Miksi kodinkoneita ei saisi jättää päälle esim. kaupassa käynnin ajaksi?
Miksi talosta ei voi poistua, jos on pyykikone tai tiskikone päällä? Onhan niissä yöohjelmatkin ja jos siellä joku johto kärvähtää tai vedenpaisumus tulee, niin moniko siihen herää? Toki sitten tulipalossa se palohälytin herättää jossain vaiheessa, mutta..?
Kommentit (25)
Saathan sä jättää, mutta vakuutus ei korvaa. koska paikalla ollessa olisit pystynyt pienentämään vahinkoa todennäköisesti.
Tutuilla paloi koko asunto sillä aikaa kun kävivät kaupassa, eikä vakuutusyhtiö korvannut mitään. Voit toki tehdä niinkuin itse haluat, mutta vastuun kannat sitten itse!
No emmä kyllä pidä pesukoneita öisinkään päällä.
Meillä aikoinaan syttyi tiskikone tuleen. Huomattiin ensin savua ja kannen avatessa iski kunnon liekit. Sen jälkeen en ole uskaltanut lähteä mihinkään koneiden ollessa päällä.
No korvaako vakuutus, jos yöllä on kone päällä ja itse vetelet sikeitä sitten sen ajan?
No itse saatan kahvikeittimen jättää päälle, jos huomaankin että kahvimaito on loppu ja lähden äkkiä lähi-Siwaan sitä hakemaan. Mitään pidempiä reissuja en tekisi, ei tulisi mieleenkään juuri tuon takia, että vahinko ehtii kasvaa liian suureksi, jolloin sinulla voi olla vaikeuksia todistaa vakuutusyhtiölle, että olisit ollu mukana kotona etkä olisi vain huomannut.
Pyykikoneesta irtosi rumpu linkouksen aikana pidikkeistään ja kone lähti hyppimään omia teitään ja kärähti. Onneksi olin kotona ja kuuli sen rysähdyksen..
En mä niitä jätä yöksikään päälle. Mä luulen että sanamuoto kuuluu että kodinkoneita ei saa jättää valvomatta. Se koskee sekä kotoa poistumista että nukkumista.
No miksihän noissa kodinkoneissa on edes yöohjelmat? Kai näihin vakuutuspuljut pitäisi sitten puuttua.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 13:29"]No miksihän noissa kodinkoneissa on edes yöohjelmat? Kai näihin vakuutuspuljut pitäisi sitten puuttua.
[/quote]
Siksi että ne joilla on kaksitariffisopimus voivat käyttää halvempaa yösähköä.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 13:29"]No miksihän noissa kodinkoneissa on edes yöohjelmat? Kai näihin vakuutuspuljut pitäisi sitten puuttua.
[/quote]
Oletko tyhmä? :DD tuliko mieleen, että se yöohjelma on HALVEMPI sellaisissa talouksissa joissa on YÖSÄHKÖ.... Eikä btw sen ohjelman käyttö velvoita ihmistä nukkumaan..... Tsiisus.
Asiatonta haukkua tyhmäksi. Ylimielinen besserwisser!
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 13:29"]No miksihän noissa kodinkoneissa on edes yöohjelmat? Kai näihin vakuutuspuljut pitäisi sitten puuttua. [/quote] Oletko tyhmä? :DD tuliko mieleen, että se yöohjelma on HALVEMPI sellaisissa talouksissa joissa on YÖSÄHKÖ.... Eikä btw sen ohjelman käyttö velvoita ihmistä nukkumaan..... Tsiisus.
[/quote]
Meilläkin on syttynyt telkkari, mutta onneksi olin samassa huoneessa, niin vetäisin töpselin irti ja palo ehti sammua itsellään ennen kuin kunnolla alkoikaan. Savu kyllä haisi todella myrkylliselle.
Mitään verkkovirtaa käyttäviä sähkölaitteita ei kannata jättää käyntiin valvomatta. Paitsi jääkaappi ja pakastin on vähän pakko. Jos on mahdollista, että esim. lemmikki voi laittaa laitteen vahingossa päälle, niin töpselikin kannattaa sellaisesta laitteesta irrottaa aina käytön jälkeen.
Saa jättää, mutta onhan se nyt vaan todella tyhmää? Ei poliisi tule hakemaan sua, jos jätit pesukoneen pyörimään. Paitsi jos talosi on palanut, niin silloin poliisi luultavasti soittaa.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 13:21"]
Pyykikoneesta irtosi rumpu linkouksen aikana pidikkeistään ja kone lähti hyppimään omia teitään ja kärähti. Onneksi olin kotona ja kuuli sen rysähdyksen..
[/quote]
Kiitos tästä. Olen joskus kauhuissani miettinyt tuon mahdollisuutta ja tullut siihen tulokseen että katin kontit.
Nyt sitten taas pelottaa pestä pyykkiä :D
Itse sammutan aina jääkaapin ja pakastimen kun lähden kauppaan, parempi olla huolellinen kuin katua.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 16:18"]
Itse sammutan aina jääkaapin ja pakastimen kun lähden kauppaan, parempi olla huolellinen kuin katua.
[/quote]
Ei siinä ole mitään vitsailemisen aihetta. Taidat olla niitä ihmisiä, jotka kuivaavat pyykkiä saunassa, koska siellä on lämmin ja ne kuivuu hyvin.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 13:29"]No miksihän noissa kodinkoneissa on edes yöohjelmat? Kai näihin vakuutuspuljut pitäisi sitten puuttua. [/quote] Oletko tyhmä? :DD tuliko mieleen, että se yöohjelma on HALVEMPI sellaisissa talouksissa joissa on YÖSÄHKÖ.... Eikä btw sen ohjelman käyttö velvoita ihmistä nukkumaan..... Tsiisus.
[/quote]
Oot varmaan jostain Keravalta.
Minä kuivaan pyykkiä saunassa, koska siellä on lämmin ja kuivuu hyvin.
Mutta ei, en ota töpseleitä pois kylmälaitteista lähtiessäni pois kotoa.
Ja ei, en ollut edellinen kirjoittaja.
Ja kyllä, kodinkoneet ovat päällä, vaikka itse oltaisiin ulkona (niinkuin kesäaikaan ollaan lähestulkoon aina).
Vakuutus ei aina korvaa vahinkoja.