Onko tämä normaalia 4-vuotiaan uhmaa?
Meillä 4-vuotias huutaa ja raivoaa, heittelee tavaroita, yrittää läimiä ja potkia äitiä (tosin onneksi harvemmin), eikä usko mitään! Ja yrittää saada oman tahtonsa perille vaikka millä konstilla. Pojasta on tullut parissa kuukaudessa pieni hirviö, välillä tuntuu että keinot loppuu. Huutaminen ei auta, sama toistuu hetken päästä. Saattaa rauhoittua hetken jäähyllä huoneessaan. + kiusaa tietysti 8 kk:n ikäistä pikkuveljeä koko ajan. Heitä ei voi päästää samaan huoneeseen pitkäksi aikaa, kun vauva hermostuu aika nopeasti isovelejn toilailuihin.Välillä yrittää jopa leikkiä nätisti, mutta eihän tuon ikäisestä vielä ole seuraa. Kaikista hankalinta on kun yrittää kantaa vauvaa ja pelkään että pudottaa sen. En vain ehdi joka paikkaan vahtimaan koko ajan, kun pitää ruokaakin laittaa ja kotitöitä tehdä. Onko teillä muilla samanlaista? Tietysti tämä varmaan helpottaa kun pikkuveikka kasvaa ja oppii itsekim pitämään puolensa, mutta nyt tuntuu vain tosi raskaalta. Aikasemmin sentään pärjäsimme pienen riiviömme kanssa, nyt on pinna tosi kireellä! Päiväkodissa uskoo paremmin, mutta sehän on eri ympäristökin. Nyt tarttisin vähän vertaistukea kanssasisarilta..
Kommentit (5)
Meillä myös 4-vuotias on jo muutaman kuukauden ollut todellinen raivopää... Tosin meillä tyttö, poika (nyt reilu 5v) ei mielestäni ollut näin " kamala" . Tietty poikakin raivosi ja kiukutteli uhmassaan, mutta ei ollut näin voimakkaasti esillä.
Tyttö käyttäytyy juuri kuvailemallasi tavalla. Lisäksi olen huomannut, että neiti ei edes HALUA kuunnella, jos yritän jotain sanoa. Ei edes yritä ymmärtää asian oikeaa laitaa, vaan jääräpäisesti pitää päänsä. Meillä on käytössä muillakin lapsilla ns. jäähypenkki, jossa sitten mietitään asioita ja pysähdytään rauhoittumaan. Penkki on olohuoneessa, joten voin kotitöitä tehdessäni samalla vahtia jäähyllä olevaa lasta.
Meillä on neljä lasta (5v, 4v, 3v ja 1v), viides syntyy tammikuussa. Joten näitä " kiukunpuuskia" riittää tässä talossa aivan riittämiin! :) Mutta olen yrittänyt pitää jokaiselle uhmaajalle samanlaiset säännöt, jokainen istuu jäähyllä kun niin on sovittu. Ja aina jos " uhkaan" jollain (esim. se oma rakas lelu menee sitten hetkeksi piiloon, jos ei tottele), niin se myös pitää pitää. Lapset helposti oppii käyttämään hyväksi sitä, jos äiti antaa periksi...
Luulenpa, että tuo kuvailemasi käytös on aivan normaalia uhmaikäisen käytöstä. Tosin en tarkoita, että lyömiset, hakkaamiset, lelujen heittelyt tms. olisivat hyväksyttäviä tekoja, mutta silti normaalia käytöstä :)
Meillä poika oli sellainen, että vaikka uhmasi ja kiukutteli ja raivosi, pystyi kuitenkin KUUNTELEMAAN mitä asiaa äidillä / isällä oli. Hetken raivottuaan sitten ymmärsi asian ja pyysi käytöstään anteeksi. Tyttö EI VARMASTI kuuntele eikä tasan tarkkaan taatusti pyydä anteeksi... Jotenkin on hirmu voimakastahtoinen ja jääräpäinen, tulisieluinen neitokainen tässä talossa :)
Kyllä se siitä, kunhan vaan muistaisi itse olla aina se aikuinen... Niin monesti tulee sellainen turhautunut ja voimaton olo pienen raivopään edessä :( Ja huomaan menettäväni hermot ehkä liiankin usein. Kun sehän ei auta mitään, että aikuinenkin siinä huutaa samalla mitalla kuin kiukutteleva lapsi... Mutta yritän kuitenkin aina antaa itsellenikin anteeksi näitä tunteenpurkauksia, joita on. Ei aikuinenkaan VOI aina olla jämerä ja " aikuinen" ... Onneksi pyytämällä ja antamalla anteeksi saa taas asiat korjattua ja aloitettua pelin puhtaalta pöydältä!!
Hirmusti jaksamista sulle! Sitä tarvitaan... Ymmärrän todella millainen tilanne teillä siellä kotona. Enkä halua lannistaa, mutta tällainen raivopää-kausi kestää toivottoman pitkään, ainakin meillä :( Sitten vaan pitää yrittää itse jaksaa ja pitää huoli siitä, että itse pääsee esim. lenkille tai muuten tuulettumaan joskus. Muuten ei jaksa.
Tsemppiä ja ymmärtämys-hali! :)
Nasu
Meidän 4-vuotias on nykyään todella koetteleva. Ja minä kun olen aina luullut olevani pitkäpinnainen...
Meillä poika ei heittele tavaroita, mutta paiskoo ovia! Lisäksi tömistelee tahallaan ympäri taloa. Puhuminen ei paljon auta, hän peittää korvansa ja sanoo ettei halua kuunnella. Siinä sitten äiti raivosta puhisten laskee kymmeneen useammankin kerran...Lisäksi jos kiellän jotain, niin poika rupeaa esittämään omia ehtojaan. " minä en sitten enää ikinä tottele sua" tai " en syö ikinä sun tekemää ruokaa"
Meille syntyi keväällä toinen lapsi ja tiedän, että tämä on ollut tosi kova paikka esikoisellemme. Mutta varmasti uhmaa olisi tullut muutenkin. Poikamme kun on pienestä pitäen ollut hyvin temperamenttinen, mutta samalla hyvin herkkä.
Täytyy vain jaksaa ja sitä samaa toivottelen muillekin uhmiksien vanhemmille!
terveisin eikkuemo
Jos kokee, että hänelle ei liikene riittävästi aikaa ?
Meillä oli vaikea uhma 3 v-vuotiaana ja juuri kuopuksen synnyttyä, vieläkin on uhittelua pienemmälle. Oletko käynyt katsomassa MLL:N sivuja; tukea vanhemmuuteen. Löysin sieltä paljon vinkkejä !
Annappa jokaisen hyvin menneen päivän jälkeen tarra lapselle, ja kun hän on kerännyt esim 10, menette vaikka uimaan tms. toimii tosi hyvin !
Meillä olisi kanssa yksi reilu 3,5v tuohon samaan raivoavaan kastiin! Ja kun tällä tapauksella tuota temperamenttia ja virtasta on jo ihan luonnostaankin ihan reippaasti...
Eli kotona selvät säännöt, joista ei lipsuta milliäkään tai tulee hulina. Siirtymisistä varoitetaan aina etukäteen (esim. ulos lähdöstä 5 min ennen lähtöä). Jos raivarin saa, ei varmana kuuntele yhtään mitään. (Tosin nyt on sen jälkeen kun on ensin rauhoittunut, ruvettu istuttamaan sylissä, kunnes katsoo silmiin ja kuuntelee ja sitten TAAS keskustellaan...). Ja se jäähypenkki: No hoh hoh, turha kuvitella, että siinä istuisi tai pysyisi suljetun oven takana tai muuta. Ja ihan turha yrittääkään, että esim. aikuinen pitäisi penkillä paikoillaan, jos ei istu nätisti. Seurauksena nimittäin vielä pahempi raivari ja lisää lyömistä ja potkimista. Näin ollen meillä nyt seisoo eteisessä jäähaitiona yhdet vanhat ja kulahtaneet rattaat, joihin saa tarv. valjailla kiinni rauhoittumaan -vaikkei toki mukavalta kuulostakaan. Nekin rattaat on raivoamisen jäljiltä jo kohtuu sököt, mutta jäähyaitioksi kelpaavat vielä.
Itseäni ei nuo raivarit ihan eniten itse asiassa rassaa, vaan aivan ykkönen on kuopuksen (vajaa 2v) villitseminen. Pienempi tykkäisi puuhailla rauhassa itsekseen ja isompi usuttaa jatkuvalla syötöllä hurjiin takaa-ajoleikkeihin pitkin kämppää heti kun aikuisen silmä välttää ja meneillään ei ole joku aikuisen organisoima toiminta. (Jota taas allekirjoittanut aikuinen ei ihan koko ajan jaksa järjestää.)
Eli jo ihan kuopuksen osapäiväisen rauhan turvaamiseksi lähtee nyt sitten meidän esikoinen osapäiväisesti päiväkotiin purkamaan energiaansa. Kerhotyyppistäkin ratkaisua mietittiin, mutta tuon pienemmän päikkäreiden vuoksi olisi hankala hakea isompi kerhosta puolilta päivin kotiin -enkä sitä paitsi oikein usko, että pari aamupäivää viikossa vielä tehoaisi paljon mihinkään tässä tapauksessa.
Jaksamista itse kullekin!
Itse tulin juuri sisälle 3,5 vuotiaan kanssa. Olin sanonut hänelle, että jos pihasta karkaat haen sinut heti sisälle, kyllä äiti sinut saa kiinni, kun on niin hyvä juoksija :) Puin lapsen, pistin ulos omakotitalon pihalle ja aloin pukemaan itseäni. Kun pääsin itse ulos ei tyttöä näkynyt enää missään. Huusin täysiä tyttöä nimeltä, mutta mitään ei kuulunut. Lopulta lähdin taas kerran etsimään häntä ja löysinkin naapurin ovea rynkyttämästä (ei ketään kotona). Kannoin sitten huutavan lapsen takaisin sisään. Pyyteli kyllä kovasti anteeksi, ja tietysti annoinkin, mutta selitin, että huonosta käytöksestä on kuitenkin seuraamuksensa.
On alkanut koetella myös monilla muillakin tavoin hermojani. Taitaa tulla aika helvetillinen vuosi...