Miten voisi rakastua mieheensä uudestaan?

kamalinta on se että muut miehet on alkaneet kiinnostaa :(

Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta välillä vaan ahdistaa. Minkäänlaista intohiomoa ei ole. Rakastan miestäni, mutta en ole rakastunut...



Mutta tätä se pitkä suhde kai on.

Ihmettelen mihin se ihana mies johon rakastuin, on kadonnut ja mistä tuo väsynyt, komenteleva, mököttävä ukko on ilmestynyt, joka on unohtanut kaikki kohteliaisuussäännöt ja ottaa fyysistä kontaktia vain kun on seksin tarpeessa:(



Eikä valitettavast edes yritä olla ihana, jos minä vetäydyn, tuntuu että yksinäni yritän pitää tätä perhettä kasassa.

Hullulta saattaa teistä kuulostaa, mutta tuo on vain vaihe. Hyväksykää se sellaisena. Älkää miettikö, mikä on pielessä ja miksi mikään ei tunnu miltään. Keskittykää positiivisiin asioihin - kuten että olette kaikki terveitä, mies on hyvä mies ja isä, teillä on ihanat lapset tms. jota teillä on.



Tärkeintä on hyväksyä se, että kaikkina elämän vuosina ei aina liidellä taivaissa - ja eräänä päivänä huomaatte, että teillä on miestänne kova ikävä t. että teki mieli ostaa hänelle kauppareissulla lahja t. että välähti rakkauden tunne mielesstä tms.



Uskokaa pois! Näin tapahtuu kyllä. Itse kävin ihan keskusteluja terapeutin kanssa enkä yo. tekstiä itse uskonut, mutta uskon nyt. Näin tapahtui tosiaan! Tärkeintä on hyväksyä, että se vie aikaa ja jonain päivänä tunteenne ovatkin toiset. Ja järjestäkää aikaa toisillenne. Älkää etääntykö arjen kiireessä toisistanne.



terv. N40, kolmen lapsen äiti ja yli 12v. naimisissa

sellaisista " isoista jutuista" . Mulla pitäis olla kaikesta se jämpti käsitys..Rasittaa..Öisin valvotaan aika paljon (tai ainakin minä) tuon kuopuksen kanssa ja sitten pitäis ton seksielämän kuitenkin luistaa, kun vettä vaan. Sitten kun joskus päästään siihen puuhaan, se tulee kylmine käsineen ja tekee just ne jutut, mitkä oon sata kertaa sanonu, että tuntuu inhottavalta! Huoh..Tulipa sanottua..

Mää oon kova flirttaan mutta tarttee vaan pitää se hauskanpitona.

Mikään ei oo niin kivaa kun synnytyksen jälkeen huomaa että joku iskee sulle silmää!! Oma ukko on kotona se tuttu ja turvallinen, se pierasee aamulla ekana ja illalla viimesenä..

Sää tunnet sen tapoja.

Kaipaat huomioo.

Kaipaat vähän hellyyttä.

Romantiikkaa.

Että se nipistäisi pyllystä kun keität aamukahvia?



Mun vinkki on että alota SINÄ! Nipistä pyllystä, iske silmää, kun lapset nukkuu päikkäreitä niin harrastakaa seksiä tiskipöydällä, olkkarin matolla -eteisen kuramatolla? Siis herätä itsesi ja miehesi.



Tätä sanotaan parisuhdehoitamiseksi. Kun kysyt (jos edes kysyt) miten miehellä on mennyt töissä niin kiinnostu mitä se sulle vastaa ja kysele jotain lisää. Ole mukana ja kiinnostu siitä miehestä!



Älä huokaile ja kaipaa jotain YKSIN! TEE MITÄ HALUAT!! Sano mitä kaipaat!



Me on oltu 7 vuotta vasta kimpassa ja alamäet kuuluu asiaan. Niistä selviää kun tekee töitä. Tuntuu hyvältä jos mies tuo kukkia? Samalta se tuntuu miehestä jos teet jotain josta mies tykkää.. ;)



Jos arki on vaan suorittamista ja siitä jopa tapellaan ja kiukutellaan puolin ja toisin niin pikkuhiljaa raja eroon lähenee. Mutta jos molemmat nauttii olemisesta niin miksi erota?



Mulla on mies joka ei halunnut erota, piti meijät yhdessä, ei halunnu muuttaa toiseen kämppään et oltaisiin oltu hetki kaukosuhteessa. Ja se että toinen teki töitä kun oli tylsää ja halusi jotain muuta ja muut kiinnosti, se voitti.

Ei saa pitää toista itsestäänselvänä. Pitää antaa ja saada. Sillai sitä molemmat " voittaa" . Sillon ei haittaa vaikka flirttaa työpäivän kuluksi..

ja että ylikin tästä voi päästä. Meilläkin on seksi vähissä ja on jotenkin semmonen kurja olo, että tätäkö mun elämä nyt on. Ja flirttailen muiden miesten kanssa, vaikka ei ole aikomusta pettää ja rikkoa perhettäni...



t.ap

Te joilla " tämä vaihe" menossa. Montako vuotta olette olleet yhdessä?



Meillä nyt myös etäinen ja laimea vaihe, yhdessä vajaa 6v. Uskon että menee ohi.

Vierailija:

Te joilla " tämä vaihe" menossa. Montako vuotta olette olleet yhdessä?

Meillä nyt myös etäinen ja laimea vaihe, yhdessä vajaa 6v. Uskon että menee ohi.

ja tälläistä on ollut ennenkin. Välillä se menee ohi, mutta sitten joskus se taas iskee päin naamaa ja tuntuu todella vaikealta. Eikä asiaa helpota yhtään erään toisen miehen kanssa flirttailu baarissa. Kauhea morkkis tuli vaikkei mitään tapahtunutkaan.



t:3

Tämän ketjun selväjärkisimmän mamman palkinto on nyt jaettu.

Juhuu!! :)

Olen ollut naimisissa 15v ja nyt viimeisen lapsen jälkeen oli samaa ongelmaa, etten enää rakastunutkaan silloin tällöin mieheeni niin kuin ennen. Tein kuitenkin hiljaisen päätöksen mielessäni, että hellin ja huomioin hänta, sekä olen aktiivinen sängyssäkin ihan tietoisesti, vaikkei yhtään tee mieli ja vaikka tekisi ennemmin pahaakin. Kun hammasta purren tein ennen mielyttäviä asioita, huomasin niistä hiljalleen itsekin rupeavani taas nauttimaan. Huomasin myös oman käyttäytymiseni vaikuttavan aika tavalla siihen miten mieheni suhtautuu minuun.

Mielestäni liian usein tulee luovutettua. Onko ruoho oikeasti vihreämpää 15vuoden jälkeen jonkun toisenkaan kanssa....

Omaan elämäänsä pystyy vaikuttamaan paljon ihan vaan päättämällä muuttaa omaa käytöstään.

Tuli taas itsellekin aihetta ajatella asioita...



Minulla ei ole mitenkään hirveän pitkää kokemusta parisuhteesta (ollaan oltu naimisissa 3 vuotta). On meillä kuitenkin ehtinyt niitä arkisia ja pilivisäkin vaiheita olla. Tiesin kuitenkin jo avioon astuessani, ettei elämä tule olemaan mitään ruusuilla tanssimista ja rakastumisen tunnetta. Eihän elämän kuulukaan sitä olla. Eikös parisuhteen motto pitäisi olla, että " minä haluan tehdän tuon toisen onnelliseksi" eikä niinkään että " tuon toisen pitää tehdä minut onnelliseksi" . Tätä läksyä itsekin harjoittelen jatkuvasti.



Jos haluaa hyvän parisuhteen, sen eteen on tehtävä töitä ja lujasti. Mikään ei tule ilmaiseksi.



Tsemppiä kaikille!!

listaa tms. pienistä jutuista, joilla saa parisuhdetta hoidettua.



Jotenkin nyppii, kun meillä nykyisin sanotaan suoraan mitä ajatellaan: jos ruoka ei ole miellyttänyt, niin se varmasti ilmoitetaan, samoin jos on sekaista tms. Ja toisaalta varmaan parisuhdetta auttaisi, jos vaikka sanottaisi hyvät huomenet, hauskat työpäivät, annettais vaikka se rutiinisuukko töistä tultaessa. Vaikka nuo aluksi eivät merkitsisi mitään, niin uskon että tuollaisista " rutiineista" kaikkien olo kuitenkin hieman paranisi. Kaipaisin tukea ihan jokapäiväiseen elämään, että tietyissä asioissa voi sitten olla hiljaa ettei turhaan pahoita toisen mieltä. Ja vaikkei positiivinen kommentti ihan täydestä sydämestä tulisikaan, niin se saattaisi kuitenkin laittaa positiivisen kierteen käyntiin.



(anteeksi sekava teksti, myös täällä valvotaan lasten kanssa)

(luin tämän juuri eräästä vanhasta kauneus ja terveys lehdestä)



1. tiedä kuka olet

2.lohduta itse itseäsi

3. siedä toisen ahdistusta ahdistumatta itse

4. kehitä kykyäsi sietää kasvuun liittyvää kipua





miten nämä siten käytännössä toteutetaan onkin ihan eri juttu...

Lähipiirissä on hyviä esimerkkejä siitä, että " ei se vaihtamalla parane." En ole ikinä uskonut, että jokaiselle olisi Se Oikea, vaan elämän voi rakentaa sen ihmisen kanssa, kenet nyt sattuu valitsemaan.. Vai mitenkä sen nyt ilmaisisi... En siis haluaisi erota, ja tiedän että parisuhteen eteen täytyy nähdä vaivaa. Siksi kyselinkin täältä vinkkejä.



Tämä parisuhdeahdistus on vain minun ongelmani ja mies on ihan kummissaan, kyselee mikä mua vaivaa. Luulee, että syy on hänessä itsessään.



t.ap

http: //www .vantaanseurakunnat. fi/tikkurila/ajankohtaista/page .2006-09-11.0397082642

Meilläkin laimeaa, miehen osalta. Olen yrittänyt huomioida kyselemällä, tekemällä aloitteita ja olemalla kaikin puolin " hyvä vaimo" .

Vaan kun ei riitä. Mies omissa maailmoissaan. Seksiä, hellyyttä, kauniita sanoja ei hänen puoleltaan tipu. Ei aina haluaisi olla kinuamassa seksiä. Ja musta tuntuu, että jos läheisyys täysin katoaa, on suhde tuhoon tuomittu. Vaikea olla se osapuoli joka pitää suhdetta kasassa, miehen mielestä kaikki on hyvin, hän on onnellinen...



On tainnut tottua liian hyvään, olen tainnut passata liikaa. Miten tuon toisen saisi kiinnostumaan taas itsestä, ettei pitäisi kaikkea itsestään selvyytenä?

Jos miehestä kaikki on hyvin, ongelma on sinun. Mikä sinut saa onnelliseksi?

Kaippa sitä vaan toisinaan odottaisi huomiota ja hellyyttä. Halauksia ja suukkoja. Ymmärrän, että miehellä on haluttomuus kausi meneillään. Harmittaa se, että tämä tarkoittaa myös hellyyttömyys kautta. Läheisyys on mulle se suhteen yksi tärkeimmistä asioista, jota ilman olen kuin kala kuivalla maalla. Mies kyllä tietää tämän.



Alkuajat olivat niin kertakaikkisen ihania ja kiihkeitä, että tälläinen hyppy tuntuu hurjalta. -> eihän meille pitänyt käydä näin? Yhdessä ollaan oltu reilut 5v.



Miten siis oppia elämään tälläisessä tilanteessa? (katkeroitumatta, vilkuilematta vieraisiin jne..)

On vain muuttunut vuosien saatossa kuten varmaan itsekin. Aina on perheellisella kiire ja sitten tulee tiuskittua ja möykättyä toisille. Mitä oikein pitäisi tehdä. Yhteistä aikaa vai parisuhdeterapiaa?