Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Häpeän elämääni
14.04.2022 |
Olen vähän yli 30-kymppinen syrjäytynyt. Olen jäänyt vain kotiin. Useamman vuoden jo kotona. Mielenterveys ongelmia ja terveysongelmia. En ole tavannut tänä vuonna ketään muuta kuin lähimmät eli perhettä eli vanhempia sisaruksia ja mieheni. Hävettää ihan älyttömästi nähdä ketään. Kuulin että pääsiäisenä olisi ehkä tulossa vieraita (miehen puolelta) ja mua ahdistaa ihan älyttömästi ja mua vaan hävettää tää oma tilanne. Olen liian loppu hakeakseni apua. Yritän vaan pitäää jotain kulisseja yllä mutta kyllähän kaikki tietää että mulla menee päin puuta elämä. Mutta eipä kukaan muu oikeen osaa siihen puuttua, ei ne tiedä kuinka huonossa kunnossa olen.Olen kyllä hakenut apua mutta jossain vaiheessa en enää jaksanut sillä koin että se apu ei ole hyvää eikä se auta-> masennuin vielä enemmän. Pahinta on se kun häpeän tätä omaa kyvyttömyyttäni ja omaa tilannettani niin paljon. Ja se aiheuttaa ihan älytöntä stressiä. Mitä minun pitäisi tehdä. Tuntuu että omat voimavarat ei vaan riitä. Mitä pidemmälle tilanne menee sitä enemmän häpeän koska olen jo ollut kotona useamman vuoden. Eli pois työelämästä/ opinnoista yms.normaali elämästä
Kommentit (44)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin. Sieltä saat ehkä ystäviä myös. Hait töitä 3 vuotta ja luovutit. Älä luovuta. Ilman koulutusta pääsee vaikka päiväkotiin tai ala-aste kouluihin avustajaksi.
Tuet pois niin rupeaa työnteko maistumaan. Joka ei töitä tee, hänen ei syömänkään pidä, vai mitä se vanha kansa sanoi.
Häpeän sitä että tälllä palstalla annetaan ilmi asiallisia kommentteja ja saboteerataan puheet tärkeistä asioista. Ruotsin terrorismista ei saa puhua, tykkää suomen anarkistit ja vihreät ...Mutta näitä lässytyksiä omasta elämästä ei kukaan lopeta. Ketä kiinnostaa.
Alue: Aihe vapaa
Mä myös syrjäytynyt. Oon 27 ja asun yhä vanhemmilla.Päivät menee nopeeta vaikka en tee juuri mitään koiriani hoidan ja lenkitän yms. Tuntuu että muut saa päivässä sen verran asioita tehtyä kun mä viikossa. Oon käynyt vain peruskoulun ja Diagnoosina mm estynyt persoonallisuus. Haluisin muuttaa omilleni, mutta on vaan niin vaikeeta kun ahdistaa kaikki sosiaaliset tilanteet. Kavereita en edes kaipaa oon miettiny että onkohan mulla sittenkin eristäytyvä persoonallisuus.