Odotan kaksosia mutta kaikki ei ole hyvin, kävin ultrassa
Hei, Tulin juuri ultrasta, olen vasta viikolla 13. Sain kuulla odottavani kaksosia. Tosin pian selvisi että B-sikiö on A.ta huomattavasti pienempi. A sikiö on 7.9cm ja B 5cm pitkä. Ero oli myös silmin nähden suuri. B.n vartalokin pieni kalloon nähden. Sydän löi normaalisti ja noin.
Tiedän että luonto hoitaa tarvittaeessa, mutta haluaisin tietää onko teillä kellään mennyt raskaus loppuun saakka molempien osalta, vai onko toinen kuihtunut melkein poikkeuksetta pois. Menemme kromosomitutkimuksiin, jos tämä B siis vielä elossa parin viikon päästä. Mitään vuotoja eei ole ollut ja raskaus on tuntunut minusta menevän normaalisti.
Oli aluksi aika jännä tunne ja epätodellinen kuulla että siellä onkin kaksi, mutta pian alkoi kyllä niin suurri huoli ja suru..se voi olla että se toinen ei jaksakkaaan. Mitäs sitten jos toinen on " viallinen" vammainen? Ja se B säilyykin hengissä loppuun asti? Olemme aina sanoneet että meistä ei ole hoitamaan sellaista. (anteeksi, mutta en oikein tiedä muuta sanaa kun tuo vammainen). Toista lasta kaksosista ei vissiin pysty abortoimaan??
En tiedä olen ihan maassa, elottaa tuo viimeinen vaihtoehto suunnattomasti. A kuitenkin on terve ja olemme kiitollisia, mutta olisi hyvä jos toisellaakin olisi kaikki hyvin. Laskurin mukaan olen nyt siis 13+0 viikolla. A-sikiö oli mittojen mukaan 13+6 ja B-sikiö 11+4.
Osaisiko joku auttaa ja kertoa kokemuksiaan.
Ultra lääkäri oli todella asiallinen, ei elätellyt minkäänlaisia toiveita, päinvastoin. Mutta se hoitaja sitten hehkutti useaan otteeseen, " voi että nyt teille sitten tulee kaksi..." . Itse kuitenki oltiin enemmän sen lääkärin linjoilla, eei tätä tosiaankaan hehkuteta ja päinvastoin tuntuu että se toinen kuihtuu pois...voiko selvitä normaalina tollaisella kokoerolla?
Anteeksi sekava viestini...
Kommentit (24)
Äh, anteeksi. Käytin väärää termiä " abortoida" ... Olen pahoillani. Heidän lääkäri suositteli kuitenkin toisen keskeyttämistä odottajan terveyden kannalta. Siitä oli silloin kovasti puhe... Tarkistin asian ja sitä ei tehtykään, koska huomattiin niin myöhäisessä vaiheessa vasta se kokoero. Synnytys käynnistyi seyraavalla viikolla itsestään, silloin jo tiedettiin ettei toinen selviä. Ne syntyivät rv 30.
Anteeksi et puhuin aluksi väärin!
osaako joku auttaa, ultrakuvassa toinen sikiö on huomattavasti pienempi kun toinen, varmaan yli kaksi kertaa pienempi. ONko teillä muilla joilla kuitenkin syntyneet terveet kaksoset ollut vastaavaa. Viikoissa se ei kuitenkaan kertonut olevan " kun vaan" pari viikkoa (13+6 ja 11+4) onko normaalisti tuollainen pari viikkoa vanhempi sikiö noin paljon isompi sitten..koska kokoero oli suuri!!
Toivottavasti joku osaisi auttaa ja selventää vieölä tuon.
Itselläni kaksosraskaus todettiin rv. 9 ja silloin toinen oli selvästi pienempi, ultrakuvaa katsoessani oli sellainen littana lätyskä, kun toinen pyöreä, pullea ja " terveenoloinen" . Lääkäri piti itsestäänselvänä, että tämä pikkuruinen vuotaa kohta pois. Eipä vuotanut vaan syntyi yli puolikiloa toista painavampana pötkäleenä, ja iso on jätkä edelleenkin.
Älä siis menetä toivoa!
niin pienet. sikiöpussi oli paljon pienempi toiseen verrattuna. Voiko silti onnistua? Todella epätodellinen olo tällähetkellä