Jotenki ahdistaa nyt....
Meillä 2-ja 3-vuotiaat pojat ja arki välillä todella raskasta! Niinkö varmasti moni tietää....:) Niin ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä jo 12 vuotta ja elämä on ollut ehkä enemmänki vuoristorataa, ku mitään tasaista elämää..Mies on aika tempperamenttinen luonne ja riitoja voi olla useinki. Saattaa hermostua ihan pienistä asioista joskus ja sitte ollaan ilmiriidassa..Toinen puoli hänessä on sitte se ihana ihminen.. ei halua pahaa kellekään, yrittää parhaansa, on hyvä isä ja tuntee huonoa oma-tuntoa ku käy jossain ettei oo meidän kans, tekee kotitöitäki (nykyään kyllä harvemmin) ja antaa mulleki omaa aikaa... Mulla on esim. pari vapaa-iltaa viikossa omiin harrastuksiin! Nyt meillä kestäny jo pari päivää tää riita.. yleensä sovittu aika pian ja nyt tuntuu ettei sopua löydy:( ahdistaa tosi paljon...ja oon miettiny jo eroakin! Siis viimeisten parin vuoden aikana on ollu niin vaikeeta välillä, että tuntuu et se on ainut oikea ratkaisu.. sitten rupean miettimään elämää yksin ja tulee hirveä ikävä miestäni.. on se niin rakas mulle...(sekavaa selitystä) No kuitenki se riita alko taaaas jostain ihan typerästä. Näin kyllä et hän oli väsyny ku tuli töistä.. ja sit minä kuulemma valitan aina nykyään ku hän tulee kotiin, kuinka raskasta mulla on täällä.. ja hän ei jaksa sitä kuunnella, ainakaa heti töiden jälkeen. No sit hän hermostu ja sano ettei kyllä arvosta minuakaan jos minä en arvosta häntä, että hän käy töissä ja yrittää jaksaa tämän perheen eteen ja haluaa mulle vain parasta mut minä vain valitan.. Minusta tuntuu että hän ottaa kaikki mun sanomiset valituksena. Sama mitä sanon nykyään niin hän sanoo että älä valita taas..hän ei muutenkaan siedä valitusta..hänellä on kaikki aina mennyt " hyvin" jos olen jossain..vaikka tiedän hyvin että täällä on ollut raskasta lasten kans.. Niin kun hän sit suuttuu niin minä saan kuulla olevani paska yms.ja se tuntuu tosi pahalta. Ja sitte kyllä myöhemmin hän sanoo että ei tarkottanut mutta ku minä en lopeta muuten jos hän ei sano jotain tollasta..niin minähän rupean sit itkemään ja lähden pois tilanteesta. Sovittiin vähän aikaa sitte elokuussa tais olla että annetaan tilanteen rauhottua että sit vasta jutellaan esim. lähdetään pois siitä jompi kumpi. ja sit minä kuulemma kuljen perässä ja hän ei voi muuta ku sanóa ilkeästi, ku ei jaksa kuunnella;( No jokatapauksessa tuntuu niiden riitojen aikana että olen tosi paha ihminen..hänellä on kuulemma joka paikasta kiire kotiin etten suutu..jne. Ja hän haluaa että lähden nyt töihin että jos minulla olis sitte helpompaa ku täällä kotona vain valitan kuinka huonosti asiat on.. Myönnän kyllä senki että mulla ollu aika rankkaa, mutta ei tuo haukkuminen kyllä yhtää auta asiaa... Menee taas kauan aikaa että unohdan nää sanomiset!!Miks hän on ku eri ihminen suuttuessaan??! Niin ja sit mulle tullu sellanen viha vähä niinkö, että eilen ku näin hänet niin ajattelin että nyt ollaa ok ja niin mut sit rupes vaan ärsyttään taas ku hän tuli töistä.. tai ku hän sanoo että menee lenkille niin se on ku punanen vaate mulle..miks hän saa mennä.. vaikka tiedän että minä olin edellispäivänä..tunnen jotenki et hän välttelee mua ja haluaa olla paljon pois! Mulla on hirvee stessi tästä ja kun yritän puhua, hän haluaa ettei puhuta. Ollaan vaan nyt näin.. Mut mua painaa nää asiat ja rakkaus kyllä vähenee näin..Onko muilla samanlaista?? Ja onko tässä syytä harkita eroa?? siis hyvä mies kaikenkaikkiaan mutta suuttuessaan latelee kaikki päin naamaa...onko se oikein?? väsyttää vain tää riitely ja vie kauheesti energiaa.. Niin ja sit taas saattaa mennä hyvin kauanki.. mut laittakaa kommentteja niin saan vähän selvyyttä tähän...:)
Kommentit (7)
Puhukaa asioista kunnolla, siis ihan oikein kunnolla, ja asioiden oikeilla nimillä.
Kertokaa molemmat toiselle mikä mättää, mitä haluaisitte toiselta, odotukset jne... Muuten toinen ei voi tietää mikä on vikana.
Meillä kävi vähän tuolleen, tosin itse en paljoa kotitöihin osallistunut. Lopuksi asia eteni tänä kesänä siihen pisteeseen että vaimolle syntyi suhde työkaverinsa kanssa, siis sekä henkinen että fyysinen suhde.
Tuo työkaveri oli niin paljon parempi keskustelemaan...
Ollaan edelleen yhdessä ja molemmat on oppineet toisesta tässä vajaan 2 kuukauden aikana varmaan enemmän, kuin tuota aikaa edeltävän yli 12v yhdessäolon aikana. Ollaan siis opittu kommunikoimaan paljon paremmin kuin ennen.
Paska juttu vaan, että nyt on sitten taustalla sellaisia muistoja vaimon kesäisistä seikkailuista, joita ei voi unohtaa ja joiden pelkään varjostavan suhdettamme lopun ikää.
Meillä siis tarvittiin tuollainen kriisi että opittiin puhumaan. Opetelkaa te ennen kuin tapahtuu mitään tuollaista...
kommentistasi! Ja kyllä minä yritän puhua, yritän vähä liikaakin, mutta kerroppa sinä miehenä miten saan mieheni puhuun:) Minun alotus yritykset menee siihen, että häntä rupeaa ahdistaa, että ei taas, taasko meidän pitää puhua tästä..sitten tulee riita jne. mutta on se aikamoinen umpikuja jos ei pysty puhuun, tiedän kyllä sen!! Mun pitäis varmaan vaan olla ja puhua ns. normaaleista asioista...siis kivoista asioista. Hankalat ja vaikeat asiat on kiellettyjä...Nytkin hän ei varmaan mieti enään koko asiaa töissä ja minä täällä pähkäilen tätä...minkä sille voi että on tälläinen mietiskelijä...
Mut tsemppiä teille ja mukava kun vastasit!!Ehkä se mitä teidän välillä tapahtu, oli välttämätön paha, nythän kaikki on paremmin kuin ennen... harmi vaan että monen silmät avautuu vasta sitten kun on myöhäistä. Sitten sen toisen arvon vasta huomaa kun sen menettää..Mut kyllä se varmasti siitä ajan kans:)
Mulla on kokemuksia vähän samantapaisesta asiasta ja meiän lapset on nyt 1- ja 2-vuotiaat. Eli vähän sama myös toi lapsitilanne pienen ikäeron puolesta. Meillä alkoi oikeastaan mennä huonosti viime keväänä (riidat muuttui raskaiksi), jo toisen raskausaika oli rankkaa monella tavalla. Kommunikointi oli ollut aina ennen loistavaa ja yhtäkkiä me ei enää osattu puhua tai sit tuli just sellasta sontaa sanottua. Laitettiin eka kaikki väsymyksen piikkiin, mutta viime keväänä (huhtikuussa) riitaputken jälkeen ihan uupuneina alotettiin parisuhdeterapia ja moni asia (syvällä oleva) on alkanut aueta. Mä olen tosi tyytyväinen meiän ratkaisusta, syyt miks ei puhuta on alkanut ratketa ja molempien erilaiset reaktiotyylit myös. Suosittelen, jos vaan miehesi (tai itse sinä) on valmis sellaseen hommaan. Me ollaan perusluonteilta ihan vastakohtaiset ja alkurakastumisen jälkeen erilaisuus ei ole enää pelkkää eksotiikkaa. Ollaan oltu yhdessä 7 vuotta, 4 naimisissa. Pitää siis löytää balanssi ja hyväksyä erot oikeesti eikä vaan näennäisesti. Mulla on vielä pitkä matka tohon totaali seesteisyyteen, mutta olen tajunnut ettei kannata luovuttaa. On niin paljon hyvää, arvokasta ja ihanaa. Onnea teille!
Meilläkin on välillä ollut raskasta. Meille syntyivät kaksoset 5 vuotta sitten ja ekat vuodet olivat kyllä rankkoja. Ihan jo siitä syystä, että mä tunsin, että minä olen vain täällä kotona ja mies " saa" olla paljon poissa... Paljon mekin riitelimme kaikesta, just omasta ajasta ja kuka tekee mitäkin.
Mielestäni jotain asiaa voi myös puida liikaakin. Meillä ainakin ollaan puitu just noita asioita ehkä liikaakin kun se suurin syy on kuitenkin ihan vaan siinä, että suhde muuttuu kun siihen tulee lapsia... Erityisesti jos tulee useampia lyhyellä ikäerolla. Se vaatii mieheltäkin jo enemmän!
Niin sitä tarkoitan, että kunhan lapset kasvavat ja itse menet ehkä töihin niin saat taas takaisin sen " oman itsesi" ja voimavarasi. Näin ainakin mulle kävi. Ja tavallaan silloin siitä yhteiselosta miehenkin kanssa tulee taas tasaveroisempaa kun molemmat ovat työelämässä ja se arki siellä kotona sitten pitää jakaa ihan eri tavalla.
Minä en kuitenkaan ottaisi eroa tuossa tilanteessa vielä! Ymmärrän nyt sekä sua että miestäsi. Kummallekaan tilanne EI ole helppo. Mies tuntee, että hän tekee kaikkensa teidän eteenne ja sinä tunnet että sinä teet. Molemmat siis teette paljon, mutta eri tavoin. Lapsenne ovat vielä pieniä ja vaativia, mutta usko pois, jo vuoden päästä voi olla ihan eri tilanne! Elämä lasten kanssa helpottuu kunhan tulevat siihen 3-4-5 -vuoden ikään. Ei ole sitä jatkuvaa päivittäistä taistelua heidänkään kanssaan.
Oletko miettinyt töihinpaluuta? Tai että mies olisi kotona lasten kanssa? Ehkei hänkään oikein tajua miten raskasta arki kotona on.
Meille on nyt syntynyt vauvakin keväällä ja välillä taas tuntuu raskaalta. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että tämä on vain väliaikaista. Vauvat kasvavat niin äkkiä.
Kyllä teidän olisi osattava puhua asioista kunnolla ILMAN SYYTTELYÄ! Miehesi ei pitäisi sanoa sulle jatkuvasti tuota " valitusjuttua" , tietenkin suutut siitä vielä enemmän.
Tsempit ja tule kertomaan miten jatkossa menee!
Olosuhteilla ainakin on merkitystä siinä, miten sitä juttua " irtoaa" .
Kokeile vaikka järkätä romanttinen ilta (kynttilöitä, kuohuviiniä jne), lapset hoitoon, ja vaikka eka saunomaan. Kokonainen viikonloppu tuollaisena olis itsellekin yhtä juhlaa... Vaikka en itse olekaan koskaan tuosta " romantiikasta" pahemmin välittänyt, nyt on asiat toisin ja oon löytänyt paljon asioita mistä huomaankin nauttivani.
Voit toki sanoa, että oikeasti on sellainen tilanne, että on pakko alkaa hiljalleen selvittämään. Ei siis vaateita siitä että kaikki menis kerrallaan.
Jos miehelläsi on " lukko" jostain syystä päällä, se voi mennä vaan pahemmaksi.
Toisaalta sun pitäis sekin saada miehen tietoon, että asiat ei oikeasti voi enää jatkua kuten tähän asti, vaan muutos tulee joka tapauksessa, joko hyvä tai huono.
Yksi mikä tulee mieleen; Voisko olla niin, että jostain syystä miehesi ei luota suhun, tai kuvittelee ettet välitä hänestä? Voi olla vaikea " avautua" jos ei tunne että toinen arvostaa sun omia mielipiteitä. Meillä tilanne alkoi muuttua juuri tuollaisissa olosuhteissa, ja sen jälkeen onkin puhuttu paljon enemmän. Toki mun piti saada sille selväksi, että mä kuuntelen ihan oikeasti, ja haluan itsekin pelastaa meidän koko perheen, avioliitosta puhumattakaan.
Antakaa myös toisen kertoa asiansa loppuun asti keskeyttämättä. Tulee varmaan hölmö olo, kun aletaan puhumaan päälle vaikka oma asia olis kesken. Tuo on ollut meillä ongelmakohta. Vaimo pitää puhuessaan välillä pitkiäkin " miettimistaukoja" jolloin luulen että asia tuli jo, ja alan puhua periaatteessa päälle. Tuokin selvisi vasta nyt. Vaimo oli sitten turhautunut tuohon ja osittain siksi lopetti puhumisen. Sinänsä aika hölmöä, mutta näin silti kävi :-/
Vaimolla oli juuri tuollainen " lukko" jo muutaman vuoden, ja lisäksi kaikki tunteet pysyi ihan sen omana tietona. Vaikka mitä kävi, kyyneleitä ei näkynyt. Siinä sitten itsekin olin aika passiivinen tuossa meidän suhteessa kun mikään ei tuntunut vaimoa liikauttavan.
Vähän sekava sepustus, mutta toivottavasti saa jotain selkoa...
.. ja sit tosta romanttisesta illallisesta. eikös teillä lapset ole niin pieniä, että voit laittaa ne nukkumaan kahdeksan jälkeen. heti sen jälkeen voit tehdä myöhäisen illallisen kynttilöineen miehelle (kerro etukäteen, joten voit jo etukäteen esivalmistella ruoat ja kattaa pöydän)
Aterian jälkeen hellikää toisianne. Yritä olla mahdollisimman antelias miehen kanssa äläkä heti vedä hernettä nenään ensimmäisestä kommentista, joka ei sinua miellytä. Ei teidän ole pakko yrittää jutella ongelmista heti ensimmäisellä kynttiläillallisella, teillä on aikaa, joten viettäkää kerrankin laatusellaista.
jos lapsenvahti järjestyy, niin sen parempi. Mitäs jos yrittäisitte mennä kahdestaan lenkille tai johonkin muuhun urheiluharrastukseen? Uimaan, golfaamaan, pyöräilemään, rullaluistelemaan tai mistä ikinä tykkäättekin.
No, nää neuvot on vain pieniä yksityiskohtia.
Toivon, että saisitte asiat kuntoon ja vältätte eron. Miehesi vaikuttaa kunnolliselta, teillä on yhteiset lapset ja yhteistä taivalta tallattu sen verran kauan, että asioiden selvittelyyn kannattaa panostaa. Ja ruoho ei ainakaan aidan takana ole vihreämpää :D
Hei vaan,
Luepa rinnakkaista tosi suosittua " haastava parisuhde" ketjua. Sieltä voisit saada vinkkiä ja vertaistukea!
Ps. Voimia ruuhkavuosiin!