Lue keskustelun säännöt.
Teinien äidit. Miten helppoa "irtipäästäminen" oli?
Vierailija
04.10.2015 |
Mulla poika, kohta 17v ja olen tosi tosi ylpeä hänestä, mutta jotenkin peloissani ja epävarmakin. Muutama vuosi sitten poika oli vielä "pieni" ja oletukset ja odotukset ja säännöt olivat myös pienelle tehdyt, tottakai.
Nyt, vähän toista vuotta täysi-ikäisyydestä ja elämä on niin erilaista. Poika on nytkin kavereineen kaupungilla (tiedän kaverit ja tiedän mitä tekevät ja aamulla kouluun vasta kymmeneksi), ja ensiviikonlopuksi haluaa jäädä yksikseen kotiin kun muu perhe lähdetään mummolaan. Ymmärrän senkin, ei tuolla siellä korvessa oikein mitään tekemistä olisikaan.
Poika on luotettava, kiltti, kiitettävät kouluarvosanat...Mutta oma suru on joskus valtava kaikesta ylpeydestä huolimatta. Mihin se jäi se minun pikkuinen, joka oli aina siipieni suojissa?
Kommentit (15)
On vaikeaa. Esikoinen asuu jo omillaan toisessa kaupungissa mutta mulla on hirveä ikävä ja perhe tuntuu vajaalle kun yksi puuttuu. Kai tähän ajan kanssa tottuu kun ei muutakaan voi mutta vaikeaa on. Lapset on ollut mulle niin suuri ilo, että sitä jää kaipaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeaa on vaikeaa. Minulla on saman ikäinen poika. Järkevä kaveri pohjimmiltaan ja meillä on hyvät ja luottavaiset välit mutta pelottaa se minuakin. Nuoret ovat niin luottavaisia ja hyväuskoisia, mitä tahansa voi sattua. Menee vaikka väärän kaverin autoon kun autoikään pääsevät ja sitten kaahataan...
Luotan lapseeni, luotan itseeni mutta maailmaan en luota.
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 10:13"]
Minäkin ihmettelen todella paljon näitä perheitä, joissa lapset ja heidän poikaystävänsä ovat koko ajan vanhempiensa kanssa. Lomailevat ja tekevät yhdessä asioita. Se on outoa.... varsinkin niiden poikaystävien näkökulmasta. Mitä lie siitä saavat...
Minun eksäni oli tällaisesta suvusta. Minulle se oli tosi rasittavaa. Viimeinen asia mitä olisin halunnut tehdä, oli viettä jussia tai joka ikistä sunnuntaita appivanhempien kanssa.... Ei appivanhemmissa mitään vikaa ollut, kivoja olivat, mutta eivät silti sellaisia ihmisiä, joiden kanssa kaveri olisin halunnut olla.
Minun poikani ovat nyt teinejä, enkä halua olla heihin liikaa yhteydessä, kun he kasvavat. Sallin heille oman elämän, omat kaverit.
[/quote]
Se että pidämme yhteyttä tai tapaamme usein ei tarkoita etteikö lapsilla olisi omia ystäviä ja omia menoja:) Heillä kaikilla on laaja ystäväpiiri ja tapaavat heitäkin tosi usein, matkustavat keskenään ja juhlivat yhdessä. Mutta joskus jopa nuo ystävät haluavat tulla meille iltaa viettämään, grillaamaan yhdessä ja vain oleskelemaan. Näin on ollut jo lapsuudesta saakka. Ehkä meillä on mukavampaa kuin heillä kotona?
Esim mieheni lapsuuden ystävät ja koulukaverit joista myöhemmin tuli pareja viettivät toistakymmentä juhannusta mieheni vanhempien kanssa:) Se oli kaikille koko vuoden kohokohta. Sitä odotettiin ja suunniteltiin pitkään ja hartaasti. Vasta kun meillä kaikilla oli omia lapsia porukka hajosi koska kesätaloon ei enää mahtunut 30 henkeä.
Meille perheen käsite on aika laaja ja kasvaa koko ajan kun lasten kumppanien perheet liittyy mukaan - vapaasta tahdostaan. Pöydässämme on aina tilaa
Olemme myös matkustaneet muutaman kerran yhdessä - miksi ei? Jos meillä on varaa maksaa porukalle matka johon heillä ei muuten olisi varaa niin tuskin meidän läsnäolo haittaa? Vai pitäisikö meidän jäädä pois ja vain maksaa heille lomia? He eivät ymmärtäisi sellaista...
[/quote]
Aaa... olen aina huomannut, että rahalla nämä porukat pidetään yhdessä, ja sinä vahvistat tätä käsitystä. Kokeilepa sitä, että et enää maksa mitään - ja katso, pieneneekö porukka vai ei. Osa lähtee, osa ei.
Ehkä kyse on myös sosiaalisuuden määrästä. Minulla on rajallinen energia sen suhteen, paljon jaksan toisia ihmisiä. Rakastan yksinoloa. Haluan kyllä nähdä ihmisiä, mutta jos näen viikottain sekä appivanhemmat että omat vanhemmat, niin en enää jaksa nähdä ketään kavereita. Jos taas näen kavereita, en jaksa niitä appivanhempia. Eksän kanssa siis oli tunne, että koko energiani menee appivanhemmille.
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 10:13"]
Minäkin ihmettelen todella paljon näitä perheitä, joissa lapset ja heidän poikaystävänsä ovat koko ajan vanhempiensa kanssa. Lomailevat ja tekevät yhdessä asioita. Se on outoa.... varsinkin niiden poikaystävien näkökulmasta. Mitä lie siitä saavat...
Minun eksäni oli tällaisesta suvusta. Minulle se oli tosi rasittavaa. Viimeinen asia mitä olisin halunnut tehdä, oli viettä jussia tai joka ikistä sunnuntaita appivanhempien kanssa.... Ei appivanhemmissa mitään vikaa ollut, kivoja olivat, mutta eivät silti sellaisia ihmisiä, joiden kanssa kaveri olisin halunnut olla.
Minun poikani ovat nyt teinejä, enkä halua olla heihin liikaa yhteydessä, kun he kasvavat. Sallin heille oman elämän, omat kaverit.
[/quote]
Et halua olla omiin lapsiisi "liikaa" yhteydessä? Kummallinen äiti olet. Aikuistuva nuori on se joka päättää mikä on liikaa, äiti on kiitollinen siitä mitä saa. En ymmärrä sinua yhtään.
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 10:38"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 10:13"]
Minäkin ihmettelen todella paljon näitä perheitä, joissa lapset ja heidän poikaystävänsä ovat koko ajan vanhempiensa kanssa. Lomailevat ja tekevät yhdessä asioita. Se on outoa.... varsinkin niiden poikaystävien näkökulmasta. Mitä lie siitä saavat...
Minun eksäni oli tällaisesta suvusta. Minulle se oli tosi rasittavaa. Viimeinen asia mitä olisin halunnut tehdä, oli viettä jussia tai joka ikistä sunnuntaita appivanhempien kanssa.... Ei appivanhemmissa mitään vikaa ollut, kivoja olivat, mutta eivät silti sellaisia ihmisiä, joiden kanssa kaveri olisin halunnut olla.
Minun poikani ovat nyt teinejä, enkä halua olla heihin liikaa yhteydessä, kun he kasvavat. Sallin heille oman elämän, omat kaverit.
[/quote]
Se että pidämme yhteyttä tai tapaamme usein ei tarkoita etteikö lapsilla olisi omia ystäviä ja omia menoja:) Heillä kaikilla on laaja ystäväpiiri ja tapaavat heitäkin tosi usein, matkustavat keskenään ja juhlivat yhdessä. Mutta joskus jopa nuo ystävät haluavat tulla meille iltaa viettämään, grillaamaan yhdessä ja vain oleskelemaan. Näin on ollut jo lapsuudesta saakka. Ehkä meillä on mukavampaa kuin heillä kotona?
Esim mieheni lapsuuden ystävät ja koulukaverit joista myöhemmin tuli pareja viettivät toistakymmentä juhannusta mieheni vanhempien kanssa:) Se oli kaikille koko vuoden kohokohta. Sitä odotettiin ja suunniteltiin pitkään ja hartaasti. Vasta kun meillä kaikilla oli omia lapsia porukka hajosi koska kesätaloon ei enää mahtunut 30 henkeä.
Meille perheen käsite on aika laaja ja kasvaa koko ajan kun lasten kumppanien perheet liittyy mukaan - vapaasta tahdostaan. Pöydässämme on aina tilaa
Olemme myös matkustaneet muutaman kerran yhdessä - miksi ei? Jos meillä on varaa maksaa porukalle matka johon heillä ei muuten olisi varaa niin tuskin meidän läsnäolo haittaa? Vai pitäisikö meidän jäädä pois ja vain maksaa heille lomia? He eivät ymmärtäisi sellaista...
[/quote]
Aaa... olen aina huomannut, että rahalla nämä porukat pidetään yhdessä, ja sinä vahvistat tätä käsitystä. Kokeilepa sitä, että et enää maksa mitään - ja katso, pieneneekö porukka vai ei. Osa lähtee, osa ei.
Ehkä kyse on myös sosiaalisuuden määrästä. Minulla on rajallinen energia sen suhteen, paljon jaksan toisia ihmisiä. Rakastan yksinoloa. Haluan kyllä nähdä ihmisiä, mutta jos näen viikottain sekä appivanhemmat että omat vanhemmat, niin en enää jaksa nähdä ketään kavereita. Jos taas näen kavereita, en jaksa niitä appivanhempia. Eksän kanssa siis oli tunne, että koko energiani menee appivanhemmille.
[/quote]
Rahalla?? Niin no, meneehän ruokaan useampi kymppi kun ovat syömässä:) Noita matkoja on tehty 2 viimeisten 10 vuoden aikana joten en sanoisi rahalla ostamiseksi. Sitäpaitsi osa lapsista tienaa jo enemmän kuin minä:D
Ei ole tarvinnut rahalla ostaa rakkautta tässä perheessä. Kadehtikaa vapaasti. Minä kyllä ymmärrän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini roikkui minussa kuin takiainen eikä olisi millään antanut muuttaa edes parikymppisenä pois kotoa. Kun sitten muutin, kauhea draama ja soittelu. Se oli ahdistavaa. Omaa teiniä olen lähetellyt yksin mm. ulkomaille (tai kavereiden kanssa) ja muutenkin kannustanut itsenäiseen elämään. Hyvät ja läheiset välit meillä on silti säilynyt vaikka emme joka hetki yhdessä aikaa vietäkään.
Lapset ovat lapsia olipa ne minkä ikäisiä tahansa. Anna ensin vapautta kontrollin kanssa, kunnes opit luottamaan. Muista että kaikki saa kolhuja elämän myötä, etkä sille voi mitään. Mutta ole paikalla tarvittaessa ja anna se olkapää jota ne tarvitsevat silloin.
Vanhempien rooli muuttuu koko ajan lapsen iän myötä. Eikä se aina ole helppoa hyväkysä. Ensimmäisen kanssa monella on se vaikein vaihe. Mutta muiden lasten kohdalla jo huomattavasti helpompaa.
Emme voi kuin luottaa ja toivoa sekä antaa tukea tarvittaessa. Näin se vain menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se ollut vaikeata. Ehkä siksikin, että ensimmäinen kotoa lähtijä muutti opiskelun perässä pois jo 16-vuotiaana satojen kilometrien päähän ja jäi sille tielleen. Tämän toki tiesinkin jo pojan lähtiessä. Toinen on irtaantunut vasta armeijaiässä, mutta hänkin satojen kilometrien päähän. Ei tule lomillekaan aina kotiin, vaan armeijapaikkakunnalle tyttöystävänsä luokse tai kotitaloon.
Tykkään pojistani ihan valtavasti ja kaipaan heidän seuraansa, mutta irrottamisen olen antanut tapahtua ihan tietoisesti. En ole udellut kaikkia menoja, ajatuksia, en vannottanut soittelemaan vähän väliä. Olen jäänyt taustalle hiljaa, mutta olemaan läsnä.
Muistan hyvin millainen se itsenäisyyden tarve oli tuossa iässä. Kun on saanut oman elämän alkuun, alkaa vähän myöhemmin kiinnosta uudelleen se lapsuuskoti ja vanhempien lähelle palataan aikusina, tasaveroisina, jopa ystävinä. Tämän huomaan itse asiassa kummallakin jo tapahtuvan.
Sinä mielessä irrottaminen on ollut helppoa, ettei ole tarvinnut pelätä lasten psyyken kestämistä, päihteitä tai syrjäytymistä. Kumpikin on ahkera työmyyrä, opiskelut menossa ja suhteet tyttöystäviin pitkäaikaisia ja vakaita.
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 09:50"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 09:13"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 09:03"]
Ei ole ollut vaikeaa. Mulla 3/4 jo aikuisia ja nuorinkin teini. Mun motto on aina ollut se että annan lapsille juuret ja siivet. Olen ollut ylpeä siitä että heistä on kasvanut fiksuja, työteliäitä ja rakastavia ihmisiä.
Mitä tiukemmin pitää kiinni sen kauemmas työntää lapsensa!
Meillä on itsenäistymistä ja aikuistumista tuettu ja tuossa nuo pyörii vieläkin vaikka osa on jo 30+:) Lähes viikottain tavataan ja syödään yhdessä, lähes päivittäin tulee viestiä jostain suunnasta. Olemme erittäin läheisiä yhä. Muistellaan yhdessä heidän lapsuuttaan - ei se mihinkään katoa! Ja nyt on jo seuraava sukupolvi jota helliä...
[/quote]
Minä voin sit kumota tän tarinan väitteen. Miun äiti ei pitäny minunst kiinni tai puolia, mut enpä ole sen luonakaan käyny kovin usein saatikka pitäny yhteyksiä. Mitenhän nää siun lasten perheet ja varsinkin pulisot jakselee, kun vaimo viettää aikaansa noin paljon äitinsä luona? Miun silmissä tuo on aika outoa.
M39
[/quote]
Miten niin?
Kyllä ne puolisot on meillä yhtä usein ja jopa heidän sisarukset ja vanhemmatkin useamman kerran vuodessa:) Taitaa tällähetkellä olla niin että miniä on täällä useimmin kaikista:) On ollut yksi meidän tytöistä jo teinistä lähtien ja kotiutunut perheeseen hienosti.
Ikävää jos sinulla ei ole suhdetta perheeseesi, aina ei onnistu:( Mulla itselläni oli hyvin läheiset suhteet omiin vanhempiini heidän kuolemaan saakka (mm käytiin viikottain syömässä) ja miehen vanhemmat asuu tässä vieressä joten ollaan melkein päivittäin tekemisissä. Meille ihan normaalia ja ihanaa!
[/quote]
Kyllä mulla perheeseeni on hyvät suhteet, mut miun äiti ei enää kuulu minun perheeseeni. Mulla on oman perheeni kanssa paljon tekemistä yhdessä ja haluamme välillä levätäkin. Ei vaan aika riitä olla joka viikonloppu mummolassa.
M39
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 10:49"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 09:50"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 09:13"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 09:03"]
Ei ole ollut vaikeaa. Mulla 3/4 jo aikuisia ja nuorinkin teini. Mun motto on aina ollut se että annan lapsille juuret ja siivet. Olen ollut ylpeä siitä että heistä on kasvanut fiksuja, työteliäitä ja rakastavia ihmisiä.
Mitä tiukemmin pitää kiinni sen kauemmas työntää lapsensa!
Meillä on itsenäistymistä ja aikuistumista tuettu ja tuossa nuo pyörii vieläkin vaikka osa on jo 30+:) Lähes viikottain tavataan ja syödään yhdessä, lähes päivittäin tulee viestiä jostain suunnasta. Olemme erittäin läheisiä yhä. Muistellaan yhdessä heidän lapsuuttaan - ei se mihinkään katoa! Ja nyt on jo seuraava sukupolvi jota helliä...
[/quote]
Minä voin sit kumota tän tarinan väitteen. Miun äiti ei pitäny minunst kiinni tai puolia, mut enpä ole sen luonakaan käyny kovin usein saatikka pitäny yhteyksiä. Mitenhän nää siun lasten perheet ja varsinkin pulisot jakselee, kun vaimo viettää aikaansa noin paljon äitinsä luona? Miun silmissä tuo on aika outoa.
M39
[/quote]
Miten niin?
Kyllä ne puolisot on meillä yhtä usein ja jopa heidän sisarukset ja vanhemmatkin useamman kerran vuodessa:) Taitaa tällähetkellä olla niin että miniä on täällä useimmin kaikista:) On ollut yksi meidän tytöistä jo teinistä lähtien ja kotiutunut perheeseen hienosti.
Ikävää jos sinulla ei ole suhdetta perheeseesi, aina ei onnistu:( Mulla itselläni oli hyvin läheiset suhteet omiin vanhempiini heidän kuolemaan saakka (mm käytiin viikottain syömässä) ja miehen vanhemmat asuu tässä vieressä joten ollaan melkein päivittäin tekemisissä. Meille ihan normaalia ja ihanaa!
[/quote]
Kyllä mulla perheeseeni on hyvät suhteet, mut miun äiti ei enää kuulu minun perheeseeni. Mulla on oman perheeni kanssa paljon tekemistä yhdessä ja haluamme välillä levätäkin. Ei vaan aika riitä olla joka viikonloppu mummolassa.
M39
[/quote]
No tietenkin kaikki on vapaaehtoista - en minäkään pyydä tai vaadi lapsia tulemaan meille. He kysyvät josko taas voitaisi syödä yhdessä.... Silloin en kieltäydy.
Viimeksi meitä oli täysi porukka saman pöydän ääressä viime lauantaina. Heidän toiveestaan. Minä vain nautin kun saan kokata isolle pesueelle.
Ei ole ollut vaikeaa. Mulla 3/4 jo aikuisia ja nuorinkin teini. Mun motto on aina ollut se että annan lapsille juuret ja siivet. Olen ollut ylpeä siitä että heistä on kasvanut fiksuja, työteliäitä ja rakastavia ihmisiä.
Mitä tiukemmin pitää kiinni sen kauemmas työntää lapsensa!
Meillä on itsenäistymistä ja aikuistumista tuettu ja tuossa nuo pyörii vieläkin vaikka osa on jo 30+:) Lähes viikottain tavataan ja syödään yhdessä, lähes päivittäin tulee viestiä jostain suunnasta. Olemme erittäin läheisiä yhä. Muistellaan yhdessä heidän lapsuuttaan - ei se mihinkään katoa! Ja nyt on jo seuraava sukupolvi jota helliä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 09:03"]
Ei ole ollut vaikeaa. Mulla 3/4 jo aikuisia ja nuorinkin teini. Mun motto on aina ollut se että annan lapsille juuret ja siivet. Olen ollut ylpeä siitä että heistä on kasvanut fiksuja, työteliäitä ja rakastavia ihmisiä.
Mitä tiukemmin pitää kiinni sen kauemmas työntää lapsensa!
Meillä on itsenäistymistä ja aikuistumista tuettu ja tuossa nuo pyörii vieläkin vaikka osa on jo 30+:) Lähes viikottain tavataan ja syödään yhdessä, lähes päivittäin tulee viestiä jostain suunnasta. Olemme erittäin läheisiä yhä. Muistellaan yhdessä heidän lapsuuttaan - ei se mihinkään katoa! Ja nyt on jo seuraava sukupolvi jota helliä...
[/quote]
Minä voin sit kumota tän tarinan väitteen. Miun äiti ei pitäny minunst kiinni tai puolia, mut enpä ole sen luonakaan käyny kovin usein saatikka pitäny yhteyksiä. Mitenhän nää siun lasten perheet ja varsinkin pulisot jakselee, kun vaimo viettää aikaansa noin paljon äitinsä luona? Miun silmissä tuo on aika outoa.
M39
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 09:13"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 09:03"]
Ei ole ollut vaikeaa. Mulla 3/4 jo aikuisia ja nuorinkin teini. Mun motto on aina ollut se että annan lapsille juuret ja siivet. Olen ollut ylpeä siitä että heistä on kasvanut fiksuja, työteliäitä ja rakastavia ihmisiä.
Mitä tiukemmin pitää kiinni sen kauemmas työntää lapsensa!
Meillä on itsenäistymistä ja aikuistumista tuettu ja tuossa nuo pyörii vieläkin vaikka osa on jo 30+:) Lähes viikottain tavataan ja syödään yhdessä, lähes päivittäin tulee viestiä jostain suunnasta. Olemme erittäin läheisiä yhä. Muistellaan yhdessä heidän lapsuuttaan - ei se mihinkään katoa! Ja nyt on jo seuraava sukupolvi jota helliä...
[/quote]
Minä voin sit kumota tän tarinan väitteen. Miun äiti ei pitäny minunst kiinni tai puolia, mut enpä ole sen luonakaan käyny kovin usein saatikka pitäny yhteyksiä. Mitenhän nää siun lasten perheet ja varsinkin pulisot jakselee, kun vaimo viettää aikaansa noin paljon äitinsä luona? Miun silmissä tuo on aika outoa.
M39
[/quote]
Miten niin?
Kyllä ne puolisot on meillä yhtä usein ja jopa heidän sisarukset ja vanhemmatkin useamman kerran vuodessa:) Taitaa tällähetkellä olla niin että miniä on täällä useimmin kaikista:) On ollut yksi meidän tytöistä jo teinistä lähtien ja kotiutunut perheeseen hienosti.
Ikävää jos sinulla ei ole suhdetta perheeseesi, aina ei onnistu:( Mulla itselläni oli hyvin läheiset suhteet omiin vanhempiini heidän kuolemaan saakka (mm käytiin viikottain syömässä) ja miehen vanhemmat asuu tässä vieressä joten ollaan melkein päivittäin tekemisissä. Meille ihan normaalia ja ihanaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ihmettelen todella paljon näitä perheitä, joissa lapset ja heidän poikaystävänsä ovat koko ajan vanhempiensa kanssa. Lomailevat ja tekevät yhdessä asioita. Se on outoa.... varsinkin niiden poikaystävien näkökulmasta. Mitä lie siitä saavat...
Minun eksäni oli tällaisesta suvusta. Minulle se oli tosi rasittavaa. Viimeinen asia mitä olisin halunnut tehdä, oli viettä jussia tai joka ikistä sunnuntaita appivanhempien kanssa.... Ei appivanhemmissa mitään vikaa ollut, kivoja olivat, mutta eivät silti sellaisia ihmisiä, joiden kanssa kaveri olisin halunnut olla.
Minun poikani ovat nyt teinejä, enkä halua olla heihin liikaa yhteydessä, kun he kasvavat. Sallin heille oman elämän, omat kaverit.
[quote author="Vierailija" time="05.10.2015 klo 10:13"]
Minäkin ihmettelen todella paljon näitä perheitä, joissa lapset ja heidän poikaystävänsä ovat koko ajan vanhempiensa kanssa. Lomailevat ja tekevät yhdessä asioita. Se on outoa.... varsinkin niiden poikaystävien näkökulmasta. Mitä lie siitä saavat...
Minun eksäni oli tällaisesta suvusta. Minulle se oli tosi rasittavaa. Viimeinen asia mitä olisin halunnut tehdä, oli viettä jussia tai joka ikistä sunnuntaita appivanhempien kanssa.... Ei appivanhemmissa mitään vikaa ollut, kivoja olivat, mutta eivät silti sellaisia ihmisiä, joiden kanssa kaveri olisin halunnut olla.
Minun poikani ovat nyt teinejä, enkä halua olla heihin liikaa yhteydessä, kun he kasvavat. Sallin heille oman elämän, omat kaverit.
[/quote]
Se että pidämme yhteyttä tai tapaamme usein ei tarkoita etteikö lapsilla olisi omia ystäviä ja omia menoja:) Heillä kaikilla on laaja ystäväpiiri ja tapaavat heitäkin tosi usein, matkustavat keskenään ja juhlivat yhdessä. Mutta joskus jopa nuo ystävät haluavat tulla meille iltaa viettämään, grillaamaan yhdessä ja vain oleskelemaan. Näin on ollut jo lapsuudesta saakka. Ehkä meillä on mukavampaa kuin heillä kotona?
Esim mieheni lapsuuden ystävät ja koulukaverit joista myöhemmin tuli pareja viettivät toistakymmentä juhannusta mieheni vanhempien kanssa:) Se oli kaikille koko vuoden kohokohta. Sitä odotettiin ja suunniteltiin pitkään ja hartaasti. Vasta kun meillä kaikilla oli omia lapsia porukka hajosi koska kesätaloon ei enää mahtunut 30 henkeä.
Meille perheen käsite on aika laaja ja kasvaa koko ajan kun lasten kumppanien perheet liittyy mukaan - vapaasta tahdostaan. Pöydässämme on aina tilaa
Olemme myös matkustaneet muutaman kerran yhdessä - miksi ei? Jos meillä on varaa maksaa porukalle matka johon heillä ei muuten olisi varaa niin tuskin meidän läsnäolo haittaa? Vai pitäisikö meidän jäädä pois ja vain maksaa heille lomia? He eivät ymmärtäisi sellaista...