Vihaan elämääni
Rakastan lapsiani, mutta en kestä enää. 4-vuotiaan uhma on jo ihan järjetöntä. Heti kun joutuu yhdestä asiassa antamaan periksi alkaa riita toisesta asiasta. Kaikki on huonosti, väärät hanskat ja väärät housut ja väärä ruoka eikä ole mitään väliä vaikka yrittää ennakoida tai antaa vaihtoehtoja. Jos valittavana on kaks lempparipaitaa haluaa juuri sem mikä on pesussa ja sit alkaa huuto eikä se kuuntele mitään. Joinain aamuina ei pääsyä mihinkään sen huudon takia kun joka asiasta keksii valittamista. Yänään otin korvasta kiinni kun se ei jumakauta kuunnellut mitään!!! Mä luovutan koht ja annan sem lähteä puistoon kalsareissa ja lenkkareissa. Oli pakko avautua, tulkaa nyt joukolla kertomaan miten kaikki on mun vikaa eikä haastavia lapsia olekaan, vain huonoja kasvattajia.
Kommentit (6)
Enkä koe olevani masentunut, mutta olen vain niin väsynyt että ajattelen ajoittain jopa itsemurhaa.
Ja mä tiedän et pilaan lasten elämä huutamalla, mutta kun jo parin vuoden aikana pyydän nätisti, ei tapahdu mutään, sanon vähän tiukemmin ei tapahdu mitään, ja nykyään en jaksa toistaa kymmenen kertaa niin huudan jo kolmannella vaikka se on turhaa kun ei silti totella. Nauretaan vaan. Eu, ktseessä ei ole edes se että nauraa koska pelottaa ja on epävarma. Uskokaa tai älkää, mut toi jätkä osaa vittuilla. Osaa myls totella ja olla kiltti, mutta koko ajan harvemmin. Kun minä yritän muuttua lempeämmäjsu hän käyttäytyy vielä kamalammin. Rakastan lapsiani, mutta vihaan äitiyttä.
Missäpäin asut? Haluaisitko nähdä? Olen 28v äiti Helsingistä.
Kirjoitit paljon siitä että et jaksa sitä uhmakasta 4-vuotiasta. Tiedän sen tunteen kun samoista ja taas samoista ja ihan typeristä asioista joutuu vääntämään.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 11:36"]
Missäpäin asut? Haluaisitko nähdä? Olen 28v äiti Helsingistä.
Kirjoitit paljon siitä että et jaksa sitä uhmakasta 4-vuotiasta. Tiedän sen tunteen kun samoista ja taas samoista ja ihan typeristä asioista joutuu vääntämään.
[/quote] Asun Turussa. Onko teillä tilanne jo rauhoittunut? mikä auttoi?
Laita se johonkin vaativaan harrastukseen. Luin että Kiira Korvella oli monen tunnin raivokohtauksia lapsena ja vanhempansa laittoivat hänet taitoluistelukouluun, missä sai järkevästi purkaa ylimääräistä energiaa. Esim. tuo taitoluistelu aloitetaan ihannetilanteessa tosiaan jo alle viisivuotiaana.
Olen neuvolassa puhunut että on vaikeaa hänen kanssaan, ollut jo pari vuotta mutta siellä vain hymähdellään että joskus uhma on raskasta. Onko tämä ihan vain perusuhmaa? Sanoin muehelle tänään että teen kohta lastensuojeluilmoituksn koska mun voimat ei riitä.