Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sorruin soittamaan exälle ja nyt kaduttaa niin että vihaan itseäni yli kaiken
12.04.2022 |
Sanokaa mulle jotain rohkaisevaa tai lohduttavaa, ihan mitä tahansa. Tilanne on siis se, että menin idioottina rakastumaan itseriittoiseen kpäähän ja naiivina kuvittelin että hänkin rakastaa minua. Asuttiin yhdessä ja kaikkea, itse olin suhteessa koko ajan niin tosissani kuin vain ihminen voi olla. Ajan kanssa tajusin että tuo ihminen ei rakasta minua, vaan hän rakastaa sitä mitä saa minulta. Varoitusmerkit olivat kyllä kokoajan ilmassa, mutta jotenkin onnistuin valehtelemaan itselleni ja ohittamaan ne. Oltiin me siis onnellisiakin ja silloin kun meni hyvin, meni todella intohimoisesti ja hyvin. Mutta silloin kun meni huonosti, eli kun miehen olisi kuulunut kunnioittaa minua ja teot eivät vastanneetkaan sanoja alkuunkaan, meni oikeasti todella huonosti. Olen alentanut itseäni tässä viimeisen parin vuoden aikana niin paljon että hyvä kun tunnistan itseäni. En enää valehtele tilanteesta itselleni (sekin on oikeasti jo paljon kun vertaan siihen mistä lähdin) ja lopulta sain jostain kerättyä voimat heittää mies pihalle, mutta jatkuvaa helvettiä tästä on tehnyt se että minun tunteet eivät kuitenkaan ole vieläkään kuolleet. Häpeän kirjoittaa ja myöntää tätä edes anonyymisti. Pelkään myös, että mitä jos kaikki muutkin näkevät sen jotenkin katseestani ja salaa säälivät. Mitä jos kaikki muutkin näkevät minut niin suurena pellenä, kuin itse tunnen itseni ja millaiseksi olen tälle miehelle asettunut? Olenhan itse vapaaehtoisesti osallistunut tähän sirkukseen ja nyt itken ja itken, kun en pääse pellen roolista irti. Kiintymyssuhdeteoriat ja läheisriippuvuus ovat tuttuja, olen lukenut noista kaiken mitä eteeni olen löytänyt. Ahmin tietoa ja kehitän tietoisuuttani omista heikkouksistani, kehitän ja vahvistan itseäni, mutta ei. Silti prosessi on näin hidasta että se ikävä ja naiivius iskee silti välillä yhtä voimakkaana kuin silloin sokeana.
Olen siis luvannut itselleni, että vaikka suhteessa olin miten tossu, aion pelastaa viimeiset itsekunnioitukseni rippeet ja tehdä sen vähän mitä tehtävissä on. Tiedostan hyvin, että mies ei kunnioita minua niin kauan kun hän aistii että olen mitenkään ylipuhuttavissa minkäänlaiseen neuvotteluun. Luottamuksen hän on menettänyt jo täydellisesti silmissäni, mutta jokin sisäinen masokistini silti vetää edelleen puoleensa. Mies on edelleen valmis esim seksiin ja lepertelee miten paljon rakastaa, miten nyt ymmärtää itsekin että hän suhteen pilasi. Aikoo mennä terapiaan ym, en tietenkään tuota usko koska puhuminen ei ole sama kuin että olisi oikeasti jo mennyt.
Eilen sitten rikoin tämän no-contact sääntöni ja soitin hänelle, eli annoin miehelle valtaa. En itkenyt takaisin enkä antanut anteeksi, mutta miehellä selvästi nousi jälleen päähän se etten ole vieläkään täysin irti. Hän suorastaan hykerteli siitä miten imartelevaa se on, kun alennun itse ottamaan yhteyttä ja puhumaan hänelle ystävällisesti. Järjellä tiedän että ei tämä ole maailmanloppu, että mitään konkreettista ei kuitenkaan tapahtunut. Tämä ei tarkoita, että olisin ottanut miehen takaisin tai luisunut täysin vanhoille raiteille. Mutta liikun vaarallisilla vesillä ja tunnen olevani voimaton tämän addiktion edessä. Rakkautta tämä ei siis todellakaan enää ole, vaan mies on huume ja minä narkomaani joka tuhoaa itsensä heti kun on päässyt kuiville. En pysty selittämään kuinka pettynyt olen itseeni ja se tässä eniten harmittaa, ei se miten mies minut narsistisessa pikku päässään näkee. Hänelle olen pelkkä hyödyke, mutta voisin itse vielä pelastaa itseni. Miten tällaisesta kierteestä oikeen pääsee irti ja miten luon luottamuksen taas itseeni? Miten annan anteeksi itselleni sen, että tuhlaan omaa aikaani ja raastan omaa sydäntäni tällä tapaa?
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Tässä vielä muistutus. Keskittykää itseenne ja oman onnenne etsintään ja ylläpitoon. Rikkinäistä ei voi rakastaa ehjäksi. Eheytymismatkalla aidosti olevaa voi tukea rinnalla, mutta vastuu ja työ paranemisesta on silloinkin henkilöllä itsellään.
Ja tässä se linkki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä sulla ei nyt ole muita vaihtoehtoja kun alkaa käyttää toi kaikki energia mikä sulla menee nyt itsesi ruoskimiseen ja miehen ja suhteen miettimiseen. Ala elää nyt! Käytä energiaa esim näihin:
-harrastus, uusi kiinnostuksen kohde
-deittailu, ihan oikeasti. Ei se tarkoita, että naimisiin pitää mennä tai laastarisuhde aloittaa, mutta tapaa muita miehiä, tehkää jotain hauskaa. Käykää keilaamassa tai kuumailmapallokyydillä, ihan sama. Ideana se hauska treffi-ilta, ei se siitä mahdollisesti seuraava suhde. Voit sanoa, ettet etsi vakavaa suhdetta.
-Hauskaa aikaa ystävien kanssa, jos mahdollista
-Käy matkoilla tms
Älä käytä kaikkea energiaa siihen "unohtamiseen" ja analysointiin. Sä oot tehnyt jo tarpeeksi sen asian läpikelaamiseksi. Keskity uuteen elämänsisältöön. Terveeseen, kiinnostavaan sellaseen. Maailma on ihan mielenkiintoinen paikka ja täällä on paljon mielenkiintoisia ihmisiä!
Minulle tuli mieleen millainen mahtaa olla isäsuhteesi. Olen myös nuorempana käynyt läpi tuon kaltaisia suhteita, vaikeimpia asioita elämässäni. Nyt olen ollut viimeisen suhteen jälkeen 7 vuotta yksin ja samalla linjalla varmaan jatkuu hamaan tappiin asti.
Tervetuloa miesten maailmaan. Ei meitäkään rakasteta, vaan ainoastaan sitä mitä meiltä saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus tällaisissa tilanteissa uhri haluaa kerta toisensa jälkeen yrittää saada toinen pauloihinsa että pääsisi itse niskan päälle ja saisi jotenkin kostettua nöyryytyksensä. On koukussa siihen yrittämiseen, ei voi hyväksyä ”tappiota” vaan pakko ”voittaa” edes kerran saadakseen rauhan. Onko kyse tällaisesta ap?
Tästä varmaan on juuri kysymys. Egoni haluaa korjata tilanteen, eli saada miehen jahtaamaan minua jotta minä saisin olla edes se lopullinen jättäjä. On ollut liian kivuliasta olla tuossa enemmän rakastavassa roolissa suhteessa, sillä panostin aina 10000 kertaa enemmän ja annoin niitä turhia mahdollisuuksia. Nyt varmaan alitajuisesti kuvittelen, että voin ”näpäyttää” miestä ja jättää hänet katumaan että menetti minut. Ja niinhän hän katuukin, mutta pilaan itse tuon ”voittosuunnitelmani” ottamalla takapakkia. Aina kun pystyn nousemaan tilanteen yläpuolelle ja olemaan ottamatta mitään kontaktia, valta kääntyy ja mies soittaa omaa ikäväänsä. Tuo on se kohta missä minun kuuluisi olla eniten lujana, eli vain nauttia siitä että sain mitä halusin. Mutta lähden leikkimään tulella enkä muista, että minusta ei ole pelaamaan sitä peliä koska minulla on meistä ollut sydän pelissä. Sydämeni ei halua pelata tuollaista, mutta egolla on oma tahto. Kumpikaan ei ole siirtynyt eteenpäin koska molemmat saavat tästä edelleen jotain sairasta tyydytystä, eikä miehen ole edelleenkään tarvinnut korjata käytöstään. Hävettää. Ap
Nyt rohkeutta! Poista kaikki yhteystiedot itseltäsikin/vaihda puhelinro. Poista viestit, kuvat jne. Kirpaisee, mutta takuulla toimii. Kaikkea hyvää sulle t: samassa tilanteessa ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue tämä kirja: Anthony Mello Havahtuminen
Rakastat unelmaasi et miestä joka on sinulle huono ja sellaisena pysyy
Ap, voimia sinulle. Mieti voisitko olla koukussa dopamiiniin. Varsinkin vaikea ihmissuhde voi virittää kehossa dopamiini-kortisoli -vuoristoradan. Ihminen kärsii ja stressaa ja yrittää parhaansa, ja sit saa palkinnoksi jonkun pienen (tai isommankin) onnistumisen tai helpotuksen hetken, jolloin dopamiinia vapautuu kehoon ja on hetken aikaa todella hyvä olla.
Tällaiseen kierteeseen voi jäädä fyysisesti koukkuun, vaikka aivoillaan kuinka tietäisi että tilanne ei ole itselle hyväksi. Tie ulos on joko korvaavan dopamiininlähteen (esim urheilu tms) avulla vieroitusoireiden lieventäminen tai kauhean olon sietäminen kunnes keho sopeutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minulle mies on jo pari vuotta kertonut miten ei rakasta. Se sattuu joka kerta vain enemmän. Nyt ja vasta NYT tuntuu siltä, että omat tunteeni ovat aika kuolleet ja alan olla kypsä eroon. Häpeän tätä asiaa, niin etten edes ystävilleni kehtaa tunnustaa miten olen jaksanut tuntea mitään positiivista tätä ihmistä kohtaan. Itsearvostus on nollissa. Ikävä kyllä, kuviossa on lapsiakin.
Hei ap. Tunnen tuskasi. En tiedä lohduttaako tämä, mutta ratkaisu ainakin omalla kohdallani oli raa'asti kaiken kommunikoinnin lopettaminen ja aika. Täytyy myöntää että meni vuosia ennen kuin alkoi helpottamaan, ennen kuin lakkasin ajattelemasta tätä ihmistä joka ikinen päivä. Joskus telkkarissa näin, että rakastumisen tunne ja pakkomielle näkyvät aivoissa samanlaisena aktivoitumisena. Se selitti paljon omia tuntemuksia ja käytöstä silloin. Ymmärrän häpeän ja harmin siitä, miten on päätynyt niin huonoon suhteeseen aivan vapaaehtoisesti. Tärkeintä on että olet viimein herännyt tilanteeseen ja tehnyt jotain asialle. Olet viisaampi nyt. Ja vaikka et ole vielä kuivilla, olet tietoinen tilanteesta ja lähempänä vapautta. Se päivä koittaa kun tiedät miltä tuntuu kun joku oikeasti rakastaa. Onnea matkaan, monet kohtalontoverit on sun puolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. Minä olin jopa löytänyt uuden rakkauden, aivan ihanan miehen ja SILTI haikailin exän perään, en edes tiennyt, mitä häneltä halusin. Parisuhdetta en halunnut takaisin, mutta mitä ihmettä... en tiedä,! Aikaa on nyt kulunut vuosia, enkä olen sen koommin häntä tavannut, mutta edelleen muistan hänen syntymäpäivänsä ja joskus olen somessa häntä stalkannut. Noloa! Ihan hullua, miten mielemme joskus toimii...vähän kun juoppo, joka retkahtaa, kun luuli olevana jo turvallisesti kuivilla.
Siitä vain noustaan, jatketaan elämää.
Anna itsellesi anteeksi. Mutta sovi itsesi kanssa, ettei tämä toistu.
Voisit poistaa kaikki hänen yhteystietonsa. Niiden etsiminen vie aikansa ja on silloin myös aikaa tulla järkiinsä. Niin itse tein.
Tsemppiä!
Laita puhelimen lukitusnäytön kuvaksi muistilappu tyyliin "älä soita X:lle", näet sen siinä joka kerta kun avaat puhelimen.
Voisitko aloittaa uuden liikuntaharrastuksen? Sun ois hyvä nyt saada muunlaisia mielihyvähormoneja käyttöön kuin ne mitä suhde eksään voi tarjota.
Siellä on kevät ja ihmisillä kevättä rinnassa, mites ois ei-vakava seksisuhde (EI eksän kanssa huom!!)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mitä viddua........"hän ei hylännyt siksi ettei välitä, vaan siksi että on solmussa ja tarvitsee taas kerran vain aikaa selvittääkseen todelliset tunteensa minua kohtaan.” Meillä on kuin joku sairas sanaton sopimus, että vaikka meno kävisi kuinka hurjaksi, voimme tietyn tauon jälkeen kääntää sodan aina intohimoksi. Mies on itse myöntänyt että häntä kiihottaa aina eniten se, että jokainen kerta saattaa olla viimeinen, mutta kuitenkin molemmat tietää sen jollain tasolla että eihän tämä riitä vieläkään. Ei tämä ole viimeinen vaikka niin itsellemme välitämme, kuulumme silti toisillemme."
Tosiäijä, se rehellinen, ei muuten jauha tuollaista skeidaa kuin sun pleijerisi on sulle jauhanut. Tuo on kuin suoraan jostain Hertta-sarjasta! Pleijerit tietää mitä itsetunnoltaan heikko nainen haluaa kuulla. MIten sun itsetuntosi laita on ollut ennen pleijeriä? Miksi edes kuuntelet tuollaista shittiä? Ei tuo ole mitään suurta rakkautta, vaan täyttä manipulointia ja kusetusta. Ihan sumutusta. Tajua jo.
Tosiäijä ei osaa tuollaista skeidaa. Psykologia ja manipulointi ei ole sen hallussa. Jos se rakastaa, se tuo kukkapuskan. Se rakentaa sulle sen kasvihuoneen, juuri sellaisen mitä olet toivonut ja heittää sut sinne minne haluat. Se pussaa, kokeilee tissiä ja kysyy että pantasko. Se laittaa viltin sun päälles, kun kuorsaat sohvalla.. Se ärähtää kätilölle että muija on ollut synnytystuskissa 3 päivää, missä se lääkäri on!!? Se istuu sun sairaalavuotees äärellä joka päivä, kun hommasit myyräkuumeen ja ärähtää Hiljaa! lapsille, kun makaat päänsäryssä. Se maksaa sun sairaalalaskus ja antaa äitiyslomalla rahaa, että pääset hammaslääkärille kun paikka hajosi ja tilis on tyhjä. Ostaa sulle konttorivaatteet, kun sait uuden työpaikan työttömyyden jälkeen. Se ei puhu hurjista tunteista kuin ehkä vähän juhannuksena humalassa sanoo että "sä olet maailman paras muija." Töihin lähtiessä se antaa pusun poskelle. Lapset se hoitaa omalla tyylillään, ruuaksi ei ehkä ole gourmeeta mutta navat on täynnä ja iltasatu luettu. Pojan englanninläksyissä se yrittää auttaa, koulussa ope kysyy "Isäskö teki?" "Potkii" teinejä persuksille ja pitää sun kanssasi kuria. Hakee sut klo 01 lentokentältä, kun tulet väsyneenä työmatkalta ja aamulla pitäs jaksaa avata työkone. Kotona odottaa valmispitsa.
Noin se vaan menee. Pleijeriä ei KIINNOSTA kuin sen oma napa. Oikeissa avuntarvetilanteissa sitä apua on ihan turha odottaa ja kaikki mitä sellaisen suusta tulee, on valetta.
Poista pleijerin numero, blokkaa se ja unohda koko kusipää. Parempaakin on. Parempi yksinkin kuin menettää mielenterveytensä tuollaisen seurassa. Jätit sen, leikkaa loputkin langat pois.
Tsemppiä sulle. Kevät tulee, maailma on auki.
N52 v. , naimisissa 23 vuotta.
Viestisi olisi ollut kiva, jos et olisi esitellyt juntiän äijäsi ärähtelyjä ja perseelle potkimista. Ei apta auta mikään tajua jo hokeminen, hänhän helkatti soikoon kyllä tajuaa. Ei hän tarvitse luentoa "täydellisestä" suhteesta.
Miehen nimen tilalle uusi nimi Älä Soita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet saanut hirmu hyviä vastauksia! Lisään oman tarinani ja ajatukseni asiasta.
Kyllä, koettu on. Ja todella se "erotaan, ei tästä mitään tule, nähdään jonkun asian varjolla, päädytään sänkyyn"-ruljanssi mahtavine tuskan ja onnen myrskyineen. Se fyysinen helpotus kun toinen on vihdoin taas lähellä, rakastaa, haluaa. Se helpotus, joka tuntuu kaikkialla ja saa koko muun maailman katoamaan. Kunnes. Taas. Ja se tuska!!! Epätoivo. Unettomuus, kun herää yöllä siihen tuskaan.
Koska me olimme sivistyneitä, älykkäitä ihmisiä, teimme eroa siten, että oltiin hyviä ystäviä. Eihän sille näet mitään voi, että suhde oli pakko lopettaa (koska minä olen niin vaativa ja muuta), mutta voihan fiksut ihmiset ystäviä olla. "Ystävinä" emme enää päätyneet sänkyyn, mutta minä (hänestä en tiedä) pysyin henkisesti siinä koukussa niin, että en edes voinut ajatella uutta suhdetta. Uneni täyttyivät hänestä, ajattelin häntä koko ajan, etsin hänestä merkkejä, muistoja, toivoin törmääväni häneen kun eh sattumalta kuljin jossain paikassa, jos näin jotain hänestä muistuttavaa, pidätin henkeä, ehkä...
Tämän vihdoin lopetti se, että kuulin hänen tehneen erään ystävyyttämme loukkaavan teon. Laitoin hänelle kitkerän viestin ja se oli siinä. Hän vastasi siihen jotain tyyliin "tiedät että en koskaan ole tarkoittanut loukata sinua" mutta se yht'äkkiä oli itselleni siinä. En vastannut hänen viestiinsä enää koskaan. En aloittanut sitä "niin et varmaan tarkoittanut loukata, mutta loukkasit kumminkin" mikä olisi vienyt meidät taas yhteen.
Jälkeen päin minua on suorastaan vähän naurattanut, että nähtävästi en suuttunut asioista tarpeeksi, joilla minua loukattiin rakastavaisena, mutta pistän välit poikki, jos minua ystävänä loukataan. Tuli mieleen yksi kasarileffa, jossa nainen sanoo pettäneelle miehelle, joka haluaa olla ystävä, että ehei, enhän minä ystäviltäni tuollaista pskaa katso.
Konstit selvitä? No itsellänihän oli syy:-) mutta tosiaan, kyllä se on vaan se, että hänestä ei kuule mitään. Piste. Eli estä numerot. Älä vastaa.
Ja vaikka näistä asioista tekee hyvää tietää, on totta, että ei kannata jäädä lueskelemaan pelkästään, kuinka tämä toimii. Se kannattaa kuitenkin muistaa, tai minua auttoi muistaa, että tämä tosiaan toimii lähes kaikilla samalla tavalla. Ei se niin ihmeellistä ollut.
Ja ajattele tosiaan, että se on kuin huumevieroitus. Se ei ole pelkästään tahdon asia, siis vain lopettaa, vaan se sisältää monenlaista oman pään tutkimista, miksi tekee mieli repsahtaa. Mikä on suoranainen syy (ihana helpotus toisen kanssa) ja mikä se taaimmainen, eli miksi juuri tätä helpotusta hakee.
No tulipas ylipitkä juttu, toivottavasti jaksoit lukea!
Mun terapeutti sanoi myös, että jos tulee nostalginen olo, kirjoita teidän suhteelle jatko. Realistisesti. Mitä se olisi ollut. Sitä samaa showta ja pahenevia tempauksia ja edesottamuksia.
Eihän meidän suhdekaan ollut sitä mitä ennalta olin suhteelta toivonut - tasapainoa ja hyvää oloa vaan hullaantumista ja outoja tuntemuksia ja paskoja juttuja. Miten sen jatko olisi sitten yhtäkkiä voinut olla jotain kovasti parempaa.
Silti vierottautuminen on ollut kovaa ja sisältänyt monenlaisia vaiheita eikä tunnemaailma ole vielä tasaantunut, vaikka on selvää, etten halua koskaan takaisin suhteeseen enkä edes ystäväksi. Emme olleet ystäviä suhteessakaan, koska hän ei ystävystynyt kanssani. Kukapa ystäväänsä hyväksikäyttäisi ja huijaisi.
Ap. Et ole tehnyt mitään väärää. Älä pyristele itseäsi irti tunteesta. Hyväksy se tunne ja sano itsellesi, että sinä olet tunteva ihminen, eikä se ole huono asia. Minä olen toiminut usein juuri niin kuin sinäkin. Joskus tunne laimenee ajan myötä. Sitten voi nauraa myös itselle.
Ap:n kannattaa lukea oma tekstinsä ja miettiä mitä ajattelisi jos ystävänsä olisi samassa tilanteessa. Etäännyttää itsensä tilanteesta. Tunteet ovat kemiaa ja menevät ohi. Ei kannata antaa kenenkään painella itsensä tunnenappeja miten toinen vain haluaa.
Tarina vaikuttaa vähän kuin Harlekiini-sarjan pokkari 8,95 €, jossa sankarittaren elämä pyörii ainoastaan tylyn ja kohtalokkaan sankarin ympärillä mutta pokkareissa se häiskä osoittautuu romantilliseksi rakkauden kallioksi ja in real life häiskä on vain mulkku(nen).
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kannattaa lukea oma tekstinsä ja miettiä mitä ajattelisi jos ystävänsä olisi samassa tilanteessa. Etäännyttää itsensä tilanteesta. Tunteet ovat kemiaa ja menevät ohi. Ei kannata antaa kenenkään painella itsensä tunnenappeja miten toinen vain haluaa.
Tarina vaikuttaa vähän kuin Harlekiini-sarjan pokkari 8,95 €, jossa sankarittaren elämä pyörii ainoastaan tylyn ja kohtalokkaan sankarin ympärillä mutta pokkareissa se häiskä osoittautuu romantilliseksi rakkauden kallioksi ja in real life häiskä on vain mulkku(nen).
No kun nimenomaan.
Kyllä ap, minä ja monet muut, jotka tässä dopamiini-koukussa on ollut, ymmärrämme tämän. Ei kannata. Ei tosiaankaan kannata.
Dopamiini on vain siitä erkeleellinen hormoni, että päinvastoin kuin maallikko kuvittelee, se ei palkitse siitä, mitä miellyttävää tapahtuu, vaan se palkitsee siitä, mitä miellyttävää tulee tapahtumaan.
Eli siis suomeksi: dopamiinitasot ovat korkeimmillaan, kun haluat jotain, sinulla on siitä lupaus, ja romahtavat nopeasti, kun saat sen, mitä haluat. Joten alat haluamaan uudelleen, taas oot high, ja sitten taas romahdat.
Ja kun toinen, kuten huumediileri, toinen tuntee täsmälleen, koska sulla alkaa olla uuden fixin paikka.
Ei kannata ei, mutta oman kropan kanssa on joskus vaikea taistella. Laihduttajatkin tän tietää.
Ap, itselleni auttoi kamalasti ymmärtää tämä.
Alue: Aihe vapaa
Tässä vielä muistutus. Keskittykää itseenne ja oman onnenne etsintään ja ylläpitoon. Rikkinäistä ei voi rakastaa ehjäksi. Eheytymismatkalla aidosti olevaa voi tukea rinnalla, mutta vastuu ja työ paranemisesta on silloinkin henkilöllä itsellään.