Lue keskustelun säännöt.
Maennuksen kuilu vie taas mennessään. Tämä on sietämätöntä ja kaiken energian vievää. Toivunko koskaan? :(
13.04.2022 |
Aloitus on säälittävä ja tunnen itseni ihan luuseriksi. En saa vain sellaista taisteluntahtoa kytkettyä päälle, kuten ennen olen saanut. Vaikeuksista voittoon ja eteenpäni. Sellaista ei vain ole. Hetken luulin jo masennuslääkkeiden todella auttavan ja meni jo paljon paremmin. Ei ollut valitettavaa, olin vain iloinen ettei näitä tuntemuksia tarvinnut kokea.
Ykskaks olotila menikin taas siihen samaan paskaan kuin ennen lääkitystä. Nyt en ole jaksanut vajaaseen viikkoon tehdä juuri mitään järkevää. Olen syönyt erittäin epäterveellisesti, suihkuun on ollut vaikea mennä kuten myös kauppaan. Olen viettänyt aikaani neljän seinän sisällä. Olen tajuttoman väsynyt ja olotila on lohduton. Miksi tämän piti mennä taas näin? Raha-asiat huolettaa, join vähän alkoholia joka pahensi olotilaani ja lisäksi tilasin kotiin ruokaa, koska en vain jaksanut välittää tai mennä sinne kauppaan.
Kaikki tuntuu taas täysin merkityksettömältä enkä ymmärrä mikä minuun tuli. En tiedä mikä laukaisi tämän ahdistuksen tai kykenettömyyden ajatella pitkällä tähtäimellä.
Taas mieleen tulvii epäonnistumiseni elämässä. Pelottaa, miten tulen voimillani selviämään eteenpäin. Yritän hakea syitä ulkopuoleltani tavallaan, Että johtuuko tämä narsistisesta väkivaltaisesta kumppanista, jonka jätin ja nyt se ahdistus raukesi kunnolla, vai johtuuko suuresta häpeästä mitä kannan sisälläni. En saa yhteyttä itseeni, tuntuu vain veltolta ja turhamaiselta. Itsetuhoiset ajatukset seuraa taas enkä kestä jos tämä taas jatkuu kuukausitolkulla. Luulin jo selvinneeni pahimman yli.
Kommentit (21)
Kyllä sinä vielä toivut! Aivan varmasti <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä ainakaan ole toipunut koskaan
Mies liki 50
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan ole toipunut koskaan
Mies liki 50
En minäkään. Olen samanikäinen ja koko aikuiselämä mennyt enemmän tai vähemmän masentuneena.
Olen samassa veneessä, tosin lääkityksiä en ole enää koittanut vuosiin. Välillä oli parempiakin aikoja, mutta erosin viime kesänä, mikä oli karmaiseva pettymys kun pitkästä aikaa jotain tunsi. Syystalvena taas yhteiskunta sekosi passi ja piikkipakoissaan. Ei paljoa huvita elää missään Kiinassa, mutta enemmistö sitä haluaa, mikä on todella masentavaa. Ja nyt taas hierotaan suursotaa mediaa myöden, mutta eipä sekään piristä.
Vierailija kirjoitti:
Olen samassa veneessä, tosin lääkityksiä en ole enää koittanut vuosiin. Välillä oli parempiakin aikoja, mutta erosin viime kesänä, mikä oli karmaiseva pettymys kun pitkästä aikaa jotain tunsi. Syystalvena taas yhteiskunta sekosi passi ja piikkipakoissaan. Ei paljoa huvita elää missään Kiinassa, mutta enemmistö sitä haluaa, mikä on todella masentavaa. Ja nyt taas hierotaan suursotaa mediaa myöden, mutta eipä sekään piristä.
Jep joutaakin täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinä vielä toivut! Aivan varmasti <3
Kiitos toivon jakamisesta mutta pelkään ihan kamalasti, että ehdin tuhoamaan kaiken tässä toipumisprosessin aikana jos sellaista nyt edes on meneillään. Masennusta on kestänyt kolme vuotta nyt putkeen (sen väkivaltaisen suhteen vuoksi ja muiden asioiden mitä tapahtui) ja olen tehnyt paljon, jotta selviäisin ja pääsisin jaloileni. Elämä vie kuitenkin mehuja enkä pysty enää nousemaan vaikka yritän. Olen ihan mahtava ihmisenä oikeasti kun olen "normaali" ja teen kyllä parhaani. Nyt en vaan saa otetta ja pelkään vain tyriväni tämän voimattomuuden ja merkityksettömyyden vuoksi kaiken missä pääsen eteenpäin. Kohta alkaa työrumba, uusi alku ja uudet kuviot mutta oikeasti rukoilen nyt, että jaksaisin ja saisin voimaa jostain. En kestäisi enää menetyksiä ja jatkuvia haasteita, nyt saisi tulla aika jo parempaan elämään, jotta jaksaisin tulevaisuuden vastoinkäymisiä taas paremmin.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut kohta 5 vuotta enemmin ja vähemmin masentunut. Lääkityksen lopetin n vuosi sitten. Tämä on kamalaa ja tuntuu oikeasti että joinainhetkinä haluaisin vain kuolla. Meneekö tämä ohi koskaan? Toivon sitä todella ja sinulle ap paljon lämpimiä ajatuksia. Ymmärrän sinua.
Kiitos tuesta ja ymmärtämisestä ♥
Joo täytyy toivoa, että me tästä selviämme jokainen. Ei masennuksen vesillä ole inhimillisyyttä, kun oma pää on itseään vastaan. Ihan todella kuluttavaa.
Tässä kuuntelin juuri tunnin meditaation. Harvemmin tuollaisia harjoituksia teen mutta oli pakko jotenkin rauhoittaa mieltä. Edes hetkellisesti saada voimaa jostakin. Kuuntelin meditaation väkivaltaa kokeneille ja päätin, että sen tunnin ajan en ajattele mitään muuta kuin se, että olen pieni lapsi ja kaikki on hyvin, että nyt on hyvä ja turvallinen olla. En ole missään muualla kuin tässä ja nyt, sinä arvokkaana ja pienenä lapsena joka minussa on.
Saattaa kuulostaa naurettavalta mutta jonkinlaista turvallisuuden tunnetta oli saatava haettua sisältäni.
Tuon meditaatio harjoituksen aikana ymmärsin itseäni hetken aikaa, "pitelin kiinni ja hoivasin" satutettua puolta itsessäni. Näin vain sen kalpean ja surullisen itseni, joka tarvitsi huolenpitoa ja hoivaa, joka joku osa minussa sitä kuviteellisesti antoi.
No, itkin tuon harjoituksen aikana ja pääsin lähemmäksi itseäni ihan minimaaliseksi hetkeksi. Lopulta nukahdin viideksi minuutiksi ja heräsin kun meditaatio loppui.
Tuo ehkä hetken helpotti, ainakin niin, että jaksoin pestä hampaat, kampasin hiukset ja nyt olen aikeissa mennä kauppaan. Ajattelin, että tänään annan itselleni levon ja ajan olla ajattelematta mitään joka lisää tuskaa. Tänään vain olen enkä syyllistä itseäni mistään. Menen kohta kauppaan, teen spagettia ja jauhelihakastiketta vanhan ajan tyyliin sekä pannukakkua. Tänään saan olla tätä hoivaa tarvitseva ja itselleni armollinen jos se edes hetkeksi helpottaa.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten sähköshokkihoito? Katsoin eilen Elossa24h sarjaa, missä oli pieni pätkä vakavan masennuksen hoidosta. Ei kuulostanut sen jälkeen niin pelottavalta enää. Kuulosti lohdulliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin jaksoin ennen tsempata että koitan piristyä , nyt se on ohi , menen illalla nukkumaan ja parempi olisi etten enää heräisi . Päivät on puuromaisia ja itkunsekaisia .Enkä välitä enää mistään , kaikki on menettäneet tarkoituksensa .
Vierailija kirjoitti:
Itsekin jaksoin ennen tsempata että koitan piristyä , nyt se on ohi , menen illalla nukkumaan ja parempi olisi etten enää heräisi . Päivät on puuromaisia ja itkunsekaisia .Enkä välitä enää mistään , kaikki on menettäneet tarkoituksensa .
Muuten sama, mutta itse en enää itke. Aiemmin sitä purskahti itkuun useamman kerran päivässä (vaikka ei joka päivä) mutta enää ei itkua tule.
Ei ole tullut edes sodan takia. Aivan sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saat olla huomennakin hoivaa tarvitseva ja itsellesi armollinen. Ja kaikkina muinakin päivinä. Kuulostaa todella tärkeältä ja hyvältä niin meditaatiot kuin itku ja itsensä hoivaaminenkin. Itselleni on tehnyt hyvää myös henkiseen kasvuun liittyvä kirjallisuus, kiitollisuusharjoitukset, luonnossa oleminen ja kaikenkattava, myötätuntoinen itseni rakastaminen. Elämä on vaativa seikkailu. Ei piiskata itseämme (eikä toisiammekaan). Kaikkea hyvää!❤️
Vierailija kirjoitti:
Saat olla huomennakin hoivaa tarvitseva ja itsellesi armollinen. Ja kaikkina muinakin päivinä. Kuulostaa todella tärkeältä ja hyvältä niin meditaatiot kuin itku ja itsensä hoivaaminenkin. Itselleni on tehnyt hyvää myös henkiseen kasvuun liittyvä kirjallisuus, kiitollisuusharjoitukset, luonnossa oleminen ja kaikenkattava, myötätuntoinen itseni rakastaminen. Elämä on vaativa seikkailu. Ei piiskata itseämme (eikä toisiammekaan). Kaikkea hyvää!❤️
Ihana viesti ♥ kiitos, sinulle myös!
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin jaksoin ennen tsempata että koitan piristyä , nyt se on ohi , menen illalla nukkumaan ja parempi olisi etten enää heräisi . Päivät on puuromaisia ja itkunsekaisia .Enkä välitä enää mistään , kaikki on menettäneet tarkoituksensa .
Muuten sama, mutta itse en enää itke. Aiemmin sitä purskahti itkuun useamman kerran päivässä (vaikka ei joka päivä) mutta enää ei itkua tule.
Ei ole tullut edes sodan takia. Aivan sama.
Tämäkin on kamalaa. Siis kun on tietyllä tapaa kyynistynyt ja kyllästynyt oloonsa. Se olotila vain heijastuu koko maailmankatsomukseen ja välinpitämättömyyteen. Tapa suojata sekin itseään.
Kuitenkin itse en kestä tuota aikaansa pidempään. Alan vaikka ryyppäämään tai muuten hakemaan tunnekokemuksia jostain, jollain tasolla on haettava jotain. Muutun muuten vihaiseksi ja levottomaksi tai muserrun väsymykseen ja pelkästään kaiken loppuminen on lohdullinen ajatus.
Siksi tämän päivän meditaatio oli ihan hyvä kokemus, että sain itkettyä ja aika syvältä se tulikin vaikka kesti vain lyhyitä purkauksia kerrallaan.
Jotenkin tuo itseensä katsominem syvemmällä tasolla lopulta auttaa vaikka tuskaisaa se on. Tuskallista on kuitenkin myös jäädä tähän välitilaan eli masennukseen kun ei ymmärrä. On niin lukossa itsensä kanssa.
Onneksi siis tuo mediaatio tuli. Ajattelin myös rukoilla ja muuta "höperöä" toteuttaa tässä jos vaikka saisi itseni jotenkin avautumaan.
Sain tehtyä sitä ruokaa. Hyvää tuli vaikka olikin todella vaivalloista käydä kaupasta. Tai no se vielä meni mutta ruoan teossa kesti kauan. Sipulin kuutioiminenkin oli työn takana ja hidasta, ei meinannut hermot jaksaa sitäkään. Ruskea kastike ensin paloi pohjaan mutta tein uuden. Poltin käteni kun kaadoin kiehuvan veden pastasta, sitten tuli joku kunnon kyrp* otsaan ja hermostuin yksin ääneen, että "eikö v****u mikään voi onnistua!!!" ja teki mieli rikkoa jotain.
Tällaisia tunne purkauksia itselle tulee vähästä kun olen henkisesti todella väsynyt. Kaikki tuntuu raskaalta. Sain kuitenkin tehtyä sen ruoan.
AP
Tsemppiä! Itsekin käyn läpi samanlaisia tuntemuksia.
En vaan voi ymmärtää mikä mieltäni vaivaa. Voiko esim. traumat painaa näin alas? Onko tämä jotain uudelleenrakentamista vai miksi täytyy tuntua niin toivottamalta. Olisi ihanaa jos olisin se reipas ja iloinen nainen, joka jaksaa tehdä ja omalla läsnäolollaan vaikuttaa positiivisesti myös muihin. Sitä ei vain ole, ehkä se hajota ja hallitse - tekniikka rikkoi minut lopullisesti. En vain saa elämästä kiinni vaikka olen yrittänyt. En tiedä yhtään miten tästä nousen ja mistä ihmeestä saan voimia?
AP