Millaiset polttarit 60 euron budjetilla?
Olen kaaso ja suunnittelen polttareita. Morsiamella on vain yksi toive ja se on, että kaikki 6 henkilöä (minä itse mukaanluettuna) pääsevät osallistumaan. Ongelma on se, että näistä yksi on ilmoittanut, että maksimibudjetti on 10 euroa per henkilö, koska hänellä ei ole varaa suurempaan. Lisäksi hän vaatii, että kukaan muukaan ei saa maksaa enempää, vaan kulujen on oltava jaettuna tasaisesti.
Ongelma on siinä, että mitä tuolla summalla tehdään? Polttarit ovat helmikuulla, joten ulos ei voi mennä piknikille ja ei oikein huvittaisi vain istua iltaa jonkun luona, koska se on vähän turhan tavallista. Minulla olisi talviasuttava kesämökki, mutta matkaa sinne on yli 300 kilometriä, joten matkustamiseen kuluisi ihan liikaa aikaa, koska aikataulusyistä ei olla yötä, joten olisi älytöntä ajaa yhtenä päivänä yli 600 kilometriä.
Kommentit (70)
Mä ymmärrän oikein hyvin jos joku ei suotu maksamaan toisen polttareista älyttömästi. Mitenköhän olisi toisin päin? Paljonko muut olisivat valmiita laittamaan tämän "pihin" polttareihin? Polttarit nyt vain ovat lähteneet käsistä ja porukan äänekkäät vain jostain syystä odottavat kaallimpia polttareita kuin nämä hiljaiset.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 18:08"]

[/quote]
Ei minullakaan juuri olisi varaa, mutta kyllä nyt sentään pari kymppiä olisin valmis laittamaan rahaa läheisen ystävän polttareihin. Ap:n tilanteessa budjetin tuplaaminen tekisi jo paljon.
AP:n kaveri on kyllä änkyrä... Mutta sitten nuo toiset ääripäätkin jossain viesteissä kuulostaa aika isoilta summilta, 200e? Olen nyt tuleva morsian, ja toivon kyllä itse etteivät polttarijäsenet laita muutamaa kymppiä enempää pippaloihin, kyllä halvemmallakin saa ihan hyvät iltamat. :)
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 18:08"]Mä ymmärrän oikein hyvin jos joku ei suotu maksamaan toisen polttareista älyttömästi. Mitenköhän olisi toisin päin? Paljonko muut olisivat valmiita laittamaan tämän "pihin" polttareihin? Polttarit nyt vain ovat lähteneet käsistä ja porukan äänekkäät vain jostain syystä odottavat kaallimpia polttareita kuin nämä hiljaiset.
[/quote]
Mutta tässähän just se köyhä oli äänekkäin ja vaatimassa että hänen mukaan mennään!
Voin sanoa että itseäni ainakin harmitti kun minulle järjestettiin muutaman kympin polttarit. Mutta kun tuli yhden pahimman kitsastelijan vuoro niin tämän bestis ilmoitti että polttarit maksavat per nenä sen mitä kokoporukka oli maksanut minun polttareista. Tilanne oli siis se että tämä pihi ämmä oli kaasonsa kanssa bestikset ja ristiin kaasoina toisilleen ja sen vuoksi järjestivät ristiin kalliit polttarit. Ikävähän se on maksaa vain siksi ettei saisi ikävän ihmisen mainetta.
Mä järjestin polttarit jossa osallistujat maksoi 60€, itse kaasona maksoin sitten loput eli varmaan vielä 200€. Ei mitään luksuspolttareita järjestetty, mutta morsian oli toivonut mökkiyöpymistä, joten mökin vuokraan kului aika iso summa kun osallistujia oli aika paljon eli mikä tahansa pikkumökki ei siis käynyt eikä lähipiirissä ollut sopivaa. Näköjään kävi hyvä tuuri sillä osallistujissa oli opiskelijoitakin mutta kukaan ei napissut summasta. Luulin myös että meillä oli todella kohtuuhintaiset polttarit, itse olen osallistunut myös noi 100€ maksaviin polttareihin, joissa ei mitään kovin ihmeellistä ohjelmaa ollut. Nämä kyllä järjestettiin Helsingissä ja siellä taitaa palvelut ja tilavuokrat on tosi kovia.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 21:03"]
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 18:08"]
Mä ymmärrän oikein hyvin jos joku ei suotu maksamaan toisen polttareista älyttömästi. Mitenköhän olisi toisin päin? Paljonko muut olisivat valmiita laittamaan tämän "pihin" polttareihin? Polttarit nyt vain ovat lähteneet käsistä ja porukan äänekkäät vain jostain syystä odottavat kaallimpia polttareita kuin nämä hiljaiset.
[/quote]
Samaa ajattelen että moni kyllä odottaa ja salaa toivoo saavansa hienot ja kalliit polttarit mutta ei olisi itse valmis maksamaan toiselle vastaavia. Ihmiset ovat kyllä hävyttömän itsekkäitä.
[/quote]
Niihän se menee että kun minä maksoin kaverin polttareista 20e niin hänen on maksattava minun polttareista vähintään 40e...
Ap:n kaverin 10e kuulostaa kyllä vähäiseltä. Mutta jos mä olisin menny ekana naimisiin ja mulle olis järjestetty 10e/vieras polttarit niin miksi minun olisi sen jälkeen maksettava muiden polttareista yhtään enemmpää?
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 21:27"]
Siis mitä ihmettä? Ei kymmenellä eurolla per osallistuja järjestetä edes saunailtaa kotona, jos siellä halutaan syödä ja juoda. Vai ymmärsinkö väärin: hän suostuu maksamaan 10€ yhteisiä menoja ja omat kulut päälle? Silloin budjetiksi tullee 25-30€ /nenä ja sillä voikin jotain jo järjestää. Esim. jonkun aikaisemmin ehdottama luisteluretki tms. talvikivaa ja saunomiset ja koti-illanvietto päälle.
Missään nimessä tuolla summalla ei tankotanssita tai keilata. Molemmat maksavat ennemmän kuin kympin hengeltä.
[/quote]
Tämä pihimme olettaa, että KAIKKI KULUT, siis myös hänen omansa sisältyvät tuohon 10 euroon. Alunperin suunnittelimme budjetiksi noin 40-50 euroa per naama, joka olisi käynyt kaikille lopuille. Auton bensat olisivat menneet lisäksi minun ja erään toisen henkilön piikkiin (tämä olisi ollut meille ok ja meidän kahden autoilla oltaisi liikuttu).
Kuten sanottua, morsian on työmatkalla, joten en voi tähän hätään häneltä kysyä, mutta olettaisin, ettei saada tämän yhden päätä käännettyä. Meille muille olisi ihan ok, että hän maksaisi kympin ja meidän loppujen summaa nostettaisiin esim. 5-10 euroa, jos tämä hänelle kävisi.
Me kaikki muut haluamme, että ilta eroaa normaalista tyttöjenillasta, sillä vietämme niitä ihan kaavalla sauna+viiniä+naposteltavaa+lautapelejä. Eli tuollainen ei olisi mitenkään erikoista. Haluaisimme jotain erikoisempaa, koska hänkin on järjestänyt sellaista ollessaan kaasona ja minusta on oikeus ja kohtuus, että hänellekin järjestetään sellaista.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 16:06"]

Siinä tapauksessa ei kai ole muuta vaihtoehtoa, kuin antaa polttarit kympin kaverin järjestämisvastuulle. Jos hän ei todella ymmärrä, että kaikki maksaa, se kyllä selviää hänelle aktiviteettejä suunnitellessa.
Jos hän ei suostu suunnittelemaan polttareita omilla ehdollaan, ei auta muu, kuin ottaa riski, että hän ei osallistu. Ei morsian siitä teitä muita syytä. Joskus ei vaan ole mahdollista toteuttaa kaikkia toiveita eikä ketään voi pakottaa paikalle. Toivottavasti saatte hauskat juhlat pystyyn!
Polttarien on tarkoitus olla ohjelmallinen ja mukava päivä morsiamen ja hänen ystäviensä kesken. Valitettavasti sitä ohjelmaa ja syötävää ja juotavaa ei saa ilmaiseksi, vaan se maksaa. Se on tosi ikävää, jos jollakulla ei ole varaa osallistua kustannuksiin, mutta sellaista elämä joskus on, sitten täytyy vaan jättää polttarit väliin. Eihän siinä ole mitään järkeä, että muidenkin pitäisi maksaa vain 10€ koska hän ei maksa enempää, eihän tuollaisella 60€ summalla saa mitään. Ja ihan yhtä typerää on puhe siitä, että jos te muut maksatte enemmän, tämä köyhä jää kiitollisuudenvelkaan - ettehän te hänen vuokseen maksa, vaan morsiamen.
Kannattaa ottaa selvää aktiviteettien ja kauneushoitojen ym. hinnoista, jotta tämä köyhä ymmärtäisi, että 60€:lla ei tosiaan saa juuri mitään. Ja keskustella myös morsiamen kanssa, mitä mieltä hän tästä on. Ehkä hän voisi keskustella tämän köyhän kaverinsa kanssa. Ihme touhua kuitenkin, onhan se nyt selvää että polttarit on vähän erikoisempi juttu kuin joku tavallinen saunailta tyttöjen kesken.