-Suomen ja Savon alueella
Vierailija kirjoitti:
Ei viitsi mennä 15 sentisellä kylpylään.
Nauravat kuitenkin...
Älä Urpo liioittele! Sulla on vaan 11 senttinen!
Vierailija kirjoitti:
Ei viitsi mennä 15 sentisellä kylpylään.
Nauravat kuitenkin...
Ehkä ei kannata mennä juu😊
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt useammassakin paikassa etupäässä Keski-Suomen ja Savon alueella
Missä oli hauskinta??

Eiköhän nuo Kelan käyttämät paikat ole laadukkaita ja hauskuutta tarjoavia. Mikä kylpylässä tapahtuu, se sinne myöskin jää.
Minut otti huonekaveri yöllä! Ollaan naisia molemmat!
Vierailija kirjoitti:
Minut otti huonekaveri yöllä! Ollaan naisia molemmat!
Ei kai viime yönä sentään?
Vierailija kirjoitti:
Kauan sitten
Aika on kokoajan muuttuva käsite
Mulla 15cm.
En kehtaa mennä kylpylään
Mä aina runk kaan kylpulän poreissa. Kiva kattoa kun mäl li kelluu veden pinnalla
Voi helvetti eikö löydy paikkoja jossa voi naida pitääkö tulle kylpylän porealtaaseen panemaan. Voisko vähä miettiä haluttaako me muut kylpylän käyttäjät katsella toisten oaneskelua lapset ovat usein mukana kylpylässä törkeää
Nykyajan ihmiset on niin itsekkäitä että heillä on oikeus tehdä mitä he itse haluavat. Ajalla paikalla ei ole mitään merkitystä. Olen jopa kuullut että flamingo kylpylässä aikuisten puolella paneskellaan julkisesti. Perusteluna meillä on oikeus näyttää tunteensa ja osoittaa hellyyttä puolisolleen joo on kyllä mutta se ei saa häiritä muita. On jopa sanottu että voi lähtee muualle jos ei kestä katsoa. Tää ei mee kyllä näin kaikki kylpylässä olevien ja siitä maksaneiden on oikeus olla siellä kylpylä ei ole yksityinen koti tai tila joten menkää nussimaan omaan kotiinne tai hotellihuoneeseenne. Kellään ei ole oikeutta terrorisoida ja ladella omia sääntöjään. Pariskunnat jotka tätä tekee ei muuta kun ulos ja muualle paneskelee
Joku muu veikkaa ja vastasi, mutta juu oli käsipelillä porealtaassa, ulkoaltaassa jossa oli sellainen luola riisuttiin uikkarit ja bikinit pois ja yhdessä ja erikseen hyväiltiin vaimoa.
Höyrysaunassa oltiin luonnollisesti alasti ja istuttiin kolmestaan jutustellen ja kivasti koskettelen.