Lue keskustelun säännöt.
Sorruin soittamaan exälle ja nyt kaduttaa niin että vihaan itseäni yli kaiken
12.04.2022 |
Sanokaa mulle jotain rohkaisevaa tai lohduttavaa, ihan mitä tahansa. Tilanne on siis se, että menin idioottina rakastumaan itseriittoiseen kpäähän ja naiivina kuvittelin että hänkin rakastaa minua. Asuttiin yhdessä ja kaikkea, itse olin suhteessa koko ajan niin tosissani kuin vain ihminen voi olla. Ajan kanssa tajusin että tuo ihminen ei rakasta minua, vaan hän rakastaa sitä mitä saa minulta. Varoitusmerkit olivat kyllä kokoajan ilmassa, mutta jotenkin onnistuin valehtelemaan itselleni ja ohittamaan ne. Oltiin me siis onnellisiakin ja silloin kun meni hyvin, meni todella intohimoisesti ja hyvin. Mutta silloin kun meni huonosti, eli kun miehen olisi kuulunut kunnioittaa minua ja teot eivät vastanneetkaan sanoja alkuunkaan, meni oikeasti todella huonosti. Olen alentanut itseäni tässä viimeisen parin vuoden aikana niin paljon että hyvä kun tunnistan itseäni. En enää valehtele tilanteesta itselleni (sekin on oikeasti jo paljon kun vertaan siihen mistä lähdin) ja lopulta sain jostain kerättyä voimat heittää mies pihalle, mutta jatkuvaa helvettiä tästä on tehnyt se että minun tunteet eivät kuitenkaan ole vieläkään kuolleet. Häpeän kirjoittaa ja myöntää tätä edes anonyymisti. Pelkään myös, että mitä jos kaikki muutkin näkevät sen jotenkin katseestani ja salaa säälivät. Mitä jos kaikki muutkin näkevät minut niin suurena pellenä, kuin itse tunnen itseni ja millaiseksi olen tälle miehelle asettunut? Olenhan itse vapaaehtoisesti osallistunut tähän sirkukseen ja nyt itken ja itken, kun en pääse pellen roolista irti. Kiintymyssuhdeteoriat ja läheisriippuvuus ovat tuttuja, olen lukenut noista kaiken mitä eteeni olen löytänyt. Ahmin tietoa ja kehitän tietoisuuttani omista heikkouksistani, kehitän ja vahvistan itseäni, mutta ei. Silti prosessi on näin hidasta että se ikävä ja naiivius iskee silti välillä yhtä voimakkaana kuin silloin sokeana.
Olen siis luvannut itselleni, että vaikka suhteessa olin miten tossu, aion pelastaa viimeiset itsekunnioitukseni rippeet ja tehdä sen vähän mitä tehtävissä on. Tiedostan hyvin, että mies ei kunnioita minua niin kauan kun hän aistii että olen mitenkään ylipuhuttavissa minkäänlaiseen neuvotteluun. Luottamuksen hän on menettänyt jo täydellisesti silmissäni, mutta jokin sisäinen masokistini silti vetää edelleen puoleensa. Mies on edelleen valmis esim seksiin ja lepertelee miten paljon rakastaa, miten nyt ymmärtää itsekin että hän suhteen pilasi. Aikoo mennä terapiaan ym, en tietenkään tuota usko koska puhuminen ei ole sama kuin että olisi oikeasti jo mennyt.
Eilen sitten rikoin tämän no-contact sääntöni ja soitin hänelle, eli annoin miehelle valtaa. En itkenyt takaisin enkä antanut anteeksi, mutta miehellä selvästi nousi jälleen päähän se etten ole vieläkään täysin irti. Hän suorastaan hykerteli siitä miten imartelevaa se on, kun alennun itse ottamaan yhteyttä ja puhumaan hänelle ystävällisesti. Järjellä tiedän että ei tämä ole maailmanloppu, että mitään konkreettista ei kuitenkaan tapahtunut. Tämä ei tarkoita, että olisin ottanut miehen takaisin tai luisunut täysin vanhoille raiteille. Mutta liikun vaarallisilla vesillä ja tunnen olevani voimaton tämän addiktion edessä. Rakkautta tämä ei siis todellakaan enää ole, vaan mies on huume ja minä narkomaani joka tuhoaa itsensä heti kun on päässyt kuiville. En pysty selittämään kuinka pettynyt olen itseeni ja se tässä eniten harmittaa, ei se miten mies minut narsistisessa pikku päässään näkee. Hänelle olen pelkkä hyödyke, mutta voisin itse vielä pelastaa itseni. Miten tällaisesta kierteestä oikeen pääsee irti ja miten luon luottamuksen taas itseeni? Miten annan anteeksi itselleni sen, että tuhlaan omaa aikaani ja raastan omaa sydäntäni tällä tapaa?
Kommentit (66)
Ap, anna itsellesi aikaa. Niin sanotut retkahdukset vähän kuin kuuluvat toipumisprosessiin, tutkittukin juttu. Ole siis armollinen. Palaat aina uudelleen kontaktittomuuteen ja hoivaat vain itseäsi. Voimia, harmi etten ehdi kirjoittaa enempää. ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet liian ankara itsellesi. Yritä pitää itsesi kiireisenä ja heti jos mies/tilanne tulee mieleen, hätistele se ajatuksistasi. Käy kampaajalla ja hanki uusia vaatteita, ole sosiaalinen. Vahvista itsetuntoasi ja nostata käsitystä itsestäsi. Hyvin samaan tyyliin kuin addiktion hoito, poissa ajatuksista ja poissa osana elämää/persoonaa. Olet luultavasti ahminut aivan tarpeeksi tietoa jo, jätä sekin nyt pois koska se vain pitää tilannetta erossa. Poista hänen yhteystietonsa/blokkaa kaikkialta ja vaihda itsellesi uusi numero/käyttäjätunnus jne.
Vierailija kirjoitti:
Olet liian ankara itsellesi. Yritä pitää itsesi kiireisenä ja heti jos mies/tilanne tulee mieleen, hätistele se ajatuksistasi. Käy kampaajalla ja hanki uusia vaatteita, ole sosiaalinen. Vahvista itsetuntoasi ja nostata käsitystä itsestäsi. Hyvin samaan tyyliin kuin addiktion hoito, poissa ajatuksista ja poissa osana elämää/persoonaa. Olet luultavasti ahminut aivan tarpeeksi tietoa jo, jätä sekin nyt pois koska se vain pitää tilannetta erossa. Poista hänen yhteystietonsa/blokkaa kaikkialta ja vaihda itsellesi uusi numero/käyttäjätunnus jne.
Erossa=elossa
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuo mitenkään harvinaista ole. Tolleen käy aika monelle, kun se miehen jännyys vaan vetää puoleensa.
Tässä ei ole kyse edes mistään perinteisen ”jännästä” miehestä, josta huokuisi vaarallisuus mitenkään. Ei käytä päihteitä tai ole mikään kovis muutenkaan. Ylimielinen kylläkin ja sitä varmaan tuossa ajoitkin takaa, kyllä sen myönnän että naisiin vetoaa todellakin röyhkeys enemmän kuin alistuvuus. Sisältä kuitenkin aivan keskenkasvuinen pikkupoika, jonka välttelevä tyyli on minulle jotain magneettia vahvempaa. Aluksi tavatessamme jopa näin hänet hieman hyypiönä enkä ollut yhtä kiinnostunut, mutta sitten kun se rakastuminen tapahtui mielessäni mies nousi jalustalle ja näen hänen ulkonäkönsäkin aivan eri tavalla kuin tutustuessa. Todella häiritsevä ajatus myös, että olen edes kyennyt rakastumaan sen myötä kun se keskenkasvuisuus onkin alkanut paljastumaan. Kai se on sitten se rikkinäisyys, jonka vain toinen samalla tapaa rikkinäinen tunnistaa? Ap
Joskus tällaisissa tilanteissa uhri haluaa kerta toisensa jälkeen yrittää saada toinen pauloihinsa että pääsisi itse niskan päälle ja saisi jotenkin kostettua nöyryytyksensä. On koukussa siihen yrittämiseen, ei voi hyväksyä ”tappiota” vaan pakko ”voittaa” edes kerran saadakseen rauhan. Onko kyse tällaisesta ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on takana aivan samanlainen kokemus ja addiktio vastasi todellakin kuin jotain vahvaa huumetta. Pääsin irti. Nyttemmin olen ollut ylpeä itsestäni: sinä pystyit!
Kaikki on taas hyvin. Elämä tuo eteen uusia mahdollisuuksia ja ihmisiä. Eli elämä jatkuu vaikka ei uskoisi.
Voin vain sanoa että jokainen päivä irti huumeesta on askel pois päin siitä. Jokainen päivä on edellistä helpompi. Sinäkin pystyt. Laita se yhteystieto pois puhelimesta, tuhoa kaikki vanhat viestit. Se on eka askel.
Vierailija kirjoitti:
Olet liian ankara itsellesi. Yritä pitää itsesi kiireisenä ja heti jos mies/tilanne tulee mieleen, hätistele se ajatuksistasi. Käy kampaajalla ja hanki uusia vaatteita, ole sosiaalinen. Vahvista itsetuntoasi ja nostata käsitystä itsestäsi. Hyvin samaan tyyliin kuin addiktion hoito, poissa ajatuksista ja poissa osana elämää/persoonaa. Olet luultavasti ahminut aivan tarpeeksi tietoa jo, jätä sekin nyt pois koska se vain pitää tilannetta erossa. Poista hänen yhteystietonsa/blokkaa kaikkialta ja vaihda itsellesi uusi numero/käyttäjätunnus jne.
Kiitos
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä olet tuossa se inhimillinen, tunteilla tunteva, parempaan tulevaisuuteen pyrkivä, loukattu osapuoli. Mies on manipuloiva kuspää. Unohda itsesi syyttely! Et ole viallinen vaikka olisit ollut rakastunut, naiivi, ehkä vähän hyväuskoinenkin. Sinussa on ne hyvät ominaisuudet, hänessä huonot. Nyt vaan jatkat eteenpäin ja päivä päivältä helpottaa. Hyvää kevättä sinulle, ilman surkeaa eksää!
Ap, et ole menettänyt mitään, vielä. Sinulla on itsekunnioituksesi ja itsemääräämisoikeutesi, vaikka soititkin exälle. Sinun ei tarvitse pähkäillä, miten hän tai kukaan ulkopuolinen näkee suhteenne. Älä moiti itseäsi; unohda ajatuksesi pellenä olosta. Sinua on höynäytetty, olet uhri.
Keskity nostamaan itsesi suosta! Tee töitä, harrasta, tapaa ystäviä jne, että saat ajatuksesi muualle. Laita exän numero mustalle listalle, ettei hänkään voi ottaa sinuun yhteyttä.
Puhu itsellesi järkeä, kun koet heikkoutta asian edessä. Kirjoita vaikka heippalapulle lyhyesti ne syyt, miksi erosit, ja lappu näkyvälle paikalle kotonasi.
Tämmöisessä tilanteessa voi olla jopa hyvä kehittää pientä vihaa k.o. henkilöä kohtaan, itsesuojelun nimissä. Myöhemmin tunteesi neutraloituvat, mutta siihen menee vielä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin itsekään tuomitset vastaavassa tilanteessa olevat ihmiset. Miksi he tuomitsisivat sinut? Ja muista, että kaikki ajattelevat lähinnä vain itseään (ja perhettään), ei sinua. Lohduttavaa!
Vierailija kirjoitti:
Joskus tällaisissa tilanteissa uhri haluaa kerta toisensa jälkeen yrittää saada toinen pauloihinsa että pääsisi itse niskan päälle ja saisi jotenkin kostettua nöyryytyksensä. On koukussa siihen yrittämiseen, ei voi hyväksyä ”tappiota” vaan pakko ”voittaa” edes kerran saadakseen rauhan. Onko kyse tällaisesta ap?
Tästä varmaan on juuri kysymys. Egoni haluaa korjata tilanteen, eli saada miehen jahtaamaan minua jotta minä saisin olla edes se lopullinen jättäjä. On ollut liian kivuliasta olla tuossa enemmän rakastavassa roolissa suhteessa, sillä panostin aina 10000 kertaa enemmän ja annoin niitä turhia mahdollisuuksia. Nyt varmaan alitajuisesti kuvittelen, että voin ”näpäyttää” miestä ja jättää hänet katumaan että menetti minut. Ja niinhän hän katuukin, mutta pilaan itse tuon ”voittosuunnitelmani” ottamalla takapakkia. Aina kun pystyn nousemaan tilanteen yläpuolelle ja olemaan ottamatta mitään kontaktia, valta kääntyy ja mies soittaa omaa ikäväänsä. Tuo on se kohta missä minun kuuluisi olla eniten lujana, eli vain nauttia siitä että sain mitä halusin. Mutta lähden leikkimään tulella enkä muista, että minusta ei ole pelaamaan sitä peliä koska minulla on meistä ollut sydän pelissä. Sydämeni ei halua pelata tuollaista, mutta egolla on oma tahto. Kumpikaan ei ole siirtynyt eteenpäin koska molemmat saavat tästä edelleen jotain sairasta tyydytystä, eikä miehen ole edelleenkään tarvinnut korjata käytöstään. Hävettää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä ovat äärimmäisen tärkeitä kohtia ihmisen elämässä, kun tajuaa järjettömyyden ja mustan laatikon, mistä omaa psyykeä voi liikutella. Moni ei koko elämänsä aikana ymmärrä itseään tässä suhteessa, vaan selittelee aina kaiken parhain päin ja tulee yhä uudelleen loukatuksi. On hyvin raskasta ystävänäkin katsella tuollaista, kun jo alusta asti näkee, ettei suhteesta tule mitään. Ja voin vakuuttaa, ettei yksikään oikea ystäväsi naura sinulle. He näkevät, että olet paljon paljon paljon muutakin, kuin tämä soft spot, joka sinussa on. Ja nythän olet itse siitä selvillä.
Psykoterapiassa pääsisit eroon noista itsesyytöksistä, jotka kuuluvat addiktioon kuten retkahduskin. Ne ovat osa prosessia, mutta siihen ei pidä jäädä. Kaikkea hyvää sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet tuossa se inhimillinen, tunteilla tunteva, parempaan tulevaisuuteen pyrkivä, loukattu osapuoli. Mies on manipuloiva kuspää. Unohda itsesi syyttely! Et ole viallinen vaikka olisit ollut rakastunut, naiivi, ehkä vähän hyväuskoinenkin. Sinussa on ne hyvät ominaisuudet, hänessä huonot. Nyt vaan jatkat eteenpäin ja päivä päivältä helpottaa. Hyvää kevättä sinulle, ilman surkeaa eksää!
Kiitos
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus tällaisissa tilanteissa uhri haluaa kerta toisensa jälkeen yrittää saada toinen pauloihinsa että pääsisi itse niskan päälle ja saisi jotenkin kostettua nöyryytyksensä. On koukussa siihen yrittämiseen, ei voi hyväksyä ”tappiota” vaan pakko ”voittaa” edes kerran saadakseen rauhan. Onko kyse tällaisesta ap?
Tästä varmaan on juuri kysymys. Egoni haluaa korjata tilanteen, eli saada miehen jahtaamaan minua jotta minä saisin olla edes se lopullinen jättäjä. On ollut liian kivuliasta olla tuossa enemmän rakastavassa roolissa suhteessa, sillä panostin aina 10000 kertaa enemmän ja annoin niitä turhia mahdollisuuksia. Nyt varmaan alitajuisesti kuvittelen, että voin ”näpäyttää” miestä ja jättää hänet katumaan että menetti minut. Ja niinhän hän katuukin, mutta pilaan itse tuon ”voittosuunnitelmani” ottamalla takapakkia. Aina kun pystyn nousemaan tilanteen yläpuolelle ja olemaan ottamatta mitään kontaktia, valta kääntyy ja mies soittaa omaa ikäväänsä. Tuo on se kohta missä minun kuuluisi olla eniten lujana, eli vain nauttia siitä että sain mitä halusin. Mutta lähden leikkimään tulella enkä muista, että minusta ei ole pelaamaan sitä peliä koska minulla on meistä ollut sydän pelissä. Sydämeni ei halua pelata tuollaista, mutta egolla on oma tahto. Kumpikaan ei ole siirtynyt eteenpäin koska molemmat saavat tästä edelleen jotain sairasta tyydytystä, eikä miehen ole edelleenkään tarvinnut korjata käytöstään. Hävettää. Ap
Valtapelit ihmissuhteissa ovat monesti ihan tiedostamattomia, joten uskon vahvasti, että pääset tästä yli. Kuten sanoin, niin suurin osa ei tiedosta näitä pelejä lainkaan.
Eikä se ole niin vakavaa, että nuo pelikuviot pyörivät mielessäsi ja myös suurentavat eri tavoin miehen merkitystä. Koeta nähdä mies kuten ystäväsi näkisi. Ei niin pahana ja hirveänä, vaan aika tavallisena ja pikkumaisena omassa tarvitsevuudessaan. Sinulla on jotakin mitä hän halusi, mikä tarkoittaa, ettei hän kykene sellaista omin avuin hankkimaan kuten vahvempi, rohkeampi ja miehekäämpi mies. Näin minä näen hyväksikäyttäjät - heikkoina ja muiden armoillahan he ovat. Nro 15
Tutustu youtube kanavaan Narsisti vs minä.
Toipuminen on tuskaisampaa ja hitaampaa kuin normierosta. Mulla menossa nyt viides kuukausi enkä ole vielä toipunut, vaikka suhde oli lyhyt.
Sinä selviät vielä ja joku päivä olet oma itsesi. Viha ja pettymys pitää suunnata itsesyytöksistä toksiseen mieheen.
Älä ole turhan ankara itsellesi, aina välillä sattuu repsahduksia. Niihin ei kannata jäädä liian pitkäksi aikaa vellomaan, vaan jatkaa vain eteenpäin. Joka päivä välität pikkuruisen määrän vähemmän hänestä, ja ajan myötä pikkuruisista palasista tulee iso kasa. Näin itse ajattelin, kun tein eroa huonosta kumppanista (kuulostaa kovin tutulta tuo välinpitämättömyys, kiintymyssuhdeongelmat molemmilla, jne.). Olet rakastanut ihmistä, joten ei ole ihme että on vaikeaa päästää kokonaan irti, eikä se kertaheitolla tapahdukaan vaan ajan kanssa. Tsemppiä, been there done that.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus tällaisissa tilanteissa uhri haluaa kerta toisensa jälkeen yrittää saada toinen pauloihinsa että pääsisi itse niskan päälle ja saisi jotenkin kostettua nöyryytyksensä. On koukussa siihen yrittämiseen, ei voi hyväksyä ”tappiota” vaan pakko ”voittaa” edes kerran saadakseen rauhan. Onko kyse tällaisesta ap?
Tästä varmaan on juuri kysymys. Egoni haluaa korjata tilanteen, eli saada miehen jahtaamaan minua jotta minä saisin olla edes se lopullinen jättäjä. On ollut liian kivuliasta olla tuossa enemmän rakastavassa roolissa suhteessa, sillä panostin aina 10000 kertaa enemmän ja annoin niitä turhia mahdollisuuksia. Nyt varmaan alitajuisesti kuvittelen, että voin ”näpäyttää” miestä ja jättää hänet katumaan että menetti minut. Ja niinhän hän katuukin, mutta pilaan itse tuon ”voittosuunnitelmani” ottamalla takapakkia. Aina kun pystyn nousemaan tilanteen yläpuolelle ja olemaan ottamatta mitään kontaktia, valta kääntyy ja mies soittaa omaa ikäväänsä. Tuo on se kohta missä minun kuuluisi olla eniten lujana, eli vain nauttia siitä että sain mitä halusin. Mutta lähden leikkimään tulella enkä muista, että minusta ei ole pelaamaan sitä peliä koska minulla on meistä ollut sydän pelissä. Sydämeni ei halua pelata tuollaista, mutta egolla on oma tahto. Kumpikaan ei ole siirtynyt eteenpäin koska molemmat saavat tästä edelleen jotain sairasta tyydytystä, eikä miehen ole edelleenkään tarvinnut korjata käytöstään. Hävettää. Ap
Tossa vaiheessa soita ystävälle, kirjoita viesti, jota et lähetä, pura vihaa jotenkin jne mutta älä ota yhteyttä mieheen. Sinä olet elämänmittaisessa juoksussa voittaja, hän luuseri. Etkä oikeasti halua narsistia perääsi. Hänestä voi tulla kontrolloiva stalkkeri ja jos ei tule, et saa häntä ikinä kiinnostumaan itsestäsi, koska olit yksi korvattavissa oleva leivänpaahdin muiden joukossa.
Vihanpurkuun kappale:
Olen kokenut jotakin vastaavaa ja tiedän, miten vaikea tuollaisesta suhteesta on päästä irti. Itsekin retkahdin monta kertaa ja on/off pelleily kesti vuosia. Se oli todella repivää.
Sitten, kun aloin oikeasti pääsemään irti, sain voimaa ja lohtua siitä ajatuksesta, että tunteet ovat vain tunteita - niiden mukaan ei tarvitse toimia. Voi tuntua paskalta, mutta mitä sitten: se menee ohi! Vaikka pitäisi kieriä lattialla tuskasta, se menee ohi.
Sitten kun oli olo, että täytyy ottaa eksään yhteyttä, asian pystyi järkeilemään. Ei täydy eikä kannata.
Ole armollinen itsellesi. Nyt kävi näin, mutta elämänhallinta ei ole mitenkään livennyt käsistä etkä ole matkalla vanhaan. Nyt kävi näin ja se siitä.
Mitä ihmettä kirjoitat kunnioituksesta jne. Etkö ymmärrä, että olet vaan edelleen rakastunut. Siihen kuuluu ikävä ja kaipaus. Älä enempää rääkkää itseäsi vaan palaa takaisin tuon miehen luo. Tehkää sovinto ja jatkakaa puhtaalta pöydältä.
Ei mikää terapeutti oikeasti ole kiinnostunut asiakkattensa asioista. Turhaa sinne aikaansa ja rahaa on tuhlata. Itse tunnette toisenne parhaiten.
En ole valmis hankkimaan myöskään mitään laastaria tms. edes deittailemaan että saisin sitä muuta ajateltavaa. Olen niin vereslihalla, ettei se olisi järkevää tai edes reilua ketään ulkopuolista kohtaan. Tiedän että kuulostan ihan hullulta mutta välillä minusta tuntuu että en pääse tästä hengissä ulos ja pahimpina aikoina olen turvautunut auttaviin puhelimiin. Ne auttavat tietysti akuutissa tilanteessa mutta en osaa katkaista tätä kokonaisuutta. Olen ihan oikeasti yrittänyt kaiken mitä keksin, mutta tuntuu kuin sisälläni olisi jokin paha henki joka pakottaa minut uudestaan exän pauloihin. Hänellä on ihan valtava ote minusta vaikka en arvosta häntä ihmisenä enää tippaakaan. Miten tämä on oikeasti edes mahdollista? En ihmettele enää yhtään niitä naisia, jotka jäävät suhteisiin joissa on jopa fyysistä väkivaltaa jos taustalla on tällaisia voimia. Nyt ymmärrän itse, mihin se sortuminen perustuu eikä se ole tahdosta tai älystä kiinni. :( AP