Lue keskustelun säännöt.
Koulukiusaajastani tuli luokanopettaja
04.10.2015 |
Hän oli yksi heistä, yksi neljästä varhaisteini-ikäisestä tytöistä. Olin herkkä, arka ja pelokas. Tai sellainen minusta ennen pitkää tuli. Eristämistä, sättimistä, solvaamista. Heidän innovatiivinen suosikkitaktiikkansa oli puhua keskenänsä minusta vihjailevin ja alentavin sanoin siten, että en ollut mukana keskustelussa vaan se tarkoituksellisesti käytiin lähelläni ja kuulteni. Se sattui ja kuristi. Aina he löysivät minut, vaikka kuinka yritin olla pieni ja huomaamaton. Olin yksin ja aloin epäillä omaa ihmisarvoani. Vieläkään, näin 12 vuotta myöhemmin, en ole sitä takaisin löytänyt.
Yksi heistä valmistui tänä vuonna luokanopettajaksi. Koskaan en minkäänlaista anteeksipyyntöä häneltä, saati muiltakaan, saanut.
Tässä hieman ajattelemisen aihetta teille, rakkaat netinkuluttajat.
Kommentit (40)
Eiköhän tuokin opettaja ole niitä, jotka eivät puutu kiusaamistapauksiin. Syyllistävät uhria tai väittävät etteivät ole huomanneet mitään, tai korkeintaan normaalia nahistelua. Valtaosa kiusaajista ei näe aikuisenakaan toimissaan mitään väärää, miksi he siis puuttuisivat kun oppilaat tekevät nenän edessä sitä samaa mitä hän lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräästä erittäin sadistisesta kiusaajasta tuli erityisopettaja. Tiedän ettei ole ihmisenä muuttunut.
Luokanopettajiksi valikoituu räväköitä tyyppejä. Ilmeisesti valintakokeissa arvostetaan sanavalmiutta, kykyä ottaa tilaa, johtaa tekemistä. Tuskin soveltuvuuskokeissa empatiaa mitenkään tutkitaan.
Varmasti tuntuu kurjalta, että kiusaajasta tulee ihmissuhdeammattilainen. Eli ihminen, joka on aiheuttanut paljon murhetta ja jonka vaikutus yhä tuntuu elämässä, onkin sitten asemassa, jossa pitäisi valppaasti huomata esim. kiusaaminen ja kyetä kohtelemaan oppilaita tasapuolisesti.
Itse jouduin koulussa oman serkkuni kiusaamaksi jonkin verran. Olimme suunnilleen yhtä hyviä koulussa ja kateus taisi nostaa hänellä päätään aina silloin, kun minä sain myönteistä huomiota. Muistan useita kertoja, kun serkkuni kokosi luokan muut tytöt yhteen ja kertoi heille sen verran suurella äänellä arvosteluja minusta, että kuulin. Mutta luokkani oli hienoa ainesta, eikä serkkuni saanut ketään mukaansa kiusaamiseen. Jos olisi saanut, asiasta olisi varmasti kasvanut isompi ongelma. Eli myötäilijöillä on iso rooli kiusaamisen paisumisessa.
Siitä voi tulla vielä rehtori.
Lapseni kouluun tuli uusi rehtori. Se alkoi ilkeillä lapsille todella ilkeästi näiden ulkonäköominaisuuksista. Vanhempainyhdistyksen ja opettajakunnan voimakkaalla panostuksella hänet saatiin pois. Ajatelkaa, että siirrettiin vaan toiseen kouluun tokaluokkaa opettamaan. Todella julma ihminen, joka kiusasi oppilaita ja alaisiaan.
Vanhempainyhdiistys kysyi aiemmasta koulusta ja samanlaiset vaikeudet siellä.
Miksi tällaisen kiusaajan annetaan toimia virassaan. Ammatin suoja on liian vahva. Kierrätetään vaan koulusta toiseen.
Hänestä tuli luokanopettaja, toisista taas ei tullut mitään... Olisiko aika hakea apua ammattiauttajalta, jos et pysty omin avuin käsittelemään edes nykyisyytttäsi ja siirtymään seyraavaan vaiheeen.
Miten jaksavat olla typeriä ollessaan katkeria wanhoista asioista itselleen ja varsinkin muille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 13:40"]
Hänestä tuli luokanopettaja, toisista taas ei tullut mitään... Olisiko aika hakea apua ammattiauttajalta, jos et pysty omin avuin käsittelemään edes nykyisyytttäsi ja siirtymään seyraavaan vaiheeen.
Miten jaksavat olla typeriä ollessaan katkeria wanhoista asioista itselleen ja varsinkin muille...
[/quote]
Tunnetko syyllisyyttä sentään? Kysyn tätä, koska oletan, että olet ehkä juuri tuollainen entinen kiusanhenki. Sen verran kylmästi kirjoitat.
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 13:40"]
Hänestä tuli luokanopettaja, toisista taas ei tullut mitään... Olisiko aika hakea apua ammattiauttajalta, jos et pysty omin avuin käsittelemään edes nykyisyytttäsi ja siirtymään seyraavaan vaiheeen.
Miten jaksavat olla typeriä ollessaan katkeria wanhoista asioista itselleen ja varsinkin muille...
[/quote]
Mistä tiedät, mitä muista tuli ?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, kyllähän osa oppilaista joutuu peräti opettajankin kiusan kohteeksi. Mitä luulette että sellaisen opettajan elämänhistoria pitääkään sisällään? Nykyään varmaankin vanhemmat puuttuvat ärhäkämmin sellaisiin tapauksiin, mutta omasta lapsuudestani muistan parikin hyvin sadistista opettajaa, joilla oli useitakin ivailun ja epäreilun toiminnan kohteita eikä oikein kukaan uskaltanut puuttuakaan sivusta.
Kiusaaja päätyy mihin tahansa ammattiin, vai yllättääkö se av:n ihmisiä? Se sadisti voi olla juristi, opettaja, kassa, sairaanhoitaja, siivooja - siis ihan kuka tahansa! Ja osa heistä ei ihmisinä todellakaan muutu siitä nuoresta sadistista yhtään miksikään, lopputulos on vain ikää kartuttanut hieman peitellymmin toimiva sadisti. Oppivat vain esittämään jopa hyvää tyyppiä tai jotenkin suorastaan oikeamielistä, saattavat olla näitä satojen "ystävien" ihmisiäkin, muttei paha luonne muutu pohjimmiltaan miksikään.
Minunkin kiusaajista tuli yhdestä opettaja ja kaksi on sossuna lastensuojelussa.. Minusta ei tullut mitään. Kiusaamisen takia masennuin jo silloin yläasteella, olen erakoitunut, enkä edes osaa olla ihmisten kanssa. Ennen noiden tyttöjen tapaamista minusta piti tulla se opettaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulukiusaaja viihtyy koulussa. Sikäli luonnollinen ammatinvalinta naikkosella.
En yhtään ihmettele, että kaverisi pääsi luokanopettajakoulutukseen. Valintaprosessissa nutturapäät valitsevat täysin subjektiivisesti pärstäkertoimen perusteelle koulutukseen ne, jotka vastaavat heidän omaa käsitystään opettajaksi sopivista henkilöistä. Moni hyvä tyyppi jää rannnalle, koska on heidän mielestään tähän muottiin sopimaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin minustakin tuli. Olin koulukiusaaja. Tosin myös minua kiusattiin. Väitän taustani takia olevani parempi opettaja. Minun on helpompi nähdä myös ne kiusaamisjutut, joita oppilaat yrittävät peitellä, koska tunnen ne metkut. Kun kiusasin, olin 10-13-vuotias. Olisi tosi huolestuttavaa, jos en olisi oppinut ajasta mitään. Ei ketään kannata tuomita siksi, että teki lapsen tyhmyyksiä.
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 13:43"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 13:40"]
Hänestä tuli luokanopettaja, toisista taas ei tullut mitään... Olisiko aika hakea apua ammattiauttajalta, jos et pysty omin avuin käsittelemään edes nykyisyytttäsi ja siirtymään seyraavaan vaiheeen.
Miten ja
ksavat olla typeriä ollessaan katkeria wanhoista asioista itselleen ja varsinkin muille...
[/quote]
Tunnetko syyllisyyttä sentään? Kysyn tätä, koska oletan, että olet ehkä juuri tuollainen entinen kiusanhenki. Sen verran kylmästi kirjoitat.
[/quote]
Minua ärsyttää syvästi tietoisesti marttyyriä itsestään tekevät ihmiset. Elämä on sosiopaattista ja koulut ovat hyvä harjoittelu todelliseen elämään!
Itse olen aina "unohtanut" kaikki, mikä onkin ollut anteliasta. Nyt voin mm. aikuistuneiden kiusaajien kanssa baarissa muistella nauraen mitä unohduksia mieleen juolahtaakaan. Anteeksi on pyytäneet, mutta en minä sitä koostunut. Ps. Minä en aidostikkaan enään muistanut, että joku hulttioista olisi jahdannut vyön kanssa pitkin käytävää. Varmaan olen ollut huvittava ilmestys XD
Itselle pitää osata nauraa. Turha draamaqueen on out.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 13:49"]
Niin minustakin tuli. Olin koulukiusaaja. Tosin myös minua kiusattiin. Väitän taustani takia olevani parempi opettaja. Minun on helpompi nähdä myös ne kiusaamisjutut, joita oppilaat yrittävät peitellä, koska tunnen ne metkut. Kun kiusasin, olin 10-13-vuotias. Olisi tosi huolestuttavaa, jos en olisi oppinut ajasta mitään. Ei ketään kannata tuomita siksi, että teki lapsen tyhmyyksiä.
[/quote]
Voitko sanoa miksi kiusasit? Kysyn koska lastani kiusataan, mm. silmälaseista. Miten kiusattavat valikoidaan?
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 13:59"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 13:49"]
Niin minustakin tuli. Olin koulukiusaaja. Tosin myös minua kiusattiin. Väitän taustani takia olevani parempi opettaja. Minun on helpompi nähdä myös ne kiusaamisjutut, joita oppilaat yrittävät peitellä, koska tunnen ne metkut. Kun kiusasin, olin 10-13-vuotias. Olisi tosi huolestuttavaa, jos en olisi oppinut ajasta mitään. Ei ketään kannata tuomita siksi, että teki lapsen tyhmyyksiä.
[/quote]
Voitko sanoa miksi kiusasit? Kysyn koska lastani kiusataan, mm. silmälaseista. Miten kiusattavat valikoidaan?
[/quote]
Varmaan lähinnä purin omaa pahaa oloani. Minua siis kiusattiin myös. Valikoin yhden kiusaajistani uhriksi ja aloin järjestelmällisesti kääntää muita häntä vastaan. Luulin kai, että siitä tulisi hyvä olo, mutta sehän vain pahensi oloani. Myöhemmin lähdin mukaan kiusaamiseen, jossa uhrina oli yksi oppilas, joka mielestäni käyttäytyi huonosti. Hän tuntui pitävän itseään muita parempana jne. Eräs luokkakaverini sai systemaattisella puuttumisellaan minut lopettamaan. Jotkut muut jatkoivat. En ole koskaan kiusannut ketään ulkonäön tai muiden sellaisten ominaisuuksien takia, jotka eivät liity persoonaan.
Nykyään tunnen työssäni hyvänolontunnetta, kun huomaan, että joku oppilas on sellainen, kuin minun kiusattavat (tai minä itse) olivat kauan sitten ja pystyn mahdollisesti auttamaan näitä oppilaita jo ennen kuin kiusaaminen alkaa.
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 13:49"]
Niin minustakin tuli. Olin koulukiusaaja. Tosin myös minua kiusattiin. Väitän taustani takia olevani parempi opettaja. Minun on helpompi nähdä myös ne kiusaamisjutut, joita oppilaat yrittävät peitellä, koska tunnen ne metkut. Kun kiusasin, olin 10-13-vuotias. Olisi tosi huolestuttavaa, jos en olisi oppinut ajasta mitään. Ei ketään kannata tuomita siksi, että teki lapsen tyhmyyksiä.
[/quote]
Jos kyseessä olisikin pieni lapsi, jolla ei ole minkäänlaista sosiaalista kompetenssia ymmärtää tekojensa seurauksia, mutta sinun kaltaiset, 10-13-vuotiaat, ymmärtävät jo tekojensa seuraukset. Jos siis eivät ole älyllisesti ja sosiaalisesti jälkeenjääneitä. Jos et tätä ymmärrä aikuisena ja vuosienkaan jälkeen, niin en yhtään ihmettelisi vaikka olisitkin jompaa kumpaa tai molempia edellämainituista.
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 13:40"]
Hänestä tuli luokanopettaja, toisista taas ei tullut mitään... Olisiko aika hakea apua ammattiauttajalta, jos et pysty omin avuin käsittelemään edes nykyisyytttäsi ja siirtymään seyraavaan vaiheeen.
Miten jaksavat olla typeriä ollessaan katkeria wanhoista asioista itselleen ja varsinkin muille...
[/quote]
Voi kun arvaisit kuinka haluan ja yritän! Olen käsitellyt asiaa ammattiauttajilla, vaikka niistä asioista puhuminen tuntuu vieläkin kovin vaikealta. Enimmäkseen olen yrittänyt unohtaa, työntää asian syrjään ja olla kokonaan puhumatta (edes ystävieni kanssa), mutta se ei selkeästi ole ollut oikea keino, sillä en ole voinut unohtaa. Yleensä en ajattele koko asiaa, mutta välillä se epäsuorasti pirskahtelee esiin sosiaalisina pelkoina ja siitä syntyvänä suruna. Tämä on ensimmäinen kerta, kun uskalsin avautua itse "julkisesti", ja ajattelen, että ensimmäinen askel totaaliseen unohtamiseen on se, että pystyn sanomaan tapahtuneet asiat ääneen. Ja kyllä, ajattelin sen tehdä ensin näin anonyymisti netin takaa. Ainakin muut traumaattisista kokemuksista selvinneet ihmiset näyttävät päässeen yli sitä paremmin, mitä avoimemmin ja hyväksyvämmin he osaavat kokemuksistaan puhua. Minä en ole osannut tästä asiasta vielä puhua ollenkaan, koska en kai päässyt siitä häpeästä koskaan irti.
Tämä kyseinen henkilö koki teini-iän myötä "herätyksen" ja hänestä tuli "kaikkien kaveri". Tosin, silloin oli yläasteen loputtua myös tuo porukka hajonnut. Uskon että hänessä ihmisenä on paljon hyvää, varmasti paljon enemmän hyvää kuin pahaa, mutta mielestäni olisin anteeksipyynnon edes ansainnut. Toisaalta ymmärrän, miksi teini-ikäiset tytöt tekevät tuollaista (mutta silti, sitä ei IKINÄ pitäisi tapahtua), mutta olen henkilökohtaisesti surullinen siitä, millaisia ongelmia se itselleni aiheutti, ja miten vaikea niistä on päästä irti. Anteeksi voi ja pitää antaa, mutta se ei saa olla veruke sille, että näiden asioiden on ok tapahtua.
Jos kansaa kiinnostaa, niin yhdestä tuli tietääkseni joku keittäjä, toisesta kampaaja, kolmas sentään opiskeli ammattikorkeassa mutta jätän tunnistettavuuden takia alan mainitsematta.
-Ap
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 14:59"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 13:40"]
Hänestä tuli luokanopettaja, toisista taas ei tullut mitään... Olisiko aika hakea apua ammattiauttajalta, jos et pysty omin avuin käsittelemään edes nykyisyytttäsi ja siirtymään seyraavaan vaiheeen.
Miten jaksavat olla typeriä ollessaan katkeria wanhoista asioista itselleen ja varsinkin muille...
[/quote]
Voi kun arvaisit kuinka haluan ja yritän! Olen käsitellyt asiaa ammattiauttajilla, vaikka niistä asioista puhuminen tuntuu vieläkin kovin vaikealta. Enimmäkseen olen yrittänyt unohtaa, työntää asian syrjään ja olla kokonaan puhumatta (edes ystävieni kanssa), mutta se ei selkeästi ole ollut oikea keino, sillä en ole voinut unohtaa. Yleensä en ajattele koko asiaa, mutta välillä se epäsuorasti pirskahtelee esiin sosiaalisina pelkoina ja siitä syntyvänä suruna. Tämä on ensimmäinen kerta, kun uskalsin avautua itse "julkisesti", ja ajattelen, että ensimmäinen askel totaaliseen unohtamiseen on se, että pystyn sanomaan tapahtuneet asiat ääneen. Ja kyllä, ajattelin sen tehdä ensin näin anonyymisti netin takaa. Ainakin muut traumaattisista kokemuksista selvinneet ihmiset näyttävät päässeen yli sitä paremmin, mitä avoimemmin ja hyväksyvämmin he osaavat kokemuksistaan puhua. Minä en ole osannut tästä asiasta vielä puhua ollenkaan, koska en kai päässyt siitä häpeästä koskaan irti.
Tämä kyseinen henkilö koki teini-iän myötä "herätyksen" ja hänestä tuli "kaikkien kaveri". Tosin, silloin oli yläasteen loputtua myös tuo porukka hajonnut. Uskon että hänessä ihmisenä on paljon hyvää, varmasti paljon enemmän hyvää kuin pahaa, mutta mielestäni olisin anteeksipyynnon edes ansainnut. Toisaalta ymmärrän, miksi teini-ikäiset tytöt tekevät tuollaista (mutta silti, sitä ei IKINÄ pitäisi tapahtua), mutta olen henkilökohtaisesti surullinen siitä, millaisia ongelmia se itselleni aiheutti, ja miten vaikea niistä on päästä irti. Anteeksi voi ja pitää antaa, mutta se ei saa olla veruke sille, että näiden asioiden on ok tapahtua.
Jos kansaa kiinnostaa, niin yhdestä tuli tietääkseni joku keittäjä, toisesta kampaaja, kolmas sentään opiskeli ammattikorkeassa mutta jätän tunnistettavuuden takia alan mainitsematta.
-Ap
[/quote]
Minulla on samanlaisia kokemuksia ja itse en voi koskaan antaa anteeksi kiusaajilleni. Olen yrittänyt, mutta en siihen pysty. En vaikka ovat kai joskus nuoruudessa pahoitelleetkin.
Se ei poista sitä, mitä olen joutunut kokemaan. Raavaamaan psykoterapiassa, opintoni ovat viivästyneet ja uhkaavat pahasti jäädä kesken, puhumattakaan ansiotulon menetyksistä kun en ole kyennyt normaalisti työelämään. Mielenterveyteni tuhottiin jo nuorella iällä, kiusaajat olivat 12-14-vuotiaita ja he kyllä ymmärsivät, että kiusata ei saisi. Voin oikeastaan ainoastaan toivoa, että karma löytää heidät ja he saavat ansionsa mukaan.
Jonkin verran lohduttaa ainakin se, että kenestäkään heistä ei tullut mitään suurta. Yksi aloitti ja lopetti useampaa eri alaa ammattikoulussa. Yhtäkään ei saanut käytyä loppuun. Toisella sama juttu, ei toisaalta tainnut kuin yhtä alaa lukea. Molemmat kokeilivat lukea lähihoitajiksi mutta molemmilta jäi käsittääkseni koulut kesken. Kolmas luki itsensä parturikampaajaksi. Enemmän olisin katkera jos he olisivat rikkaita ja menestyneitä myös työelämässä.
Itse ainakaan en ole katunut päivääkään, kun puolensuomalaisruotsalaisen kanssa ystävystyimme yläasteella. Tytöt vaihtui, kuviot eivät milloinkaa. Hänen suvullaa oli menestynyt, suurehko yritys, Hänestä tuli sittemmin puheenjohtaja ja itse olen hänen sihteerinsä. Verkostoituminen kannattaa. Oli se sitten vaikka rintojen kourimista, sammakon piilottamista reppuun tyttöjen wc:n pyttyyn seisoen kuseskelua.
Ymmärrän kyllä, että palstalla on 90% pelkästään ADD ja asperger oireisia, joita on kiusattu koska eivät sisäistänyt tavoilleen. Sosiaalisuus kannattaisi vaikka esiintyen harjoitella. On turha syyttää autistisista geeneistä ketään muuta.
Mutta siitähän juuri valitetaan, että opettajat eivät puutu ja vähättelevät ja siirtävät syytä uhrille. Harvat siis käsittelevät menneisyyttään asianmukaisesti, joten eipä ole rehdeiksi ongelmanratkaisijoiksi nykyisyydessäkään.