Koulukiusaajastani tuli luokanopettaja

[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 13:34"]

Luokanopettajiksi valikoituu räväköitä tyyppejä.

[/quote]

öö... missä?

[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 13:44"]

Kiusaaja päätyy mihin tahansa ammattiin, vai yllättääkö se av:n ihmisiä? Se sadisti voi olla juristi, opettaja, kassa, sairaanhoitaja, siivooja - siis ihan kuka tahansa! Ja osa heistä ei ihmisinä todellakaan muutu siitä nuoresta sadistista yhtään miksikään, lopputulos on vain ikää kartuttanut hieman peitellymmin toimiva sadisti. Oppivat vain esittämään jopa hyvää tyyppiä tai jotenkin suorastaan oikeamielistä, saattavat olla näitä satojen "ystävien" ihmisiäkin, muttei paha luonne muutu pohjimmiltaan miksikään.

[/quote]

En usko, että ammatinvalinta on täysin satunnaista. Opettajilla, lääkäreillä yms. sossuntädeillä täytyy olla jonkinlainen empatian puute, sillä muuten ihminen ammatin takana ei kyseisen kaltaisissa ammateissa koko ikäänsä jaksa.

Eräs kokemus ihmisestä, jonka suurin haave oli nimenomaan päästä luokanopettajaksi, keinolla millä hyvänsä. Hyvinä päivinään hän varmaan olikin ihan mallikansalainen: hän niitti hyviä numeroita, hänellä oli paljon ystäviä ja oli jopa kiusaamisen suhteen tiedostava, kiusatuista syvästi huolissaan ja jopa auttoikin tietyssä määrin. 

Sitten ne huonot päivät: jos lapsi ei ollut tuonut hänelle läksyjä hänen sairastaessaan, riippumatta siitä, toiko hän niitä itse koskaan, raivottiin sylki suusta roiskuen. Epäsuositumpien lasten julkista nolaamista käytettiin kätevästi astinlautana saada luokan humoristin maine. Oltiin mielellään mukana esimerkiksi kätkemässä tai jopa varastamassa toisten tavaroita. Raivottiin, pilkattiin ja kyykytettiin urakalla liikuntalajeissa niitä huonompia.

Tiivistettynä: hyvinä päivinään oli mitä mukavin, mutta jos sattui huvittamaan, hän saattoi eristää ryhmästä tyystin, suhtautua kuin hirmuhallitsija huvittavaan alamaiseensa tai ryhtyä konkreettisesti kiusaamaan tavalla, jota eivät aikuiset välttämättä edes huomaa. Omille vanhemmilleen ja opettajille hän näyttäytyi puolustavana pikku enkelinä, joka ei tietenkään kiusaa, vaan pitää toveriensa puolia. Todellisuus oli jotakin ihan muuta. 

Jos ajatellaan tällaista ihmistä varhaiskasvatuksessa, ei pahinta ole ollenkaan se kiusaaminen. Minusta paljon pahempaa on se, ettei edes tiedosta olleensa millään tavalla kiusaaja. Miten sellainen ihminen pystyy havaitsemaan kiusaamisen, jos on oman kouluhistoriansa suhteen niin täydellisen sokea? En tiedä, onko hän koskaan päässyt haaveilemalleen alalle, mutta voi sitä päivää, jos sattuu ajautumaan opettajaksi minun lapsilleni. Kyllä siinä tapauksessa tulee valitettavasti vaihdettua kaupunkia!

Kiusaajastani tuli alkoholisti, raiskattu ja luuseri.

Kuulostaa ehkä ikävältä, mutta ihminen voi muuttua. Etenkin jos kiusaaminen tapahtui ala- tai yläasteella. Voi olla, että kiusaaja katuu nyt tekojaan. Minuakin kiusattiin, etenkin viidennellä ja kuudennella, mutta myös yläasteella. Ymmärrän, että he olivat vain lapsia. Toivon, että ovat muuttuneet paremmiksi ihmisiksi. Yritä päästä yli.

Ihminen voi kyllä muuttua, hyvä jos niin on joidenkin kiusaajien kohdalla, mutta ne tahallaan tehdyt pahat ja julmat teot ja niiden usein jopa vuosikymmeniä jatkuvat ja kertautuvat todella hyvin surulliset ja vakavat vaikutukset uhreissa eivät sillä pyyhkiydy pois että te elätte unelmianne tosiksi esim. työelämässä ja sanotte olevanne nyt hyviä ihmisiä. Jälleen ajattelette lopultakin vain itseänne, eikö vain. Ei mennyt paina, eihän?

Ainakaan siinä vaiheessa jos te ex-kiusaajat ette ole aidosti pyytäneet niiltä uhreiltanne niitä sanojanne ja tekojanne anteeksi, niin ette te ihmisinä ole sinänsä mitenkään arvossapidettäviä. Ette ole hienoja ihmisiä sisimmältänne, ettekä sen vuoksi tule sitä olemaankaan. Ne teot eivät ole kadonneet, niiden kohteet ja todistajat elävät vieläkin, jos edes elävät... Teidän takianne on mahdollisesti tapahtunut todella valtavia inhimillisiä tragedioita ja menetyksiä elämässä, kapasiteetin alikehittymistä, alisuoriutumista, mt-juttujen vuoksi hoitoon joutumisia, ties mitä kaikkea riippuen ihan itse kunkin uhrin psyyken kestokyvystä ja miten oli kotijoukoja ja läheisiä tukemassa, jos edes oli. Monilla ei ollut.

Nukkukaa vaan yönne hyvin, kyllä siihen varmasti pystyttekin, kun se tietty arvokas ihmisyyden osa teistä todellakin puuttuu. (Tällä kaikella viittaan oikeaan ja systemaattiseen pitkäaikaiseen kiusaamiseen, en siis mihinkään kertaluontoisiin virheisiin ja mokailuihin, joita suunnilleen kaikki tekevät. Kiusaaminen on eri asia.)

No minä olin koulukiusattu,rajustikin ja musta on tullut ope.Ap,onhan meitä moneen junaan,ehkä sua kiusannut on aikuistunut ja muuttunut?

Ihan normaalia. Ne kiusaajat jotka ei pääse luokanopettajaksi valmistuu sitten lähihoitajaksi ja sairaanhoitajaksi. Eli ei todellakaan hyvä. Hoitopuolen soveltuvuustestaus on todellakin epäonnistunut. Aivan turhaa rahantuhlausta.

Laita viestiä ja sano suorat sanat. Ilmoita, että toivottavasti on opettamaan lapsia kohtaan reilumpi. Ilmoita itsestäsi

Rehtorin olisi varmaan hyvä tietää?

Noh...olisiko sinunkin aika aikuistua?!

[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 08:36"]

Rehtorin olisi varmaan hyvä tietää?

[/quote]

:D

Niin mistä?! Että joku on tehnyt nuoruudessa virheitä?! 

Teini-iässä monella on myllerryksiä ja vaikeita kausia, kaveriporukoiden paineet kovia ja harkintakyky puutteellinen. Uskon, että ihmiset voivat kasvaa ja muuttua paljon noista vuosista. Itse on olen ainakin muuttunut. Luulen, että tuo kiusaaja muistaa ja katuukin tekojaan. Hän voi olla jopa parempi luokanopettaja tapahtumien takia.

Ymmärrän hyvin. Täytyy sanoa, että itsekin saan jonkinlaista lohdutusta siitä, että suurin osa noista kiusaajista (mutta lukuunottamatta tätä luokanopettajaa) tuli duunareita ja alkoholin suurkuluttajia, ja joilla on säännöllisesti kahakoita milloin kenenkin kanssa. Heidän kanssa osaan mielessäni tehdä jonkinlaisen rauhan, sillä ongelmallisia persoonia he näyttävät olevan ja me ei missään suhteessa ikinä tulla olemaan samassa veneessä. Saisin jättää tervehtimättä kaupassa, ja en tuntea minkäänlaista syyllisyyttä siitä. Mutta tämä luokanopettaja. Kyllä se vaan jää ihmiseen kalvamaan, kun en koskaan anteeksipyyntöä saanut. En tiedä miksi, mutta anteeksipyynnöllä vaan on suuri merkitys!

Ja teille, joiden mielestä "lapset ovat lapsia", ja "mitä sitä menneistä vikistä": Voisin aikani kuluksi kaivaa teille tilastoja (mutta en sitä nyt tee), jotka näyttää koulukiusaamisen yleisyyden, ja toisaalta koulukiusaamisen aiheuttamat psykologiset ongelmat ja itsemurhat. Koulukiusaamiseen voi epäsuorasti kuolla! Samalla tavoin liikenne voi myös olla ihmiselle fataali, ja vanhemmat kyllä muistavat opettaa lapsensa käyttämään pyöräilykypärää. Miksi koulukiusaamisen aiheuttamat terveysongelmat ovat yhtään esim. pyöräilykypärän käyttöä merkityksettömämpiä? Miksi?

-Ap

[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 17:41"]

No minä olin koulukiusattu,rajustikin ja musta on tullut ope.Ap,onhan meitä moneen junaan,ehkä sua kiusannut on aikuistunut ja muuttunut?

[/quote]

Varmasti on teini-iästään aikuistunut ja muuttunut, sitä en kiellä. Sisäisesti vain toivon että ko. henkilö olisi edes reflektoinut tekemäänsä myöhemmin, varsinkin kun ottaa huomioon hänen nykyisen ammattinsa.

Ja aiempi viestini tuli vastauksena 27:lle, mutta se sitaatti jäikin uupumaan.

-Ap

Sama juttu, munkin koulukiusaaja on nyt luokanope. Hänestä piti kyllä tulla jotain paljon hienompaa, kun luki erästä hienoa ainetta (en viitsi tunnistussyistä mainita ainetta), mutta kun ei työllistynyt sillä alalla, niin pätevöityi luokanopeksi. Erittäin vittumainen muija, niin täynnä itseään, että en voi käsittää hänen alavalintaansa...

Mahtaako kenelläkään teistä keskustelijoista - tai sinulla ap - olla varhaisteini-ikäisiä lapsia? Elämänkokemuksen lisääntyminen auttaisi panemaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Murrosikäinen ei ole täysin syyntakeinen, hänhän ei lainkaan mukaan ole vastuussa teostaan; hän on vasta opettelemassa sitä vastuuta. Murrosikäisen aivot ovat myllerryksessä. Erityisesti etuaivolohko, jossa asuu itsehillintä, impulssikontrolli, empatiakyky jne. järjestyy uudestaan.

Suurimmasta osasta niitä lapsia ja murkkuja, jotka sortuvat jossain vaiheessa kiusaamaan, tulee ihan tavallisia ihmisiä, jotka jälkikäteen kummastelevat, mitä kaikkia tuli tehtyä.

Lapset ja nuoret tarvitsevat paljon ohjausta, jotta tunnetaidot ja käyttäytyminen kehittyisivät. Mutta elämä on epätäydellistä; aikuisetkaan eivät aina osaa tai eivät ehdi joka paikkaan.

Tuskinpa mitään hyvää seuraa siitä, että leimataan ihminen loppuiäksi siitä, mitä hän on tehnyt 13-vuotiaana. 

Vierailija kirjoitti:

Mahtaako kenelläkään teistä keskustelijoista - tai sinulla ap - olla varhaisteini-ikäisiä lapsia? Elämänkokemuksen lisääntyminen auttaisi panemaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Murrosikäinen ei ole täysin syyntakeinen, hänhän ei lainkaan mukaan ole vastuussa teostaan; hän on vasta opettelemassa sitä vastuuta. Murrosikäisen aivot ovat myllerryksessä. Erityisesti etuaivolohko, jossa asuu itsehillintä, impulssikontrolli, empatiakyky jne. järjestyy uudestaan.

Suurimmasta osasta niitä lapsia ja murkkuja, jotka sortuvat jossain vaiheessa kiusaamaan, tulee ihan tavallisia ihmisiä, jotka jälkikäteen kummastelevat, mitä kaikkia tuli tehtyä.

Lapset ja nuoret tarvitsevat paljon ohjausta, jotta tunnetaidot ja käyttäytyminen kehittyisivät. Mutta elämä on epätäydellistä; aikuisetkaan eivät aina osaa tai eivät ehdi joka paikkaan.

Tuskinpa mitään hyvää seuraa siitä, että leimataan ihminen loppuiäksi siitä, mitä hän on tehnyt 13-vuotiaana. 

Sinulle voisin vastata aivan samoin, mitä viestissä 36 kirjoitin. En koskaan sanonut että ihmistä täytyisi leimata loppuiäksi, vaan että anteeksipyynto ja -anto on (olisi) ihmiselämässä tärkeää, ja että toisille vahingollisia "nuoruusiän tyhmyyksiä" ei missään nimessä pidä ohittaa olankohautuksella.

Samoin jokaikinen ihminen tietää, että liikenne on vaarallinen paikka, ja silti vapaaehtoisesti pyöräilevät kouluun/töihin. Onnettomuuksia aika-ajoin sattuu, se on väistämätön tosiasia, mutta silti helvetti repeää kun 8-vuotias tyttö kuolee auton alle. C'moon, se ei sentään kitunut vuosia, ja mitä me kuljettajaa syyllistetään vahingosta?!

Mikäli joku ymmärsi väärin, EN ole puoltamassa huolimatonta yliajajaa, vaan osoittamassa miten teidän useiden sympatian ja ongelmanehkäisyn kohdistus näyttää olevan hyvin irrationaalista.

-Ap

Objektiivista näkökulmaa yritän tähän tuoda nyt. Minua ei ole koskaan kiusattu, enkä ole koskaan kiusannut vaan päinvastoin aina puolustanut kiusattuja. Olen erittäin huolissani kouluissa tapahtuvasta kiusaamisesta ja toivon pystyväni vaikuttamaan jollain tavalla nuoriin ihmisiin kiusaamista ehkäisevästi kasvatuksen ja tilanteisiin puuttumisen sekä vuorovaikutuksen avulla.
 

Uskon täysin, että lapsuudessaan kiusanneet voivat todellakin kasvaa henkisesti ja pystyvät muuttamaan väärät tekonsa myös voimavaraksi. Väärien tekojen "velka" saattaa myös motivoida heitä todellakin taistelemaan esim sitä kiusaamista vastaan. On myös mahdollista että näin ei tapahdu.

Mahdollista on myös se, että ap sinun kiusaajallasi on joku painava syy olla ollut pyytämättä sinulta anteeksi. Et voi tuomita häntä mistään, ennen kuin itse pyydät häneltä anteeksipyyntöä ja jos hän silloin kieltäytyy tästä.

Toinen painava asia, jonka itsekin sanoit kommentissasi: anteeksiantaminen on tärkeää. Et ole antanut anteeksi kiusaajallesi ja siksi et pääse hänestä eroon. Etkä tule ikinä pääsemään, ennen kuin niin teet. Hän tulee jäytämään takaraivossasi kuolemaasi asti, vaikka sinä et ole hänen mielessään kuin ehkä hyvin satunnaisesti. Puhun kokemuksesta.

Hienoa tässä on se, että voit antaa hänelle anteeksi, ilman että hänen tarvitisis sitä pyytää. En osaa antaa tähän varsinaisesti mitään vinkkejä, muuta kuin että vain päätät niin. Päätät, että annat hänelle anteeksi kaiken ja jätät kaiken kaunan pois ja päätät näin aina uudelleen, jos niin on tarpeen.

Vaikkei minua ole kiusattu, on minuakin kohtaan tehty vääryyttä ja anteeksiantaminen on ollut ainoa tapa päästä eroon näistä vääryyden tekijöistä, sillä kannoin heitä ja kaunaa mukanani vaikken moneen vuoteen ollut nähnyt itse väärintekijää. Kun pystyin antamaan anteeksi, kaikki jäi ja vasta silloin vapauduin heistä ja heidän vääristä sanoistaan tai teoistaan täysin.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Mahtaako kenelläkään teistä keskustelijoista - tai sinulla ap - olla varhaisteini-ikäisiä lapsia? Elämänkokemuksen lisääntyminen auttaisi panemaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Murrosikäinen ei ole täysin syyntakeinen, hänhän ei lainkaan mukaan ole vastuussa teostaan; hän on vasta opettelemassa sitä vastuuta. Murrosikäisen aivot ovat myllerryksessä. Erityisesti etuaivolohko, jossa asuu itsehillintä, impulssikontrolli, empatiakyky jne. järjestyy uudestaan.

Suurimmasta osasta niitä lapsia ja murkkuja, jotka sortuvat jossain vaiheessa kiusaamaan, tulee ihan tavallisia ihmisiä, jotka jälkikäteen kummastelevat, mitä kaikkia tuli tehtyä.

Lapset ja nuoret tarvitsevat paljon ohjausta, jotta tunnetaidot ja käyttäytyminen kehittyisivät. Mutta elämä on epätäydellistä; aikuisetkaan eivät aina osaa tai eivät ehdi joka paikkaan.

Tuskinpa mitään hyvää seuraa siitä, että leimataan ihminen loppuiäksi siitä, mitä hän on tehnyt 13-vuotiaana. 

 

 

Sinulle voisin vastata aivan samoin, mitä viestissä 36 kirjoitin. En koskaan sanonut että ihmistä täytyisi leimata loppuiäksi, vaan että anteeksipyynto ja -anto on (olisi) ihmiselämässä tärkeää, ja että toisille vahingollisia "nuoruusiän tyhmyyksiä" ei missään nimessä pidä ohittaa olankohautuksella.

Samoin jokaikinen ihminen tietää, että liikenne on vaarallinen paikka, ja silti vapaaehtoisesti pyöräilevät kouluun/töihin. Onnettomuuksia aika-ajoin sattuu, se on väistämätön tosiasia, mutta silti helvetti repeää kun 8-vuotias tyttö kuolee auton alle. C'moon, se ei sentään kitunut vuosia, ja mitä me kuljettajaa syyllistetään vahingosta?!

Mikäli joku ymmärsi väärin, EN ole puoltamassa huolimatonta yliajajaa, vaan osoittamassa miten teidän useiden sympatian ja ongelmanehkäisyn kohdistus näyttää olevan hyvin irrationaalista.

-Ap

Minusta sinun pitää ihan keskenäsi tehdä päätös anteeksi antamisesta. On täysin älytöntä odottaa, että joku lähtee kymmenien vuosien päästä etsimään sinua pyytääkseen anteeksi jotain lapsuudessa tapahtunutta asiaa.

Jokaisen ihmisen kohdalle sattuu elämän aikana vääryyksiä, se on vain ajan kysymys. Erittäin harvoin saa anteeksipyynnön. Niitä esitetään käytännössä vain lähisuhteissa, jos niissäkään. Turha on jäädä odottelemaan soittoa siltä kurjalta naapurilta joka teki elämästä helvettiä, tai härskiltä pomolta tai luonnehäiriöiseltä työkaverilta. Ihmisen pitää vain siirtyä eteenpäin.

Kaikille ei voi antaa anteeksi, mutta luulisi, että edes lapsille tai edes oman hyvinvoinnin vuoksi. Tulet kohtaamaan epäreiluutta ja ilkeyttä tulevaisuudessakin. Elämästäsi tulee hyvin raskasta, jos et luovu kaunoistasi ajoissa.