Tunnetko ihmisen, joka on tunne-elämältään pinnallinen

Mielenkiintoinen kysymys, en tiedä mutta jään seuraavaan.

Minulla on eksä, joka ei koskaan ilmaissut monimutkaisempia tunteita, esim. nostalgiaa, kaipausta, huonos omaatuntoa. Sen sijaan hän viesti jatkuvasti suuttumusta ja turhautumista. Minulla kesti kauan ymmärtää, että eksän suuttumus saattoi tarkoittaa että hän tosiaan vaikka halusi jotain mitä ei ollut, mutta sekin kääntyi sitten suuttumukseksi. Vihaisuus oli myös ainoa tunne, jonka hän muissa ihmisissä tunnisti. En voinut itkeä hänen nähtensä, koska hän tulkitsi sen itseensä kohdistetuksi vihan ilmaisuksi ja suuttui itsekin.

En tiedä, onko tuossa sitten kysymys huonosta tunteiden tunnistamisesta vai pinnallisuudesta.

Tuli mieleeni eräs tuttu, mutta ei hän välttämättä ole kyllä pinnallinen vaan pohjattoman itsekeskeinen. Ne ovat kuitenkin eri asioita. Ihan kaikki kääntyy aina häneen, hyvässä ja pahassa, hänellä on aina enemmän, vähemmän, pahemmin, paremmin, nopeammin, hitaammin, isompaa ja pienempää kuin muilla. 

Tarkoitetaanko tunne-elämän pinnallisuudella sitä, että ihmisellä on vain tiettyjå, ”pinnallisina” pidettyjå tunteita. Tällöin olisi olemassa erikseen pinnallisia tunteita (kuten vaikka yllä mainittu kateus) jotka kertovat ihmisen pinnallisesta ajattelusta muutenkin. Sitten kun kehittyy ja syvällistyy, alkaa tuntea toisia tunteita, niinkö? Olisi kiva jos näin olisi, ainakin jos voisi olla varma, että ne syvälliset tunteet ovat jotenkin parempia kuin pinnalliset. Sitä voisi tulla paremmaksi ihmiseksi ja elämä muuttuisi helpommaksikin kun olisi vahvoja hyviä tunteita. Vaan enpä uskaltaisi tuohon toivoani ripustaa.

Vai tarkoitetaanko pinnallisilla tunteilla sitä, että on periaatteessa ihan samat tunteet kaikilla, mutta jotkut tuntevat ne kokonaisvaltqisemmin ja toiset eivät päästä niitä tuntumaan kuin pinnalla? Tähän olen viime aikoina itse joutunut turvautumaan kovin usein. En uskalla päästää itseäni tuntemaan muuta kuin ihan pinnalla sen, mitä vaan ei voi välttää uutisvirrassa, oman lapsen hankaluuksissa omassa taloustilanteessa, yms. Tulee helposti itsetuhoiseksi jos tunteita ei väistä, tai pane sivuun. Pystyn normaalinoloiseen elämään vain jos pidän tunteeni mahdollisimman pinnallisina.

Mä en usko, että toisen ihmisen tunne-elämää voi lopultakaan kokea niin syvällisesti, että pystyisi sanomaan, onko jollakulla vain pinnallisia tunteita. Ykkönen kuvasi hyvin ihmistä, joka tunnistaa ja ymmärtää heikosti tunteitaan. Ei se silti tarkoita, että niitä ei ole.

En tiedä sitten, voisiko psykopaateista sanoa, että heidän tunteensa ovat pinnallisia. Ehkä.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitetaanko tunne-elämän pinnallisuudella sitä, että ihmisellä on vain tiettyjå, ”pinnallisina” pidettyjå tunteita. Tällöin olisi olemassa erikseen pinnallisia tunteita (kuten vaikka yllä mainittu kateus) jotka kertovat ihmisen pinnallisesta ajattelusta muutenkin. Sitten kun kehittyy ja syvällistyy, alkaa tuntea toisia tunteita, niinkö? Olisi kiva jos näin olisi, ainakin jos voisi olla varma, että ne syvälliset tunteet ovat jotenkin parempia kuin pinnalliset. Sitä voisi tulla paremmaksi ihmiseksi ja elämä muuttuisi helpommaksikin kun olisi vahvoja hyviä tunteita. Vaan enpä uskaltaisi tuohon toivoani ripustaa.

Vai tarkoitetaanko pinnallisilla tunteilla sitä, että on periaatteessa ihan samat tunteet kaikilla, mutta jotkut tuntevat ne kokonaisvaltqisemmin ja toiset eivät päästä niitä tuntumaan kuin pinnalla? Tähän olen viime aikoina itse joutunut turvautumaan kovin usein. En uskalla päästää itseäni tuntemaan muuta kuin ihan pinnalla sen, mitä vaan ei voi välttää uutisvirrassa, oman lapsen hankaluuksissa omassa taloustilanteessa, yms. Tulee helposti itsetuhoiseksi jos tunteita ei väistä, tai pane sivuun. Pystyn normaalinoloiseen elämään vain jos pidän tunteeni mahdollisimman pinnallisina.

Eli tunteet tiedostaa, niiden olemassaolon, mutta ei tunne? Että tämä asia pelottaa, mutta en tunne pelkoa? 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni eräs tuttu, mutta ei hän välttämättä ole kyllä pinnallinen vaan pohjattoman itsekeskeinen. Ne ovat kuitenkin eri asioita. Ihan kaikki kääntyy aina häneen, hyvässä ja pahassa, hänellä on aina enemmän, vähemmän, pahemmin, paremmin, nopeammin, hitaammin, isompaa ja pienempää kuin muilla. 

Ehkäpä itsekeskeisyys on jollain tapaa sen pinnallisuuden taustalla kuitenkin, tuli nyt mieleen kun luin tän, koska ihminen vertailee, ja tunteet tulee siitä, itsekeskeisyydestä ja vertailusta, ja ne on pinnallisia, koska ihminen ei mieti niiden merkitystä ja syytä, että miksi tuntee niinkuin tuntee tai mitä oikeastaan itse tarvitsee, mistä tunteet kumpuaa. Eli olisiko pinnallisuudessa osittain kyse siitä, että ihminen ei mieti tunteita, syitä, seurauksia, muiden ihmisten tunteita, kokemusta, jne. Ja ovat alttiita turhautumiselle, kateudelle ym, ns pinnallisille tunteille, koska eivät mieti mitä oikeastaan tarvitsevat, että mikä on näiden tunteiden taustalla, eivätkä muiden kokemusta, että miksi joku toimii kuten toimii, vaan esim turhautuvat heti. 

ja samasta syystä varmaan tää ailahtelevuus, millaisena toisen näkee, tai ihannointi-vähättely ja toisen määrittely ulkoisin perustein, kun eivät ymmärrä omaa eivätkä toisen mieletä tai tunteita, koska ovat pinnallisia, eivätkä mieti näitä asioita. 

Ap

Tulee mieleen muutama puolituttu, jotka vaihtavat kumppania kuin paitaa. Sama "ystävien" kanssa eli niin kauan kuin saavat toiselta jotain hyödyllistä, ovat yhteydessä. Jos toisesta ei saa kupattua irti mitään materiaalista tai egoa ruokkivaa, niin kaveripiiri vaihtoon.

Huomannut myös, että osallistuvat innokkaasti erilaisiin vaikuttamisasioihin ( paikallispolitiikka, tv-formaatteihin tunkeminen, hyväntekeväisyysjärjestöt).

Persoonallisuushäiriöiset ovat usein tunteiltaan hyvin pinnallisia

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen muutama puolituttu, jotka vaihtavat kumppania kuin paitaa. Sama "ystävien" kanssa eli niin kauan kuin saavat toiselta jotain hyödyllistä, ovat yhteydessä. Jos toisesta ei saa kupattua irti mitään materiaalista tai egoa ruokkivaa, niin kaveripiiri vaihtoon.

Huomannut myös, että osallistuvat innokkaasti erilaisiin vaikuttamisasioihin ( paikallispolitiikka, tv-formaatteihin tunkeminen, hyväntekeväisyysjärjestöt).

Niin että kaikki suhteet on tosi pinnallisella tasolla, varmaan koska tunne-elämä on niin pinnallista. Että omaa etua vaan ajaa ja hakee hyötyä. Tällaiselta henkilöltä ei varmastikaan voi odottaa muuta kuin, että kaikissa tilanteissa toimii oman etunsa mukaan ja varmaan on aika epäluotettava ja moraali puuttuu, ajattelisin. 

Ap

Jos tunteet ei näy muille. Mistä tiedät miltä tuntuu hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöiset ovat usein tunteiltaan hyvin pinnallisia

Voisikohan olla niin, että tää tunne-elämän pinnallisuus on tavallaan sen persoonallisuushäiriön taustalla, eri häiriöissä. Eli on nää oman edun tavoittelijat ilman moraalia ja jotka on epäluotettavia, sitten on nää itsekeskeiset ja pinnalliset, jotka määrittelee muut ja itsensäkin varmaan ulkoisin perustein, ja nää ihannointi-vähättelijät, jotka perustaa omiin tunteisiinsa nää arviot. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos tunteet ei näy muille. Mistä tiedät miltä tuntuu hänestä.

En oikeastaan ajattele ketään tiettyä henkilöä, vaan mietin, mitä tällä tarkoitetaan, että jollain on pinnallinen tunne-elämä. Tässä tullut hyviä pointteja. Mutta olen kyllä tavannut ihmisiä, joihin tää näiden kuvausten perusteella pätee mielestäni. 

Ap